On monenlaisia prosesseja, on öljynjalostamo prosessi, paperikone prosessi, ihmisen elimistön toiminnat on yhtä prosessia. Sitten on olemassa prosessi, jossa lopputuloksia on raha valta ja joku tuote.
Juurikin tämä prosessi taitaa voida aika huonosti suomessa. Toiset haluaa tästä prosessista enemmän valtaa ja rahaa itselleen. Ja prosessin osaset joutuu venymään ja vanumaan tämän takia. Välilä keksitään uusia keinoja puristaa lisää ehoa prosesista vuokratyöt, tuotannonsiirto pienemmät palkat yms.
Mutta kaikki päättävässä asemassa olevat eivät ole ymmärtäneet, että prosessissa mukana olevat ihmiset myös kuluttaa prosessin luomia tuotteita. Ja jotta ne voisi kuluttaa, niin niiden ihmisten on saatava olla mukana prosessissa, jotta saisivat sitä rahaa, jolla ostaa prosessin tuottamia tuotteita.
No nythän on sitten niin, että mukana on aina niitä, jotka ei halua osallistua kustannuksiin. Ne on tietysti työttömät. Ei ne, jotka haluaa tuottaa prosessilla rahaa ja valtaa.
Työttömät on niitä, jotka ei osta mitään saavat ilmaiseksi rahaa ja on muutenkin laiskoja.
Ne taas, jotka pyrkii puristaan kaiken irti prosessista enemmän tai vähemmän epäterveellisillä keinoilla on sankareita ja heitä on pitää palkita. Heidän ei tarvitse tietenkään huolehtia jätteistä jota näistä toimenpiteistä syntyy.
Toisaalta jos esim öljyjalostomalla aikansa kiristää öljyn muokkaus prosessia järjettömillä toimilla, niin öljyllä on ikäviä taipumuksia sotkea luontoa tai jopa räjähtää tai ainaskin syntyy hyvin huonolaatuista bensaa jossain vaiheessa yms.
Mitäs ikävää tämä rahan, vallan ja siittä syntyneen tuotteen muodostaman prosessin kiristäminen tuottaa? Tätä prosessia kun voidaan kiristää mitä moninlaisin keinoin. Ja jotkut niistä tulevaisuudessa tuottavat äärinmäisen ikävää jälkeä jättäviä toimenpiteitä prosessiin. Mutta pääasia, että raha ja valta lisääntyy ainakin joillakin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mitä pienemmän piirin käsiin raha ja valta saadaan ajettua, sitä helpompi tästä porukasta on päästä tarvittaessa eroon. Nyt ollaan jo jossakin määrin riskirajalla, kun erityyppiset hälytysjärjestelmät ja turvapalvelut käyvät hyvin kaupaksi.
Kysymys on lähinnä tasapainosta, ts. kuinka sivuun järjestelmän voi ajaa aiheuttamatta vakavaa ylikuumenemista prosessissa.
Vai onko? Jos onkin niin, että ihmiset haluavat tuotteita mahdollisimman monesta prosessista, mutta onkin himpun vaikea juttu tuottaa kaikille kaikkea? Jos tyydyttäisiin perus juttuihin, voitaisiin päästä helpommalla, kenties.