tauko

Olen ollut yhdessä kultani kanssa 1v ja 2kk. Ikäeroa on 4 v(mä 18, hän 22). Suhde on ollut tähän asti ihana, mutta ei pelkkää ruusuilla tanssimistakaan. Riitoja on ollut, mutta ne on sovittu puhumalla.
Tiesin heti, että jokin on vialla, kun mieheni muuttui kylmäksi ja oudoksi. Yritin puhua, mutta turhaan. Kun viimein sain kakistettua totuuden hänestä, sain kuulla, että se on tauon paikka. Hän ei halunnut kertoa aiemmin, koska tiesi sen satuttavan minua..niin joo varmaan.
Syitä olivat: 1. ikäero, ei tiedä haluaako odottaa koulutukseni loppuun(n 5v). Hän haluaisi perheen parin vuoden sisällä. 2.Haluaa olla poikien kanssa 3. ollaan erilaisia(minä huithapeli ja hän tiukkis) 4. ei tiedä tunteistaan mua kohtaan enää
Selityksistä löytyy ristiriitoja. Siis hän haluaa olla samaan aikaan vapaa, mutta silti perheenisä? Öhöm...
Kumotkaa teoriani, jos se on väärä. Hänellä on ollut useita suhteita, monet tytöistä ulkopaikkakunnilta ja suhteet kestäneet about vuoden. Mielestäni hän ei ole kypsä sitoutumaan. Jos vuoden on ollut jonkun kanssa ja sitten kyllästynyt, niin miten kävisi perheen kanssa? Jos ei edes vuotta jaksa, niin miten koko loppuelämän?
Tuntuu, että minä(se nuorempi) olen se kypsempi aikuinen meistä kahdesta.
No...tauolla kuitenkin ollaan ja nautitaan vapaudesta viikon verran, sitten mietitään uudestaan. Avaimenkin jo vein takaisin vara-avaimeksi ja fiksusti jätin kaikki kamani sinne=)...kai ne takaisin joskus saan...
Mitä mieltä olette, onko se todellakin loppu, vai onko vielä toivoa?
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

alkoi harmittamaan, kun sinulle ei ole tullut vielä yhtään vastausta...

no tässä yksi...

uskoisin että jos tauon jälkeen mies ei enää halua palata yhteen/jatkaa suhdetta, niin ei siitä perhe-elämästäkään olisi mitään tullut.
uskon myös että jos hän rakastaa sinua niin kyllä hänen täytyy myös taipua kompromissiin, kaikkea ei voi saada, mutta paljon kuitenkin

perheen persutamiseen tarvitaan kaksi, ja molempien pitää haluta lapsia, joten älä taivu sen asian suhteen ainakaan.

mutta kysyit että onko toivoa, on sitä, mutta aika näyttää... ehkä vikko ei riitä, ehkä hän tarvitsee enemmän aikaa huomatakseen että hän tarvitsee sinua, ehkä ei, mene ja tiedä, mutta ajattele positiivisesti, jos te ette jatka enää, niin ansaitset ja saatkin paljon parempaa :)

en nyt tiedä auttoiko/helpottiko, ehkä, ehkä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anni kirjoitti:

Olen ollut yhdessä kultani kanssa 1v ja 2kk. Ikäeroa on 4 v(mä 18, hän 22). Suhde on ollut tähän asti ihana, mutta ei pelkkää ruusuilla tanssimistakaan. Riitoja on ollut, mutta ne on sovittu puhumalla.
Tiesin heti, että jokin on vialla, kun mieheni muuttui kylmäksi ja oudoksi. Yritin puhua, mutta turhaan. Kun viimein sain kakistettua totuuden hänestä, sain kuulla, että se on tauon paikka. Hän ei halunnut kertoa aiemmin, koska tiesi sen satuttavan minua..niin joo varmaan.
Syitä olivat: 1. ikäero, ei tiedä haluaako odottaa koulutukseni loppuun(n 5v). Hän haluaisi perheen parin vuoden sisällä. 2.Haluaa olla poikien kanssa 3. ollaan erilaisia(minä huithapeli ja hän tiukkis) 4. ei tiedä tunteistaan mua kohtaan enää
Selityksistä löytyy ristiriitoja. Siis hän haluaa olla samaan aikaan vapaa, mutta silti perheenisä? Öhöm...
Kumotkaa teoriani, jos se on väärä. Hänellä on ollut useita suhteita, monet tytöistä ulkopaikkakunnilta ja suhteet kestäneet about vuoden. Mielestäni hän ei ole kypsä sitoutumaan. Jos vuoden on ollut jonkun kanssa ja sitten kyllästynyt, niin miten kävisi perheen kanssa? Jos ei edes vuotta jaksa, niin miten koko loppuelämän?
Tuntuu, että minä(se nuorempi) olen se kypsempi aikuinen meistä kahdesta.
No...tauolla kuitenkin ollaan ja nautitaan vapaudesta viikon verran, sitten mietitään uudestaan. Avaimenkin jo vein takaisin vara-avaimeksi ja fiksusti jätin kaikki kamani sinne=)...kai ne takaisin joskus saan...
Mitä mieltä olette, onko se todellakin loppu, vai onko vielä toivoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu