Pitkä suhde on ohi ja mies on ollut pitkään uskoton. Mieli on särkynyt ja tuntuu pahalta kun toinen ei tunne mitään vaan haikailee toisen perään. Miten tästä voi toipua ????
miten kestää
kun rakkaus loppuu
41008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun pitää vaan nyt olla voimakas ja kestää sen pahimman olon yli. Jonain päivänä vielä oikeasti helpottaa. Yritä keksiä elämääsi muuta tekemistä, jotain uutta tai jotain, mikä ei muistuta entisestä. Puhu, hakeudu seuraan jossa voit todella puhua siitä kaikesta, ettei tarvitse kantaa asiaa yksin. Ellei muualta mahdollisuutta löydy, ammattilaiset ovat juuri sitä vasten että he auttavat käsittelemään asiaa.
Ja jos joku pettää, se on hänen häpeänsä. Hän on toiminut väärin, äläkä anna toisten ilkeyden tuhota omaa elämääsi. Voimia sinulle.
Höpsistä. Tietenkin toivut!!! Sinulla on suunta vastedes vaan ylöspäin. Olen itse kokenut aviopuolison monen vuoden pettämiset ja kun tein ratkaisun erota, olen sen jälkeen nyt noin vuoden ajan ollut sinkkutyttönä. Ja tajunnut että elämä on taas kivaa vaikkakaan ei aina ruusuilla tanssimista. Muista huolehtia nyt itsestäsi, liiku, hoida itseäsi hyvin, hemmottele, osta uusia vaatteita, tapaa ystäviä. Tsemppiä sinulle!
Toipuminen siitä,että huomaa tulleen petetyksi ja jätetyksi vie aikaa. Itselläni meni pari kuukautta ettei oikeestaan muuta ajatellukaan kun kuinka naivi ja typerä on ollut uskoessa kaikki valheet. Älä syytä itseäsi siinä toisessa on vika..uskon kuitenkin että jokainen joutuu jossain vaiheessa maksamaan tekemistään virheistä.
pari kuukautta jos menee, niin vähällä pääsee. Toisilla voi kestää vuosikausia. Se ei ole mikään leikin asia, jos särkee sydämen ja luottamuksen.