Nettiystävä...

Tutustuin netissä erääseen ihmiseen reilu 6 kk sitten ja meistä tuli ystävät. Ainakin niin luulin. Puhuimme paljon kaikesta, elämästämme, ajatuksistammae ja arkipäivän menoista ja jutuista. Kerroin hänelle paljon asioita joita en monelle muulle ystävälleni ole kertonut ja onnekseni olen saannut huomata ettei hän ainakaan luottamustani ole pettänyt levittelemällä asioitani.

Mutta viime aikoina emme ole puhuneet lähes ollenkaan, vain muutaman sana silloin tällöin. Jotenkin hänestä välittyy viesti että ei kiinnosta. Ja kun kysyn suoraan niin hän sanoo että "tietysti ollaan ystäviä, ei mua mikään vaivaa." Mitä tehdä? Tehdäkkö mitään?

Ikä eroa meillä on reilut 5 vuotta ja minä olen se vanhempi, mutta ei se aiemmin ole haitannut. Jotenkin on niin outo olo sillä en haluaisi menettää ystävääni joka on minulle tärkeä.
3446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla on ollu monesti vähän samoja tuntemuksia,mutta koska kyseessä on nettituttavuus ja jos ette ole kasvokkain toistenne kanssa tekemisissä voit kai vaan luottaa toisen sanaan että kaikki on tosiaan ok.

Mulle on käynyt niin että olen tuntenut erään miehen vuoden verra,nettituttavuus hänkin.
Yhtäkkiä hän lakkasi vastaamasta viesteihini,vaikka pyysin että vastaisi jo jotain koska olen tosi huolissani.
3 viikkoon en ole kuullut hänestä mitään,voin vain toivoa ettei hänelle ole sattunut mitään.
Viesteini hän ei vastaa vaikka kuinka yritän.

Tsemppiä=)

Äänestä
  • Minusta ihmisillä on nykyään viileä asenne. Netti on liian helppo väline olla yhteydessä. Voi tappaa toisen tunteet ja odotukset täysin jos vaan ei vastaa. Se on ase, ja sitä voi käyttää väärin, kuten montaa muutakin asiaa. Ja vääryys on huutava kun toinen kärsii.

    Tietty, asia voi olla niinkin, että jos on innokas, toinen ei syty. Yhteydessä pitää olla epävarmuutta ja mystiikka puolin jos toisin, jotta homma on eloisa. Aivan kuin parisuhdekin - kaikki päivänselvänä vaikuttaa helpolta, ja helppo on tylsää. Se ei innosta. Tällöin energiat suuntautuu muualle, ja ihminenhän elää kovasti tunteakseen jotain uutta ja kiinnostavaa, fakkiutumatta liikaa samaan.

    Olin aiemmin se joka vastasi heti. Koulussa oli tylsää, ja nuorena opiskelijana koetin haalia kasoittain mailikamuja. Sitten vaan kävi niin että ei se onnistunutkaan, aina tuli sellainen tunne että muut jätti minut aina yksin. Innostin hetken mutta... sitten se jäi.
    Nykyään on hassua, kun on töissä ja kiireinen, ja muut asiat painaa päälle, niin mailitututkin ovat kiinnostuneempia, ja tulee olo että olisin muuttunut. Noh, se ei pidä paikkaansa, tietty voin olla vähemmän huomionkipeä kun muut asiat työllistävät. Mutta ei se silti, se ihminen sisällä joka aina olen ollut, muutu koskaan täysin. Joten, lyhyesti sanottuna, pitää kohdata itsensä kaltaisia otuksia, ja pitää yhteys elossa, eikä olla ehkä liian kirjamaisesti luettavissa. ;)

    -T NM

    Äänestä

  • Tylsistynyt nuorimies kirjoitti:

    Minusta ihmisillä on nykyään viileä asenne. Netti on liian helppo väline olla yhteydessä. Voi tappaa toisen tunteet ja odotukset täysin jos vaan ei vastaa. Se on ase, ja sitä voi käyttää väärin, kuten montaa muutakin asiaa. Ja vääryys on huutava kun toinen kärsii.

    Tietty, asia voi olla niinkin, että jos on innokas, toinen ei syty. Yhteydessä pitää olla epävarmuutta ja mystiikka puolin jos toisin, jotta homma on eloisa. Aivan kuin parisuhdekin - kaikki päivänselvänä vaikuttaa helpolta, ja helppo on tylsää. Se ei innosta. Tällöin energiat suuntautuu muualle, ja ihminenhän elää kovasti tunteakseen jotain uutta ja kiinnostavaa, fakkiutumatta liikaa samaan.

    Olin aiemmin se joka vastasi heti. Koulussa oli tylsää, ja nuorena opiskelijana koetin haalia kasoittain mailikamuja. Sitten vaan kävi niin että ei se onnistunutkaan, aina tuli sellainen tunne että muut jätti minut aina yksin. Innostin hetken mutta... sitten se jäi.
    Nykyään on hassua, kun on töissä ja kiireinen, ja muut asiat painaa päälle, niin mailitututkin ovat kiinnostuneempia, ja tulee olo että olisin muuttunut. Noh, se ei pidä paikkaansa, tietty voin olla vähemmän huomionkipeä kun muut asiat työllistävät. Mutta ei se silti, se ihminen sisällä joka aina olen ollut, muutu koskaan täysin. Joten, lyhyesti sanottuna, pitää kohdata itsensä kaltaisia otuksia, ja pitää yhteys elossa, eikä olla ehkä liian kirjamaisesti luettavissa. ;)

    -T NM

    Me ollaan tän kundin kanssa aika samanlaisia ja meillä on suht samallainen taustakin. Mutta jostain syystä nyt on ihme murjotus jakso meneillään. Me on joskus puhuttu 3-4 tuntii ihan pikku jutuista ja sellasistakin asioista mitä ei ihan 'uudelle' tuttavuudelle kerrota.

    Mutta ehkä tää on vain ns. luova tauko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirabella kirjoitti:

Tutustuin netissä erääseen ihmiseen reilu 6 kk sitten ja meistä tuli ystävät. Ainakin niin luulin. Puhuimme paljon kaikesta, elämästämme, ajatuksistammae ja arkipäivän menoista ja jutuista. Kerroin hänelle paljon asioita joita en monelle muulle ystävälleni ole kertonut ja onnekseni olen saannut huomata ettei hän ainakaan luottamustani ole pettänyt levittelemällä asioitani.

Mutta viime aikoina emme ole puhuneet lähes ollenkaan, vain muutaman sana silloin tällöin. Jotenkin hänestä välittyy viesti että ei kiinnosta. Ja kun kysyn suoraan niin hän sanoo että "tietysti ollaan ystäviä, ei mua mikään vaivaa." Mitä tehdä? Tehdäkkö mitään?

Ikä eroa meillä on reilut 5 vuotta ja minä olen se vanhempi, mutta ei se aiemmin ole haitannut. Jotenkin on niin outo olo sillä en haluaisi menettää ystävääni joka on minulle tärkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu