sillä vasaralla sitä miestä niin varmasti saat mukaasi!
Olettaen että jaksat kantaa miehen mukanasi. Se onkin jo sitten harkitsemisen paikka että otatko mukaasi ruman rääpäleen vai muskelin. Niissä kun on kantohankaluutensa taikka rumuutensa.
Jos et omista vasaraa niin haarukan heittäminen otsaan saa heikoimmat pökertymään. Näin saat iskettyä miehen tainnoksiin ja vaikka raahattua hänet kolollesi krhmph siis asuntoosi. Tosin heikoimmat eli pökertyjät eivät ole välttämättä maailman miehisimpiä, halutuimpia kaatuilijoita joukostamme. Siinä siis riittää jälleen hyvien ja huonojen puolien puntarointia.
No todellinen jackpot voi aueta aivan nenäsi eteen kun isket silmääsi miehelle. Herkimmät meistä tosin voivat moisesta pillastua luullessaan olevansa vain naisen leikkikalu. Tällöin voi tulla myös itsellesi isku jos toinenkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.