Avaudunpa nyt iltani ratoksi tännekin... Eli olen 23 vuotias sinkkumies Varsinais-Suomesta ja totaalisen kyllästynyt elämään yksin. Ongelmanani vaan on se, että olen aivan liian epävarma itsestäni seuranhakua silmällä pitäen. Enkä lopulta edes tiedä miksi? Olen kuitenkin pitkä, hoikka ja kuulemma muutenkin aika komean näköinen. Löytyy työpaikka, asunto, auto jne. Elän kunnollista itsenäistä elämää, käyn salilla, pidän lapsista jne. ja muutenkin osaan ottaa vastuun vastuuta vaativista asioista. Eli "paperilla" kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta hitto vie esim. baarissa kun söpö nuori nainen katsoo suoraan silmiin ja hymyilee niin saman tien alan panikoida ja yleensä peräännyn välittömästi. Ja jos saankin kerättyä niin paljon rohkeutta että menen jutustelemaan hänen kanssaan, niin hätääntyneenä ja hermostuneena lauon yleensä jotain hyvin tyhmää... Taidan olla aika lailla samanlainen kuin Chandler Frendien alkupään jaksoista?!
Olen ollut nyt "sinkkuna" jo monta vuotta. "Sinkkuna" siksi, että oikeastaan minulla ei koskaan ole edes ollut kunnon suhdetta. Lähinnä "autokuski" olisi ehkä se oikea sana :) Lisäksi olen viime aikoina saanut seurata vierestä monta päättymässä olevaa ihmissuhdetta (mm. vanhempien ero) ja monta kertaa järkyttyneenä ajatellut etten koskaan haluaisi kohdalleni mitään vastaavaa.
Olisikohan kyse siitä, että minulla ei ole kunnollista, itsekoettua käsitystä siitä, minkälainen on oikeasti lämmin ja läheinen ihmissuhde, joten en saa itsestäni tarpeeksi irti koska en tiedä mitä etsiä ja mistä jään paitsi?? Lisää paniikinaihetta antaa se, että mielestäni seksi kuuluu vasta ja vain suhteeseen ja nyky-yhteiskunnassa tuntuu että juurikaan kukaan ei osaa tätä ajatusta enää arvostaa.
Ystäviä minulla on paljon, mutta se ei vaan tunnu riittävän. Pelkkiä ystäviä ei voi halia, hemmotella, lelliä tai helliä. Pelkille ystäville ei voi kuiskia suloisia sanoa korvaan eikä heitä voi ottaa lähelle vaikka siltä joskus tuntuisikin. Pelkkien ystäviä ei voi pyytää käpertymään peiton alle pohtimaan yhteistä tulevaisuutta eiä heitä voi suukotella tai hyväillä. HUOM! Eikä tämä nyt tarkoita sitä että ystäväni ovat minulle kuin ilmaa! He ovat tällä hetkellä tärkeintä elämässäni mutta kaipaan vielä lisää!
Voisin kuvitella olevani hyvä ja luotettava poikaystävä, tuleva aviomies/isä, mutta millä ihmellä saan itseni uskomaan sen :) ?!?!?
Olen ollut nyt "sinkkuna" jo monta vuotta. "Sinkkuna" siksi, että oikeastaan minulla ei koskaan ole edes ollut kunnon suhdetta. Lähinnä "autokuski" olisi ehkä se oikea sana :) Lisäksi olen viime aikoina saanut seurata vierestä monta päättymässä olevaa ihmissuhdetta (mm. vanhempien ero) ja monta kertaa järkyttyneenä ajatellut etten koskaan haluaisi kohdalleni mitään vastaavaa.
Olisikohan kyse siitä, että minulla ei ole kunnollista, itsekoettua käsitystä siitä, minkälainen on oikeasti lämmin ja läheinen ihmissuhde, joten en saa itsestäni tarpeeksi irti koska en tiedä mitä etsiä ja mistä jään paitsi?? Lisää paniikinaihetta antaa se, että mielestäni seksi kuuluu vasta ja vain suhteeseen ja nyky-yhteiskunnassa tuntuu että juurikaan kukaan ei osaa tätä ajatusta enää arvostaa.
Ystäviä minulla on paljon, mutta se ei vaan tunnu riittävän. Pelkkiä ystäviä ei voi halia, hemmotella, lelliä tai helliä. Pelkille ystäville ei voi kuiskia suloisia sanoa korvaan eikä heitä voi ottaa lähelle vaikka siltä joskus tuntuisikin. Pelkkien ystäviä ei voi pyytää käpertymään peiton alle pohtimaan yhteistä tulevaisuutta eiä heitä voi suukotella tai hyväillä. HUOM! Eikä tämä nyt tarkoita sitä että ystäväni ovat minulle kuin ilmaa! He ovat tällä hetkellä tärkeintä elämässäni mutta kaipaan vielä lisää!
Voisin kuvitella olevani hyvä ja luotettava poikaystävä, tuleva aviomies/isä, mutta millä ihmellä saan itseni uskomaan sen :) ?!?!?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulostat ihan fiksulta tyypiltä. Tietty vanhempien ero yms vaikuttaa, sehän on tavallaan hyvä merkki, eli sulla löytyy jotain sillä tunnepuolellakin. Itse oon nähny niin paljon pettämistä, että välillä on hankalaa uskoa, että vois löytää sellasen suhteen, jossa uskollisuus olis perusarvona.
Ehkä sun ei tarvi kuitenkaan yrittää muuttaa itseäs. Sulla on kaikki hommat kohdillaan ja vaikka siis ujosteletkin ja sotkit sanoja, niin eiköhän joku fiksu muija näe sen läpikin. Eikähän ne alotuskeskustelut juuri koskaan ole mitään tajuntaa laajentavia. Yritä muistaa, että sitä toistakin varmasti ujostuttaa (ellei siis ole ihan umpitunnelissa). Vaikka siinä tulee varmaan suorituspaineita antaa itsestä hyvä ensivaikutelma, niin pääasia on, ettei masennu, vaikka ensimmäinen mieleen tuleva lause oliski luokkaa "öh..heh..joo". Jos nainen sulle kauniisti hymyilee, niin ainahan voit heittää pallon hänelle. Hymyile takaisin ja kysy jotain häneen liittyvää. Nainen saa jutustelullaan aloittaa sen jään särkemisen.
No, toivottavasti saat kaivettua rohkeutta taskun pohjalta, että joku tytsy pääsee nauttimaan hellittelyistä :)
... kannustuksestasi! Huomenillalla olisi taas pitkästä aikaa tarkoitus lähteä ulkoilemaan kaupungille, niin katsotaanpa jos saisin jotain aikaiseksi :) Pitäkäähän peukkuja!
Sydämestä kouraisi, kun luin tekstisi. Se on kuin yksi yhteen omien kokemusteni kanssa. Itse olen jo ehtinyt keski-ikään, mutta mainitsemiesi ongelmien takia nuoruuteni sekä aikuisuuteni naisasioissa on mennyt melkolailla pilalle - muuten ei niinkään.
Vaikka minulla olisi voinut olla edellytyksiä löytää fiksuja tyttöystäviä, niin epävarmuuteni pilasi kaiken, enkä ikävä kyllä siinä mielessä juurikaan ole kehittynyt. Epävarmuus sekä huono itsetunto on minun ominaisuuteni ja taitaa pysyä, koska en ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni. Naiset selvästikin vaistoavat miehen epävamuuden ja väistävät sellaisia miehiä, vaikka nämä miehet heitä muuten saattaisivat kiinnostaa.
Epävarmuuteni voidaan ilmaista myös epäonnistumisen pelkona. Olen pelännyt ns. pakkeja ja siten lähtökohtaisesti jännittänyt naisten kanssa juttelua. Sanat ovat takertuneet kurkkuun siinä missä vieressä joku pelimies on hauskuttanut sutkauksillaan naisia ja saaneet nämä onnesta sekaisin.
Koska olet vielä noin nuori ja suurin osa elämästä toivottavasti edessä, niin pohdi asiaa tarkasti eli mitä voisit tehdä parantaaksesi itsevarmuuttasi. Sitä naiset vaativat, joten sen kohentaminen on ainoa mahdollisuutesi. Jos haluat oikein kovasti, niin varmaankin onnistut.
Kokemukseni perusteella naiset ovat tässä asiassa taipumattomia eli miehen ujoutta ja epävarmuutta he eivät siedä. Vain huumoria viljelevät supliikkimiehet pärjäävät useimpien naisten kanssa. Jos et yllä heidän tasolleen, niin jos edes muutut vähän sinne päin, niin voit löytää ainakin jonkun, jonka vaatimustaso ei lähene täydellisyyttä.
Lähtökohtasi on oikea, sillä useimpien ikisinkkujen sinkkuuteen syyllinen löytyy peiliin katsoessa eikä syy ole yhteiskunnassa tms. Jos saat epävarmuuttasi vähennettyä, niin onnea ja menestystä naismaailmassa tulee ajallaan.
Naisena voisin sanoa etei aina kaikki naiset halua itsevaramaa miestä. Tietenkin riippuu mitä itsevarmuudella tarkoitetaan!
Omat seurustelusuhteeni on jäänyt yritykseksi juuri vatakkaisen osapuolen itsevarmuuden takia. Mies on mielestään ollut mailman napa. Jakuvasti puheillaan osoittatut omaa erinomaisuuttaan, kehuskellut älyllään, ja asemallaan. Mies oli niin täynä itseään, että ei siinä pystynyt tasa-arvoisuuteen perustuvaa parisuhdetta luomaan.
Monesti nämä "kukkoilevat miehet" palajastuvat mitätömyyksiksi, jos vastassa on vahva nainen, jolla on koulutustaustaa ja hyvä asema työelämässä, he yrittävän kaikin tavoin loukata naista henkisesti, ettei se vahingossakaa pääsisi miehen olemattoman arvon yli.
Minuun ainakin vetoaa mies, joka on hivenen epävarma. Epävarmuutensa näyttävä mies vaikuttaa aidommalta. Epävarman miehen itsetuntoa voi aina yrittää tukea, jos se on niin huono,että se tuottaa ongelmia.
... älähän sinäkään vielä masennu. Isoisäni oli yli 50 kun tapasi isoäitini ja 58v kun saivat kaksoset. Uskon ja TIEDÄN miltä yksinäisyys tuntuu, mutta erästä sukulaista vapaasti lainatakseni ei sitä koskaan tiedä mitä elämän tien seuraavassa risteyksessä tapahtuu...
yleistys on aina turhaa.. itse ainakin ymmärrän ja näen ujouden, epävarmuuden taakse.
Tunnen itse ihan samoin vaik en sitä näytäkään sekoilemalla sanoihin. Mä olen varmaan juuri se sun kauhistus: katson viileästi, arvioiden ja vastaan töykeästi kun joku lähestyy. Ja vain sen takia kun ujostuttaa ja on epävarma olo.. ja mitä supliikimpi mies sitä kamalampaa, kun pelkää ettei osaa olla yhtä supliikki..
Siksi tuntuukin kivalta, jos huomaa jonkun varovasti vilkuilevan ja tulevan takellellen aloittaan keskustelua, varmasti vastaan ja pystyn oleen oma itseni! kun on ujouden taakse päässyt yleensä sieltä löytyy mitä ihanin, aito ihminen. exäni oli juuri sinunlaisesi epävarma ja ujo, joka ei meinannut millään saada juttua luistaan, ja suhde ei todellakaan kaatunut hänen ujouteensa..
Te ootte varmasti yhtä mielenkiintoisia kuin supliikkimiehetkin. tsemppiä teille molemmille ja rohkeasti takeltelemaan =)
...tuu tänne. Just sunlaisen mä haluun :)
... itsestäsi vähän lisää. Ehkä mä tuunkin :)
Ajeleppa tänne Helsinkiin,ni ehkä me törmätään. :)