luonnevikainen

tää aihe on puhuttanut yllättävän paljon viime aikoina ja nyt toivoisin muiden kokemuksia tällaisista ihmisistä ja niiden kanssa elämisestä...

mun mieheni on kaikesta päätellen luonnevikainen narsisti. me puhutaan AINA vaan hänen tekemisistä ja mielenkiinnoista. Huomioo en saa, oltiinpa sitten kotona tai vaikka baarissa. On kuulemma vain niin ujo ettei uskalla ihmisten nähden koskea..kumma kun sit välillä kuitenkin uskaltaa ja on ihan erilainen kun yleensä.
Jos tulee riitaa, niistä ei ikinä puhuta, mies vaan menee "piiloon", saattaa olla vastaamatta puhelimeen jopa 5päivää. Sitten kun hänelle sopii, tulee luokse ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Joka kerta riidellessä saan kuulla miten huono, säälittävä ja lapsellinen olen.
Ikinä ei ole lyönyt mutta tuo henkinen väkivalta vie voimat ihan kokonaan...
Seksiä käyttää jonkinlaisena välineenä, sitä on SAATAVA heti ja aina kun hän haluaa. Vaikka sanoo että EI,niin yritykset vaan jatkuu ja jatkuu ja kun vihdoin monen EIn jälkeen ymmärtää lopettaa, loukkaantuu sairaalloisesti ja käy mököttää, jopa itkemään.. luulen että itku on kylläkin pelkkää esittämistä.
Tää lista vois jatkua loputtomiin... sitä haluais uskoa että tuo kaikki loppuu mut ei taida loppua..? Kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan.
Nyt kun oon ollut kaikkeen tosi välinpitämätön, hänen mielestään kaikki onkin nyt tosi hyvin. Ei tunnu normaalin ihmisen käytökseltä.

Kertokaa omia kokemuksia..? Miten teillä tällainen ihminen riitelee, suostuuko ikinä sopimaan, pyytääkö anteeksi? Meillä ei.
62700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuinka mielelläni keskustelisinkaan kanssasi livenä..!

Äänestä
  • mitalissa on aina kaksi puolta.

    Äänestä

Kuullostaa jotenkin tutulta,mutta tuo seksi asia ei .

Kaikki johtuu minun tapauksessani huonosta kolhitusta minä kuvasta.
Tällöin sitä käyttäytyy omasta mielestään toisin kun lähellä oleva sen kokee.
Kaltaisellani ihmisellä on ns.hyviä hetkiä jolloin itsetunto on koholla,sitä haluaa nauttia ja hieman esittää.
Sitten on sellainen arka vaihe jolloin pelkää kaikkien pitävän sinua ihan nollana,ja häpeää itseään.
On tapauksia joissa huomaa kuinka toinen on ymmärtänyt kaiken väärin ja ajattelee että se toinen on tehnyt sen aivan kiusallaan niin.
Ongelma on se ettei kaltaiseni mies osaa kertoa miltä tuntuu,mitä ajattelee milloinkin ja sitä kuvittelee mielessään toisen osaavan lukea kuin avointa kirjaa ajatusmaailmaani.
Kaikki riidat lähtee väärin käsityksistä,kun toinen ei näe pään sisään,ja ulkoinen olemus viestittää väärää kuvaa toiselle.
mm. se ettei halua näyttää tunteitaan ei johdu siitä ettei haluaisi,päinvastoin.
Mutta kun ei uskalla,pelkää joutuvansa naurun alaiseksi tai torjutuksi.
Jokaista miestä on poikasena kiusattu tytöistä ja sellainen on jättänyt arvet sisälle.

Jos sinäkin pääsisit miehesi mielensopukoihin niin varmasti tulisi kyyneleet silmään ja haluaisit lohduttaa,ymmärtäisit kuinka arka ja pelokas mies siellä vapisee...
Huono itsetunto ei kestä hyljätyksi tulemista tai torjumista,sitä vetäytyy kuoreensa ja haluaa olla vain hiljaa.

Mies ei saa näyttää tunteitaan.
Mies ei saa näyttää heikkouttaan.

Nämä on lapsena iskostettu takaraivoon.
Yritä siis ymmärtää miestäsi,älä aina ajattele siitä pahimmalla mahdollisella tavalla joka tulisi ensimmäiseksi mieleesi.

Kaikki tämä ei päde kaikkiin miehiin,joten sinun tapauksesi saattoi vain kuullostaa minunlaiseltani mieheltä...
Mutta on sinulle hieman pohdittavaa kumminkin.

Äänestä

1.Itsekeskeinen.
2.Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät.
3.Ei tunne katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen.
4.Epäluotettava, kykenemätön sitoutumaan.
5.Ei piittaa tekojensa seurauksista.
6.Projisoi vikansa muihin.
7.Kova syyttämään, ei itse koskaan syyllinen mihinkään.
8.Omatunto vajavainen tai olematon.
9.Empatiakyky puuttuu, epäherkkä toisten tarpeille ja tunteille.
10.Hyvä julkisivu, jolla tehdään vaikutus muihin, tai saadaan valtaa.
11.Huono stressinsietokyky.
12.Herkkä suuttumaan ja raivoamaan.
13.Oikeutettu manipuloimaan ihmisiä, täyttääkseen omat tarpeensa.
14.Järkiperäistää helposti. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella.
15.Jos joutuu ansaan, jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu.
16.Piintynyt valehtelu.
17.Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.
18.Ei todellisia arvoja. Opportunisti. Arvot vaihtuvat tilanteen mukaan.
19.Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jolla voisi manipuloida muita.
20.Vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja.
21.Käyttää seksiä kontrolloimiseen.
22.Kontrolloi keskusteluja. Täytyy sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana.
23.Hyvin hidas antamaan anteeksi.
24.Salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.
25.Pitää muiden ärsyttämisestä.
26.Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä.
27.Ailahtelevat tunteet - muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä.
28.Ilmaisee harvoin arvostusta.
29.Arvostaa vain sellaisia ihmisiä, joista voi jotenkin hyötyä.
30.Suureellinen. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein.
31.Ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin.
32.Puolustautuu nuhdeltaessa. Hänessä ei koskaan mitään vikaa.
33.Voi näyttää herkältä ja kyynelehtiä. Tämä on näyttelemistä tai turhautumista mutta ei surua.
34.Rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia.
35.Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään.
36.Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta.
37.Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita.
38.Hyvin ristiriitainen.
39.Vakuuttava. Täytyy vakuuttaa muut tulemaan hänen puolelleen.
40.Kätkee todellisen itsensä. Aina "päällä".
41.Ystävällinen vain silloin, jos saa sinulta sen mitä tahtoo.
42.Ilmoittaa, ei keskustele. Kertoo, ei kysy.
43.Ei puhu avoimesti. Salaiset motiivit.
44.Kontrolloi muiden rahoja mutta käyttää itse vapaasti.
45.Kokee olevansa aina väärinymmärretty.
46.Tunnet olosi kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa sinua.
47.Ei kuuntele koska ei välitä.
48.Hänen tunteistaan puhutaan, mutta ei kumppanin.
49.Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta.
50. Roikkuu katkeruudessa.

Äänestä

mä olen hieman hämillään nyt..ensin mies joka pidit puolustuspuheen.aivan kuin minun elämäni suhteesta.toiseksi en olis halunnu tietää narsistista näin tarkkaan..en todellakaan..lähes kaikki tunnusomaiset piirteet löytyy ihmisestä jota niin rakastin..en silti muuta näkemyksiäni häneen.jos olisin tiennyt tämän kaiken suhteemme kestäessä,olisin voinut ymmärtää paremmin,mitä hänelle jatkuvasti toistinkin;auta mua ymmärtämään sua.sitäkään en ymmärtänyt,miksi hän,kertoili mulle tämän tästä minussa olevan jotain narsistisia piirteitä.kysyikin kerran oliko hän mielestäni narsisti,vastasin vasten parempaa tietoani ettet tietystikään.sitä paitsi sana narsisti ei kuulosta korvaan ollenkaan niin pahalta kuin mitä tuo lista antaa ymmärtää.Olen tietysti kärsinyt suhteessa aika lailla,mut nyt en enää tiedä onko hän kärsiny, niinkuin olen siitä kantanut huonoa omatuntoa.Se kuitenkaan että omaa kyseieiä piirteitä ei ole mielestäni syy suhteen katkeamiseen,asiasta vain olis täytynyt puhua ja tunnustaa suoraan olevansa jotain.olkoon ongelma mikä hyvänsä,kun se on pään sisällä,paraneminen ei varmasti ala ennen ku sen tunnustaa,ensin itselle ja jos on suhteessa olis tietysti kohtuullista kertoa toisellekkin että tämä vois ymmärtää,eikä sekoittaa omaa päätänsä miettimällä et mitä ihmettä mä taas tein?????..tuntuu pahalta ajatella hänestä mitään pahaa vielä erosta on niin vähän aikaa..en halua uskoa..uskoin niin täysin hänen vilpittömyyteensä.mutta nuo kaikki piirteet olen ajan saatossa löytänyt hänestä..olisinpa tiennyt ,niin olisin osannut toimia erilailla ja..ja..voi helvetti,eihän siitä mitään olis edes voinu tulla.Ne elää toisen kärsimyksistä.omanarvon tunne on mulla hukassa.onneksi veljeni toiselt puolen suomea oli kuullut mun tuskasta.ja onkin nyt pitäny mua kasassa..hän ei vastaa soittoihin,ei viesteihin ,eikä avaa ovea,aivan ku niin monesti aiemminkin,totaalinen yhteys katko..ehkä tämä kaikki saa mun silmät auki ja ymmärrän lopulta luovuttaa..tosi kurja juttu.voiko tällainen ihminen olla uskollinen???minut hän ainakin on saanut uskomaan ettei häntä uskollisempaa ihmistä ole maan päällä..Tiedän hänen lukevan tämän,mutten enää välitä,ei siihen muutenkaan enää sais yhteyttä..sain siit selville jotain aika ikävää ja kun nyt tietää sen ,ei todellakaan halua kuulla multa mitään kommenttia saatika sit että joutuis vielä selittään jotai..nauroi vaan kylmästi ja mielestäni iloisesti,kun kerroin asian mulle selvinneen.olenkin sanonut hänelle pariinkin otteeseen et sä sit olet oppinu nauramaan vaik olis kuin paha tilanne suhteessa tahansa päällä.saattaa yht äkkiä alkaa nauraan iha niinku olis jokin hyvä vitsi kerrottu..vittu ku tuntuu et miksi just hän..voikohan luottaa mihinkään sanomisiinsa?enhän mä voi tietää esim. et millanen omatunto sil on....vitsi.. muistan nyt hänen sanoneen et taitaa hän olla vähä narsisti..tulee mieleen..ei taida kannattaa enempää raapia itseään..lähtee vaan järki ku ottaa tunnolleen kaikki riidat syyt ja seuraukset.sinulle hellästi rakastettuni sanon että vieläkin olisin valmis miettimään yhteen paluuta,mutta salaa toivon todella tän tuskan hellittävän ja hiljaa nukahtavan odottamaan jotain kenen vuoksi pitäisi oikeasti tuntea kipua..Kyl se niinkin on että olkoon mikä tahansa,en varmasti viaton ole minäkään.riitelyyn tarvitaan aina kaksi!Pyydän anteeksi sinulta ja olen todella pahoillani kaikesta..

Äänestä
  • Tuohan on sitten taas ihen minun elämästäni!
    Meitä murskattuja taitaa olla enemmänkin...

    Olen itse aivan rikki ja syytän asioista itseäni. Haluan puhua, mutta toinen ei halua. Haluan selvittää asioita, mutta toinen ei halua, koska kaikki johtuu minusta...

    No, minä yritän jaksaa jatkaa vielä, ehkä.
    Toivon sinulle ja muille myös voimia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


narsisti kirjoitti:

tää aihe on puhuttanut yllättävän paljon viime aikoina ja nyt toivoisin muiden kokemuksia tällaisista ihmisistä ja niiden kanssa elämisestä...

mun mieheni on kaikesta päätellen luonnevikainen narsisti. me puhutaan AINA vaan hänen tekemisistä ja mielenkiinnoista. Huomioo en saa, oltiinpa sitten kotona tai vaikka baarissa. On kuulemma vain niin ujo ettei uskalla ihmisten nähden koskea..kumma kun sit välillä kuitenkin uskaltaa ja on ihan erilainen kun yleensä.
Jos tulee riitaa, niistä ei ikinä puhuta, mies vaan menee "piiloon", saattaa olla vastaamatta puhelimeen jopa 5päivää. Sitten kun hänelle sopii, tulee luokse ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Joka kerta riidellessä saan kuulla miten huono, säälittävä ja lapsellinen olen.
Ikinä ei ole lyönyt mutta tuo henkinen väkivalta vie voimat ihan kokonaan...
Seksiä käyttää jonkinlaisena välineenä, sitä on SAATAVA heti ja aina kun hän haluaa. Vaikka sanoo että EI,niin yritykset vaan jatkuu ja jatkuu ja kun vihdoin monen EIn jälkeen ymmärtää lopettaa, loukkaantuu sairaalloisesti ja käy mököttää, jopa itkemään.. luulen että itku on kylläkin pelkkää esittämistä.
Tää lista vois jatkua loputtomiin... sitä haluais uskoa että tuo kaikki loppuu mut ei taida loppua..? Kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan.
Nyt kun oon ollut kaikkeen tosi välinpitämätön, hänen mielestään kaikki onkin nyt tosi hyvin. Ei tunnu normaalin ihmisen käytökseltä.

Kertokaa omia kokemuksia..? Miten teillä tällainen ihminen riitelee, suostuuko ikinä sopimaan, pyytääkö anteeksi? Meillä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu