Tapahtuu tänäkin päivänä jotka

julistavat Jumalan Sanaa:

Apostolien teot

Hän on "se kivi" jonka te, rakentajat hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.

Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmiselle annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät ja tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa, he eivät voineet mitään vastaansanoa.
Vaan käskettyään heidän asuta ulos neuvostosta he pitivät keskenänsä neuvoa ja sanoivat. "mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ihmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät; emmekä voi sitä kieltää."

Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niiin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekkään ihmiselle.


Estetään niiden Sanoma joka julistaa Jumalan suoria teitä.    
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Seppä Ilmarinen takoi sammon ja Väinämöinen oli kova jätkä. Mitäs saarnaat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hansutuulia kirjoitti:

julistavat Jumalan Sanaa:

Apostolien teot

Hän on "se kivi" jonka te, rakentajat hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.

Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmiselle annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät ja tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa, he eivät voineet mitään vastaansanoa.
Vaan käskettyään heidän asuta ulos neuvostosta he pitivät keskenänsä neuvoa ja sanoivat. "mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ihmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät; emmekä voi sitä kieltää."

Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niiin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekkään ihmiselle.


Estetään niiden Sanoma joka julistaa Jumalan suoria teitä.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu