Mitä tunnen?

Vuonna 2004 joulukuu.... Mies lähti yhdelle kavereidenkanssa. Ei tullut kolmeen päivään takaisin odotin toista lastamme ja yritin sanoa vanhemmalle ettei ole mitään hätää isi vaan on nyt hetken pois. Mies tuli takaisin väitti että otti vaan yhden liikaa.

Mietin asiaa hiljaa itsekseni ja yritin unohtaa mutta yhden tutun ämmän käytös häiritsi. Syvällä sisimmässäni tiesin että se oli ollut mieheni kanssa. Kysyin suoraan mieheltäni oliko hän pettänyt minua kyseisen naisenkanssa. Ei hän muista. Ei lohduttanut minua.

Aikaa kului tuli joulukuu 2005 ja mies katos taas ainut ero että minulla oli nyt yksin kaksi lasta, ei autoa ja yli 10 km lähimpään kauppaan. Mies tuli takas ajattelin että kestän tän minähän kestän mitä vaan. Eikö?

Vuotta aikasempi asia vaivasi vieläkin minua, tein oman siirron ja kutsuin kyseisen naisen miehensäkanssa meille ottamaan kaljaa ja saunomaan en ollut nähnyt häntä yli vuoteen. Ilta meni pidemmälle itse en juonut mitään.

Sitten sanoin ämmälle että sulla on muuten mulle varmaan jotain asiaa. Se rupes välttelemään puheen aihetta ja oli kuin ei tietäis mistä puhun.

Lopulta mulla alko hermot menemään.Lapset oli nukkumassa ja lähdin sen kanssa talliin tupakalle ja vaadin kertomaan vuoden takaiset tapahtumat mulle yksityis kohtaisesti. SE alkoi puhumaan hyvästä kaveristani (miehestä) ja selittään kuinka hän oli pannu sen kanssa illalla, mä toivoin että mun epäilyni olisi turha.

Sitten se jatkoi että sitten kyseinen kaverini oli väistänyt ja minun mieheni oli tullut jatkamaan. Meinasin oksentaa, tunsin vihaa, pettymystä tuntu kuin olisin pudonnut jonnekkin kauas eikä kukaan ollu ottamassa kiinni. kukaan ei välitä... Tuli tyhjä olo jonka jälkeen en tuntenut enää yhtään mitään.

En osannut sanoa mitään en tuntea mitään. Lähdin kävelemään sisälle missä meidän miehet odotti. Sanoin muijalle että sä oot mulle velkaa yhden palveluksen ja pakotin sen kertomaan koko jutun meisten aikana. Oma mieheni ei tosiaan tuntunut muistavan koko asiaa ja hänen miehensä tiesi siittä.

Tässä sitä ollaan ja yritän taas unohtaa...
3785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuosta ei taida ihan suihkulla ja hyvillä löylyillä selvitäkään =//

Äänestä

Miksi haluat olla tuollaisen miehen kanssa? Mä en pystyis eikä rakkaus veny mitenkään tuollaisiin mittoihin enää koskaan. Ehkä viisastuin väkivaltaisesta suhteestani josta onnistuin lähtemään kaksi vuotta sitten. Rakastatko itseäsi?

Äänestä

Katso peiliin ja kysy hiljaa itseltäsi mikä ajoi miehesi toisen naisen syliin? Pihtasitko vetoamalla raskauteesi? Olitko karmean näköinen läski harakka odotusaikanasi - ja vielä nytkin? Odottavat naisetkin ovat velvollisia pitämään itsestään huolta ja näyttämään kauniilta! Seksi raskausaikana on aivan mahtavaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruusun nuppu kirjoitti:

Vuonna 2004 joulukuu.... Mies lähti yhdelle kavereidenkanssa. Ei tullut kolmeen päivään takaisin odotin toista lastamme ja yritin sanoa vanhemmalle ettei ole mitään hätää isi vaan on nyt hetken pois. Mies tuli takaisin väitti että otti vaan yhden liikaa.

Mietin asiaa hiljaa itsekseni ja yritin unohtaa mutta yhden tutun ämmän käytös häiritsi. Syvällä sisimmässäni tiesin että se oli ollut mieheni kanssa. Kysyin suoraan mieheltäni oliko hän pettänyt minua kyseisen naisenkanssa. Ei hän muista. Ei lohduttanut minua.

Aikaa kului tuli joulukuu 2005 ja mies katos taas ainut ero että minulla oli nyt yksin kaksi lasta, ei autoa ja yli 10 km lähimpään kauppaan. Mies tuli takas ajattelin että kestän tän minähän kestän mitä vaan. Eikö?

Vuotta aikasempi asia vaivasi vieläkin minua, tein oman siirron ja kutsuin kyseisen naisen miehensäkanssa meille ottamaan kaljaa ja saunomaan en ollut nähnyt häntä yli vuoteen. Ilta meni pidemmälle itse en juonut mitään.

Sitten sanoin ämmälle että sulla on muuten mulle varmaan jotain asiaa. Se rupes välttelemään puheen aihetta ja oli kuin ei tietäis mistä puhun.

Lopulta mulla alko hermot menemään.Lapset oli nukkumassa ja lähdin sen kanssa talliin tupakalle ja vaadin kertomaan vuoden takaiset tapahtumat mulle yksityis kohtaisesti. SE alkoi puhumaan hyvästä kaveristani (miehestä) ja selittään kuinka hän oli pannu sen kanssa illalla, mä toivoin että mun epäilyni olisi turha.

Sitten se jatkoi että sitten kyseinen kaverini oli väistänyt ja minun mieheni oli tullut jatkamaan. Meinasin oksentaa, tunsin vihaa, pettymystä tuntu kuin olisin pudonnut jonnekkin kauas eikä kukaan ollu ottamassa kiinni. kukaan ei välitä... Tuli tyhjä olo jonka jälkeen en tuntenut enää yhtään mitään.

En osannut sanoa mitään en tuntea mitään. Lähdin kävelemään sisälle missä meidän miehet odotti. Sanoin muijalle että sä oot mulle velkaa yhden palveluksen ja pakotin sen kertomaan koko jutun meisten aikana. Oma mieheni ei tosiaan tuntunut muistavan koko asiaa ja hänen miehensä tiesi siittä.

Tässä sitä ollaan ja yritän taas unohtaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu