Kesän alussa tein huolellisesti profiilin. Pian löysin kiinnostavan miehen ja kävin asettamassa "syötin" hänen sivulleen. Päätin siis vain käydä hänen sivullaan ja olla ihan hipihiljaa. Hänen sivulleenhan jäi minusta "jälki" ja se sai luvan riittää. Jos hän sitten kiinnostuisi minusta, HÄN saisi luvan tehdä aloitteen.
Ei tarvinnut kauaa odotella, kun ilokseni huomasin hänen huomanneen minut ja ehdotti lähempää tutustumista. Riemusta kiljahdellen kirjoitin takaisin ja parin kolmen viestin ja päivän jälkeen vaihdettiin jo puhelinnumerot. Sitten oltiin muutama päivä tekstiviestiasteella. Kovasti oli jännää, kun hän ensimmäisen kerran minulle soitti, mutta meillä riitti juttua hienosti heti ensimetreiltä. Kai sen jo silloin jotenkin tunsi, että ollaan samalla aaltopituudella.
Eikähän siinä mennyt montaa päivää, kun jo tavattiin ihan livenä. Ja toisen kerran ja kolmannen kerran... Sitten vaan profiilit veks ja haku pois päältä.
Nyt ollaan siis oltu yli puoli vuotta yhdessä ja vahvalla pohjalla on suhde, vaikka eri kaupungeissa asustetaan. Tunnen löytäneeni sielun kumppanin hänestä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnea matkaan! Naattikaa :-)
Vähän samoin kävi meille, tosin kaukosuhde on jo nyt lähisuhde (6km).
Hyvä, että joillakin onnistaa...minulla seksin vonkaajat vasta olleet asialla :)
Hieno juttu! Olisipa vaan meillä nuorilla miehilläkin yhtä helppoa... Mutta hyvä, että ainakin toiselle sukupuolelle tästä treffipalstasta on hyötyä. :D
Eiköhän siitä silloin ole sille toisellekin sukupuolellekin :)? Heteroita lienee kuitenkin suurin osa.
Mutta kun ne on samoja miehiä, jotka pyörittää useampaa naista. Toisin sanoen samat ihmiset seurustelee, kun toinen suhde loppuu, niin seuraavalla viikolla on jo toinen käynnissä.