Helsingin Sanomat työvoimapulasta:
"Työministeriön selvityksen mukaan pääsyy kohtaannon ongelmaan Suomessa on työntekijäpäässä. Hakijoilta puuttuu ammatillista koulutusta, työkokemusta, erityisosaamista tai kielitaitoa. Puutteita on havaittu myös työpaikan hakijioden henkilökohtaisissa ominaisuuksissa.
Kohtaannon ongelmaa synnyttää myös työvoiman huono liikkuvuus - työnhakijat eivät ole siellä, missä työtä olisi tarjolla."
Näinhän se asia on.
"Työministeriön selvityksen mukaan pääsyy kohtaannon ongelmaan Suomessa on työntekijäpäässä. Hakijoilta puuttuu ammatillista koulutusta, työkokemusta, erityisosaamista tai kielitaitoa. Puutteita on havaittu myös työpaikan hakijioden henkilökohtaisissa ominaisuuksissa.
Kohtaannon ongelmaa synnyttää myös työvoiman huono liikkuvuus - työnhakijat eivät ole siellä, missä työtä olisi tarjolla."
Näinhän se asia on.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tällä menolla jäävätkin kyllä pulaan, jos samalla tavalla suhtautuvat nuorisoon kuin minuunkin. Ainoa pelastukseni on nimittäin se, että on useasta työpaikasta työkokemusta työstä, jonka tulisi olla kaikkialla suurin piirtein samaa.
Kaikki muu minukin kohdallani voidaan kyseenalaistaa, mutta ei tosiaankaan sitä kokemusta. Toistaiseksi on onnistumisia vaakakupissa enemmän kuin epäonnistumisia, joten minä sentään haen ja vastaanotan vielä töitä.
nykyään kun työpaikoilla ei tiedetä mitä työhön perehdytys on. Kokemukseni mukaan nykyään mennään työpisteeseen ja aletaan tuottaa kyselemättä sen enempää. Ja jollet siihen pysty saat lähteä koeajan sisällä. Tylyä touhua nykyään. Vielä 80-luvulla oli toisin ja työpaikoille saatiin hyvinkin päteviä työntekijöitä hieman itsekin panostamalla eli neuvomalla uutta työntekijää.
Joo ei oikein kohdattu hakijan kanssa, tuli kohtaanto-ongelma.
Alle nelikymppinen ammattimies, töissä ollut näköjään viimeksi vuonna 2002 vajaan kuukauden toukokuun lopulta juhannukselle. Sitä ennen heti perään ollut työssä vuonna 2000 kaksi päivää helmikuun pakkasilla.
Työhalut olleet kovimmillaan vuonna 1999, jolloin ollut töissä peräti 2 kuukautta.
Tuli haastatteluun bootisit kolisten ja mukana työkkärin lappu johon piti tuloksesta ilmoitaa. Leikittiin sitten siinä, että hakee töitä. Esitti niin utoopisen palkkavaatimuksen talonmiehen hommista, ettei tullut valituksi.
Olen työministeriön selvityksen kanssa samaa mieltä, että "hakijoiden henk.koht. ominaisuuksissa on usiasti puutteita".
On esimerkiksi havaittavissa puutteelinen halu tehdä verokirjalla töitä. Tämä lisäksi on kovasti puutteita halussa maksaa omia velkojaan, jotka on aikoja sitten laulettu ulosottoon. Ja niin edelleen.
niitä työpaikkoja saisi siunaantua vähän muuallekin kun tuonne pääkaupunkiseudulle. ei kaikki halua asua ruuhkasuomessa.
se siitä liikkuvuudesta ei sitä kotia voi noin vain myydä tai lapsia jättää toiselle paikkakunnalle missä koulut puolison työ on.
Se on pääkaupunkiseutulaisille ihan päivänselvä juttu. Kun joku kehtaa valittaa, ettei töitä ole, niin vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: muuta pääkaupunkiseudulle, töitä on! Se kun nyt vaan on niin, että kaikki ei jostain kumman syystä yksinkertaisesti halua muuttaa ruuhka-Suomeen. Kaikkien unelmana kun ei ole muuttaa lähiöön ja maksaa järjetöntä vuokraa jostain pienestä luukusta. Vai kuinkahan moni pääkaupunkiseutulainen muuttaisi esimerkiksi Kemijärvelle, jos juuri siellä olisi sitä työtä tarjolla.
Johan ne noista virastojen hajasijoituksista hirveän haloon nostivat. Kaikkeen, mitä vaatii muilta, pitää olla valmis myös itse.
Elämä on varmasti ihmisarvoisempaa muualla. Sitä paitsi, Helsingin herrat ovat keksineet rakentaa kaupungin kaikki viheralueetkin täyteen kerrostalolaatikoita, uusimmat osayleiskaavasuunnitelmat näyttävät tosi hurjilta, "puistoksi" kutsutaan 100m2 vihreätä länttiä. Pitäisi osata elää neljän seinän sisällä. Jos muualla olisi vakaa työtilanne, muuttaisin heti.
Ensinnäkin, työnantajat, jotka eivät useista pyynnöistä huolimatta halua sanoa, paljonko ovat valmiita liksaa maksamaan, ovat ongelmatapauksia.
Siinä automaattisesti pakkaa tulemaan "utooppisia" palkkatoivomuksia, kun yrittää kammeta edes jonkinlaista ilmoitusta palkkatasosta työnantajalta...
Toisekseen, bootsien kolina ei kuulu sinulle pätkän vertaa, eivätkä myöskään hakijoiden mahdolliset velat tai niiden hoito.
Juttusi oli joko ruma provo, tai sitten sinulla on todella vakavia asenneongelmia, kun sinulle palkkauksen edellytyksinä täytyy olla oikeanlaiset kengät ja telepatiakyvyt sinun aivoitustesi arvaamiseksi.
Kyllä työllistymistä pohdittaessa ensimmäisenä kiinnittää huomiota hakijan työhistoriaan. Tai sen puuttumiseen.
Minusta kirjoituksessa kuvattu hakija on nuoreksi ihmiseksi ollut aivan ällistyttävän pitkään työttömänä ja työhistoriaa on ihmeellisen vähän.
Viimeksi töissä vuonna 2002?? Muutaman kuukauden?! Sitä edellisen kerran 2000 muutaman päivän!?
En itse edes tunne henkilökohtaisesti ketään nelikymppistä, joka olisi olllut jo liki kymmenen vuotta työttömänä.
Jotakin häikkää täytyy jossain todella olla, ja pahastikin.
En ihmettele yhtään, ettei työnantaja palkannut hakijaa. Aika monella työnantajalla tulisi vähän epäilyjä hakija työtaidoista ja työelämän pelisäännöistä. Sitä suuremmalla syyllä pitääkin ihmetelle erittäin kovaa palkkavaatimusta, että ikäänkuin "millä lihaksilla" sitä on pyydetty.
jäivät työttömiksi ja kun koulutusta löytyi, niin hanttihommiin ei otettu....
...kun työttömyyttä kertyi...
.... niin kaltaisesi viisaat ihmiset tiesivät, että "Jotakin häikkää täytyy jossain todella olla, ja pahastikin." ...eikä töihin otettu työllisyyden parantuessakaan.
.... lisäksi tyhmillä ihmisillä tuppaa olemaan pätemisen tarve, joten jokainen tarttui älykkääseen väittämään "koulutus vanhentuu nopeasti". Asioista todella tietävät, että minun alallani opetettava teoria ei ole muuttunut (kemia ja fysiikka), mutta valitettavasti työhönotosta yleensä päättää kaupallisen koulutuksen saanut "sihteerikkö".
On olemassa muutamia ammatteja, joissa todellakin opetettava tieto vanhenee nopeasti esim. lääketiede. Sen sijaan on paljon ammatteja, joissa pitää pysyä ajan tasalla esim. muotisuunnittelijat, mutta mielestäni olisi typerää väittää heidän "koulutuksen" vanhentuvan vain sen perusteella, että kehitetään uusia nopeampia ompelukoneita tai markkinoille tulee uusia kangaita.
Tässä ei pitäisi kenelekkään sosiaalitätille tai muullekaan ymmärtäjälle olla mitään epäselvää.
Bootsimies tekee pimeitä töitä sen kun ehtii ja nostaa samalla työmarkkinatukea.
Jos neljäkympin kieppeillä on viimeksi ollut mukamas viimeksi töissä liki kymmenen vuotta sitten, niin miten sen voi muuten selittää.
Voihan se olla juoppo tietysti, mikä on sekin hyvin yleistä. Monet pitkäaikaistyöttömät on.
Avustavat ulosottomiehet vois kertoa paljokin havainnoistaan, kun terveet ja työkykyiset kolmikymppiset kämmäävät kaiken ja jäävät sitten työttömiksi ettei tartte omia velkojaan maksaa.Tämä on bootsimiehen tapaus. Ei se muuten viittis leikkiä jossain työpaikkahaastattelussa työkkärin lapun kanssa, että hakee työtä. Siksi ne palkkavaatimukset on jostain utoopialandiasta, ku ei ole mitään reaalista tajua siitä, mitä oikeesti mistäkin työstä yhteiskunnassa on varaa maksaa.
Pimeän työn tekijät kuppaavat kaikkia. Muita työntekijöitä, veronmaksajia, työnantajia, kilpailjoita ja työkkäriä tottakai joka kuukausi.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun valmistuu, pitää olla sen verran selkärankaa, ettei enää ota vastaan muuta kuin vakityötä. Tätä ennen opiskelujen aikana sitten käy kiertämässä puolen tusinassa firmassa kesäharjottelemassa, että näkee mikä on homman nimi.
Jollakinhan se perhekin pitää elättää ja talo hankkia. Vuokrallakaan en suostu muuttamaan enää kuin kerran elämässäni ennen hautuumaata. Turhan aikaista pompottamista on nykyisin ihan liikaa.
Työ ihmisen ehdoilla, eikä ihminen työn.
Olen täysin samaa mieltä, ja tuo on todella yleistä tänä päivänä. Buutsit, pitkä letti, parta ja nahkarotsi on muuten aika hyvät tuntomerkit tästä sosiaalipummien pahimmasta alalajista.
Ai kiitos vaan, kuvaus osuin juuri täysin meikäläiseen (siis ulkoiseen habitukseen).
Tosin pummi taidat itse olla ja aika mulkku ihmiseksi muutenkin, kun jo ulkonäöstä ihmisiä luokittelet. Taidat olla narkkari, kirjoituksestasi päätellet "ukyuylj". :)
Ootsa katsonut Neloselta reality sarjaa Teutoinien perheyrityksen shoppari-pajan tarinaa.
Siin on hyvä esimerkki amerikkalaisesta yrittäjyydestä.
Ei mitää pukumiesten hommaa, hommat hoidetaan , muuten ollan kuin ellun kanalla.
Vittu toi sopis mullekin, olen tosin eri alalla.
Työvoimaministreriö tekee työttömästä syntipukin työttömyyteen:
- on vähän koulutusta
- on sosiaalisesti hankala tapaus
- jne. vika työntekijässä
Miksi esimerksi Perloslaiset joutuvat työttömäksi? Päteekö yllämainittu heihin?
Työvoimaministeriö ja Filatov vaan väistelevät vastuutaan ja peittelevät epäonnistumistaan.
Työvoimapula? Haistakoot p..ska!
tottakin. Suurinta osaa työttömiä ei edes työt kiinnosta. Pois muodista on itse hankittu raha. Sanontakin kuuluu tyhmähän töitä tekee viisas pääsee vähemmällä.
Ja moni yrittäjä tekee töitä pienemmällä palkalla kuin työntekijänsä ja vielä pitkää päivää.
Ja on monia kieroja yrittäjiäkin.