Onko samoja tuntemuksia kuin minulla. Hakemuksista huolimatta en saa palkkatyötä - en edes sijaisuutta.
Koen, että minä olen niin HUONO ettei kukaan minua huoli.
Haaveilen äitiysloman sijaisuudesta (olen mies Etelä-Suomesta) vaikka Lapissa, jotta itsetunto nousisi.
Huonouden tunteeseeni liittyen näen toistuvia painajaisunia - sikäli kun unta saan.
Koen, että minä olen niin HUONO ettei kukaan minua huoli.
Haaveilen äitiysloman sijaisuudesta (olen mies Etelä-Suomesta) vaikka Lapissa, jotta itsetunto nousisi.
Huonouden tunteeseeni liittyen näen toistuvia painajaisunia - sikäli kun unta saan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinusta on kiva lukea tätä palstaa!
Täällä Etelärannana tukityöllistetyt parjaa vuodesta toiseen työttömiä.
Työttömät on laiskoja luusereita, jotka ei töihin halua. Tekevälle töitä löytyy. Työttömät luuserit saadaan töihin, kun tuet lakkautetaan jne.
Tätä jankutetaan. Tulokseksi jo saatu töyttömyskorvauksen ostovoiman romahdus!
Näin minä asian koen kuin kirjoitin. Lukuisista hakemuksista huolimatta - ja hyvästä yliopiston todistuksesta huolimatta kukaan ei ole kiinnostunut minua palkkaamaan. Olen saanut vain tukitöitä pätkittäin. Koen olevani HUONO.
Työttömiä halveksuvat ne, jotka eivät itse ole kokeneet ainakin kerran kohtalaisen pitkää työttömyyttä. (Näin mun sukulaisissa).
Valitettavasti todellisuus on juuri kuvaamasi; työttömiä vaan kyykytetään ja muiden vaurastuessa työttömät ovat köyhtyneet.
eikä tämä ole vain sen yhden alueen ongelma.
Itse sain työtä kun laitoin CV:n nettiin jossa ilmoitin ottavani ihan mitä vain työtä vastaan millä saisin vuokrani maksettua ja muut kuluni hoidettua. CV:n viimeisenä voimassaolopäivänä, kun olin jo toivoni menettänyt senkin suhteen, minulle soitettiin ja tarjottiin työtä. Kuukauden kuluttua siitä aloitin työn ja työ on vieläpä vakituinen. Olen 54 vuoden ikäinen ja nainen, repikää siitä. Kyllä se teilläkin vielä onnistaa kerran se minullakin onnistui. Pidän peukkuja kaikille teille jotka oikeasti haluatte sitä työtä ja toivon todella että sen löydätte ja saatte siitä oikeaa palkkaa jolla voi elää tässä kylmässä tunteettomassa maassa. Jossa jokainen, jokaikinen ihminen saattaa olla jonakin päivänä se työtön.
Ainakin ihminen siinä vaiheessa viimeistään huomaa ettei ole yhtään sen kummempi kuin kukaan muukaan. Ei parempi, ei huonompi, vaan ihan samanlainen ja samanarvoinen kuin kuka tahansa toinen ihminen. Jollei sitä aiemmin ole älynnyt ajatella.
Ansiotason noususta ja veroalesta eivät
työttömät ole hyötyneet mitään.
Tuloerot ovat kasvaneet ja köyhien määrä on
lisääntynyt.
Työttömyys on maksanut työttömälle hänen
säästönsä ja poliitikkojen toimet tulevaisuuden.
Muutos on tarpeen.
Jokainen ihminen on tasa-arvoinen. On puppua.
Sinä sait rahaa ja aseman. Minä en.
Eriarvoisuus työmarkkinoilla on sidonnainen, ikään, sukupuoleen, osaamiseen, ammattiin, ammattitaitoon, vaatimustasoon, koulutukseen, tarpeisiin.
Tarpeisiin ?
Kotiäiti tai isä jonka vaimo tai mies on hyvissä töissä hyvällä palkalla, suomessakin voi elättää siippansa. Että ei ole niin väliä hakea sitä työtä niin peloissaan.
Eikä se mies tai nainen jolla tietää olevan vanhemmat jotka jossain vaiheessa sen suuren omaisuutensa johonkin laittavat, eli saavat lottopotin.
Entä sitten ne joilla jo on arvopapereita, talo, osakkeita, ehkä isoauto, kesämökki ei kai ne enää samanarvoisia ole jos niillä on mitä myydä pois pahanpäivän varalle.
Ja saattaahan työttömälläkin olla pankkitili, omaisuutta tyynyn alla. Tai vaikkapa työttömyys vakuutus.
Voi olla asunto äidin ja isän luona. Voi olla mummu tai pappa rahoittajana.
Työtön joka on lahjakas, hyvä muistinen, terveydeltään ja tavoiltaan erinomainen ei ole kohta työtön.
mitä tarkoitin. En puhunut materiasta mitään, vaan ihan henkisistä arvoista yleensä.
Siinä ihmisen suurin virhe onkin kun hän mittaa itseään ja toisia sillä miltä se pankkitili näyttää taikka sillä mitä se omaisuus kelläkin on. Ei niillä ole loppujenlopuksi suurtakaan merkitystä. Ei niillä mitata sitä millainen ihminen on oikeasti sisimmässään Ja siinä me kaikki ollaan samalla viivalla vaikka kuinka muuta väittäisit.
Se mitä kukakin omistaa, taikka tämän maailman mittapuun mukaan tekee työkseen, sillä ei ole lopulta mitään merkitystä. Kuten jokainen jossakin vaiheessa tulee karvaasti huomaamaan.
Mutta nämä ovatkin asioita joita ymmärtää vasta elämää elettyään jonkin matkaa, jotkut tosin eivät ymmärrä sitä kenties koskaan.
Älä missään tapauksessa itseäsi sen takia huonoksi koe, että et ole palkkatöissä. Työpaikkoja ei todellakaan täytetä missään parhuusjärjestyksessä (kuvitteellinen jono, johon ihmiset on laitettu arvokkuutensa mukaan ja etummaiset on poimittu töihin).
Työn hyvä puoli tietysti on, että rahaa on enemmän käytössä. Työttömänä taas on käytössä aikaa. Voit tehdä pitkiä kävelylenkkejä, lukea, maalata (piirtää), toteuttaa itseäsi ja kasvaa ihmisenä. keskity olennaiseen ja huomaat, että ihmisyydessä ja ihmisarvossa on kyse aivan muista asioista kuin siitä, saako aikaansa myytyä työnantajille.
Voimia sinulle!
tilanteesi on todella pirullinen, niin kuin valitettavasti monilla muillakin. Jos menettää uskon itseensä, on vielä vaikeampaa saada potentiaalinen työnantaja vakuuttumaan kyvyistä hoitaa haettua tehtävää.
Itseäni ovat auttaneet työnhaun ohessa muut aktiviteetit, joissa olen tuntenut välillä saavani jotain todellistakin aikaan.
Voisitko sinä lähteä mukaan paikalliseen työttömien yhdistykseen, jossa kohtaisit muita vastaavassa tilanteessa olevia? Voisitte yhdessä jutella ja ehkä halutessasi käynnistää joitain uusia aktiviteettejakin. Tai löytäisitkö jotain muuta hyödyllistä tekemistä, joka voisi antaa itsellesikin jotain - ainakin uutta ajattelemisen aihetta, ellei suorastaan kohottaisi omaa itsetuntoasi?
Älä ainakaan jää yksin kotiin murehtimaan tilannettasi. Yritä saada itsesi liikkeelle.
Toivon, että positiivinen yllätys odottaisi sinua jo "nurkan takana" työpaikan muodossa.
Hyvää jatkoa.
PS: Erilaisten alennusten suhteen työttömät ovat melkein täysin unohdettu ryhmä. Voisitko sinä vaikuttaa asiaan?
1. Kynnys lähteä mukaan työttömien toimintaan on todella korkea, sillä olen opiskellut sekä yliopistossa että kauppakorkeakoulussa. Näistä viiteryhmistä en saa mitään tukea.
2. Voisin vaikka opiskella kieliä - se vain etten tahdo saada itseopiskelusta mitään aikaan. Pitäisi mennä paikkaan, joka patistaa.
3. Hienoihin harrastuksiin (kuten varakkailla sukulaisilla/tuttavilla) ei ole rahaa ja häpeän heidän seurassaan - vaikka se ei välttämättä näy.
4. En voi päästä ainakaan pitkään aikaan työttömien yhdistyksissä (siis asun pk-seudulla) vaikuttavaan asemaan. Ihan sama kuin puolueissakin - vuosia menisi.
Kekseliäs oli se päättäjä joka palkkatyössään kerran tuli ajatelleeksi että jos on ongelmia niin mene vertaistesi joukkoon.
Vanhukset vanhuksien joukkoon.
Työttömät työttömien joukkoon.
Sairaat sairaiden joukkoon.
Tyhmät olkoot tyhmien joukoissa.
Näkyvä esimerkki siitä että ihmiseltä kielletään ihmisyys jonkun puutteen vuoksi.
Ehkä nämäkin ihmiset haluaisivat unohtaa, poistaa, edes hetkeksi sen tosiasian että ovat kokeneet kuuluvansa näihin ryhmiin.
Minä ainakin menen kaupungille ihmisten joukkoon ja häviän sinne ennenkuin kuuntelen sitä minkä jo tiedän ja koen.
Vertaus: Katsoin televisiosta englantilaisen syöpäpotilaan (nuoren jolla oli perhe) kokemuksia sairaalan syöpähoidosta.
Hän oli avoin, rehellinen, ei lyöty.
Hän kertoi että sairaalassa ei ole mitään tekemistä vain masentuneita ihmisiä, ja tietysti keskustelut sekä tilanteet ovat vain yden asian ympärillä.
Normaalissa perhe- ja työelämässä sekä harrastuksissa on parasta olla.
Ystävien, sukulaisten, naapurien että vieraiden ihmisten toiminnallisessa seurassa, jossa ei tunneta taustoja on elämän maku.
Onko tuo työttömien ajaminen samaan laumaan terapiaa, edes järkevää vai onko se rangaistus heille vaiko varoittava esimerkki "tavallisille" ihmisille
" Älkää tulko heidän kaltaisikseen. Sillä muuten teidät eristetään laitoksiin "
Suurimmaksi osaksi ihmiset sitten pakoitetaan näin "alennusmyynti" töihin.
"Onko tuo työttömien ajaminen samaan laumaan terapiaa, edes järkevää vai onko se rangaistus heille vaiko varoittava esimerkki "tavallisille" ihmisille
" Älkää tulko heidän kaltaisikseen. Sillä muuten teidät eristetään laitoksiin "
Suurimmaksi osaksi ihmiset sitten pakoitetaan näin "alennusmyynti" töihin."
Niinpä....Monessa hirmuvallassahan on ollut tapana hirttää,tai muuten kiduttaa ihmisiä kuoliaiksi,esimerkkinä toisille,jotta nämä tietäisivät mikä odottaa,jos ei pysytä kuvioissa kunnolla.
Samoista lähteistä kumpuaa ilmeisesti käytäntö näissä"hyvinvointivaltion"systeemeissä.
Ansiotason noususta ja veroalesta eivät
työttömät ole hyötyneet mitään.
Tuloerot ovat kasvaneet ja köyhien määrä on
lisääntynyt.
Työttömyys on maksanut työttömälle hänen
säästönsä ja poliitikkojen toimet tulevaisuuden.
Muutos on tarpeen.