Viime viikolla taisi usella ryhmäläisellä olla ote vähän hukassa. Onko nyt paremmin? Itse jurnutan /-0 tilanteessa. Tänään meinasin jo mennä ostamaan karkkia, kun selvisin tentistä hengissä, mutta onneksi jumitin kaverin kanssa nettirupattelemaan enkä viitsinytkään lähteä kauppaan. Siinä jutellessa tajusin äkkiä miksi tämä ei ota nyt onnistuakseen. Syy on hyvin yksinkertainen: en halua laihtua tarpeeksi lujasti. Viime keväänä halusin mielummin laihtua kun syödä karkkia, se oli helmenkirkasta päässäni. Kaikesta oli helppo kieltäytyä, kun halusin niin paljon kovemmin hoikistua. Tällä hetkellä on toisinpäin ja siis ruodussa pysyminen lipsuu ja lipsuu. On mukavampi syödä suklaata kuin laihtua. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Jatkaisiko sitä vain sinnikkäästi päivä kerrallaan ja yrittäisi edes muina päivinä kontrolloida ajoittaista ylensyömistä syömällä vähemmän. Jos päivään kerrallaan olisi enemmän voimia kuin viikkoon kerrallaan ; ) Tai, niinhän tässä on pakko tehdä, koska jonkinlainen kontrolli mun on itseeni pidettävä tai lihon kolmessa kuukaudessa 15 kiloa. Viivytystaistelu tai asemasota on tässä tapauksessa parempi vaihtoehto kuin antautuminen. (Maailmanpolitiikallisesti rauha on tietysti paras vaihtoehto : )
No, katsotaan.
No, katsotaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin, sehän se pointti on että haluaako laihtua vai ei... muuten on motivaatiota turha etsiä. Ja kyllä sä ilmeisimmin haluat koska olet tähän ryhtynyt ja jaksat palstallakin aktiivisti käydä! Jatketaan vain kamppailua, et varmasti halua että kaikki yritys valuu hukkaan?
Mullakin on ollu vaikeampaa nyt. Viime viikko sujui hyvin ja iloitsin kuulemastani palautteesta... kaverit sanoi että huomaa selvästi että painoa on lähteny. MUTTA sit tuli sunnuntai ja Kultsun vanhemmat tuli meille herkkukassin kanssa :( Siinäpä sorruin ja sillä tiellä olin vielä hetki sitten. Olin vielä yksin illat kotona ja tajusin että söin siihen entiseen huonoon tyyliin -en välittäny/jaksanu kun maanantaina oli painoakin taas 60 kiloa :( Tuntuu kuin mikään ei oliskaan muuttunu!
Mutta NYT se on vaan PAKKO ottaa niskasta kiinni ettei tosiaan kaikki vaiva oo nähty turhaan... kilot kun lähtee kuollettavan hitaasti mutta takaisin tulemista ei mikään jarruta kun niille antaa luvan tulla! Tätä menoa olisin pian lähtölukemissa. Eli nyt vaan palakaamme ruotuun!!!!
Jos minä painaisin 60 kg, olisin melkein alipainoinen... Ole tyytyväinen painoosi, vaikka tiedänkin että haluat sen alaspäin. Meitä on vielä ihan oikeasti läskejä.
Oletko tullut ajatelleeksi, että ihminen, joka on koko elämänsä ollut hoikka, tuntee itsensä esim. 67 kiloisena yhtä lihavaksi kuin koko elämänsä pyöreähkönä viettänyt ihminen satakiloisena? Meille todella ylilihaville 60-67 kiloa voi olla tavoitepaino, mutta mieti että 55 kiloinen ihminen on lihonut 12 kiloa painaakseen niin paljon. Kyllä se kymmenisen kiloa lisää tuntuu todella pahalta oli lähtöpaino mikä tahansa. Ei pidä sorsia. Se milloin tuntee itsensä lihavaksi ja milloin ei, on hyvin henkilökohtainen kokemus. Sinun, minun ja Pisaran kokemusmaailmat todennäköisesti eroavat rutkasti, mikä olisi sinunkin hyvä ottaa huomioon.
Kiitos viisaista sanoistasi!! Jokaisen lähtökohta on erilainen, mutta tavoite kai sama: olla siinä painossa jossa on ITSELLÄ hyvä olla :)
Edellisen viestin kirjoittajalle zemppiä omaan kamppailuusi ja anna jakaisen tavoitella omia tavoitteitaan rauhassa. Ei se ole sulta pois. Kun nyt kuitenkin puhutaan ihan terveestä painonhallinnasta... eri asia jos tässä joku nyt oikeasti alipainoinen olisi. Hyvät jatkot!
niin paha asia ole! Itse sorruttuani rankaisen itseäni lähtemällä joko pitkälle kävely- tai hiihtolenkille. Oikein nautin, kun ajattelen että siinäs saavat hiilihydraattivarastot kyytiä!
Nyttemmin "rankaisemisesta" on tullut niin nautinnollista, että kunnon kasvaessa liikun 4-5 krt/vko ja oikein odotan seuraavaa lenkkiä. Ihana tunne kun tulee kotiin lihakset väsyneenä (eikä ole edes nälkä, vain jano), käy saunassa ja katsoo telkkaria hyvällä omallatunnolla.
Ote on nyt pahasti hukkunut jonnekin. Ei vaan millään jaksa miettiä mitä sitä suuhunsa laittaa ja mitä ei. Ensi viikon alusta katson tilanteen uudestaan ja yritän jatkaa laihista silloin...
heipä hei kaikille ! Täällä sitä edelleen roikutaan, mutta kone on ollut vähän " outo " joten en ole päässyt antamaan väliaikatietoja.
0.4 kg on tippunut viimeviikolla ja tämäkin viikko on mennyt hienosti. Nyt alkaa olla semmoinen skarppi päällä, ettei enää tule suuhun laitettua mitä sattuu vaan sitä ihan tietoisesti valitsee sen terveellisemän vaihtoehdon.
Karkkihimot ovat tipotiessään, joskus saatan kyllä ottaa jonkun pienen suklaapatukan, mutta se ei kyllä maata kaada. Ja se riittää.
Eli hyvin pyyhkii ja kerrankin voin tuulettaa. Jee ! Mukavaa viikonloppua ja pistäkäähän herkut piiloon ja porkkana tikkuja dippailemaan =)
Homma ei etene, mutta mukana roikun ainakin ajatustasolla. Ja tänään sentään ostin kaupasta pizzatarvikkeiden sijaan kasviksia ja hedelmiä. Saa nähdä milloin saan ne suuhun asti... nytkin on ranskikset ja juustovoileipä uunissa =(
Taitaapa olla Miisu ja Pikkupullero meillä kevätmasennusta ilmassa : /
En muista monesko viikko, mutta sama toistui taas: viikko meni hyvin, pysyin kalorirajoissa, mutta vkloppuna läsähti homma käsiin. Eilen sentään kävin kaverin kanssa 1,5 tunnin lenkillä. Oli ihanaa saada lenkkiseuraa, ehkä tuota tulisi harrastettua useamminkin nyt, kun on vakikaveri. Tekee muutenkin todella hyvää pelkkä toisen ihmisen seura. Olen sitä tiedostamattani tainnut olla aikamoisen yksinäinen täällä uudessa kaupungissa kun yksi illanvietto tyttöjen kesken ja kävelylenkki hyvän opiskelukaverini kanssa saivat minut ajattelemaan että tätä on elämästä puuttunut ja myhäilemään.
Olen kypsytellyt mielessäni ajatusta sokeripeikosta. Sokeri on mulle pahin vihollinen ja syy miksi syön liikaa. Mä en syö rasvaisia ruokia, ei tee mieli pitsaa ja ranskalaisia. Tekee mieli vaan makeaa ja makeaa. Kohtutta on turha yrittää - kuin alkoholisti; jos aloitan en osaa lopettaa. Pitäisi varmaan lainata kirjastosta kaikenmaailman sokeri on myrkkyä, sokeripaasto rakastaa sinua -kirjat motivaatioksi ja tietolähteeksi ja yrittää josko pääsisin eroon pakkomielteestäni. Nimimerkillä olen juonut viimeisten 48 tunnin aikana 3 litraa maitoa - kaakaona. Ja muutahan se ei juuri ole kuin sokerivettä.
Koulussa kemian luennolla puhuttiin insuliinireseptoreiden turtumisesta veren jatkuvaan korkeaan sokeritasoon ja aikustyypin diabeteksen syntymisestä ja tajusin että sitähän tässä koko ajan olen itselleni hankkimassa.
Pitäisi taas opetella arvostamaan itseään niin paljon, että välittäisin itsestäni tarpeeksi huolehtiakseni itsestäni.