Naiivit naiset ja miehet

Pettäjä

Laadin Deitti.netiin ilmoituksen, jossa kerroin olevani nuori, akateeminen ja viehättävä nainen. Annoin ymmärtää, että annan, mutta samalla tein selväksi, etten ole tyrkky, vaan pikemminkin kiltti kotityttö. Ilmoituksen julkaisun syyksi mainitsin vastikään alkaneen sinkkuuteni ja satunnaisen seksin tarpeen. Seksiltä toivoin luovuutta, iloisuutta ja luottamusta.

Vastauksia tuli suht lyhyessä ajassa n. 300. Monet miehet vetosivat koulutukseensa ja asemaansa (juristi, lääkäri, julkkis) tai varoihinsa. Suurin osa vastauksista oli umpikömpelöitä, vaikka monissa oli selvästi yritetty.

-----------------

Laadin myös ilmoituksen, jossa kerroin olevani komea, akateeminen, lapseton ja selvästi keskimääräistä parempituloisempi mies. Mainitsin myös Bemarin ja maksetun omistusasunnon. Oheen liitin voimakkaasti muokatun kuvan, josta tekstin ohjaamana saattoi saada vaikutelman hyvin viehättävästä ja maskuliinisesta miehestä. Tekstin hioin sujuvaksi, kepeäksi ja vähän tuhmaksi. Siitä saattoi löytää sekä luotettavan perheenisän että villin seikkailijan ja kekseliään rakastajan.

Vastauksia tuli kymmenittäin eri ikäisiltä naisilta. Sen sijaan rehellisiin ilmoituksiini vastauksia ei ole aina tullut ollenkaan ja parhaimmillaankin vain muutamia.

---------------------

Olen aikaisemmin pitänyt nettitreffejä ihan kelpo tapana tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, mutta nyt silmäni avautuivat. Kysymys näyttääkin olevan fantasioinnista ja katteettomien kuvien pyydystämiestä kuin todellisuudesta. Ilmoituksista ei etsitä elämänkumppania vaan tukea omalle itsetunnolle ja haaveille.

Hyh!

11

1626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No mielipiteitä on moni, mutta itse löysin oman elämänkumppanini juuri netti deitin kautta.
      Ilmoitus oli aivan normaali, silti vastauksia tuli ihan mielettömästi!
      Sain uusia kavereita ja miehen, jonka kanssa olen onnellinen.
      Että joskus näinkin. :)

      Ja tiedoksi vielä, etten ollut epätoivoinen tai vastenmielinen.
      Olin vain oma itseni.
      Niin ja tämän "tuttavuuden" kanssa ollaan oltu ydessä jo parisen vuotta josta vuosi asuttu yhdessä.

    • zaphod

      lotossakin vain jättipotteja.

    • Ennika

      Eikös se vähän noin mene myös irl,eli netin ulkopuolellakin? ;) suhteiden hakeminen on mielestäni aikamoista itsetunnonkohotusta tai romuttumista. Toiveet on korkeella jne. Asiaa kyllä kirjoitit.

    • EllenChat

      seuran hakuun kieltämättä ...

    • Bianca

      Ja tämähän tarkoittaa sitä että...??? Oliko tämä todella sinulle jokin yllätys?

      Siinä on vaan se hassumpi puoli tässä nettideittailussa (kuten deittailussa yleensäkin), ettei tavikset saa osakseen niin paljon huomiota kuin mainitsemasi "unelmat".

      Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?

      • Pettäjä

        "Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?"

        En haluaisi. Sen sijaan toivoin - luulin - että netissä ja diettipalstoilla liikkuisi porukkaa, joilla olisi realistinen käsitys parisuhteesta ja yhteiselosta, mutta niin ei näytä olevan.

        Jos tuollaisen unelmametsästäjän poimii kainaloonsa, niin kuinkakohan kauan se siinä kestää? Sen aikaa että esiin astuu parempi unelma... YÄK!


      • Ei kiitos...
        Pettäjä kirjoitti:

        "Sinäkö haluaisit ne 300 vastausta omaan ilmoitukseesi? Kysynpä vaan että MIKSI?"

        En haluaisi. Sen sijaan toivoin - luulin - että netissä ja diettipalstoilla liikkuisi porukkaa, joilla olisi realistinen käsitys parisuhteesta ja yhteiselosta, mutta niin ei näytä olevan.

        Jos tuollaisen unelmametsästäjän poimii kainaloonsa, niin kuinkakohan kauan se siinä kestää? Sen aikaa että esiin astuu parempi unelma... YÄK!

        Nämä kusettajat etsii yhdenillan panoja. Valehtelevat olevansa töissä ja yliopistoakin on käyty mukamas. Keskenkasvuisia penikoita. Miehet metsästää pillua ja valehtelee. Mikään suhde ei voi perustua valheelle.


    • Satunnainen kävijä

      Pakko kommentoida tähän sen verran, että tutkimusten mukaan ihmiset haluavat asua kaltaistensa parissa. On lapsellista väittää että esimerkiksi ihmisen varallisuus ja ammatti eivät vaikuta elämänkumppania etsittäessä, olivat nämä minkälaiset tahansa.

      Esimerkiksi ihminen joka on valmis istumaan yliopistolla 5 vuotta todennäköisesti etsii luonteeltaan samankaltaista ihmistä. Ihminen, jolle esimerkiksi läheinen kaveriporukka on tärkeämpi kuin korkea koulutus, tai vieraiden maiden kulttuureihin tutustuminen, kaipaa vierelleen saman ajatusmaailman jakavaa persoonaa.

      Ammatin ilmoittaminen, kyseisen ammatin ollessa arvostettu, ei ole pelkästään varallisuudella leuhkimista, eikä yksi yhteen pinnallista, vaan kertoo myös kyseisen henkilön pitkäjänteisestä sitoutumisesta vaativiin opintoihinsa, sekä vaivannäöstä, jota on valmis näkemään saadakseen mielenkiintoisen työn ja lapsilleen kunnolliset kasvupuitteet sekä harrastusmahdollisuuksia.

      Onko aina oltava niin mustavalkoinen..

    • Sama laulu taas.....

      Huijasin, paskoin, valehtelin, tein taas feikki profiilin.... vastasin nuorelle akateemiselle viehättävälle naiselle ja öykkäri-bemarimiehelle.


      Hah hah, on se ihme, etteivät ihmiset kohtaa täällä. Feikit kirjoittelee keskenään ja kaikki valehtelevat. Olisitte apinat kerrankin rehellisiä, niin voisitte löytää jotain aitoa.

    • Jos asiaa hieman pohdiskelee onko yhdelläkään ihmisoliolla mitään realistista hajua yhtään mistään. Kokemuksen ja tiedon karttuessa sitä huomaa ihmettelevänsä, kuinka vähän sitä tietääkään. Ihan vaan pointtina siihen, että parempi olla suurpiirteisesti oikeassa ja hyväksyä ne suuret variaatiot, jotka poikkeaa siitä omasta unelma unelmasta.

      • Niin ja ennenkaikkea vetää hommat rehellisellä ja toisia kunniottavalla asenteella, jos ylipäätänsä päättää vedellä yhtään mitään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe