Onko nykyään niin, ettei kukaan välitä sukulaisista, koska tänne ei kirjoita kukaan. Huomaan, että sukulaisia moititaan ja nopit ovat Suomessa pahempia kuin hirviöt.
Itse en pidä mitään yhteyksiä sukulaisiin. Miten on muiden laita.
suku on hyvä
5
917
Vastaukset
- perinnönjakoon asti
Olen huomannut, että yleensä lapset ja vanhemmat, sekä sisarukset ovat tekemisissä vanhempien kuolemaan asti.Kun lapset ovat pieniä, tarvitaan sitä "pahempaa kuin hirviö"- anoppia heitä hoitamaan.Hyvinkin usein vanhemmat auttavat myös taloudellisesti, vaikka siitä ei puhuta.Minun tuttavapiirissäni se on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.Tähän ei nyt kenenkään kannata takertua.Tiedän kyllä, ettei se päde kaikkien muitten kohdalla.Sitten on kaikki lasten juhlat, kastetilaisuus, syntymäpäivät, rippi- ja ylioppilas- tai muut valmistujaisjuhlat ja lopuksi yleensä häät. Näihin tarvitaan osaanottajia.Viimeisen vanhemman hautajaiset saattavat jäädä viimeisiksi yhteisiksi sukujuhliksi.Perinnönjaossa sitten tunteet kuumenevat ja yhteydet pistetään poikki.Kun usein asutaan vielä eri paikkakunnilla, niin sinne jäivät siskot, veljet, sedät, tädit,serkut, kuka minnekin.Ei auta kuin jatkaa kiertokulkua oman perheen voimin.Naimattomille ja lapsettomille tällainen on varmasti usein henkisesti raskasta.
- tosiaan se kaikista
pahin,en tarkoita sisaria ja veljiä,siitä alaspäin serkut ym.tosi p...kaa sakkia,en pidä sukulaisina.
- sukuloida
tosiaan se kaikista kirjoitti:
pahin,en tarkoita sisaria ja veljiä,siitä alaspäin serkut ym.tosi p...kaa sakkia,en pidä sukulaisina.
nyt en enää suostu lähtemään kylään.
- UM:)
Minulle tärkeitä ovat sisarukset ja heidän perheensä sekä äitini. Isovanhemmat ovat kuolleet. Tädit, sedät ja serkut ovat jääneet. Varmaan välimatkan ja ikäeron takia. Ei olla suutuksissa, mutta ei myöskään tekemisissä mitenkään. En jaksaisi teeskennellä välittämistä, kun en ko. ihmisiä enää edes tunne.
- ei sukurakas
Minua ärsyttää vanhan anoppini ainainen hössötys sukulaisista.
Minua ei kiinnosta yhtään mitä sukulaisille kuuluu. En halua nähdä heitä enkä halua kuulla heistä mitään.
Mummo ostaa kaikille sukulaisten vauvoille rotinat ja aina hössöttää niistä vauvoista.
Minä toivon, että koko suku pysyy minusta niin kaukana kuin mahdollista.
Nykyään ihmisillä on perempia ihmissuhteita ystävien kesken kuin sukulaisten kesken.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593