Minulla oli suhde varattuun ihmiseen. Suhteemme alkoi hieman epätavallisesti ja päättyi hiljattain.
Minun puoleltani suhdetta ei olisi syntynytkään, jos asiat olisi kerrottu heti alussa niin kuin ne ovat. Tällaista tapahtuu ja se on todella ikävää.
Kannan tapahtuneesta surua lopun elämäni ja hän ei voinut myöntää minulle suoraan, ettei halua enää jatkaa suhdetta. Olisin ollut valmis lopettamaan sen paljon aikaisemmin, mutta hän ei päästänyt irti eikä minulla ollut tarpeeksi sisua sanoa "ei" . Rakastin häntä.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia tällaisista suhteista?
En tarvitse myötätuntoa, vaan neuvoja kuinka pääsen tämän ylitse. Syyttelen itseäni, mutta tapahtunutta ei voi enää perua. Uusi suhde ei tule kysymykseenkään tällä hetkellä.
Minun puoleltani suhdetta ei olisi syntynytkään, jos asiat olisi kerrottu heti alussa niin kuin ne ovat. Tällaista tapahtuu ja se on todella ikävää.
Kannan tapahtuneesta surua lopun elämäni ja hän ei voinut myöntää minulle suoraan, ettei halua enää jatkaa suhdetta. Olisin ollut valmis lopettamaan sen paljon aikaisemmin, mutta hän ei päästänyt irti eikä minulla ollut tarpeeksi sisua sanoa "ei" . Rakastin häntä.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia tällaisista suhteista?
En tarvitse myötätuntoa, vaan neuvoja kuinka pääsen tämän ylitse. Syyttelen itseäni, mutta tapahtunutta ei voi enää perua. Uusi suhde ei tule kysymykseenkään tällä hetkellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ero on aina pieni kuolema. Suru menee ohi vain ajan kanssa ja suremalla, oikotietä onneen ei ole. Mitä taas tulee syyllisyyden tunteisiisi... ihan turhaan. Et voi enään muuttaa tapahtunutta, ainoastaan oppia siitä.
Ainoa mikä hieman vie aikaa nopeammin eteenpäin, keksi itsellesi tekemistä, mahdollisimman paljon, mitä kauemmas saat ajatukset surustasi, se nopeammin se laimenee ja pystyt katsomaan asioita kauempaa. Mitä enemmän ajattelet suruasi, sen pidempään pidät sen hengissä. Anna itsellesi aikaa ajatella muutakin ja surua vähemmän.
Juuri näin minäkin ajattelin kirjoittaa. Nyt ei tarvitsekaan..