Kärsin kroonisesta kivusta. Kaikki sen kokeneet tietävät, että se vaikuttaa paljon enemmän kuin fyysisesti, oireet yms. Ei jaksa pitää yhteyttä ystäviin, ei jaksa yleensäkään mennä ihmisten ilmoille jne...Kysyisinpä teiltä kohtalotoverit, miten ystävänne ovat suhtautuneet kipuun ja vähentyneeseen yhteydenpitoon? Ovatko he jaksaneet aktiivisesti olla edelleen yhteyksissä?
kipu! ja ystävät?
surusilmä
6741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaha, hyvä kysymys.
Itsekin huomannut, etten jaksa pitää kehenkään yhteyttä enkä ajattele enkä puhu muusta kun jatkuvasta kivustani joka todella rajoittaa elämää!
Asun yksin ja ystävät ovat jääneet johonkin. Onkohan heitä edes ollut?
Kun en pysty ulkoilemaan, en käymään kylissä, konserteissa, tanssimassa etc.
Niin mihinkä niitä ystäviäkään sitten tarttis??
Määräaikaisella kuntoutustuella nyt, enkä pysty enää työhön.
Olin työssä jo melkein 40 vuoden ajan.
Yksinäistä ilotonta kipuelämäni on.
Netti ja telkkari seurana.
Niin, olen minäkin miettinyt, että onko niitä ystäviä edes ollutkaan. Tuntuu, että olin aina se antava puoli ja nyt kun joskus olisi kiva jutella jonkun kanssa ja saada tukea, ei löydy ketään eikä kellään ole aikaa.
Kyllähän se on niin, että oma maailma pyörii näiden kipujen ympärillä. Mistä sitä mitään puheen aihettakaan saa, kun ei missään käy.
Olipa kiva kuulla ettei ole yksin tässäkään tilanteessa! Hermovauriokipu täälläkin, ja eläkettä odotan kuntoutustuen voimin; onneksi kuntoutus- ja työkykytutkimukset jo tehty ja toivottomaksi tapaukseksi havaittu. Enää en näet niitä kestäisi hulluksi tulematta, niin rankkaa se oli! Kun en edes aamiaista pysty istualtaan syömään. On tullut urheilullisen ihmisen elämän keskipisteeksi...SOHVA. Voi ei! Onneksi nettaan nykyisin makuulla, plus puhun puhelimessa parin ystävän kanssa. Noita konsertti- ja teatterireissuja suren kauheasti - nyt kun on lapset isoja ja kämppä maksettu, niin ei pääsekään minnekään.
Jos haluat ottaa yhteyttä, niin sähköpostini (tai yksi niistä) on [email protected]. Olisi mukavaa rohkaista toisiamme, vai mitä? Kaikkea hyvää sinulle ja muille kipukroonikoille!
Onko muut huomanneet seuraavan ilmiön:kun sairastuit, ystävät kyselevät mitä kuuluu ja ovat kiinnostuneita kivustasi. Mutta kun aikaa menee ja ystäväsi kysyy, mitä kuuluu niin siihen pitää vastata kiitos hyvää, ystäväsi ei jaksa kuulla enää samaa vanhaa tarinointia kivustasi, lääkärireissuista yms.Ja loppujen lopuksi ystäväsi ei enää edes kysy, mitä sulle oikeesti kuuluu....
Tämä olikin mielenkiintoinen aihe. Tätä lukiessani tajusin itsekin, mistä ystävät oikeastaan ovatkaan kiinnostuneet sinussa. Jos kipujesi suhteen ei tapahdu mitään todella dramaattista, eivät he jaksa kuunnella. Niin se vain on. Itselläni ollut jo vuosikausien nivelkipu, ja elän särkylääkkeiden varassa. Ainakaan pariin vuoteen, en ole edes viitsinyt enää puhua kivuistani. Vastaan, jos joku jotain kysyy, tai päivittelee huonoa liikkumistani, mutta en enää pahemmin jaksa selitellä vaivojani. Aika yksin niiden kanssa olen.
Minulta on ainakin hävinnyt ystävät pois ympäriltä tässä vuosien mittaan kun olen puhunut kivuista. Mutta en nyt ole tässä enää vähään aikaan puhua kivuista kenellekkään mitään. Mikäli niistä puhuu niin sitten tulee aina sellainen nyrpeä ilme ja sanotaan, että voi, voi mikäs sua nyt sitten oikein vaivaa? Minäkin olen auttanut monia minun ystäviäni, silloin kun he vielä olivat ystäviä. Mutta nyt sitä kun itse olisi joskus tarvinnut apua niin sitä ei saa eikä sitä haluta edes pitää yhteyttä. Mutta minä olen yrittänyt saada uusia tuttavuuksia, mutta huonoa se on ollut...tässä sitä tallataan päivä päivältä eteenpäin kumminkin kipujenkin kanssa. Mutta jos vaikka näiltä sivuilta löytyisi, joku joka haluaa laitella sähköpostia ja kirjoitella vaikka ihan muutenkin niin voi laittaa postia: [email protected]