Galluppia tänne miksi luovutitte? Minäkin luovutin.
Voi olla että on olemassa joitakin hyviä vaihtoehtoja, minä törmäsin vain hyväksikäyttäjiin ja petkuttajiin kerta toisensa perään, vaikka tein kaikkeni, että välttäisin niitä. Nyt mietin, miksi alunperin yritinkään koskaan mitään. Tuhlasin vähän liikaa energiaa, aikaa ja rahaa. Ja tuloksena murskattu olotila, ja luottamus keneenkään.
Voi olla että on olemassa joitakin hyviä vaihtoehtoja, minä törmäsin vain hyväksikäyttäjiin ja petkuttajiin kerta toisensa perään, vaikka tein kaikkeni, että välttäisin niitä. Nyt mietin, miksi alunperin yritinkään koskaan mitään. Tuhlasin vähän liikaa energiaa, aikaa ja rahaa. Ja tuloksena murskattu olotila, ja luottamus keneenkään.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Toistuneista yrityksistä huolimatta olen edelleen hameväelle kuin ilmaa. Ei huvita enää tuhlata aikaa ja mielenkiintoa puuhaan, kun yhtä hyvin voi tehdä jotain mistä ei tule paha mieli.
Onnellinen perhe-elämä ei vaan ole kaikkia varten.
hyväksikäyttäjiä..laastarisuhteet..lastenvahdiksi viikonloppu isille..sexsuhde..joitain esimerkkejä näin yhN suunnalta
ja haukkumisia ja miltein raiskaus pahoinpitely..joten miksi enään etsisi mitään
parempi olla kotona lasten kera vain
En ole ihan vielä päättänyt luovutanko. Mieli tekisi. Ongelmani on, että yritän aina ymmärtää kaikkia erilaisia ihmisiä, ja uskon liian helposti vian olevan minussa. Nyt yhden alkoholistin ja kahden luonnevikaisen miehen jälkeen tuntuu pahalta. Pahoja ihmisiä on! Jos osaisin niitä välttää niin paljolta murheelta olisin välttynyt... Ei ole kovin mieltä ylentävää huomata taas tulleensa hyväksikäytetyksi ja ottaneensa turpiinsa. Luonnehäiriöiset pitäisi merkitä jotenkin, että muutkin osaisivat varoa.
tuota ikää on jo 21 vuotta ja poikuus on vielä visusti tallella. Siinä on jo itsessään este sille, että kukaan miusta kiinnostuisi. Tuskin ketään huvittaa opettaa mulle seurustelua ja seksiä alkeista lähtien, vaikka muuten olisikin kiinnostunut.
Sepä se minäki 19 vuotta ja poikuus tallella. Tallelle se jääki, mitä todennäköisimmin :/
ihan vielä luovuta. Tuossa iässä ne viimeiset viedään. Parin vuoden päästä niitä kokemattomia tyttöjä ei oikeasti ole enään yhtään jäljellä. Nyt otat selville ketkä ovat vielä vapaita ja HAKKAAT PÄÄLLE SAATANA!! Yrität iskiä jokaista. Ihan jokaista. Ei sen niin väliä, vaikka tuntuis että kukaan heistä ei sinulle se oikea olisikaan. Saatpahan ainakin hyvää kokemusta.
Itse antaisin mielihyvin lopun elämäni, jos voisin elää vuoden 2003-2004 uudestaan.
Ei tuon kokemattomuuden takia kannata luovuttaa, muruset! Mikäs siinä olisi "kouluttaessa" miestä ihan oman mielen mukaan.. Ei haittaisi mua ollenkaan. ;)
vaikka käyn jo
kolmattakymmenettäseitsemättävuotta, enkä ole elänyt kuin joskus 20v ja risat avoliitossa ! Minun kohdalle on sattunut muuten ihan fiksuja kavereita, ei ole ollut mielenterveysongelmaisia eikä alkoholisteja eikä väkivaltaisia, mutta kuitenkin mies toisensa jälkeen on jättänyt minut syystä tai toisesta. Tai yleensä siinä käy juuri niin, että jos itse on kiinnostunut, niin toinen ei ole ja toisinpäin. Yhden yhteisen tekijän olen huomannut: miehet ehkä vähän pelkäävät minua. Tai tuntevat jotain alemmuuskombleksia tai jotain outoa "suorituspainetta" minua kohtaan. Olen ihan ok näköinen, fiksu, sivistynyt ja ehkä ? suhteellisen älykäskin esimiesammatissa omillani toimeentulevan itsenäinen nainen, joka on vieläpä seksuaalisestikin halukas ja aktiivinen (silloin harvoin kun mies on kuvioissa). Suhteessa ollessani annan itsestäni paljon, mutta myös vaadin (ja oletan) että minäkin saan siitä jotain ilman että pitää pyytää ja tätä ei monikaan mies tunnu jaksavan..siis sitä että nainen vaatii jotain itselleen kuuluvaa. En ole keksinyt muuta syytä tälle ilmiölle, kun miehet toisensa perään poistuvat takavasemmalle kaikessa hiljaisuudessa.
Meni vähän aiheen sivuun, muttaa olisi mukava kuulla miesten mielipiteitä ko asiasta, siis siitä, että pelkäättekö te vahvoja naisia tai tunneteko ehkä hiukan alemmuuskombleksia jos nainen on esim paremmin koulutettu ja sivistynyt tms...
Vielä kuitenkin elän toivossa että jostain se mullein rakkaus aukenee...
lohduttavaa kuulla kertomuksesi. Story of MY life. Jostain syystä miehet (tai suurin osa heistä) edelleen ovat sitä mieltä, että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä. Itsenäiset naiset lienevät pelottavia.
Olisipa lisää Pentti Arajärviä, Tapio Kuneisia ja Topi Uosukaisia. Tai kaipa ne olis pitänyt löytää jo nuorena.
Rakkaat miehet; naisen itsenäisyys, taloudellinen riippumattomuus EI ole uhka vaan rikkaus. Me itsenäiset naiset tykkäämme teistä yhtä paljon kun ne epäitsenäisetkin. Kunhan vaan annatte meidän tykätä teistä ettekä juokse karkuun.
Luovutin koska naisrintamalla kävi niin että jostain ilmestyi aina se ihq söde skedepoju tai kitaraa soittava hipinretku joka sitten ns. korjasi potin. Miksi pitäisi enää hakata päätä seinään? yksin pääsee helpommalla vaikka kaikki mieltävät sen tien synkäksi ja tuskaiseksi "sairaudeksi" ja jonka valinneita tunnutaan välttelevän ja säälivän kuin spitaalisia ikään.
on löytää sielunpuolikas. Jos alkaa jokin tökkimään, lopetan heti, koska turha luulla, että tällä iällä(40-50) enää vois muuttua. Varmaa on, että mullekin sopivia on jossakin, mutta niihin törmääminen on tosi vaikeaa. Jos itse olis jostain kiinnostunut, niin toinen taas ei minusta ja päinvastoin. Ketään ei kuiteskaan kannata ottaa ihan vaan et olis sit joku. Tällä hetkellä voin sanoa, että olen luovuttanut. Toki silmät auki on pakko kulkea, ettei seiniin törmäile!!!
koska tuntuu siltä ettei sellaista löydy joka kävisi minulle ja sit kun löytyy en käy hänelle.En jaksa sitä odotusta, yhteydenpitoa, varovaisuutta, ihastumista ja kaiken tuon jälkeen sitä pettymystä että ei taaskaan onnistunut. Keskitän mielenkiintoni ja energiani selvempiin asioihin sekä helpompiin.
no ei auta ihan täysin sulkea ajatusta pois mielestäni mutta vaatii kyllä täydellistä törmäyskurssia että asia etenee sille linjalle.
nainen kuin mun ex. Joka on vain maku se komeampi eksoottisempi suuntaan. Mielummin nyt elään yksin, ettei tarvii tuntuu loukkaantunut uudestaan. Siksi olen luovuttanut melkein ennen kuin ehdit alkaa etsiä uudestaan.
En tiedä olenko vielä luovuttanut mutta ainakin poden jokapäiväistä pahaa oloa sinkkuudestani. Kaikki on hyvin niin kauan kun on jotain muuta puuhaa vaikka kavereiden kanssa. Sitten kun tulee yksin taas kotiin eikä siellä ole kuin tyhjä huone niin taas alkaa vituttamaan. En tiedä, joskus nuoruudessani ihastuin suunnilleen joka toiseen naiseen. Nyt tuntuu että sitä ihastumista ei enää minulle tapahdu. Vuoden alussakin tapasin mukavan naisen, tapailtiin hetki mutta taas jouduin toteamaan että tästä touhusta puuttuu se kipinä joten miksi enää jatkaa. En ymmärrä miksi en enää ihastu kehenkään vaikka haluaisin ?!?!
jostain syystä. Se pitää saada pois, että voisit taas tuntea. Minun ongelmani on pelko. Ihastun kyllä edelleenkin, mutta olen pettynyt yhdessä suhteessa niin pahasti, etten voi antaa itseni kunnolla ihastua, jarruttelen. Koska pelkään, että taas sattuu. Tästä syystä miehet eivät usko että olisin tosissani, ja pelaavat itse kanssani.. Tähän en ole vielä ratkaisua keksinyt, miten saisin asiat järjestymään ja itseni tasapainoon.
mäkin oon sentään joskus nuoruudessani ollut ihastunut mut nykyään ei puhettakaan,kukaan ei jää edes 5 minuutiksi mieleen.Kyllä mäkin muistan ajan kun haikailin esim. yhden Hennan perään ja meni varmaan reilu vuosi silleen et ei menny päivääkään ettei muija ois käyny ainakin kerran mielessä ja illalla haaveilin et oispa hän nyt tässä vieressä tutimassa yms. mut nykyään ei vittu kertakaikkiaan mitään.Huvittavinta et samainen eukko ois tossa jossain vaiheessa osottanu jtn. lämpenemisen merkkejä mut eipä mua napannu enää silloinkaan.Munkin mielestä on väärin toista kohtaan jos sitä kipinää ei tunnu missään vaiheessa edes pikkasen ja silti antaa ymmärtää ummet ja lammet,siks mä otankin kaikki nää juttuni vakipano-pohjalta ja teen sen parhaani mukaan selväksi myös toiselle niin ei tuu pettymyksiä kummallekkaan,tosin joskus sitä lipsuu hempleilemään varsinkin kännissä vähän liikaa ja sit on taas tosi paska olo :-(
Vähemmästäkin jotain pahaa oloa tulee tuonne sisälle, sitä et pysty edes halutessasi välttämään. Se on siellä ja syvällä.
Kun on kans noille erinomaisile hameväelle kuin ilmaa niin täysin turhaa on toivoa mitään.
Teen, liikun ja muutoinkin elän niin että saan siitä itselleni iloa.
Hullua että jotkut varatut tuntuu silmänsä iskevän välillä, toisaalta turhaa; mikssei silloin aiemmin.
Pluffaatte kuitenkin.
Kun 23 vuotiaana ei ole päivääkään seurustellut niin ei jaksa enää yrittää. Ne harvat joista olin joskus tosissani kiinnostunut valitsivat itselleen sen hakkaajan/pettäjän/rentun.
Minusta ei ole yksikään nainen halunnut muuta kun kaverin jolle sitten itkeä noista miehistään. Sellaisia en kaipaa enää lisää.
Enpä tiedä olenko ihan luovuttanut, mutta mielelläni pitäisin vähän taukoa miehen etsinnässä. Olen niin monesti käynyt diskossa, pitänyt silmät auki muissakin yhteyksissä jne. eikä kuitenkaan ole napannut, joten en jaksa enää yrittää. Olen siksi päättänyt hyväksyä sinkkuuteni. Mies astukoon elämääni sitten kun Luoja niin päättää. Näköjään en itse pysty vaikuttamaan asiaan.
Olen luovuttanut kymmeniä kertoja. Yleensä luovuttamiset ovat tapahtuneet siinä vaiheessa, kun on ensin ollut "hedelmällinen" kausi eli pientä säätöä suuntaan ja toiseen ja lopulta jutut ovat kuivahtaneet yksitellen. Masentaahan se, kun yhtenä hetkenä on viitisen potentiaalista viritystä ja kohta tajuaa, ettei yksikään niistä taaskaan kantanut alkua pitemmälle. Oma vika kai, pitäisi ehkä keskittyä aina siihen kiinnostavimpaan mieheen. Toinen tilanne, jossa täydellinen luovuttaminen yleensä tapahtuu, on hetki jolloin tajuaa, ettei voi ikinä "saada" ihmistä, josta on unelmoinut kauan ja johon on keskittänyt kaikki hellimmät tunteensa...Siinä jää jotenkin tyhjän päälle.
Olen muutaman kerran tosissani ollut sitä mieltä, etten ikinä tule löytämään sopivaa miestä. Näihin ajatuksiin ei ole liittynyt itsesääliä, epätoivoa tai masennusta, vaan tavallaan olo on ollut jopa helpottunut, tuntuu kuin olisi vihdoin myöntänyt tosiasiat itselleen.
Viimeksi vannoin ikisinkkuuden nimeen viime lauantaina ja kuinkas kävikään... :) Pienen pieni mahdollisuuden siemen.
luovutin. Petkuttajia ja selkäänpuukottajia ihan liikaa, ei riitä enää usko mihinkään. Parempi ilman kuin koko ajan loukattavana. Mutta osaan se minäkin vittumaiseksi muuttua kun tarpeeksi kauan ärsytetään.
Vuosien saatossa sitä vaan alkoi väistämättä tajuta, ettei kuulu niihin miehiin joilla on tarjota mitä naiset haluavat. Lisäksi nyt kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä vuorokauden tunnit ovat täyttyneet melko hyvin työllä, opiskelulla, harrastuksilla ja ystävillä. Kämpillä odottavaa yksinäisyyttä ei yksinkertaisesti ehdi surra yhtä paljon kuin nuorempana. "Luovuttaminen" on siis tavallaan tapahtunut vaivihkaa.
Kyllähän tämä yksinäisyys silti vituttaa tasaisin väliajoin. Mutta ei vaan innosta yrittää kun tietää tuloksen olevan tasan 0.
piristykää, kaikille on jossain joku ja kyllä te jonkun löydätte, itseä nyt vain niskasta kiinni ja kevään kunniaksi suhde käyntiin, kerta se on ensimmäinenkin
"kaikille on jossain joku ja kyllä te jonkun löydätte".
Juu varmaan tarkoitit ihan hyvää mutta siinä vaiheessa kun tuonkin kommentin on kuullut jo kymmeniä kertoja niin alkaapa tuntua ärsyttävältä, anteeksi nyt vain.
olla mies tällää iällä ja pitkä aikaistyötön joilla ei ole turvallinen elämä. (työtön vamppyyri) 32
ihminen pitäis olla jotain jo, pitäis olla oma omakotitalo, olla isä, vakituinen työsuhde, vakituinen ja turvallinen sisääntulo pitäis vielä olla korkeampi koulutettu kuin nyt. Tosi huonot ammattikoulupaperit ja ei ole ammattitaito osan paljon pientä kaikenlaista mutta ei mitään kunnolla. Mun paperit ja CV ei ole mitään väärtti työmarkinaan.
kunhan vittuillakseni kirjoitin itsekin luovuttaneena
Luovutin koska 10v "etsinnän" aikana ei löytynyt. Nyt ei vaan enään yksinkertaisesti jaksa edes kiinnostua mitenkään vastakkaisesta sukupuolesta. Ihan sama miltä hän näyttää tai mitä hän on, ei kiinnosta enään.
Mutta se on hassua miten jotkut löytävät sen oikean niin helposti ja ikäänkuin ensimmäisellä yrittämällä.. tai vaihtavat kumppania kuin sukkia.
Luovutin ainakin toistaiseksi_KOSKA vähänkin kaveruutta pidemmälle edenneet naissuhteet (5kpl ) ovat jokainen päätyneet suunnilleen samaan värssyyn eli nainen lähtee kävelemään ja on toinen mies kiikarissa.
...Ja minulla lukuisia ja lukuisia yrityksiä tuottamatta tulosta ja naiset ovat jo varattuja, joten se siitä.
t. tarmo 23v
Minä en oikeastaan ole vielä kumppania etsinytkään, siis oikein etsimällä etsinyt, eli laittanut ilmoja treffipalstoille, roikkunut baareissa nimenomaan seuraa etsimässä, tms. Vaan enpä tiedä, kuinka paljon jaksan ylipäätään nähdä asian eteen vaivaa. Kun minusta vaan jotenkin tuntuu siltä, että jos rakkautta oikein etsimällä etsii, sitä ei varmasti tule löytämään.
Viiden sinkkuiluvuoden aikana olen tainnut tavata tasan kaksi vapaata herrasmiestä, joista olisin kiinnostunut oikeasti. Ikävä kyllä, sekä nämä kaksi herraa että pari vähemmän kiinnostavaa tyyppiä, joiden kanssa olen käynyt leffassa tai kahvilla, päättivät valita sen toisen säädön, joka heillä sattui olemaan meneillään samaan aikaan. Tai sitä he kaikki ainakin käyttivät selityksenä.
Eipä ole järin häävit fiilikset, kun muistaa jääneensä kakkoseksi liki jokaisessa edes semipotentiaalisessa säädössä, mitä tässä viimeisen viiden vuoden aikana on ollut. Aina on joku toinen ollut kiinnostavampi.
Oon ollut sellanen päiväunelmoija, en koskaan oo etsinyt kumppania mistään, mutta jatkuvasti haaveillut ja odotellut, että sellainen jostain ilmestyy. Eilen illalla taas ennen nukahtamista mietiskelin tulevaisuutta, ja totesin, että taidan olla jo ihan liian vanha kaikkeen siihen, mistä haaveilen...kun ne unelmat on edelleen samat kuin 10 vuotta sitten, ja takana on kuitenkin avoliitto ja lapsikin jo täyttää kymmenen... pitäis kai ainakin unohtaa se perheenperustamispuoli ja ajatella, että ehkä joskus sitten mummona voi seukata jonkun papan kanssa...jos sittenkään.
Todennäköisesti jonain päivänä taas alan ajatella, että kaikki on mahdollista milloin vaan, mutta tällä hetkellä sitä mieltä, että parempi luovuttaa. Eikä tunnu ees pahalta, kun elämässä kaikki muut asiat on niin hyvin.
Ei minun tarvinut hakata päätäni seinään, se yksi kokemus riitti koska oli tunteena niin voimakas, ettei yksinkertaisesti jäänyt enää mitään annettavaa kenellekään uudelle. Taisin olla vain ahne kun jaoin kaiken itsestäni heti..
En ainakaan myönnä, että olisin luovuttanu. Niin kauan ku on elämää, on toivoa. Kuitenkin tuntuu pahalta kattoo meininkiä ympärillä. Kaikki pettää niin suruttomasti. Kaverilla on loistava mies. Silti hyppii pukkihypyllä aidan toiselle puolelle aina kun mahdollista. Toisella kaverilla, joka on ite sinkku, pörrää kimpussa mies, jolla kotona nainen ja lapsi. Jostain syystä mies ei suostu pysymään poissa, vaikka kaverini hänelle selittänyt monet kerrat, ettei halua enää sekaantua.
Henk.koht. oon havainnut, että monesti kysyttäessä, onko toinen varattu, vastaus on lähinnä olan kohautus. Luulevat että jos ei herraa itseä haittaa, niin ei kai minuakaan.
Olen lopettanut kysymisen..