Kertokaa miniät (joilla on mielestänne hankala anoppi), miksi miehenne eivät puutu hankalaan miniä-anoppi suhteeseen. Ovatko miehenne niin saamattomia, etteivät edes välitä rakkaimpansa hyvinvoinnista ?
Miksi miehenne eivät tee mitään ?
heli
102621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
oli saamaton lällykkä nahjus, nykyinen MIES joka uskaltaa laittaa äidilleen jauhot suuhun! Ei se kyllä siltikkään poista sitä ongelmaa, että anoppini on... on mikä on!
Lopuksi käy niin, että mies täytyy jättää anopin takia.
Yleensä tällaiset miehet on jo lapsesta lähtien nujerrettu vanhempien tahtoon ja heidät on myös passattu pilalle.
Eihän se ole Miehen vika jos Anoppi on vittumainen. Itse olen naimisissa vaimoni kanssa en Anopin.
> Itse olen naimisissa vaimoni kanssa en Anopin.
tuon jos vielä ukkokin tajuaisi ja pitäisi anopin kaukana terrorisoimasta perheen elämää!!!
Tätäkin on täällä palstalla pohdittu moneen otteeseen.
Itse olen naimisissa miehen kanssa, joka on kiltti, hiljainen, rauhallinen - eli toisin (ilkeämmin) sanottuna nynnerö, äitinsä pilalle passaama, hemmoteltu, itsekäs mammanpoika.
Oma epäilyni on, että äitinsä on polkenut poikaansa lapsesta saakka. En voi uskoakaan, että mieheni sanoisi koskaan äidillensä edes puolikasta poikkipuolista sanaa. Jos joskus tulee joku riitatilanne, mieheni mielummin häipyy, kun alkaa selvittelemään asiaa. Eli siis jos minulla ja anopilla on joku keskinäinen ongelma, ei mieheni puutu siihen mitenkään. Tai ainakin mielummin (ikävä kyllä) on äitinsä "puolella". Hän vain on sellainen. Hänelle äiti on vieläkin tavaranostaja, pullanleipoja, ruuanlaittaja ja huolien kuuntelija. Eihän hän voi loukata äitiään.
Välillä jurppii, ettei hän tunnu välittävän minun tunteistani lainkaan. Mutta tässä vuosien saatossa siitä ei jaksa enää niin välittää. Ratkaisuksi olen keksinyt sen, etten ole anoppini kanssa tekemisissä kuin "ne pakolliset käynnit". Joskushan se aika anopistakin jättää, ehkäpä viimeistään sitten olen se ykkönen.
Eli oikeaan osuit: mieheni on niin saamaton, ettei välitä hyvinvoinnistani. Hän välittää enemmän rakkaimpansa, eli oman äitinsä, hyvinvoinnista. Surullista, mutta totta. Onneksi palstaa seuranneena tiedän, etten ole ainut "saamattoman miehen vaimo"! :-/
PS: Vaikea on itse mennä puhumaan miehensä puolesta. Tuolla toisessa tekstissä ilmeisesti yksi mieskin kertoi kantansa. Täytyisi kysyä suoraan näiltä nynneröiltä, mikseivät he tee mitään. Toisaalta, turha odottaa siihenkään kysymykseen heiltä vastausta...
asiasta, joka koski anopin latelemia loukkauksia. Ensin mieheni ei uskonut minua ja sanoi aina että olet ymmärtänyt väärin ei se sitä tarkoittanut jne... Mieheni oli siihen saakka äitinsä puolella, kunnes kerran sattui vahingossa kuulemaan kuinka äitinsä taas jälleen kerran loukkasia minua. Anoppini teki sitä usein, mutta silloin kun olimme kahden eikä muut kuulleet asiaa! Nyt mieheni puollustaa minua ja laittaa äidilleen jauhot suuhun! Hyvä niin!
Sama täällä. Mieheni ei uskonut, että hänen äitinsä on voinut sanoa mitään ikävää, vaan selitteli, että olen ymmärtänyt väärin, ei ole tarkoittanut... ei se edes osaa olla niin ilkeä jne.
Sitten anoppi sai raivokohtauksen, jonka aikana tuli ne kaikki entisetkin jutut.
Mutta mitä tekikään mieheni?
Pyysi etten alentuisi hänen äitinsä tasolle, vaan jatkaisimme (tiheää) kanssakäymistämme edelleen.
Laitoin itse välit poikki anoppiin viitisen vuotta sitten. Nyt mieheni pullistelee ja kehuu itseään, että eipä ole äiti tullut vaimoa enää haukkumaan, koska hän on pitänyt asiasta huolen.
Joskus ihmettelen tätä ongelmaa. Siis kuten jo aloituksessasi sanot, kysehän on hankalasta miniä-anoppi-suhteesta. Ei puolisoiden välisestä tai anopin ja poikansa välisestä.
Miksi miehen pitäisi tehdä jotain? Jos anoppi on hankala, niin miksi se kärsivä miniä ei tartu tuumasta toimeen ja "pistä anoppia järjestykseen"? Jos anoppi miniän mielestä yrittää lyödä kiilaa miniän ja poikansa väliin, niin miksi miniä menisi siihen leikkiin mukaan ja hänkin ryhtyisi vaatimaan, että miehen on valintansa tehtävä? Kuinka paljon on kysymys ihan oikeasta, molemminpuolisesta, valtataistelusta, jossa myös miniä vaatii (vaikka ei sitä äänen tunnustaisikaan), että se on juuri anoppi, joka pojan on potkaistava pellolle?
Eli siis, jos miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään, niin miksi edellytetään pojan väliintuloa erotuomariksi ja miniän puolustajaksi? Harvoin kai nykyään enää oikeasti eletään niin niskavuorelaisittain, että miniän ihmisoikeudetkin olisivat anopista kiinni?
Jos esimerkiksi anoppi vierailisi monta kertaa viikossa poikansa perheessä ja miniä kokisi tämän kiusalliseksi mistä tahansa syystä, niin miehen olisi todellakin puututtava tilanteeseen. Sanoisiko hän vaimolleen että "omapa on ongelmasi!"?
Ja jos taas vastaavasti oma äitini loukkaisi puolisoani, niin kyllä minä kokisin velvollisuudekseni puolustaa miestäni ja sanoisin asiasta äidilleni.
Minä en ala kenenkään äitiä pistämään järjestykseen. Jos mieheni ei puolusta minua, niin sanoudun irti mielummin ihmissuhteesta.
Jos on kotoa lähdetty ja äidistä irtauduttu ja alettu elämään parisuhteessa vaimon kanssa, niin kyllä pitäisi kunnioitusta löytyä ensisijaisesti vaimon suuntaan.
Kyllä minä voin ihan ääneen tunnustaa, että sen on oltava kahden aikuisen ihmisen välisessä suhteessa anoppi joka potkaistaan pellolle.
Minä kysyisin mieluumminkin sitä: Miksi nykyisin jotkut nuoret naiset ovat niin äitinsä ja isänsä hemmottelemia, että loukkaantuvat pienestäkin poikkipuoleisesta sanasta? Jotkut sitten taas ovat niin pelokkaita anoppinsa edessä, etteivät uskalla laittaa anopilleen yhtään vastaan vaan piiloutuvat miehensä selän taakse. Eihän mies välttämättä voi ottaa kantaa asioihin, jotka ovat miniän ja anopin välisiä. Aikuiset ihmiset pitäisi kyetä hoitamaan keskenään erimielisyytensä, kolmatta osapuolta siihen ei tarvita. Ryhdistäytykää miniät, älkää paetko miehenne taakse. Toisaalta harvoin on niin, että se anoppi on vain se paha, syitä varmasti löytyy miniässäkin.