Vuodesta toiseen kidutan itseäni roikkumalla suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joka ei edes aio erota. Suhde on äärimmäisen raastava, mutta jostain kumman syystä rohkeus tai joku multa puuttuu etten voi lopettaa juttua, auttakaa! Kyseisen ihmisen menettäminen tuntuu ihan kamalalta, hyvä ystävä ja tukija menisi samalla. Toisaalta yhtä kamalalta tuntuu jatkaa ja kuolla mustasukkaisuuteen ja muihin vähemmän miellyttäviin tuntemuksiin. Hulluksi tässä tulee. Voisiko joku siis kertoa ne poppakonstit miten pääsisin vapaaksi ja jatkamaan joltain muulta (tyhjältä?)pohjalta? Kiitos!
Eroon ukkomiehestä??
Hermoromahdus lähellä
336094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Voisit ottaa millamagian nurkasta ja huolehtia siitä että miehen vaimo saa kuulla miehen petturuudesta. Keinoja keksit kyllä. Sitten kun ukko on potkittu kotoaan ulos otat vaan kopin. Tai jätä äijä ja hanki ylimenosuhde. Pettää se ukko sinuakin jossain kohtaa, kun on siihen noin pitkän aikaa saanut tapakasvatusta.
eikä koskaan enää samaan tilanteeseen. Minä roikuin niin kauan etten vuosia enää laskenut. En vaatinutkaan eroa koska en uskaltanut, pelkäsin ettei hän eroa. Sitten hankin ensimmäisen laastarimiehen, ukkomiehelle en kertonut mitään vaan onnistuin katkaisemaan suhteen. Kuinka kävi mies tuli takaisin anelemalla ja lupaamalla eroa. Minä katkaisin onnellisena heti laastarisuhteeni kertoen totuuden. Ukkomies petti minut, ei pystynyt eroamaan. Mutta jäi kylkeeni taas joksikin aikaa. Tunteeni kuitenkin jäähtyivät ja ihastuin uuteen mieheen jota luulin laastariksi. Hänen avullaan taas sain suhteen lopetettua. Mutta kuinka ollakaan ukkomies taas vainosi minua lupailemalla kuut taivaalta tai muutoin tappamalla itsensä jos en suostu. MInä hullu meinasin taas jäädä koukkuun. Tässä vaiheessa jo vaimokin soitteli minulle ja tarjosi miestä ettei vain tappaisi itseään. Mutta silti pystyin katselemaan vähän aikaa tilannetta tyynenä ja tästä kolmiodraamasta valitsin laastaarimieheni joka oli minulle aluksi tuki ja turva ettei ukkomies päässyt enää lähelleni. Nyt on kulunut lähes vuosi. Olemme edelleen yhdessä ja RAKASTAN, RAKASTAN vain häntä. Ukkomiestä ei ole ajatuksissani, ainoastaan ikioma laastarini. Ja ukkomieskin kaiketi on hengissä, muutaman kerran soitettuaan kun en vastannut puhelimeen, hankki kai toisen sivusuhteen tai siirtyi takaisin vaimon kainaloon, suotakoon onni vaimolle takaisin.
Ootsä ikinä hypänny vitosesta ekaa kertaa elämässäs pilkkopimeessä? Se on upeeta. Pintaan pääsee, vaik ois käyny syvälläkin.
Jos toi juttusi on totta, kuulut enemmistöön, joka haluaa syödä kakun ja säästää sen. Meikäläisen luonne panee katsomaan eteenpäin, vaikka luopuminen on tuskaa joskus. Sitä ikäänkuin vapautuu taas kohti uusia seikkailuja. Siis maailma on täynnä UUSIA ukkomiehiä! Yhteydet poikki kylmästi! Ota riskejä!
Minulla oli vuoden salasuhde naimisissa olevan miehen kanssa.Olen itse myös varattu.Lauantai-iltana mies kärähti vaimolleen,ja tietenkin jäi hänen luokseen.Tiesin nin käyvän,vaikka oli aina muuta puhuttu,kuinka toimitaan,jos jompi kumpi kärähtää.Puhuin eilen viimeisen puhelun miehen kanssa,itkin sen tunnin ajan koko ajan,ja mies pyysi,etten ottaisi yhteyttä,jotta saisi etäisyyttä.Hän myönsi,että kaikki tunteet meidän välillä ovat niin voimakkaita,ettei muuten pysty edes yrittämään korjata kotiolojaan,jos olemme yhtään tekemisissä.Miten pystyn????Kun jäljellä on vain valtava ikävä,ja tuntuu,ettei ole voimia jaksaa huomiseen?Tuijotan puhelinta ja odotan.Pidä kiinni rakkaastasi niin kauan kuin saat.Tämä on helvetti.
Helvetti?!? Miten niin? Itse olet aivan täysin tietoisesti itsesi tuohon tilanteeseen ajanut.
On sitä ihmisillä ongelmia...Surkealta kuulostaa. Nauti nyt vain tuosta ihanasta olotilasta, koska sinähän olet koko ajan tiennyt, että näin tässä käy. Mitä valitat?
Ihmisraukat...Kärsikää.
Itelläni ihan sama tilanne! Rakastan toista sydämmeni pohjasta ja kuulema hänkin rakastaa mua, mutta ei voi jättää perhettään lasten takia ja ei halua loukata vaimoaan! Päätin ystävänpäivänä jättää tämään miehen ja olo on ihan hirvee....tuntuu ettei henki kulje ja halu palauttaa kaikki entiseleen kova et tää tuska helpottais.
Ihminen jonka pitää petää rakasta ihmistään ja monta vuotta on oikeestaan säälittävä, heikko ja luuseri ihminen! Nää imiset ei osaa ajatella muutakuin itseään ja omaa napaansa tuskin edes tajuavat miten kovasti loukaavat ja monta ihmistä!
Onhan se helppoa elämää kun on kotona se rakastava vaimo ja toisaalla sit se salarakas joka tuo elämään jännitystä ja vaihtelua! Me naiset tehdään näille miehille liian helpoksi elämä! Ja toivon todella et jokainen kyseinen kusipää saa ansionsa mukaan jossain vaiheessa elämässä. Ihmiset eivät ole pelinappuloita joita siirellään mielensä mukaan vaan ihmiset on tuntevia ja särkyviä!
Kerää voimia ja jätä se mies....oot ansainnu parempaa elämää ja kumppanin joka antaa sulle itsestään kaiken. Ukomiehiltä et saa kun jätepaloja sillon tällön kun heille sopii.Ja selittelyt ettei voi jätää vaimoaan lastentakia, ne on vain tekosyitä, jos tää mies rakastaa sua oikeesti ei siinä silloin paljon perhe paina!
Mistä sä noi voimat olet saanut=)?Nostan hattua.Mä oon niin romuna tästä tilanteesta,kun jäinkin nyt "tyhjän päälle" miehen jäätyä kotiin,etten oikeesti tiedä,mitä tekisin.Tuntuu,että sekoan.On järkyttävää kotona yrittää esittää perheelle kaiken olevan hyvin,kun tuntuu,että luhistun tähän paikkaan.Itsehän tähän tilanteeseen olin ajautunut,ja toki näissä on aina vaara satuttaa itsensä näin,mutta just nyt ne ajatukset ei kanna pitkälle.Kun jäljellä on vain kamala ikävä...
Oikeesti on tosi heikko olo ja niin mieletön ikävä et sattuu ja helvetisti, mut tää toinen ihminen tuskin käsittää edes sitä. Viettää nyt sen ajan vaimonsa sylissä jonka ennen käytti muhun.Rakastin kyseistä ihmistä melkeimpä enemmän kuin omaa elämääni ja oisin antanu hänelle vaikka kuun taivaalta!
Kakkos naisena eläminen ei tuo onnea elämään kun hetkittäin ja se kaikki muu aika kun rakaasi ei ole luonasi kieriskelet tuskassa ja mietit toista lakaamatta......se ei elämisen arvoista elämää! Kaksi ja polivuotta ajatelin että se riitää mulle, mut ei se riitä ihmiselle oikeesti. Jokainen meistä on ansainnu onnen ja tunteen että on haluttu ja rakastettu! Voimia sulle, sitä tuut tarvitsemaan ja roppakaupalla!
Olen ollut samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Sydän särkyi tosi pahasti ja pitkään kaikki oli vaan yhtä tuskaa. Muutaman kuukauden päästä erosta kuulin että minut oli korvattu uudella kakkosella. Katkaisin yhteydet täysin tähän tyyppiin. Uskokaa, että elämä jatkuu vaikka se ei siltä välillä tunnu ja oikean ihanan parisuhteen löytäminen on mahdollista. Nyt olen ihanan, kiltin ja ennenkaikkea vapaan miehen kainalossa. Koettakaa jaksaa eteenpäin!
Jännä muuten huomata ettei yksikään näistä ukkomiehistä tuu tänne puolustamaan tunteitaan tähän kokkosnaiseen.........mitäköhän se kertoo, no sen että ei ole mitä puolustelle oleme oleet heille sitä hetken huumaa, vaikkakin joskus aika kauankin!
Tekee pahaa lukea teidän juttuja. Mun ystävälläni on suhde ukkomieheen, eikä tämä nainenkaan ymmärrä lähteä. Mies ei uskalla kotoaan lähteä (lapset, joo-joo...). Taitaa olla niin, että nämä raukat miehet vaan haluaisivat kaiken. Vaimon, rakastajattaren, lapsensa, talon, omaisuuden, jne... Siis ei ymmärretä sitä, ettei kaikkea voi saada. Jostain täytyy aina myös luopua kun saa jotain uutta. Tai ei aina, jos onnistuu löytämään sen verran läheisriippuvaisen rakastajattaren, että sille käy mikä vaan. Sanotaan sitten vielä, että odota hetki kun saan asiani päässä selvitetyksi, niin sitten otan eron. Ja tulee jotkut synttärit, sen jälkeen eroan, sitten tulee joulu, sen jälkeen eroan, sitten tulee lomamatka, sen jälkeen eroan, sitten joku sairastuu, kun se paranee niin eroan... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vaimo on heittänyt tuotakin tuntemaani ukkoa useamman kerran ulos, niin aina tämä äijä puhuu itsensä takaisin ja ystäväni hyväksyy tämän! Koska se kuitenkin eroaa kohta, sen täytyy nyt vaan jaksaa kun äidillä on kohta kuusikymppiset, suku ihmettelee jollei koko perhe ole siellä... Kamala katsella ja kuunnella kun ystävä on niin vietävissä!
voi vee teitä naisii. tää taas todistaa kuinka tyhmä , riippuvainen otus nainen on. nostetaan mies jalustalle ja nuollaan sen varpaita. yök. eikö nainen ole miehen kanssa tasa-arvoinen. miksi sitten matelette turhien toiveiden, lupauksien yms. perässä. ja sitten parutaan surkeaa kohtaloa jonka on itse hankkinut ja ylläpitänyt. kyllä sen verran älliä pitäisi olla että tietää, että joka syylle on seuraamus eli näissä tapauksissa kun olet sotkeentunut varattuun, niin saat sen varatun t. olet ikuinen kakkonen t. nuolet haavasi t. järkiinnyt ja aloitat suhteen vapaseen... mutta viisas puntaroi asiat jo ennen kun alkaa typerän kakkoselämän
Voi olla, että joku muukin on tästä huomauttanut, mutta lieneekö ero varatusta ihmisestä rankkaa/ikävää myös siksi, että tämä "kolmas pyörä" on saanut mahdollisesti kauankin hänestä pääasiassa ns. parhaat puolet ja kuva hänestä perustuu siihen? Kuvittelisin, että se varattu henkilö on enemmän arkinen kotonaan puolisonsa kanssa ja näyttää siellä koko luonteensa.
Tilanne ei tosta muutu mihinkään ennen kuin teet jotain. Mieshän vaan käyttää sua hyväkseen. Teillä ei tule olemaan yhteistä tulevaisuutta, ja mieti nyt miehen vaimoakin! Ajattele itses vaimon tilalle! Onnellinen tossa tilanteessa on tuskin kukaan teistä: vaimo taatusti vaistoaa jotain, kun mies on hänen kanssaan vaan säästöliekillä, mies taas palloilee teidän kahden välillä ja sinä joudut tyytymään salarakkaan osaan. Jos taas kävisi niin, että saisitkin miehen niin eiköhän kuvioihin ilmaantuisi taas uusi salarakas, sun roolisi vaan vaihtuisi. Mies tuntuu olevan kykenemätön rakastamaan. Jos hän jompaa kumpaa teistä rakastaisi, ei tilanne olisi mitä se nyt on. Narsistinen äijä, joka ansaitsee potkun perseelleen. Ei lähteminen niin vaikeaa ole. Itsekin jätin miehen, joka ajatteli vain itseään eikä pystynyt sitoutumaan (kolmiodraama meiltä sentään puuttui). Alku tekee kipeää, mutta kannattaa laittaa hyvät ja huonot puolet vaakakuppiin ja pysyä päätöksessä. Lopulta huomaat, ettet sitä paskiaista elämääsi kaivannutkaan.
näitä juttuja ja sotkuja olisi jos järki ja rakkaus viihtyis tukan alla samaan aikaan.On hirvittävän helppo "ulkopuolisena" sanoo,mikä olis järkevää,mikä ei,mutta kun se rakkaus purtta keinuttaa.
Oikein sydäntä särkee, miksi joku yleensä alkaa kolmiotraama- suhteeseen, vaikka hyvin tietää, että toisella on olemassa avioliitto-suhde.
Meidän pitäisi ehdottomasti vaatia, että asiat ovat loppuunkäsiteltyjä ja niin siltä pohjalta on eri helppo jatkaa suhteen rakentamista.
Onko pakko olenkaan sietää kakkosen osaa, siitä päättää jokainen itse, mutta tuskallista ja todella raastavaa se on.
Jonakin päivänä, (kyllä se sieltä tulee), yritän ja pääsen eroon ukkomiehestä. He ovat vain narsistisia omahyväisiä, eikä välitä kuin omasta hyvinvoinnistaan.Ei tapahdu mitään sen suhteen, että suhde etenisi tällä kakkos-alueella.Iloa etsimiseen kaikille samassa asemassa oleville!
Se on pieni koettelemus, kestää ero kakkosnaisena olemisen ja entisen aviovaimon välissä olemiseen.
Kokemusta nimittäin on. Onnea muillekin yrittämiseen ja onnen saavuttamiseen.
Odotan, ukkomies- nettituttavuuteni voi tukea minua ja entistä perhettäni, koska minulla on lapsia edellisestä liitosta. Hän on minulle läheinen henkilö, vaikkakin hänellä on myös oma perheensä, mutta hän on niin hyväsydämminen, että haluaa auttaa myös muita, myös taloudellisesti, josta olen hyvin kiitollinen. Jospa tätä hyvää vain riittäisi jatkossakin.Haluan olla edelleen hänen niin sanottu "kakkosnainen".
Eiköhän se olekin itsekunkin asia mitä omillansa tekee, kelle ne soisi ja ketä auttaa.
Ei kaikki ukkomiehet ole niin huonojakuin annetaan ymmärtävän. Minulla on pelkästään vain hyvää sanottavaa ukkomiehestä, mistä johtunee...
Keskustelu kolahti ja oikeastaan sai minut miettimään omaa tilannettani. Olen ollut vuoden suhteessa naimissa olevaan mieheen (olen myös itse naimisssa). Olemme sopineet, että kysessä on puhtaasti seksisuhde ja tähän mennessä on toiminut hyvin. Mutta entä jos tunteet tulevat mukaan? Voiko sen estää? Miten teillä kävi? En haluaisi samaan jamaan... Voimia sinulle.
Ihme kyllä, kaikki polkee paikallaan ja mihinkään tavallaan omaan ei voi satsata.Kaiketi näyttää siltä, että kuitenkin tässä suhteessa entinen perhe, eli lapset ja aviovaimo(hyvin joustava)ovat tärkeämpiä, näin minulla on tunne.Tuskin jatkan tällaista suhdetta kovin pitkään, eiköhän elämällä jatkossa olisi paljon muutakin annettavaa. Pidän vain silmiäni auki, kyllä se siitä.
Mikä niissä varatuissa mihissä niin kovasti miellyttää, kun meitä vapaitakin olisi tarjolla, eipä tulisi naisille turhia sydänsuruja, jos tämän ymmärtäisivät !
Sinä *fiksu* nainen, ota täältä *vapaa* mies iloksesi ja lopeta varatuissa roikkuminen !
t: Mika0800, soita ja tutustu, numero löytyy täältä:
http://ota.se/mika0800
tiedätkö mitä olet tehnyt, koita nyt irtaantua toisen omasta ja alkaa elää omaa elämää sinkkujen parissa. Ällöttää, kun ajattelenkin asiaa, että kuka voi tehdä noin... sairaan maailman omaava!
Toivottavasti se, mikä sinut saa voimaan pahoin, on tämän ukkomiehen käytös. Hän, toisen omaksi loppuiäkseen lupautunut, tyrkyttää itseään vieraalle, tietoisena tekonsa moraalittomuudesta. Mitä luultavimmin ap:n tilalle tulee toinen samanlainen, ja sitten seuraava ja seuraava, niin kauan, kunnes vaimo lopultakin tajuaa olleensa sinisilmäinen hullu ja heittää sitten paskiaisen tasan sinne, minne tämä kuuluukin. Näissä tapauksissa sääli on sairautta.
En jaksa ymmärtää naisia. Miksi kukaan ei koskaan laita miestä vastuuseen omista teoistaan? Syy löytyy aina siitä petollisesta toisesta naisesta. Tämä vietteli, käänsi kunnon miehen perhettään vastaan ja pakotti vielä lapsiparat tempuillaan isättömiksi. Eihän se muuten olisi moiseen edes tajunnut ryhtyä. Ehdotankin, että tällaiset miehet julistettaisiin holhouksen alaisiksi. Jos järkevä päätöksenteko elämän perusasioissa ei onnistu, ei oikeutta niiden tekemiseen voi antaa suuremman luokan kysymyksissä.
Kapakat ja netti ovat täynnä varattuja naisia tyrkyttämässä itseään. Johtuuko se sitten jostain alkukantaisesta ja alitajuisesta himosta kohti yhä vahvempia uroksia (asemaltaan, varakkuudeltaan, fyysisiltä ominaisuuksiltaan), tähän kun joku osaisi vastata. Ja miehellä geneettinen pakko siementää koko maailma omilla perintötekijöillään? Nämä sen lisäksi, että kyseessä on peli. Mutta jospa em. onkin pohja sille pelille?
En usko, että tämän ajan tasa-arvo olisi aiheuttanut noita asioita. Ennen ne olivat vain salatumpia.
Jos sinä tai kuka hyvänsä ajattelee tarpeeksi nihilistisesti, ns. oman tunnon voi unohtaa, koska kaikkihan pettävät. Ns. moraali ja myötäelävyys eivät kuulu kunnon pätevälle ihmiselle. Voimmehan huoletta ajatella, että ne ovat vain jossain vaiheessa kulttuuriimme päälle liimattuja asioita tarkoituksena vain kahlita ja alistaa ihmisiä...
En siedä minulle tarjoutuvia varattuja naisia, vaikka olisi taustalla kuinka selvä "kulissiliitto". Lieneekö liian hyvä koti- ja muu kasvatus, vai olenko sisäisesti vain naiivi? Liian usein olen kyllä huomannut, että valittuani yhden minulle tarjotaan monta. Tai joudun olemaan kokonaan yksin. Kokemusta myös siitä, että puolisollani oli rinnakkaissuhteita koko sen ajan, jonka olimme yhdessä.
Älä jää roikkumaan enää, pistä poikki. Ne ei halua kuin mukavuussyistä pitää toista ja kuitenkin rakastaa omaa puolisoa.Ja näin tuottaa myös mielipahaa vaimoilleen ja vaimothan vaistoaa kaiken, miehen käytös muuttuu kun on toinen tsemppiä sulle.
Itse suostuin ukkomiehen esittämään ehdotukseen suhteesta siitä syystä, että olin pettynyt pariin aikaisempaan seurusteluuni enkä jaksanut ajatella uutta kiinteämpää seurustelusuhdetta vapaaan miehen kanssa. Mies kertoi reilusti haluavansa tapailla mm. seksin että ystävyyden merkeissä. Vaimossa ei ollut mitään vikaa, seksiä vain ei saanut tarpeeksi. Sanoinkin suhde sopisi minulle juuri noiden mainitsemieni syiden vuoksi, enkä halua pitää irtosuhteita (enkä tauteja) Olemme tapailleet 3 kk noin kerran viikossa. En odottele mitään avioeroja ja muutenkin olen sitä mieltä että miehen pitää kohdella vaimoaan hyvin ja salata tapailumme huolellisesti, ettei vaimoa loukata turhaan. En usko, että ikuisesti ukkomiehen kanssa silti olen. Voi olla että jos satun mieleisen miehen joskus taas löytämään, niin ukkomies jää pois kuvioista. Olen vain sen verran nirso vakituisen seurustelukumppanin
suhteen että ukkomies saattaa pysyä kuvioissa sen vuoksi ainakin jonkin aikaa. Ukkomies on hyvä seksissä ja kohtelee minua kunnioittavasti ja nätisti. Minulla ei ole valittamista sen suhteen. Joskus tunnen itseni yksinäiseksi varsinkin viikonloppuisin, mutta en aio vain sen vuoksi ajautua seurustelemaan hätäisesti jonkun sopimattoman ihmisen kanssa. Harrastustoimintani on vilkasta, välillä epäilenkin ettei minulla olisi aikaakaan varsinaiseen seurusteluun. Kaikkea hyvää ei voi saada. Olen leski ja lapseni alkavat aikuistua. Uskon, että jos minä en olisi tämän ukkomiehen kanssa suhteissa, niin joku toinen sitten olisi. Sen vuoksi en tunne edes huonoa omatuntoa.
oletko ollenkaan ajatellut tilannetta niin että tulet jossain vaiheessa satuttamaan lapsia, vaimoa ja itseäsi. Vaikka nyt ajattelet ettet haluakaan eroa niín ihminen on niin kumma pakkaus että kiintyy ihmiseen ja ihmisiin jotka ovat kauan ympyröissä. Jonain päivänä huomaat että sinun onkin vaikea päästää häntä kotiin viikottaiselta vierailultaan ja jos hän ei pääsekään tulemaan oletkin pettynyt ja loukkaantunut koska jokin muu vei sinusta voiton. Sitten vähitellen alkavat "joulut ja juhannukset ja uudet vuodet" satuttaa. Jossain vaiheessa jäätte sitten kiinni, silloin sattuu. Tämä mies jolla on voita leivän molemmin puolin ei ansaitse armoa silloin. Hän on draaman suurin petturi. Pettää kaikkia, ehkä itseäänkin. Hän kuitenkin tulee selviytymään kiinnijäämisestä kaikkein vähäisimmin kolhuin. Hän vain valitsee jonkun tai jotkut ihmiset tilanteen mukaan , muut tyytyvät siihen. Kaikki muut osapuolet kärsivät jos eivät omasta puolestaan niin sitten toisten. Seonnut olet ja pahasti jos siihen soppaan itsesi pistät ja selvästi olet tehnyt sen tarkoituksella ilman mitään suurempia tunteita. Varoitan, ne tunteet tulevat vielä ja silloin sattuu.
Itku tuli kun luin tekstiäsi. Se oli kuin minun elämäni. Paitsi että minä erosin avokistani. Jäimme kiinni ja ukkomieheni vaimo tietää minusta ja meistä ja ukkomieheni vannoo edelleen rakkauttaan minulle ja on kohta eroamassa tai siis ero astuu voimaan, MUTTA asuu silti vielä perheensä ja tulevan exän kanssa. Tahtoo minut ja perheen kanssani ja minä uskon häntä. Olenko ihan hullu??? Mutta tiedän että en voi enkä kestä jos hän jättää minut, melkein kerran erosimme mutta emme pystyneet. Olen niin riippuvainen hänestä. Tuo on totta ensin ei pitänyt rakastua, mutta se hiipii sydämeen salaa niin salaa ettei sitä huomaa ennen kuin olet jo sokea rakkaudesta häneen. En voi muuta sanoa kun jos pystyt eroamaan tai siis jättämään hänet niin olet todella voimakas. Minä tiedän että pitäisi ja tahtoisin, mutta en pysty vaikka olen riutunut tässä suhteessa jo reilun vuoden.
Miljardi voima halia.
Aloittajan viesti osui ja upposi. En ole ollut vuosia suhteessa ukkomieheen, mutta n. puoli vuotta kylläkin. En tiedä, mitä tekisin, koska tämä ei ole tosiaan pelkästään fyysinen suhde, vaan en ole itse varmaan koskaan rakastanut ketään vastaavalla tavalla. Ja tämä on eka kerta, kun moiseen olen lähtenyt, tämä on yleisiä periaatteitani vastaan! Eikä nämä tunteet ole yksipuolisia. Aika ja paikka ovat vain täysin väärät, tälle miehelle ja hänen vaimolleen syntyy tulevaisuudessa vauvakin.
Asioille tulee pakosti siis tulevaisuudessa stoppi, mutta pelottaa valtavasti, miten siitä selviää. Nykyisin murehdin jo tulevaa hirveästi enkä pysty olemaan kunnolla onnellinen edes yksittäisistä hetkistä. Välillä olen myös hirveän katkera ja vihainen, jopa tälle toiselle osapuolelle, koska oma ahdinko on niin suuri.
On aivan hirveätä ajatella, että vain menettää mahdollisesti elämänsä rakkauden eikä sille voi mitään :'(
Olisi kiva, jos jättäisitte moraalisaarnat väliin, olen harrastanut sitä itsekin niin itselleni kuin toiselle osapuolelle, joten hyvin on tiedossa, mikä on oikein ja mikä väärin. Jokainen voi miettiä, että jos uskoo, että joku on Se Oikea, jättäisikö suhteen väliin. Minä tein sen "virheen", että en jättänyt, nyt sitten maksellaan niitä veroja siitä.
Tuntuu vaan niin väärältä, että kaksi ihmistä ei saa olla yhdessä.
Elämä on epäreilua ja rakkaus sattuu.
Minulla sama tilanne, mutta en tahdo eroon en tahdo menettää toista ja pelkään sitä niinkuin kuolemaa.
Paljon voimia ja onnea jospa sitä saisimme kaikki tarpeeksi niin että saisimme olla rakastuneita ja saman katon alla
Niinpä, se on aivan kamalaa odotella tässä kuin kuolemaa konsanaan (kuolemaa ainakin siinä mielessä, että joku päivä toista ei vain enää ole). Koska joku päivä on oikeasti se päivä, kun toista ei näe enää koskaan sen jälkeen, ainakaan näillä näkymin. Toistaiseksi en ole pystynyt sisäistämään vielä, miten hoidan sen tilanteen, miten sen käyn läpi. Yritän koko ajan hakea jotakin "selviytymisopasta", mutta en tunnu löytävän sitä, aina vain päädyn siihen, että yritän kieltää koko asian tapahtuvaksi, en voi uskoa sitä tai sitten tulee sellainen äärettömän lohduton tunne, että eihän sitten jää enää yhtään mitään.
Välillä en tunnu ymmärtävän yhtään, että miksi asioiden pitää mennä näin, tuntuu välillä, että hajoaa tähän katkeruuteen, on katkera koko elämälle, että asiat menee näin. Ei vaan voi ymmärtää, miksei palaset voi loksahdella yhteen toisella tavalla. Nyt tuntuu, että palaset on kaikkien osapuolien kannalta ihan väärin.
Ja miten tulevaisuudessa päästä siitä irti, ettei aina vertaisi mahdollisia muita kumppaneja tähän naimisissa olevaan? Tuntuu nyt aika mahdottomalta. Kuitenkin on kamalaa, jos ihminen jää elämään säästöliekillä tämän tapauksen takia tulevaisuudessa... siinä toinen suuri pelkoni.
Nyt se on minulla loppu. Kahdesti se paska hajotti sydämmeni ja pääni. Toisella kertaa toi väärennetyt eropaperit minulle luettavaksi. Väitti että ei asu vaimonsa luona enään. Tahtoi minut ja raksti minua. Kun soitin vaimolleen ovat onnellisimpia nyt kuin koskaan. Voi paska. Olen rikki ja ihan pirstaleina. Elämä ei maistu elämisen arvoiselta. Miten voi tehdä näin toiselle.
En voi luottaa koskaan enään toiseen ihmiseen. Päästää ketään noin lähelle itseäni.