ja miksei myös vävyt! Kun täällä (ja muuallakin) haukutaan anoppeja (ja appejakin) paljon, niin olisin kiinnostunut tietämään teidän mielipiteitänne; minkälainen on teidän mielestä hyvä anoppi/appi?
Hei miniät
Äiti/anoppi
263883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Palstan antamia opetuksia:
Hyvä anoppi ei sekaannu, mutta on käytettävissä. Hän ei anna tarpeettomia lahjoja, mutta ei ole saita. Hän ei kinua lapsia luokseen, mutta on aina valmis lapsenlikaksi.
Hän ei sano mielipidettään mistään, mutta tukee nuorten päätöksiä. Hän ei soita jatkuvasti mitä-kuuluu-puheluita. Hän pitää silti yhteyttä. Hän ei odota, että häneen otetaan yhteys, sillä nuorilla on oma elämänsä elettävänä.
Hän ei opeta eikä neuvo lapsenlapsiaan lasten vanhempien ohjeiden vastaisesti. Hän ei ruoki eikä helli heitä kuin annettujen ohjeiden puitteissa.
Hän ei yritä olla nuorekkaampi kuin on, mutta osaa olla huoliteltu, niin ettei kukaan arvaa eläkkeen pienuutta.
Hän ei valita sairauksistaan.
Hän on robotisoitunut. Hyvä miniä osaa antaa lähempiä tietoja.
Anopin pitää olla yli-ihminen, eikä sekään riitä.Paras anoppi on kuollut anoppi.
Hyvä anoppi on sellainen joka antaa poikansa perheen elää rauhassa, ei lähtettele törkykirjeitä miniälle ja hauku lapsia. Antaa myös poikansa työpaikan olla rauhassa.työnantajan ei tule joutua sotkeutumaan siihen että anoppi ei pidä miniästään.
Anopin ei tule kysellä poikansa seksielämästä miniän kanssa, miniän ei mielestäni tarvitse kuulla anopin seksielämästä uuden miesystävän kanssa.
Anoppi saisi olla lasten kanssa tekemisissä jos ei veisi heitä kapakkaan. anopin ei tule sotkea miesystäväänsä omiin ongelmiinsa vihaansa miniäänsä kohtaan.
Omalle kohdalleni ei ole sattunut hyvää anoppia,olisin tyytyväinen jos olisin saanut olla kokematta ylläolevat asiat, jotka ovat vain pieni esimerkki elämästämme. anoppi halusi meille avioeron mutta toisin kävi. Olemme erittäin tiivis perhe kaikki yhdessä rintamassa. anopilla oli ikävä anoppi ja hän laittoi vahingon kiertämään. Itse en tee samoin, en todella,sen olen pojilleni luvannut. Vahinko pysähtyy kohdalleni.
Itse olet varmasti hyvä ja mukava anoppi kun ylipäänsä kysyt asiaa. Oma äitini on hyvä anoppi sekä miehelleni että veljeni vaimolle.
Anopin ei tarvitse olla yli-ihminen, riittää kun on ihan tavallinen.
Valitettavan usein vaan nämä tällä palstalla olevat kirjoitukset on ihan tosielämästä. Vikaa on kyllä varmasti usein myös miniöissä, sitä en kiellä.
Minun ensimmäinen anoppini oli huipputyyppi. Pidin hänestä, ja hän minusta. Välillä anoppi puuttui vähän liikaa asioihimme, mutta annoin mennä toisesta korvasta ulos. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä.
Toisen anoppini kanssa ei ole enää minkäänlaisia välejä. Yritin kyllä vuosikaudet tulla edes jotenkuten toimeen hänen kanssaan, mutta se ei ole enää mahdollista.
Jos nyt tämän "anoppisuhteen" innoittamana vastaisin alkuperäiseen kysymykseen:
Hyvä anoppi
- ei puhu valheita miniästään
- ei revi miniän kukkaistutuksia ylös
- tulee lapsenlapsen ristiäisiin
- ei väitä kylillä poikansa elämän olevan helvettiä
- muistaa lapsenlapsiaan edes joulu- ja synttärikortilla
- tervehtii (= edes huomaa)lapsenlapsiaan, kun tapaa nämä
- ei haasta miniäänsä oikeuteen tekaistulla jutulla
ystäviä? Yhdistävänä tekijänä kaksi erilaista rakkautta anopin poikaa ja miniän miestä kohtaan? Ei kilpailijoita.
Perheen muodostaa poika ja miniä mahdollisine lapsineen. Anoppi on lähisukulainen. Niinkuin on anopinkin omassa perheessä olleet perheen sisäiset rajat, niin pitää niiden voida muodostua nyt myös pojan ja miniän perheen sisälle. Tarkoitus on elää "onnellisesti elämänsä loppuun saakka" valitsemansa puolison kanssa. Se ei onnistu, jos perheen sisäisiä rajoja rikotaan esim. toiminnoilla, joita ylempää on luettavissa.
Hyvä anoppi on miniän ystävä ja pojan rakas äiti, lähisukulainen. Sama pätee muihinkin lähisukulaisiin. Toisten parisuhteen yksityisasioihin ei parane puuttua, siitä ei koskaan ole seurannut kenellekään muuta kuin riitaa, olipa tarkoitus kuinka hyvä tahansa.
Hyvä anoppi ymmärtää, että hänen miniänsä ja poikansa ovat aikuisia ihmisiä, jotka eivät enää tarvitse äidin neuvoja ja sekaantumista elämäänsä. Totta kai anoppi voi silloin puuttua asioihin, jos ne todella ovat retuperällä, esim. jos poika ja miniä juovat kaikki rahansa, juoksevat yöt kapakoissa ja jättävät lapset yksin kotiin. Mutta anopin tehtävänä ei ole tyrkyttää omia elämänarvojaan, puuttua poikansa perheen raha-asioihin tai lastenkasvatukseen vain siksi, että toimisi ehkä itse toisella tavalla. Tuskin anoppikaan haluaisi elämäänsä ihmistä, joka kyseenalaistaa jatkuvasti hänen aikuisuutensa, täysvaltaisuutensa, osaamisensa jne. Tuskin monikaan tällainen asioihinpuuttuja-anoppi sietäisi ystävältään itseään kohtaan sellaista käytöstä, jota hän itse harjoittaa poikaansa ja miniäänsä kohtaan.
Käytännön esimerkkejä:
Hyvä anoppi ei tuo kylään tullessaan omia ruokia, koska on miniän ja pojan asia päättää, mitä heidän kotonaan syödään. Anoppi on heidän luonaan kylässä niin kuin muutkin vieraat.
Kun miniä viikkaa pyykkiä kaappiin, anoppi ei tule viereen kertomaan, miten ne vaatteet oikeastaan pitäisi sinne kaappiin laittaa.
Kun miniä ja poika ovat ostamassa autoa, ei ole anopin tehtävä alkaa etsiä hyvää autoehdokasta. Tällainen puuttuminen kertoo vain siitä, etteivät poika ja miniä ole anopin mukaan itse kykeneviä tekemään järkeviä ratkaisuja.
Kun miniä on ostanut uuden takin, anoppi ei kysy sen hintaa vain saadakseen päivitellä, kuinka kallis se oli, ja saadakseen kertoa, ettei itse käytä edes vuodessa sellaista summaa vaatteisiin. On miniän oma asia, miten hän rahansa käyttää. Miniän ostokset eivät ole anopilta pois.
Kiitos tästä viestistä, oli niin piristävää luettavaa. Juuri noinhan se mennee. :D
Olen samaa mieltä kuin sinä. Onneksi tuleva anoppini on oikea unelma-anoppi: ystävällinen mutta asiallinen, on siis aina avulias ja tavoitettavissa muttei missään nimessä sekaannu asioihimme. Appi tosin on hieman hankalampi tapaus, hänellä on valitettavasti "minun ainoa poikani"-syndrooma. Onneksi sulhoni ja tuleva anoppini pitävät hänet aisoissa:)
Anopin pitäisi ymmärtää, että pojan huusholli ei ole hänen huushollinsa jatke tai sivupiste. Anoppini asuu kaukana ja on kohtalaisen vanha. Kun hän tulee meille, minä toivoisin hänen olevan lasten kanssa. Lapset ovat jo leikki-ikäisiä eli niitä ei tarvitse hoitaa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta leikkikentällä voisi käydä jne. Mutta mitä tekee anoppi? Hän ei jaksa lapsia, mutta jaksaa tonkia keittiökaappini ja pyyhkiä hylläjäni töissä ollessani. Onpa kerran pessyt pyykitkin, pitsialusvaatteet ja lakanat samassa pyykissä. Nuorin lapsistamme ei edes muista koko anoppia, koska näemme aika harvoin ja silloinkin anoppi haluaa mieluummin juoruta minun kanssani kuin seurustella omien lastenlastensa kanssa.
Anoppi on tulossa tiistaina kylään. Koska on laskiainen, hän tuo kuulemma hernesopan tullessaan (500 km:n päästä...). Minä toivoisin anopin tulevan kylään niin kuin muutkin vieraat tulevat eli VIERAAKSI. Anoppi varmaan tarkoittaa hyvää, mutta itselläni on parikymmentä vuotta ollut olo, että mikään ei kelpaa. Olen sanonut viime vuosina jo ihan suoraan tuosta ruokien tuomisesta, mutta ei auta. Puren hammasta ne pari kertaa vuodesta, kun hän ja appi meillä käyvät, mutta vierailut eivät todellakaan ole mikään ilo minulle.
siitä jos tullaan "täysihoitoon syömään kaapit tyhjiksi".
Eli tosiaan on mahdotonta olla oikein...
En ylipäätään toivo, että anoppi tulisi viikkokausiksi tai edes kovin moneksi päiväksi. Parin yön vierailulla voi vielä pitää täysihoitolaakin, mutta kyllä kai kohteliaat ihmiset tuovat jotain tullessaan kyläänkin. Yleensä ihmiset tyytyvät tuomaan viinipullon tai kahvipaketin, muttei meille kukaan yövieraaksikaan tuleva - poislukien siis anoppini - tuo ruuantähteitä ("etteivät pilaannu kaapissa" perusteluin) tms.
Heh, no semmoiseen en ole tosiaan tärmännyt!! Osanottoni!
Ja silloinkin kun tuodaan jotain, olisi aina hyvä etukäteen hiukan keskustella, mikä sopisi yhteen muiden tarjoomusten kanssa. Esim. jos anopilla on jokin bravuurinumero, vaikkapa kakku, jolloin emännänkin työtaakka hiukan helpottaa kun ei tarvitse ainakaan kakkua miettiä.
Hyvä anoppi tai appi ei esim. ole sitä mieltä, että on hänen asiansa puuttua siihen, miten lapsen oman perheen raha-asiat hoidetaan. Elleivät ne ole todella retuperällä (esim. rahat juodaan tms.). Eihän appivanhemmat niitä perheen laskuja maksa. Meillä esim. puolisollani on aiemmasta suhteestaan yksi lapsi. Teimme tietenkin naimisiin mennessämme avioehdon, koska kummallakin oli jo omaa perittyä ja itse hankittua omaisuutta jonkin verran. Puoli vuotta sitten meille syntyi yksi yhteinen lapsi. Nyt anopin ongelma on, että miksi puolisoni aiempi lapsi ei ole oikeutettu myös minun omaisuuteeni. Hänen mielestään aiemman suhteen lapsen tulisi periä siis oman äitinsä ja isänsä lisäksi minutkin. Saman teorian mukaan minä voisin väittää jonkun kolmannen osapuolen olevan velvoitettu jättämään perintöä myös minun lapselleni. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten joku voi tunkeutua toisten parisuhteen yksityisyyden rajojen yli. Eipä minua ennen olla syytetty siitä, että normaalin lain puitteissa eläessäni, minä veisin rahat alaikäiseltä nuorelta. Ymmärtäisin, jos eläisin puolisoni siivellä omaa varakkuuttani kartuttaen hänen kustannuksellaan, mutta kun mistään tällaisestakaan ei ole kyse. Minä panostan kaikki rahani meidän perheeseen, johon myös kuuluu toisaalla pääsääntöisesti asuva nuori, puolisollani taas on toiseenkin talouteen maksettavaa omamme pystyssä pitämisen lisäksi.
En ole koskaan ymmärtänyt, mitä toisen perheen raha-asiat kenellekään kuuluvat. Niihin nyt ei kukaan ikinä ota osaa maksuin tai lahjoituksin.
Ei niistä ole pakko mitään puhua.
Jos olet pyytänyt jonkun takaajaksi, niin pankki pitää nykyisin takaajan ajan tasalla infoten häntä säännöllisesti. Niinpä takaajan on turha udella lainanmaksun edistymistä.
Tuntuu kovin oudolta, että olette menneet selittämään anopille, miten omaisuutenne kuolemanne jälkeen tulee jakaa. Anoppi ei tule siitä perimään senttiäkään, ja todennäköisesti hän siirtyy ikuisuuteen aikaisemmin kuin te. Nyt hänvatkaa ajatusta mielessään, eikä ole ymmärtänyt, että noin tuleekin menetellä.
Olette vaivanneet turhaan häntä näillä asioilla, kun ei hän tunnu käsittävän tarkoitustanne.
Raha-asioiden selittäminen yleensäkin on hirveän vaikea selittää ymmärrettävästi sellaiselle, joka ei ole kaupan tiliä kummenpaa sijoitusta koskaan tarvinnut ja pankissa on vain palkkatili.
Testamentti ja avioehto mielletään usein ylettömän rikkaiden ihmisten kotokotuksiksi, eikä käsitetä, että esim juuri uusioperheissä sen pitäisi olla suorastaan lakiin määrätty.
Kun ei sellaista itse tarvitse niin turhaa olette anopin pään pyörälle panneet mokomilla keskusteluilla.
Sano anopille, että kyllä kaikki vielä järjestyy, turhaan suret. Kukaan ei meinaa kuolla edes.
Lähiomaistenkaan kanssa ei omista asioista ole syytä puhua. "Asiantuntijoiden" neuvoja aina riittää, varsinkin, jos eivät asiasta mitään tiedä.
Jos todella tärkeästä on kysymys, kannattaa aina hakea ammatti-ihmisen mielipide ja huolehtia, että tapaus on oikein kirjoissa ja kansissa.
... mutta anoppi oli asiaa suoraan kysynyt viattoman keskustelun lomassa pojaltaan, eikä miesparka tajunnut, että sen toteamisesta nousisi niin kova metakka. Meillä avioehto on tehty lakimiehen avustuksella, joka muuten sanoi aivan samoin kuin sinäkin - jokaisessa uusperheessä (ja muutenkin nykyavioliitoissa) olisi kaikki niin paljon yksinkertaisempaa, jos ihmiset tekisivät enemmän avioehtoja. Mitään laitonta tai toisen hyötymistä toisen kustannuksella ei pääse tapahtumaan, kun on olemassa avioehto. Olisin kuvitellut anoppiakin mielyttävän ajatuksen, että minä en pääse hyötymään hänen pojastaan, jos vaikka ottaisin ja eroaisin. Sen sijaan minut leimattiin rahanahneeksi akaksi joka vie alaikäiseltä rahat. Aiemman lapsen äiti nostettiin tämän jälkeen jalustalle, koska ei pojalla ja hänellä mitään avioehtoa ollut, oli ainakin se asia oikein... Eipä sitä avioehtoa kai yleensä tehdä, jos kaksi lapsetonta tyhjätaskua menee yhteen, ja alkaa sitten vasta yhteistä omaisuutta kartoittamaan.
Eipä ole ennen tätä kukaan saanut oloani näin loukkaantuneeksi, mieheni lapsen kanssa olen hyvissä väleissä ja välitän todellakin myös hänen hyvinvoinnistaan, hankin tarpeen mukaan tavaraa ja vaatetta jos näin sovitaan ja osallistun kuten kuuluu meidän talouden häntäkin koskeviin kuluihin. Vaan ilmeisesti on oikeutettua puhua minusta kuin siivelläeläjästä ja lisäksi yrittää kääntää minun mieheni minua vastaan. Pahan puhuminen minusta, ajattelutavoistani ja suvustani on mielestäni varsin ala-arvoista. Mieheni kyllä kielsi tällaisia puhumasta ja osoitti olevansa minun puolellani, jonka jälkeen sitten anoppilassa pidettiin mykkäkoulua. Yhtään pahoittelua ei ole kuulunut, nyttemmin asia ollaan lakaistu maton alle, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Annapa olla jos minä olisin vastaavalla tavoin puuttunut anoppilan raha-asioihin ja sen jälkeen puhunut pahaa muulle suvulle heistä henkilökohtaisesti, eipä olisi ikinä asiaa lakaistu maton alle. Ellei kyse olisi miehen lähisuvusta, olisivat välit katkenneet lopullisesti.
Jos anoppisi vielä joskus asiasta mainitsee, niin ehkä voit kysyä, testamenttaako exä teidän lapsellenne perintöä, koska exän ja teidän lapsi ovat sisarpuolet.
Tilannehan on presiis sama.
Monelle kaavoihin kangistuneille pitää panna ongelma mietittäväksi. Ehkä silloin paremmin selviää, että asioissa voi olla enemmän mutkia kuin yksinkertaisuudessaan ovat ajatelleet.
Usein käy niin, että sanottuaan jonkin asian, saa huomata, että kuulija on väärinkäsityksessään löytänyt siitä puolia, joita itse ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Sanoja ei kuitenkaan voi peruuttaa, mutta ehkä voi jättää keskustelun siihen, jos toinen todellakaan ei käsitä mistä on kysymys!
Ikävää, että olette joutuneet noin tukalaan tilanteeseen ihan oikeassa asiassa.
Todella hyvä ajatus tuon kysymyksen esittäminen, saattaisi aiheuttaa hetken hiljaisuuden :D
Empä usko että asiaa enää silti nostetaan esille, kuitenkin sen verran suoraan mieheni kanssa tuli ilmoitettua, että yksityisasiamme ovat todellakin vain meidän asioita. Toisaalta minua vain hieman harmittaa, että luultavasti ajatus edelleen jatkuu siellä sitä rataa, kuin minä todellakin jotenkin nyt yrittäisin hyötyä miehestäni hänen aiemman lapsensa kustannuksella. Hyvin käyttäytyvänä ihmisenä nielen vain ylpeyteni ja kiukkuni, koska en jaksa pidentää draamaa asiasta, joka ei anoppilaan oikeasti kuulu... Tuleepahan täällä kuitenkin tuuletettua nyt tätäkin asiaa pois. ;)
Todella omituisia käsityksiä ihmisillä perimisestä sun muusta. Eihän hyvänen aika miehesi lapsi edellisestä liitosta perisi Sinua vaikkei avioehtoa olisi tehtykään!
Uusperheet kyllä luovat paljon ongelmallisia tilanteita, ja todella olisi kansalaisvelvollisuus tehdä avioehto ja muutenkin tarkasti kartoittaa tilanne henkivakuutuksineen, omistuksineen, testamentteineen yms. Oikeastaan olen sitä mieltä, että avioliiton edellytyksenä tulisi olla avioliittokurssi jossa käsiteltäisin erilaisia tavallisempia ongelmakohtia - sekä annettaisiin lainopillista valistusta.
Apropos, appivanhempien raha-asioihin puuttumisesta - aiemmin täällä arvosteltiin juoppoa anoppia, miniän perheen suhteen mielipiteeni on aivan sama; vaikka he joisivatkin rahansa, ei appivanhemmilla ole oikeutta silloinkaan puuttua. Se on täysin jokaisen yksityisasia mitä rahoillaan tekee. Lakipykälien puitteissa, tietenkin.
Eli ehkäpä anoppilassa laskeskeltiin, että eroaisimme. ;) Silloinhan vasta avioehdolla on jotain merkitystä. On totta, että joistakin asioista olisi hyvä saada selkeää tietoa pakettina suoraan, kaikkea kun ei voi osata kysyäkään. Sama homma kuin ihmisillä vaikkapa kelassa tai verotoimistossa asioidessa.
Meillä kuitenkin lainopilliset kuviot ovat ihan kunnossa, eikä muitakaan "tavallisimpia ongelmakohtia" ole ylitsepääsemättömäksi noussut, appivanhemmistakaan tuskin parisuhteellemme uhaksi on. Heille olisi voinut kylläkin pieni lainopillinen kurssi tehdä hyvää. Eipä heille silti aiempikaan miniä kelvannut, ainakaan silloin kun tämä vielä pojan kanssa yhdessä oli. Avioliittokurssi kaikille avioon aikoville lainopillisine neuvoineen olisi suorastaan loistava idea! Jos kuitenkin ongelmaksi nousee se, miten vanhemmat eivät hyväksy lapsensa puolisovalintaa ja yrittävät sekaantua lapsen perhe-elämään ikävällä tavalla - olisiko sitten tarpeen myös kurssitus aikuisen lapsen vanhemmuudesta ja appivanhemmuudesta tuleville sellaisille? ;)
Hyvän anopin kanssa voi keskustella asioista (omani kanssa voi) ja hän ymmärtää että nuori polvi ei osaa vielä kaikkea mitä hän ja antaa tukensa, ehkäpä neuvojakin - varovaisesti - mutta ennen kaikkea antaa uuden perheen hakea toimintatapojaan (omani yrittää saada minut näkemään asiat samoin kuin itse)
Olen 23-v ja on ollut muutama eri anoppi.
Hyvä anoppi muistaa sen että miniällä on myös oma äiti. Mun anoppi ei muista sitä vaan yksin yrittää päättää kaikki hää-ristiäisjärjestelyt siten kuten heidän suvussaan on tavattu tehdä. Tähän mennessä minun ja sukuni mielipidettä ei ole ikinä vielä kysytty. Mun anoppi vain ilmoittaa "pitää se olla" -tyyliin että miten hommat tulee tehdä. Vois joskus kysyä että mitä minä ja mies ollaan itse mieltä, puhumattakaan minun suvustani... Aina on jouduttu tappelun kautta oma tahtomme ilmoittamaan... eikä anoppi koskaan ole siksi tyytyväinen. Taitaa olla melko jääräpää =D
antaa parin itse päättää omasta elämstä, eikä joka päätöstä vähättele ja kerro miten se oikeasti pitäisi tehdä.
Minun edellinen anoppikokelas oli aika moinen pirttihirmu. Olin osittain huojentunut eron sattuessa ettei sen naisen pojan kanssa tarvitse häitä miettiä. Häät eivät olisi olleet meidän, vaan anoppini. Hänellä oli todella vahvat mielipiteet (ja hän oli AINA oikeassa), kenenkään muun ajatukset eivät olleet hyviä, varsinkaan minun ja mieheni koska emme olleet uskonnollisia kuten hän.
Nyt minun nykyinen/tuleva anoppini ei puutu meidän elämään, antaa elää niin kuin haluamme. Lapsia hankittaessa ne oikein tiedä miten käy mutta vielä ei ainakaan ole ongelmia hänen kanssaan.
Minun vanhempani hyväksyvät avoliittomme (ja tulevan avioliiton) ja ovat todella onnellisia puolestamme. Alkuun minun vanhempani tuppasivat liikaa nenäänsä meidän elämään mutta ajan kanssa he rauhottuivat ja ymmärsivät että osaamme itse hoitaa asiamme. Sitten kun lapsia syntyy tiedän tarvitsevani apua vanhemmiltani, ja he ovat luvanneet auttaa. Mutta ovat myös ilmoittaneet että ovat jo omat lapsensa kasvattaneet ja nyt haluavat olla vain mummu ja vaari.
Meillä toimii tällainen järjestely, nyt olen hyvin onnellinen hyvästä miehestä ja hänen aika näkymättömästä äidistä.
En tiedä millainen olisi täydellinen anoppi, mutta omalta kohdaltani voin kertoa tämän verran...Oma tuleva anoppini on ihan mukava ihminen ja hyvä anoppi. Olemme tulleet alusta asti ihan hyvin juttuun, ja joskus onkin tosi mukavaa nykyään vaan iha juoruta noista ukoista..;)ollaan juttutuokioidemme ansiosta huomattu molemmat miten paljon tuo poika on isäänsä tullut..
Joskus varsinkin alkuaikoina, tämä anoppi kävi välillä hermoilleni, mutta nykyään hänellä on jo toinenkin (minua nuorempi) miniäkokelas "kiusattavana", joten nyt hän lähinnä keskittyy heihin, ja on jättänyt meidät siltä osin rauhaan... Ja tuo "kiusaaminen" sen takia heittomerkeissä että kuten sanoin hän on oikeasti ihan mukava ihminen, joskus vaan työntää liikaa nenänsä poikiensa asioihin..eikä välillä ymmärrä sitä että molemmat pojat ovat jo aikuisia ihmisiä, jotka tekevät nykyään päätökset avopuolisoidensa kanssa, kysymättä äidiltä neuvoa.. Hän myös usein sanoo asiat suoraan, ja monesti myös on pahoittanut ainakin minun mieleni, ollenkaan itse sitä tajuamatta tai tarkoittamatta...hän vain on luonteeltaan sellainen, eli siis tätä tarkoitan "kiusaamisella", muuten hän on kyllä hauska ja huumorintajuinen ihminen jonka kanssa voin puhua melkein kaikesta.. Jos joskus kävisi niin että eroaisimme avopuolisoni kanssa, uskoisin että tulisin silti tapaamaan tätä naista, sillä näiden vuosien aikana on hänestä tullut minulle melkein kuin toinen äiti, todella läheinen ja hyvä ystävä. Sanoisin siis että hän on hyvä anoppi, paljon pahempiakin on nähty..
Kuitenkin, jos sinulle tulisi ero avopuolisosi kanssa, on mielestäni epätodennäköistä, että ystävyytesi entisen anopin kanssa jatkuisi kovin pitkään, vaikka molemmat sitä haluaisittekin.Ei se kuitenkaan mahdotonta ole.Tulee vaan mieleeni hyvän ystäväni tapaus. Hän meni nuorena naimisiin ja anopista tuli todella hyvä ystävä. Tiedän, että anoppi mm. kehui miniäänsä takanapäin maasta taivaaseen.Sitten poika löysi toisen ja oli myös väkivaltainen, mm. mursi vaimonsa käsivarren.Sanoi eräänä päivänä kylmästi vaimon ollenkaan aavistamatta, että hän lähtee nyt. Tilanne oli kaaottinen, eikä sitä voi tässä selvittää.Kun asiat lopulta saatiin mm. kahden lapsen kohdalta selvitettyä jotenkin,anoppi ei koskaan sen jälkeen ollut miniänsä kanssa missään tekemisissä. He eivät tavanneet ikinä.Myöskään lapsia anoppi ei muistanut edes joulukorteilla.Tulimme siihen tulokseen, että poika oli kieltänyt äidiltään yhteydenpidon.Äiti varmasti pelkäsi väkivaltaista poikaansa.Miniä meni sitten muutaman vuoden kuluttua uudelleen naimisiin ja sai pojan.Poika meni nuorena ajallaan naimisiin.Anoppi piti miniäänsä tyttären asemassa ja he olivat läheisiä ystäviä.Sitten tuli ero. Ei ollut lapsia. Miniä kävi uskollisesti katsomassa entisiä appivanhempiaan,eikä syyttelyitä ollut puolin eikä toisin.Ainakin anopilla oli todella kova ikävä entistä miniäänsä.Vähitellen miniälle ja pojalle tuli uusi elämä. Miniän käynnit harvenivat ja loppuivat viimein kokonaan.Kun he sitten vuosien kuluttua tapasivat pikimmiten jossain liikkeessä, kumpikin oli toiselle vieras. Vasta silloin anoppi pääsi eroon ikävästään.Toisinkin voi tietenkin käydä.
Anoppi kävi viikonloppuna kylässä, oli pari yötä apen kanssa. Mietin taas, että mikä meni pieleen, miksi emme tule toimeen. Nuorena miniänä yritin liikaa "ymmärtää" anoppia eli en selkeästi tuonut esille omia mielipiteitäni. Kun oli vihainen jostain anopin tekemisestä, kaikki ympärillä olijat vain vakuuttelivat, että hyväähän se tarkoittaa, anna sen touhuta. Sanoisin kaikille nuorille miniöille, että pitäkää puolenne alusta asti, koska silloin se on helpompaa myöhemmin. Miniän huusholli on miniän huusholli ja siellä eletään miniän ja pojan tyylillä eikä anopin. Jos miniä tykkää, että kotitöissä saa auttaa, niin sitten voi auttaa, mutta jos miniä haluaa tehdä itse kaiken, niin sitten tekee. Itse olen sanonut anopille omasta mielestäni selvästi, että meillä riittää lasten kanssa oleminen (eivät ole enää kovin pieniä), kotitöitä ei tarvitse tehdä. Nähtävästi pitäisi takoa metrin halolla päähän, jotta menisi perille. Kävin eilen aamulla kaupassa, niin eikö anoppi ollut laittanut pesukoneen pyörimään ja pessyt mikroaaltouunin. Ainakin itse kysyn kylässä ollessani, voinko auttaa jotenkin ja emäntä päättää autetaanko vai ei.
Kommunikointi on taitolaji. Anopeille sanoisin, että kuunnelkaa, mitä miniänne sanoo ja yrittäkää se ymmärtää ihan käytännön tasolla. Miniä ja anoppi on heitetty yhteen sattumanvaraisesti ja he ovat periaatteessa ihan ventovieraita ihmisiä toisilleen. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että he ovat samalla aaltopituudella. Siksi heidän kannattaisi suhtautua toisiinsa kuin työkavereiden: toimeen pitäisi tulla, mutta toisen yksityisaluetta kunnioittaa.
en rasite. Mulla myös anoppi.Minjänä annan olla anopin rauhassa. Saa olla aivan kuinka tykkää. Puhua aivan mitä lystää kun ikääkin on yli80v.Ja anoppina sanoisin että niin kauan kun poikani on onnellinen en puutu hänen perhe asioihin.Käyn kylässä silloin kun kutsutaan.Eli elän sillan kuin toivoisin oman anoppini minua kohtelevan.