Moi! Odotamme aviomieheni kanssa erittäin toivottua esikoistamme. Jos kaikki menee hyvin, vauva syntyy alkusyksystä. Katselen innoissani pieniä vaatteita, netin vauvasivuja jne. Elämä on mallillaan, mutta...
Anoppini ja mieheni sisar ovat olleet minua kohtaan aina hieman ylemmyydentuntoisia. He tietävät kaiken aina hieman paremmin kuin minä, ja kälyni lapset ovat koko universumin viisaimmat, älykkäämmät ja kauneimmat olennot. Kun mieheni sisko sai esikoisensa, anoppi ilmoitti jo minulle, että heillä ei ole eikä heille tule erityisempää lastenlasta kuin tämä pieni tyttö.
En haluaisi kertoa tulevasta vauvastamme mieheni sukulaisille vielä pitkään aikaan. Koska minulla on vielä gradu kesken, tiedän töksähtelevät anopin toteavan heti: oliko vahinko vai tarkoitus? Anopillani ei ole minkäänlaista empatiakykyä minua kohtaan eikä hän osaa eläytyä toisen ihmisen tunnetiloihin. Luulenpa siis, että jo synnytyslaitoksella saan kuulla oman lapseni ja anopin muiden lastenlasten vertailuja.
Anoppini ei ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun olen jo aikaisemmin kertonut haluavani ostaa meidän perheeseen (sitten kun aika koittaa) uudet vaunut, uuden turvakaukalon jne. Voinhan tietysti ottaa lahjoituksia vastaan siisteiltä ihmisiltä, mutta anopin kantamaa kirpputorikrääsää ja mieheni epäsiistin siskon jo valmiiksi vanhoja tavaroita en halua missään tapauksessa ottaa vastaan. Olen aivan varma, että tämä asia ei tule menemään anoppini kaaliin.
Moni voi ajatella, että siellä vollottaa nyt alkuraskauden mielentilavaihteluista kärsivä neurootikko. Olen kuitenkin vuosien aikana saanut kuulla niin paljon ilkeitä asioita epäempaattisen anoppini ja käytöstavattoman kälyni suusta. Eli nyt jo koskaan minulla on todella kovat puolustusmekanismit päällä. Onneksi minun vanhempani tulevat oikeasti välittämään tästä lapsesta. He ymmärtävät, miten eri tilanteissa käyttäydytään. Mutta jos anoppi ei osaa olla minulle ihmisiksi, niin eipä tarvitse myöskään viettää ylimääräistä aikaa vauvan kanssa!
Anoppini ja mieheni sisar ovat olleet minua kohtaan aina hieman ylemmyydentuntoisia. He tietävät kaiken aina hieman paremmin kuin minä, ja kälyni lapset ovat koko universumin viisaimmat, älykkäämmät ja kauneimmat olennot. Kun mieheni sisko sai esikoisensa, anoppi ilmoitti jo minulle, että heillä ei ole eikä heille tule erityisempää lastenlasta kuin tämä pieni tyttö.
En haluaisi kertoa tulevasta vauvastamme mieheni sukulaisille vielä pitkään aikaan. Koska minulla on vielä gradu kesken, tiedän töksähtelevät anopin toteavan heti: oliko vahinko vai tarkoitus? Anopillani ei ole minkäänlaista empatiakykyä minua kohtaan eikä hän osaa eläytyä toisen ihmisen tunnetiloihin. Luulenpa siis, että jo synnytyslaitoksella saan kuulla oman lapseni ja anopin muiden lastenlasten vertailuja.
Anoppini ei ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun olen jo aikaisemmin kertonut haluavani ostaa meidän perheeseen (sitten kun aika koittaa) uudet vaunut, uuden turvakaukalon jne. Voinhan tietysti ottaa lahjoituksia vastaan siisteiltä ihmisiltä, mutta anopin kantamaa kirpputorikrääsää ja mieheni epäsiistin siskon jo valmiiksi vanhoja tavaroita en halua missään tapauksessa ottaa vastaan. Olen aivan varma, että tämä asia ei tule menemään anoppini kaaliin.
Moni voi ajatella, että siellä vollottaa nyt alkuraskauden mielentilavaihteluista kärsivä neurootikko. Olen kuitenkin vuosien aikana saanut kuulla niin paljon ilkeitä asioita epäempaattisen anoppini ja käytöstavattoman kälyni suusta. Eli nyt jo koskaan minulla on todella kovat puolustusmekanismit päällä. Onneksi minun vanhempani tulevat oikeasti välittämään tästä lapsesta. He ymmärtävät, miten eri tilanteissa käyttäydytään. Mutta jos anoppi ei osaa olla minulle ihmisiksi, niin eipä tarvitse myöskään viettää ylimääräistä aikaa vauvan kanssa!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Itselläni ollut aikoinaan myös samankaltaisia ongelmia... Harmi kun en silloin nuoruuden ja kokemattomuuden tyhmyydessäni osannut vaan antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos ja nauranut railakkaasti kaiken päälle! Tee sinä ainakin niin jos pystyt, älä ota turhia murheita ja nauti odotuksestasi ja vauvasta sitten aikanaan! :)
Tuo on kyllä aivan totta. Pitäisi vaan jättää anopin jutut omaan arvoonsa. Sehän riittää, että minä ja aviomies välitetään vauvastamme: muiden hyväksynnälle on aivan sama.
Olen muutenkin väsynyt, kiukkuinen ja huonovointinen, mikä on lienee tässä alkuvaiheessa aivan luonnollista. Ajattelimme kertoa vauvasta siten, että mieheni mainitsee asiasta ohimennen puhelimessa. Pidän muutenkin matalaa profiilia asian suhteen, niin eipähän eukolle tule arvosteltavaa kun ei saa liikaa tietoakaan. ;)
Hei,
Älkää ilmoittako omasta tärkeästä asiastanne läpihuutojuttuna. Kyllä teidän kuuluu kertoa asiasta muille sillä tavalla, että se on teille tärkeä asia.
Ajattelin vaan, että jos sen sivuhuomautuksena puhelinkeskustelun yhteydessä mainitsee, saattaa anoppi siitäkin vetää omat johtopäätöksensä.
Hakeudu tekemisiin kannustavien tahojen kanssa. Tarvitset nyt ja vauvan synnyttyä positiivista ympäristöä, joka väsymyksestäsi ja epävarmuudestasi huolimatta pitää vauvaasi ihanana ja sinua sen huolehtivana, osaavana äitinä. Jos olet vahvoilla, kestänet silmiä pyöritellen myös moukkamaisuudet. Mitä muuten miehesi sanoo?
Toivottavasti saat kokea sen ihmeellisen vahvuuden tunteen minkä oma lapsi herättää: olla vahva ja taisteleva tiikeriemo, kaikki lapseni puolesta, lastani ei loukata!! (Ja silloin varmaan tunnet sen toisenkin puolen; vauva syö minut, en jaksa, en osaa, EN SELVIÄ. Sitä hetkeä varten varaudu.)
Ikävä tilanne, mutta näitä tyyppejä mahtuu maailmaan.
Keskustele miehesi kanssa jotta tiedätte oletteko tilanteesta samaa mieltä; sen jälkeen on helpompi toimia kun teillä on yhteinen linja jota noudatatte näiden "lahjoitusten" ja kommenttien suhteen. Kaikelle krääsälle ei ehkä aina voi sanoa muutakuin että "kiitos" - ja sitten haudata hyllyyn tai roskiin. Isommista tavaroista voikin ihan nätisti sanoa että kiitos vaan, mutta on jo ko. tarvike hankittu tai valmiiksi katsottu.
Jos olet jo vuosien mittaan kaikenlaista anopilta ja miehen sisarelta kuullut, voitkin jättää sitten jatkossakin kommentit huomioimatta - käyttäydy niin kuin et kommentteja kuulisikaan silloin kun ko henkilöitä on pakko tavata.
(Oma kokemukseni näistä ylemmyydentuntoisista tapauksista on opettanut, että siellä takana ei ole paljoa muuta kuin pienen egon pönkitystä - jota sitten yritetäänkin kaikin keinoin; on enemmän rahaa, tietoa, titteleitä , tuttavia yms. Aika pian sitä pystyy sitten jättämään ko tyypit omaan arvoonsa. Toki myönnän, että sukulaisten kyseessä ollessa välillä näistä henkilöistä saa "yliannoksen...)
Ja vahingosta jos kysellään, niin voi aina sanoa että ihan rakkaudella tehty ;-)
Voitte myös ajoissa ilmoittaa, että kutsutte sitten kotiin vauvaa katsomaan ja että haluatte tutustua vauvaan laitoksella rauhassa.
Nauti vaan ihan rauhassa odotuksesta ja ole yhteydessä niihin ihmisiin, jotka ovat aidosti onnellisia puolestanne!
näitä empatiakyvyttömiä ja hienotunteettomia anoppeja!! Mikä se tekee anoppi-tittelin saatuaan ihmiselle oikeuden käyttäytyä p-maisesti? Mikä?
Vaihdevuodet vai? Onhan naisilla nuorempanakin naistenvaivansa ja ne osataan kätkeä mutta kun tullaan vanhemmiksi ni sit onkin oikeus vaikka mihin...Anopitkin ovat joskus olleet nuoria,olen näin käsittänyt, hekin ovat joskus perustaneet parisuhteen,perheen,ollet onnellisia.Ehkä he ovat unohtaneet kaiken tämän. Perheenperustaminen on miltei jokanaisen oikeus,oikeus saada iloita hetki onnestaan,kun siihen on mahdollisuus.Perhe-elämä ja elämä yleensäkin tuo kyllä sitten ne omatkin vaikeutensa.
myös ihmettelee, mistä näitä hirviö anoppeja sikiää! Olisiko syy yksinkertainen; katkeruus? Näillä hirviöillä on ollut huono elämä, he eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä... eivät ole ymmärtäneet sitä tosiasiaa, että jokainen voi tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa...
ja jos sulla on hyvä olo ja olet tyytyväinen elämääsi,ei sinun tarvitse piikitellä toista saadaksesi muka hyvän mielen siitä itsellesi.
Oma taktiikkani kaikissa ihmissuhteissa on,että annan jokaisen olla rauhassa sellainen kun on enkä mee arvostelee,voisin saada nenuun jos vaik menisin poikaystäväni äiskälle huutelee,et ei noin sisusteta ja mitä sä tämmöstä ja tämmöstä oot menny ostamaan jne. Eikä mulla oo tarvetta mennä.
joo, niinhän se on että oma äiti on paras äiti ja miehen äiti on aina kamala. en ymmärrä yhtään miten niin ihana mies kuin minulla on on voinut tulla niin kamalasta naisesta.
miehelläni on 3 vuotias lapsi edellisestä avioliitosta ja olosuhteiden pakosta hänen äitinsä joutuu hoitamaan häntä aina kun mieheni on töissä.
eikä ole kovin mieltä ylentävää eikä luottamusta herättävää kuulla kommentteja anopilya siitä että me ei saada lapsia tehdä, kun ei hän ole mieheni entistäkään vielä hoitanut.
sen naisen lähelle en kyllä lapsiani ihan helpolla vie, jos niitä nut tässä sattuisi tulemaan...
anoppia on kestettävä.. jos mielii miehen kanssa yksissä pysyä.. ikävä kyllä..
taas siellä hymyä huuleen mielipiteiden muokkaajat niputtavat anopit kamaliksi noin yleensä. Vaikka sympatiani ovatkin miniän puolella tässä asiassa, en kannata tota ikävää yleistämisvirttä, joka ei ole kuin laiskuutta ajatella ja halua saada ruikuttajien kuoro huutamaan sitä yhtä ja samaa. Mutta asiaan: pidä oma reviirisi.Miehesi ja sinä päätätte asioiden hoidosta ja jos tuollaista ikävää puhetta saa kuulla, niin eikun vaan tietty välimatka ja etäisyys appivanhempiin, eikö niin ?
En tule minäkään toimeen anoppini kanssa. Mielelläni en anna edes lapsiani hänelle hoitoon. Sitä en vain tapauksessanne tajua, että olette valmiit hyödyntämään anoppia lastenhoidossa. Onko tilanne kuitenkin se, että anoppisi pitää olla käytettävissä kun häntä tarvitsette, mutta pysyä poissa, kun ette tarvitse. Onko tuo ihan normaalia ihmissuhdekäytäntöä teidänkään puoleltanne? Vai pelkkää hyväksikäyttöä?
Suunnitelmissa ei ole hoidattaa lasta sen enempää anopilla kuin omalla äidillänikään. Kälyni kyllä pukkaa lapsensa anoppilaan aina kun ehtii: taisi hänen esikoisensa olla vasta pari vkoa, kun "pääsi" jo ensimmäisen kerran hoitoon äidin shoppailun takia. Anoppi sekaantuu tämän perheen asioihin kuten omiinsa, mutta se ei kälyäni haittaa, koska hän ottaa kaikesta hyödyn irti.
Anoppini täytyisikin ymmärtää, että meidän perheen asioihin ei ole puuttumista samalla tavalla. Minä en halua, että huudellaan ympäri kyliä, mitä ihanaa lapseni neuvolakorttiin on taas kirjoitettu. Enkä minä halua tunkea lapseni päälle reikäisiä "mummolavaatteita", joissa on 73 eri ihmisen bakteerikanta. Enkä myöskään halua kuulla, kuinka turhaa on käyttää vauvaa uinnissa, muskarissa jne. Kylään voi tulla (tietty mitä vähemmän sen parempi), mutta anoppi on sukulainen eikä perheenjäsen.
Pitäisi saada laki, että isovanhempia ei saa velvoittaa hoitamaan alle kouluikäisiä lapsia.
Se ei ole hyväksi lapsille eikä isovanhemmille.
Painavaa lasta nostavan mummun selkä menee. Lapsi ei pääse harrastuksiin eikä iltapäiväkerhoihin, kun mummu ei jaksa lähteä kuljettamaan.
Ruoka on liian rasvaista, koska pula-ajan lapsena opitut "hyvän ruuan" kriteerit ovat yhä mummulla mielessä. Omat lapsetkin oli liian lihaviksi syötetty.
Ikäero lapsen ja hoitajan välillä ei saisi olla kuin korkeintaan puoli vuosisataa.
Niin että hommatkaa lapsillenne hoitajat, jos ette itse hoida. Niin joutuivat mummunnekin tekemään. Äitiysloma vielä tuolla 50-luvulla oli 6 VIIKKOA. Ja työviikkoon kuului myös lauantaina 4 tuntia.
Kyllä silloin äideillä oli suru puserossa, jos joutuivat lapsen muualle hoitoon luovuttamaan. Harvoin oli mummuja paikalla. Asuivat siellä kotikylässä. Kaupunkiasunnot olivat niin pieniä, ettei sinne mummu mahtunut.
Nyt sen ajan äidit sitten hoitavat uuvuksiin asti omia lapsenlapsiaan, ettei heitä joutuisi antamaan ventovieraille.
Turhaan. Lapsi sopeutuu. Vieraatkin hoitavat lapset hyvin. Ammattialaisiahan he näinä päivinä ovat. Paremmin asiat nyt on.
Mummoille lepo loppuelämäksi!
että sinun pitää olla tekemisissä anoppisi ja kälysi kanssa kun noin heitä inhoat.
Hekään eivät taida mielestään menettää rakkaintaan jos sinä lopettaisit yhteydenpidon. Anna miehesi hoitaa kommunikaatiot kotipuoleensa. Vihainen heille ei kannata olla,pitää vain etäisyyttä.
Vuvan vaatteiden suhteen olen kanssasi erimieltä. Lapsi kasvaa niin nopeaan, että on aivan turhaa laittaa rahaa upouusiin varustuksiin. Nykyajan pesuaineillä bakteerit kyllä lähtee, voit aivan huoletta pitää käytettyjä, mutta luulen että vastustuksesi tulee siitä, että ne ovat anopilta ja kälyltä saatuja...
Jos kälysi on vienyt lapsen pienenä hoitoon ja saanut pienen henkireijän, niin mitä se sinulle kuuluu. Tulet huomaamaan, että lapsen kasvattaminen on raskasta ja siinä tarvii toisten apua enemmän tai vähemmän.
V*ttuako se sulle kuuluu, vaikka äiti ostaa lastenvaatteensa Laura Ashleylta ja Diorilta. Tunge omat rahasi minne tykkäät, mutta anna muiden tehdä sellaisia ratkaisuja niin kuin he itse tykkäävät.
On sulla otsaa alkaa räyhäämään nuorelle odottavalle äidille, joka SYYSTÄKIN voi pahoin. Kun käskit olla olematta tekemisissä miehen sukulaisten kanssa, niin kaikista kuvauksista päätellen anoppi ei varmasti jätä helpolla rauhaan.
Sitä paitsi jokaisella on oikeus vastaanottaa tai olla ottamatta lahjoja. Jos anoppi tietää miniän kannan vaatehankintoihin, niin idioottimaista tyrkyttää romua.
Et ole tainnut itse onnistua luomaan pitkää parisuhdetta tai synnyttämään lapsia. Jos sulla olisi mitään kokemusta asiasta, niin tuskin jakaisit täällä noin suoraviivaisia neuvoja. Tuollainen välien katkaiseminen on paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Alkuperäinen: koeta jaksaa! Minullakin on hyvin vaikea anoppisuhde, ja tarina on liian pitkä kerrottavaksi. Olen sopinut mieheni kanssa säännöt suvun suhteen jo kuitenkin hyvissä ajoin ennen lasteni syntymää. Ja uskon, että sinunkin anoppisi ihastuu vauvaanne, että hänellä ei ole varaa käyttäytyä aivan miten sattuu.
etten haluaisi olla puolisosi. Vedät herneet nenään jo pelkästä tekstin kirjoittamisesta. Koetahan rauhoittua.
Miten tuo kirjoittaja räyhäsi ? Minun mielestäni siinä oli selkeä viesti, että arvosta itseäsi äläkä alennu muiden hölmöilyihin.
Jos te naiset jo tällaisista viesteistä alatte haukkumaan muita ihmisiä, en ihmettele ollenkaan miksi teillä on ongelmia suhteissanne.
Etkö sinä kirjoittanut edellisessä viestissäsi, että miehesi äiti hoitaa miehesi edellisen liiton lasta? Käsittääkseni kyseinen lapsi on teidän perheenne lapsi, vaikkei sinun lapsesi olekaan.
eikä ole ollut tarkoitus yleistää ketään kamalaksi. Eikä lietsoa vihanpitoa ihmissuhteisiin kun se ei itsellänikään ole elämässä tapana.
Reagoin vain aloitusviestiin,ehkä liian hyökkäävästi. Karvat vaan nousi pystyyn. Kun haluaisi,että kaikki voisivat olla iloisia iloisten perhetapahtumien johdosta...
Onko tämä joku kolmiodraama käly-anoppi-sinä. Missä teiltä kaikilta on miehet ? Onko miehenne niin nössöjä, etteivät piittaa mitä naisensa tekevät ? Voi jeesus kun ärsyttää.
Laittakaa miehet hommiin ja hoitamaan asiat kuntoon. Anopin ja miniä väliin on sen miehen tultava joka heidät on yhdistänyt. HEMMETTI, KUN TE PÄÄSTÄTTE MIEHET NIIN HELPOLLA.
Miehet ovat viisaampia kuin naiset tässä asiassa. Yllyttävät naiset toistensa kimppuun. Ovat siinä välissä sitten paapottuina "minun kultani"-asemassa.
Naiset eivät riitele miestensä kanssa, kun heillä on toisensa.
Anoppi-miniä-suhteessa ei edes aiheitten tarvitse olla kummoisia. Minua on riemastuttanut viikkoja se kamala kalabaliikki valokuvista kirjahyllyssä.
Kyllä miehet voisivat tietysti johonkin riitaan puuttuakin, mutta sitten saavat kimppuunsa naiset molemmilta puolilta.
en odota lasta ainakaan vielä... Minulle anoppi totes: En sitten halua mummoksi, kun me mieheni kanssa kerroimme menevämme naimisiin! Arvatkaa tuntuiko pahalta!
Voi rakas ystävä! Varmasti tuntui aivan todella pahalta. Sain kuulla itsekin vastaavanlaisia kommentteja, kun menimme kihloihin. Anoppi totesi silloin, että meidän suvussamme kihlausta ei pidetä sen arvoisena asiana, että sitä pitäisi juhlia. Käly säesti, että hän ei sitten ikinä tule saapumaan meidän kihlajaisiimme,koska se on maailman turhin juhla. Otin silloin niin kovasti nokkiini ja näytinkin sen, että häitä ennen anoppi käyttäytyi varsin hyvin.
Jos anoppi tai käly sanoo puolikkaankin tylyn sanan vauvasta, niin aion antaa heti kylmää suihkua ja kerron entistä vähemmän asioistani. Kaiken kaikkiaan olen yrittänyt ottaa hyvin pidättyväisen linjan raskauden suhteen, enkä kerro turhia. Eipähän todellakaan tule aihetta arvosteluun. Ehkä sinä voisit kokeilla yhtä pidättyväistä linjaa häiden suhteen.
Toivotan sulle tsemppiä ja ihanaa häiden odotusta! Olen joskus miettinyt, että olisi hyvä perustaa tukiryhmä meille miehen suvun murjomille. Joskus kaipaisin todellista keskusteluapua. Kun kerroin äidilleni vauvasta, mua aivan itketti, kuinka hän innostui asiasta. Kysyi heti, haluaisimmeko 2 -lehden tilauksen yms. Äiti kun tietää, mistä hänen oma tyttärensä pitää. Onneksi lapsellamme tulee olemaan ainakin yksi rakastava isoäiti ja isoisäkin.
että järjestämme ja maksamme häämme itse, ettei tarvi puuttua asioihin. Olen kuitenkin huomannut, että yrittää mieheni kautta tyrkyttää omia idoeitaa jne. Mutta teen niikuin me halutaa!
"En halua mummoksi" kommentiin miehen totesi anopilleni, ettei häneltä kysytä lupaa saadaanko hankkia lapsia vai ei! Ja se on meidän asia. Olin kyllä miehestäni ylpeä siinä suhteessa.
Kait se on kovapaikka, kun on ainoa poika ja olen riistänyt se anopiltani.
Kun lpsenlapset syntyvät, alatte nimittää isän äitiä etunimelä lapselle, koska hän ei halunnut mummuksi ruveta.
Sillähän se asia ratkeaa.
Kun tapasin mieheni, tunsin että olin kohdannut elämäni miehen, jonka kanssa saattaisin joskus voida kuvitella hankkivani lapsiakin.
Olemme nyt olleet muutaman vuoden naimisissa, eikä perheenlisäys kiinnosta enää tipaakaan.
Anoppini ja mieheni sisar ovat monesti maininneet kuinka kauniita lapsia mieheni olisi saanut, jos olisi mennyt naimisiin entisen tyttöystävänsä kanssa (siinä tapauksessa lapsi olisi pitänyt periä kaikki geenit isältään ;).Ja kuinka lähellä mummollaa (anoppiani) tämä pieni perhe olisi ollut. Omat vanhempani asuvat Suomessa ja me eräässä toisessa pohjoismaassa noin tunnin ajomatkan päässä appivanhemmiltani. Olen siis riistänyt anopin rakkaan pojan näin kauaksi äidistään.
Häitä edeltävällä viikolla anoppini kertoi minulle käyneensä juttelemassa mieheni exän äidin kanssa ja pahoitelleensa poikansa typeryyttä tämän valitessa minut.
Kaikki muut suvun naiset ovat kotirouvia, eivätkä ymmärrä, etten kesken työpäivän voi tulla lapsenvahdiksi. Entinen tyttöystävä olisi voinut.
He eivät myöskään ymmärrä miksi, joku opiskelee. Heidän ei kuulemma tarvitse pönkittää itsetuntoansa titteleillä. Entinen tyttöystäväkin on luonnonlahjakkuus, eikä tarvitse tutkintoja työskennelläkseen äitinsä kenkäkaupassa.
Lisäksi entinen tyttöystävä olisi ymmärtänyt lasten arvon, eikä olisi keskittynyt itsensä kouluttamiseen kuten minä.Itse en tunne pystyväni olemaan hyvä äiti, ennenkuin olen saavuttanut edes osan omista tavoitteistani.
Kaikki tämä toimii loistavasti ehkäisynä. Enää en voisi kuvitellaakaan hankkivani lasta tämän "hienostoperheeksi" itseään kutsuvan suvun jatkeeksi. Varsinkin kun oma perheeni ja omat ystäväni asuvat niin kaukana ja tunnen olevani täysin outoja arvoja kannattavien ihmisten ympäröimä. Olenkin alakanut puhumaan miehelleni, että voisimme muuttaa kokeeksi jonnekin muualle.
Kaikki, joiden mies on äitinsä tossun alla tietävät, että mies ei tietenkään huomaa missään mitään ihmeellistä.
Ainut hyvä puoli tässä on se, että en ole enää niin jyrkkä ja konservatiivinen kuin ennen. Nyt ymmärän täysin, jos joku eroaa puolison suvun ja erityisesti anopin vuoksi. Tai ihan vaan sen vuoksi, että machoa häihin asti esittänyt mies onkin ihan mammanpoika. Kiitos siitä rakas anoppi.
jossa oli huvittavasti mainittu "pula-ajan" vaikutusta ja että mummot suunnilleen kiikkustuoliin. Hei Haloo !! Kenestä puhutaan, 80-vuotiastako ? Herää, tämän päivän mummo on tosiaankin parhaimmillaan tätä päivää elävä, omasta elämästään huolehtiva ihminen, ei mikään uuvahtanut vanhus ! Sitäpaitsi mitä ruokailutottumuksiin tulee, on tämän päivän perheissä erittäin paljon huonompaan suuntaankin meneviä jenkkiläisiä "trendejä" pikasnäkkärikäynteineen koko perheen voimalla ja lapsien liikuntaharrastusta tuetaan kotoa käsin istuttamalla tietsikan ääreen jo varhaisesta lapsuudesta lähtien, joten korvattavaa piisaa teilläkin...
Mikisköhän tällaiset anopit eivät ymmärrä, että miniän piikittetelystä kärsii ehkä eniten oma kultapoika.
Oma mieheni ei ole koskaan puolustanut minua millään tavalla, vaikka hänen äitinsä meidän kummankin läsnäollessa surkutellut, kuinka mieheni valitsi väärän vaimon.
"Se nyt vaan on sellanen" "Ei se sillä mitään tarkoita"
Tällöin anoppia kohtaan tuntemani pettymys ja suuttumus kohdistuu suoraan mieheeni.
Kun ensimmäisiä kertoja tulin anoppilasta itkun kanssa, mieheni lohdutti minua ja sanoi, että minä olen etusijalla ja ettei meidän tarvitse käydä hänen vanhemmillaan, kun äitinsä vain tuntuu loukkaavan minua joka kerta.
En halunnut asettua mieheni ja hänen perheensä väliin ja etsin vikaa itsestäni.
Etten tajunnut jo silloin pakata tavaroitani...