Esitelmän runko punkkiin

Täällä kun toisinaan on ollut kyselyjä punkista esitelmää tms. varten, niin ajattelinpa pistää ylös mitä itse laittaisin esitelmään punkista.

En lähtisi kaivamaan mitään 60-luvun bändejä, Velvet undegroundia tai muita. Koska ne on olleet pelkkiä vaikuttajia punkille, mutta ei sitä mitä punk oikesti on. Jos Sex Pistolslia ja Clashia ei olisi tullut , olisi se ameriikan punk jäänyt pelkäksi rock tyyliksi, englannissa edellä mainittujen bändien ansiosta punkista kasvoi liike.

Eli mainitsisin punkin alkaneen vuonna 1976 Sex Pistolsista, joka otti musiikkiinsa vaikutteita Ramonesista, ja ulkoiseen tyyliinsä vaikutteita tuli ramonesin lisäksi Richard Helliltä. Eli tämä kynitty hius tyyli ja risat vaatteet. sex Pistols halusi ärsyttää ja shokeerata ihmisiä ja antaa vaihtoehdon vanhoille stadion bändeille.
Clash taas perustettiin Pistolsin innoittamana, mutta toisin kuin Pistols, joka hyökkäsi sanoituksissaan yhteiskuntaa ja kunigatarta vastaan, ja toi esiin turhautimsensa, Clash otti sanoituksiinsa ja asenteeseensa rasismin ja sodan vastaisuuden tämän samaisen turhautumisensa lisäksi. Myös vasemmistolainen politiikka tuli Clashin myötä vahvasti punkkiin mukaan.
Samaan aikaan vuonna 1977 syntyi paljon muitakin bändejä: Damned, Jam, Buzzcocks ym.

Suomessa Pelle Miljoona N.U.S levytti olen työtön sinkun, Eppu Normaalilta tuli poliisi pamputtaa, Problems, Sehr Shnell Se ym. aloittelivat. Oikeastaan vasta vuosi 1978 oli suomessa alkupunkin kulta-aikaa.

Kun Sex Pistols hajosi ja Clashin tyyli pehmeni(monimuotoistui), punk kuoli monen mielestä. Punkin tilalle syntyi uusiaalto, eli jonkinlainen vesittynyt versio punkista. Englannissa Elvis Costellot ym. Suomessa Eppujen ja Pellen ym. myöhemmät vaiheet.

Mutta pinnan alla muhi entistä vihaisemmat miehet. Alkoi nousemaan oi ja katupunk bändit, silloin niitä sanottiin vielä räkäpunkiksi. Sham 69 oli vaikuttajina useammille oi bändeille, kuten Angelic upstarts, joka oli vahvasti poliittinen bändi, Cockney Rejects, kunnon uho punkkia, ikiliikkuja U.K.Subs ym. oikeasti vihaiset bändit. Anarkobändit kuten Crass alkoi tulemaan myös tunnetuksi.

Suomessa samaan aikaan, eli 79/80 alkoi kuulumaan kummia; Lama äänitteli totuus löytyy sinkkuaan, 000 kävi levyttämässä oodeja simasuille ep:n(tais kyllä tullakin vasta 1981), Systeemi, Kohu 63 ja Rattus heräili. Ja Terveet Kädet aloittelivat omaan salamasotaansa.

Ameriikan mantereelta nousivat Black Flag, Circle Jerks, Dead Kennedys, Minor Threat, Bad Brains, TSOL ym.

Canadan puolella DOA antoi levyllensä nimeksi Hardcore 1981, vuonna 1981, ja niinpä muodostui uusi entistä vihaisempi ja nopeampi punkin muoto; Hardcore. Englannissa nimi bändeinä oli tietenkin Discharge, GBH, Disorder, Chaos UK ym.

Se oli punkin uusi nousu, mutta tätä ei enää noteerattu mediassa niinkuin aiempaa punkin tulemista. Hardcoren mukana tuli keesit, maiharit ja niittirojut. Vanha tyyli kun oli enemmän ollut tennaria ja pikkutakkia.
Hardcoressa ja Anarkopunkissa(bändejä mm. Crass, Flux of Pink Indians, Conflict ym) oli ja on enemmän tee se itse toimintaa, kuin mitä oli alku punkissa, silloin bändit levyttivät isoille levyfirmoille eivätkä toimineet niin itsenäisesti kuin mitä nämä 80-luvun punkit.
Zine kulttuuri alkoi kukoistamaan, lehtiä ja levyjä myytiin keikoilla ja festreilla kdestä käteen.

80-luvun puolivälin paikkeilla alkoi hc porukkakin rakoilla, syntyi crossover punkkia. Vaikuteita haettiin heavystä, hiukset piteni ja musiikki huononi(oma mielipide) Monet 80-luvun alun bändit lopettivat tai vaihoi tyyliä. Alkoi yleinen punkin alennustila.

80/90 luvun vaihteessa punk alkoi taas nostaa päätään, tällä kertaa amerikasta päin. Jo 1981 ensimmäisen levynsä tehnyt Bad Religion nousi esiin, ja sen myötä monta uutta jenkki punk bändiä; Gree Day, Offspring(vanha bändihän tämäkin on, mutta eipä siitä aiemmin mitään ollut kuulunut), näiden mukana alkoi skeittipunk buumi. Punk pääsi taas median tietoisuuteen. Ja samaan aikaan pinnan alla muhi näitä oikeita punk bändejä. Nyt ollaan tässä, ja muodia on kaiken maailman Disney punkit; Blink joku ja Good Charlotet vai mikä se on, mutta oikeita bänejä ja oikeita punkkeja on koko ajan olemassa, ne eivät vaan näy julkisuudessa niin kuin nämä vesitetyt veljensä.

Eihän minuakaan enää ulkonäön puolesta pidetä punkkina, kun en enää jaksa kantaa niittirojuja päällä, mutta muuten vaatteet ja aattet on aivan samat kuin 26 vuotta sitten. Maiharit, tiukat mustat farkut tai tiukat reisitaskuhousut ja tukka pystyssä, tosin vähän lyhyempänä kuin ennen. Mutta 20 vuotta sitten tällainenkin ulkonäkö herätti huomiota. Näin ne ajat muuttuvat.

Tuosta lähtisin kehittelemään esitelmää punkista.
101298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...punk on elossa vähän joka puolella maailmaa!

Äänestä
  • ...ja varsinkin tuolta itä-euroopan puolelta tulee kovia bändejä nykyään. Tai ainahan sielläkin niitä n ollut, mutta viime aikoina tsekki ja puola bändit on olleet varsin tiukkoja, ja aika monipuolista punkkiakin löytyy sieltä päin. Olihan jo aikoinaan esim. Dezerter ja TZN Xenna tiukkoja puola bändejä.

    Ja jenkeistä tulee varsinkin Porlandin suunnalta paljonkin hyvää.

    Ja Suomesta myös. Tai ylipäätään koko maailmasta löytyy tiukkaa punkkia vieläkin.

    Äänestä

Jeps, ihan hyvä esitelmä.

Vielä omasta mielestäni lisäisin siihen ns. gootti-rockin alun. Silloin tosin ei ollut sillä nimellä. Sellaiset bändit vaikutti siihen mm. Siouxsie&Bansees,Joy Division,Bauhaus,the Cure,Killing Joke ja the Lords of the new church.

Äänestä
  • niin, tuo gootti genre olisi hyvä myös mainita. ja herran jumala, mainitsit the curen! kerrankin joku on kanssani samaa mieltä...

    Äänestä

Ei minkäänlaista mainintaa Social Distortionista vaikka bändi on perustettu jo 70-luvun lopussa ja vieläkin voimissaan ja käsittääkseni vaikuttanut monien kalifornialaisten punkbändien syntyyn..?

Äänestä
  • ...noita muitakaan miljoonia bändejä mainittu.

    Äänestä

  • Tre Punk kirjoitti:

    ...noita muitakaan miljoonia bändejä mainittu.

    Jos tekisin esitelmän punkista niin laittaisin siihen myös pari sanaa Velvet Undergroundista, Stoogesista ja garage-rockista, koska niilläkin on ollut oma osansa Punkissa.
    Kannattaisi myös ehkä mainita, että huomiota herättävä pukeutuminen ja punktyyli sai alkunsa Glam Rockista.

    Äänestä

  • Silly Thing kirjoitti:

    Aivan totta, pari sanaa uhraisin näihin 60-luvun juttuihin. Mutta enpä enempää. Kyllähän esim. Stoogesilla oli selvä vaikutus punkin syntyyn yksinkertaisine biiseineen, mutta ne oli kuitenkin vain vaikuttajia punkin syntymälle.

    Mutta kerropas vielä miksi laittaisit, ja mitä laittaisit Velvet Undegroundista? Millä lailla kyseinen orkesteri mielestäsi on vaikuttanut punkkiin. Kyllähän se aina muistetaan mainita kun puhutaan alkuaikojen New York punkista. Mutta mitenkä se todellisuudessa näkyi/näkyy punkissa?

    Stooges, MC5 ja muu garagerock näkyy ja kuuluu kyllä siellä punkin taustalla.

    En mainitsisi glam rock vaikutteista yhtään mitään. Punktyyli ei millään lailla ole saanut vaikutteita glamista. New York Dolls ja Pyhät Nuket on asia erikseen. New York Dolls vaikutti paljonkin alkuajan punkkiin, mutta oletkos nähnyt montaakaan punkkia/punk bändiä jotka muistuttaa näitä tai muita glam bändejä.

    Äänestä

ton luettuani mulla ei oo mitään muuta sanottavaa

Äänestä

Tiedät mistä puhut. Se on harvinaista täällä.

Ainoa, mistä olen hieman eri mieltä, on 60-luvun garage-bändit. Okei, ne ovat vaikuttajia, eikä punk tuolloin ollut liike tai ilmiö, mutta kyllä monet niistä ovat musiikillisesti ihan punkkia. Jopa ehtaa "seiskaseiskaa" toisinaan.

Enkä tarkoita Velvet Undergroundia, jonka vaikutuksen kuulee enemmänkin uuden aallon ja 80-luvun indien kentällä. Tarkoitan näitä rosoisia ja tuntemattomampia ryhmiä, joihin voi tutustua esim. Rhinon koostaman ansiokkaan Nuggets-boksin avulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vanha ukko kirjoitti:

Täällä kun toisinaan on ollut kyselyjä punkista esitelmää tms. varten, niin ajattelinpa pistää ylös mitä itse laittaisin esitelmään punkista.

En lähtisi kaivamaan mitään 60-luvun bändejä, Velvet undegroundia tai muita. Koska ne on olleet pelkkiä vaikuttajia punkille, mutta ei sitä mitä punk oikesti on. Jos Sex Pistolslia ja Clashia ei olisi tullut , olisi se ameriikan punk jäänyt pelkäksi rock tyyliksi, englannissa edellä mainittujen bändien ansiosta punkista kasvoi liike.

Eli mainitsisin punkin alkaneen vuonna 1976 Sex Pistolsista, joka otti musiikkiinsa vaikutteita Ramonesista, ja ulkoiseen tyyliinsä vaikutteita tuli ramonesin lisäksi Richard Helliltä. Eli tämä kynitty hius tyyli ja risat vaatteet. sex Pistols halusi ärsyttää ja shokeerata ihmisiä ja antaa vaihtoehdon vanhoille stadion bändeille.
Clash taas perustettiin Pistolsin innoittamana, mutta toisin kuin Pistols, joka hyökkäsi sanoituksissaan yhteiskuntaa ja kunigatarta vastaan, ja toi esiin turhautimsensa, Clash otti sanoituksiinsa ja asenteeseensa rasismin ja sodan vastaisuuden tämän samaisen turhautumisensa lisäksi. Myös vasemmistolainen politiikka tuli Clashin myötä vahvasti punkkiin mukaan.
Samaan aikaan vuonna 1977 syntyi paljon muitakin bändejä: Damned, Jam, Buzzcocks ym.

Suomessa Pelle Miljoona N.U.S levytti olen työtön sinkun, Eppu Normaalilta tuli poliisi pamputtaa, Problems, Sehr Shnell Se ym. aloittelivat. Oikeastaan vasta vuosi 1978 oli suomessa alkupunkin kulta-aikaa.

Kun Sex Pistols hajosi ja Clashin tyyli pehmeni(monimuotoistui), punk kuoli monen mielestä. Punkin tilalle syntyi uusiaalto, eli jonkinlainen vesittynyt versio punkista. Englannissa Elvis Costellot ym. Suomessa Eppujen ja Pellen ym. myöhemmät vaiheet.

Mutta pinnan alla muhi entistä vihaisemmat miehet. Alkoi nousemaan oi ja katupunk bändit, silloin niitä sanottiin vielä räkäpunkiksi. Sham 69 oli vaikuttajina useammille oi bändeille, kuten Angelic upstarts, joka oli vahvasti poliittinen bändi, Cockney Rejects, kunnon uho punkkia, ikiliikkuja U.K.Subs ym. oikeasti vihaiset bändit. Anarkobändit kuten Crass alkoi tulemaan myös tunnetuksi.

Suomessa samaan aikaan, eli 79/80 alkoi kuulumaan kummia; Lama äänitteli totuus löytyy sinkkuaan, 000 kävi levyttämässä oodeja simasuille ep:n(tais kyllä tullakin vasta 1981), Systeemi, Kohu 63 ja Rattus heräili. Ja Terveet Kädet aloittelivat omaan salamasotaansa.

Ameriikan mantereelta nousivat Black Flag, Circle Jerks, Dead Kennedys, Minor Threat, Bad Brains, TSOL ym.

Canadan puolella DOA antoi levyllensä nimeksi Hardcore 1981, vuonna 1981, ja niinpä muodostui uusi entistä vihaisempi ja nopeampi punkin muoto; Hardcore. Englannissa nimi bändeinä oli tietenkin Discharge, GBH, Disorder, Chaos UK ym.

Se oli punkin uusi nousu, mutta tätä ei enää noteerattu mediassa niinkuin aiempaa punkin tulemista. Hardcoren mukana tuli keesit, maiharit ja niittirojut. Vanha tyyli kun oli enemmän ollut tennaria ja pikkutakkia.
Hardcoressa ja Anarkopunkissa(bändejä mm. Crass, Flux of Pink Indians, Conflict ym) oli ja on enemmän tee se itse toimintaa, kuin mitä oli alku punkissa, silloin bändit levyttivät isoille levyfirmoille eivätkä toimineet niin itsenäisesti kuin mitä nämä 80-luvun punkit.
Zine kulttuuri alkoi kukoistamaan, lehtiä ja levyjä myytiin keikoilla ja festreilla kdestä käteen.

80-luvun puolivälin paikkeilla alkoi hc porukkakin rakoilla, syntyi crossover punkkia. Vaikuteita haettiin heavystä, hiukset piteni ja musiikki huononi(oma mielipide) Monet 80-luvun alun bändit lopettivat tai vaihoi tyyliä. Alkoi yleinen punkin alennustila.

80/90 luvun vaihteessa punk alkoi taas nostaa päätään, tällä kertaa amerikasta päin. Jo 1981 ensimmäisen levynsä tehnyt Bad Religion nousi esiin, ja sen myötä monta uutta jenkki punk bändiä; Gree Day, Offspring(vanha bändihän tämäkin on, mutta eipä siitä aiemmin mitään ollut kuulunut), näiden mukana alkoi skeittipunk buumi. Punk pääsi taas median tietoisuuteen. Ja samaan aikaan pinnan alla muhi näitä oikeita punk bändejä. Nyt ollaan tässä, ja muodia on kaiken maailman Disney punkit; Blink joku ja Good Charlotet vai mikä se on, mutta oikeita bänejä ja oikeita punkkeja on koko ajan olemassa, ne eivät vaan näy julkisuudessa niin kuin nämä vesitetyt veljensä.

Eihän minuakaan enää ulkonäön puolesta pidetä punkkina, kun en enää jaksa kantaa niittirojuja päällä, mutta muuten vaatteet ja aattet on aivan samat kuin 26 vuotta sitten. Maiharit, tiukat mustat farkut tai tiukat reisitaskuhousut ja tukka pystyssä, tosin vähän lyhyempänä kuin ennen. Mutta 20 vuotta sitten tällainenkin ulkonäkö herätti huomiota. Näin ne ajat muuttuvat.

Tuosta lähtisin kehittelemään esitelmää punkista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu