Kun minulta katkaistiin työmarkkinatuki, niin maksatus meni välittömästi poikki.
Kannattaa siis sopia esim. Tampereen kaupungin "palkkatuki-työhaastattelut" juuri työmarkkinatuen maksun jälkeen, niin ei menetä työmarkkinatukea takautuvasti 28 päivältä.
Minullakin täti sanoi, että kirjaston henkilökunta päättää kenet ottavat töihin ja vasta sen jälkeen hän voi täyttään työvoimatoimistoon takaisin toimitettavan työpaikkaosoituslapun. Minä olen tottunut viemään työhaastattelussa saamani liikkuvuusavustuslomakkeen itse työvoimatoimistoon, joten tarjouduin automaattisesti toimittamaan kyseisen lapun työvoimatoimistoon - käsittääkseni sillä lähinnä vahvistetaan työttömän käyneen työhaastattelussa. Seuraavana päivänä tämä täti oli jo ilmoittanut työvoimatoimistoon, että olin kieltäytynyt työstä.
Työmarkkinatuen maksaminen katkeaa siis välittömästi - eikä rahoja makseta edes siihen päivään asti kun ne toimikuntakyselyn ajaksi katkaistaan.
Miten on, voivatko vaatia vielä palauttamaan jo maksettuja työmarkkinatukia takaisin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä maksettuja rahoja mahdat tarkoittaa? Mistä päivästä susta tuli tieto, että olet kieltäytynyt työstä? Eikö työmarkkinatuen maksaminen sitten katkaisutkaan siitä päivästä?
Jos työvoimatoimisto on katkaissut päivärahasi maksamisen jostain aikaisemmasta päivästä ammoisista ajoista saakka, niin sun pitäisi kyllä tietää se ja tietää vielä syykin.
Jos taas rahat on katkaistu siksi, ettet ottanut työtä vastaan, niin eihän sitä voida alkaa ennakkoon taikka etukäteen jostain helmikuun alusta alkaa katkomaan, kun et ole koko työpaikasta vielä kuullutkaan? Ihme touhua teidän työkkärissä kyllä?
Luuletko sinä, että helmikuun alussa maksetut rahat on jotekin sidoksissa siihen, mitä sä sanot helmikuun lopussa työhaasttelussa? Ei voi olla.
Sen takia se maksatus nimenomaan katkaistaan siksi aikaa, kun toimikunta sitä asiaasi käsittellee. Ettei sulle sitten tulisi sitä takaisinperittävää jos sulle määrättäisiin karenssi ja olisit ehtinyt käsittelyn ajalta saa työmarkkinatukea.
Se on ihan sama, mille päivälle tai kuukauden kohdalle sun työhaastattelut osuu, ei se vaikuta kun tuleviin maksupäiviin. Et sä sitä voi taktikoida. Ootko huomannu, että työkkärirahat maksetaan aina jälkikäteen vasta sitten kun olet ne päivät täyttänyt ja hakemuksen jälkikäteen laittanut?
En tiedä miten pitäisi kysymykseesi vastata, kun en osaa ihan tarkkaan arvioida, kuinka pöljä sä olet. Äkkiä arvioituna keskimääräistä pöljempi mutta voin olla väärässäkin. Toiseen suuntaan.
Jos menet työhaastatteluun 21.2.2006 päivänä ja työhaastattelija ilmoittaa sinun kieltäytyneen työstä. Seuraavana päivänä eli 22.2.2006 päivänä maksatus katkaistaan "käsittelyn ajaksi" ja sen jälkeen yhdeltäkään päivältä kela ei maksa työmarkkinatukea, vaikka olisit saamassa työmarkkinatukea ajalta 24.1.-20.2.2006.
Eli kannattaa sopia haastattelupäivämäärä mieluimmin työmarkkinatuen maksamisen jälkeisille päiville kuin muutamaa päivää aiemmin. Kun menettää tuen lähes kuukauden takautuvasti ja siihen lisätään käsittelyyn kuluva aika, niin rahaton aika venyy pitkäksi.
Kokeile sitä.Työttömän perusturva on kaikissa tilanteissa turvatta. Tee kirjallinen selostus asiasta ja valita sinne. Työnhaku on tietenkin oltava voimassa.
Ilmoittele mitenkä teilläpäin homma pelaa.