Laadin Deitti.netiin ilmoituksen, jossa kerroin olevani nuori, akateeminen ja viehättävä nainen. Annoin ymmärtää, että annan, mutta samalla tein selväksi, etten ole tyrkky, vaan pikemminkin kiltti kotityttö. Ilmoituksen julkaisun syyksi mainitsin vastikään alkaneen sinkkuuteni ja satunnaisen seksin tarpeen. Seksiltä toivoin luovuutta, iloisuutta ja luottamusta.
Vastauksia tuli suht lyhyessä ajassa n. 300. Monet miehet vetosivat koulutukseensa ja asemaansa (juristi, lääkäri, julkkis) tai varoihinsa. Suurin osa vastauksista oli umpikömpelöitä, vaikka monissa oli selvästi yritetty.
-----------------
Laadin myös ilmoituksen, jossa kerroin olevani komea, akateeminen, lapseton ja selvästi keskimääräistä parempituloisempi mies. Mainitsin myös Bemarin ja maksetun omistusasunnon. Oheen liitin voimakkaasti muokatun kuvan, josta tekstin ohjaamana saattoi saada vaikutelman hyvin viehättävästä ja maskuliinisesta miehestä. Tekstin hioin sujuvaksi, kepeäksi ja vähän tuhmaksi. Siitä saattoi löytää sekä luotettavan perheenisän että villin seikkailijan ja kekseliään rakastajan.
Vastauksia tuli kymmenittäin eri ikäisiltä naisilta. Sen sijaan rehellisiin ilmoituksiini vastauksia ei ole aina tullut ollenkaan ja parhaimmillaankin vain muutamia.
---------------------
Olen aikaisemmin pitänyt nettitreffejä ihan kelpo tapana tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, mutta nyt silmäni avautuivat. Kysymys näyttääkin olevan fantasioinnista ja katteettomien kuvien pyydystämiestä kuin todellisuudesta. Ilmoituksista ei etsitä elämänkumppania vaan tukea omalle itsetunnolle ja haaveille.
Hyh!
Naiivit naiset ja miehet
11
1632
Vastaukset
No mielipiteitä on moni, mutta itse löysin oman elämänkumppanini juuri netti deitin kautta.
Ilmoitus oli aivan normaali, silti vastauksia tuli ihan mielettömästi!
Sain uusia kavereita ja miehen, jonka kanssa olen onnellinen.
Että joskus näinkin. :)
Ja tiedoksi vielä, etten ollut epätoivoinen tai vastenmielinen.
Olin vain oma itseni.
Niin ja tämän "tuttavuuden" kanssa ollaan oltu ydessä jo parisen vuotta josta vuosi asuttu yhdessä.- zaphod
lotossakin vain jättipotteja.
- Ennika
Eikös se vähän noin mene myös irl,eli netin ulkopuolellakin? ;) suhteiden hakeminen on mielestäni aikamoista itsetunnonkohotusta tai romuttumista. Toiveet on korkeella jne. Asiaa kyllä kirjoitit.
- EllenChat
seuran hakuun kieltämättä ...
- Bianca
Ja tämähän tarkoittaa sitä että...??? Oliko tämä todella sinulle jokin yllätys?
Siinä on vaan se hassumpi puoli tässä nettideittailussa (kuten deittailussa yleensäkin), ettei tavikset saa osakseen niin paljon huomiota kuin mainitsemasi "unelmat".
Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?- Pettäjä
"Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?"
En haluaisi. Sen sijaan toivoin - luulin - että netissä ja diettipalstoilla liikkuisi porukkaa, joilla olisi realistinen käsitys parisuhteesta ja yhteiselosta, mutta niin ei näytä olevan.
Jos tuollaisen unelmametsästäjän poimii kainaloonsa, niin kuinkakohan kauan se siinä kestää? Sen aikaa että esiin astuu parempi unelma... YÄK! - Ei kiitos...
Pettäjä kirjoitti:
"Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?"
En haluaisi. Sen sijaan toivoin - luulin - että netissä ja diettipalstoilla liikkuisi porukkaa, joilla olisi realistinen käsitys parisuhteesta ja yhteiselosta, mutta niin ei näytä olevan.
Jos tuollaisen unelmametsästäjän poimii kainaloonsa, niin kuinkakohan kauan se siinä kestää? Sen aikaa että esiin astuu parempi unelma... YÄK!Nämä kusettajat etsii yhdenillan panoja. Valehtelevat olevansa töissä ja yliopistoakin on käyty mukamas. Keskenkasvuisia penikoita. Miehet metsästää pillua ja valehtelee. Mikään suhde ei voi perustua valheelle.
- Satunnainen kävijä
Pakko kommentoida tähän sen verran, että tutkimusten mukaan ihmiset haluavat asua kaltaistensa parissa. On lapsellista väittää että esimerkiksi ihmisen varallisuus ja ammatti eivät vaikuta elämänkumppania etsittäessä, olivat nämä minkälaiset tahansa.
Esimerkiksi ihminen joka on valmis istumaan yliopistolla 5 vuotta todennäköisesti etsii luonteeltaan samankaltaista ihmistä. Ihminen, jolle esimerkiksi läheinen kaveriporukka on tärkeämpi kuin korkea koulutus, tai vieraiden maiden kulttuureihin tutustuminen, kaipaa vierelleen saman ajatusmaailman jakavaa persoonaa.
Ammatin ilmoittaminen, kyseisen ammatin ollessa arvostettu, ei ole pelkästään varallisuudella leuhkimista, eikä yksi yhteen pinnallista, vaan kertoo myös kyseisen henkilön pitkäjänteisestä sitoutumisesta vaativiin opintoihinsa, sekä vaivannäöstä, jota on valmis näkemään saadakseen mielenkiintoisen työn ja lapsilleen kunnolliset kasvupuitteet sekä harrastusmahdollisuuksia.
Onko aina oltava niin mustavalkoinen.. - Sama laulu taas.....
Huijasin, paskoin, valehtelin, tein taas feikki profiilin.... vastasin nuorelle akateemiselle viehättävälle naiselle ja öykkäri-bemarimiehelle.
Hah hah, on se ihme, etteivät ihmiset kohtaa täällä. Feikit kirjoittelee keskenään ja kaikki valehtelevat. Olisitte apinat kerrankin rehellisiä, niin voisitte löytää jotain aitoa. Jos asiaa hieman pohdiskelee onko yhdelläkään ihmisoliolla mitään realistista hajua yhtään mistään. Kokemuksen ja tiedon karttuessa sitä huomaa ihmettelevänsä, kuinka vähän sitä tietääkään. Ihan vaan pointtina siihen, että parempi olla suurpiirteisesti oikeassa ja hyväksyä ne suuret variaatiot, jotka poikkeaa siitä omasta unelma unelmasta.
Niin ja ennenkaikkea vetää hommat rehellisellä ja toisia kunniottavalla asenteella, jos ylipäätänsä päättää vedellä yhtään mitään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979