Mulla on ongelma. Ollaan seurusteltu tässä pari kuukautta poikakaverin kanssa ja nyt on alkanut tulla riitaa harrastuksista. Kun me ruvettiin seurustelemaan oli tiedossa että mies käy 2 kertaa viikossa salilla. Itsekin harrastan joogaa ja käyn jumpassa, siis yhteensä sen 2 kertaa viikossa myös.
Alkuun meni hyvin, mutta nyt poikakaveri on ruvennu valittamaan kun me ei nähdä paljon ollenkaan enää kun meidän urheilut sattuu eri päiville. Siis: hänen salilla käynnit tiistaisin ja perjantaisin on hänen mielestään ihan ok, mutta se että minä käyn jumpassa maanantaina ja joogassa torstaina, ei olekaan enää ok hänelle koska silloin me ei nähdä.
Mitä häh? Miten se voi olettaa että mä vaan nielen kiltisti sen että hänellä on menoja mutta mulla ei sais olla mitään omaa menoa sitten? Oon yrittänyt puhua sille että tuossa nyt ei oo mitään järkee, mutta ei mene perille. Ja valitus jatkuu vaan että kun minun menot estää meitä olemasta yhdessä. Toisaalta salillahan se voisi käydä ihan milloin vain, mutta se ei halua vaihtaa päiviä, kun se on muka tottunut käymään aina noina tiettyinä päivinä.
Onkos muita pareja joilla on ollu samanlaista ongelmaa? Ja miten niistä on mahdollisesti päästy yhteisymmärrykseen? Olisihan mustakin mukava nähdä useammin viikolla mutta ihan periaatteesta en suostu tinkimään omista menoistani jos poikakaverikaan ei tingi omistaan.
Alkuun meni hyvin, mutta nyt poikakaveri on ruvennu valittamaan kun me ei nähdä paljon ollenkaan enää kun meidän urheilut sattuu eri päiville. Siis: hänen salilla käynnit tiistaisin ja perjantaisin on hänen mielestään ihan ok, mutta se että minä käyn jumpassa maanantaina ja joogassa torstaina, ei olekaan enää ok hänelle koska silloin me ei nähdä.
Mitä häh? Miten se voi olettaa että mä vaan nielen kiltisti sen että hänellä on menoja mutta mulla ei sais olla mitään omaa menoa sitten? Oon yrittänyt puhua sille että tuossa nyt ei oo mitään järkee, mutta ei mene perille. Ja valitus jatkuu vaan että kun minun menot estää meitä olemasta yhdessä. Toisaalta salillahan se voisi käydä ihan milloin vain, mutta se ei halua vaihtaa päiviä, kun se on muka tottunut käymään aina noina tiettyinä päivinä.
Onkos muita pareja joilla on ollu samanlaista ongelmaa? Ja miten niistä on mahdollisesti päästy yhteisymmärrykseen? Olisihan mustakin mukava nähdä useammin viikolla mutta ihan periaatteesta en suostu tinkimään omista menoistani jos poikakaverikaan ei tingi omistaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli tarkoitin että oon yrittänyt ehdottaa että jos poikakaveri kävisi salilla vaikka samoina päivinä kun mullakin on sitä jumppaa ja joogaa niin sittenhän ongelmaa ei olisi.
Vähän helpompi sen on salillemeno päiviänsä muuttaa kun sinne voi mennä kuitenkin milloin itse haluaa. En mä voi kuitenkaan mun jumpparyhmiä ja joogaryhmää alkaa määräilemään kun on yli 20 henkee molemmissa porukoissa mun lisäksi.
Onkos muita pareja joilla on ollu samanlaista ongelmaa?"
No toivottavasti ei! ei ole TARVETTA RAJOITTAA toisen elämää.
Onx sun mies turkkilainen? tai 16 vuotias kakara?
Varohan vaan ettei tuossa olisi taas yksi vanginvartija. Jos noin lyhyen ajan jälkeen ilmenee jo tuollaista ymmärtämättömyyttä sinua kohtaan, niin vihjaisin sulle varovasti että kannattaako...?
aivan kuten mulla.
Oon ite hitsannu omat penkit ja telineet mun työpaikalla. Ja punttilevytkin oon koneistanu ihan ite. Mutta niitä saa myös urheilukaupoista rahaa vastaan.
Eiks olisikin aivan loistava lahjaidea äijällesi. Parempaa kuin pillu.
BUU! Tällaisia pikku nyhryongelmia joku kehtaa vinkua näillä palstoilla! Häpeä ja katoa! Jos ei tämän suurempaa ongelmaa elämässä ole, on teillä asiat vähän helvetin hyvin.
Voi v*ttu joo en muuta sano. Että miten jotkut viitsii, kehtaa...
poikaystävös on mustasukkainen ja haluu sitoo sut. Älä anna perkiksi vaan pidä omat menot ja jos se póju ei anna sun mennä niin kuin menee itte ni anna kenkää sille..
Ei oo mitään syytä antaa perkis sillä sitä enemmän joudut omasta luopumaan..
Kissa pöydälle elo keskustelua..mikä pelottaa kun et saa mennä
ja vikkelään!
Minä tapasin mielestäni ihanan miehen, aloin seurustelemaan ja rakastuin..
Ensin se alkoi siitä, että hänen piti viedä minut joka paikkaan, mihin olin menossa, harrastuksiini ja ystävien luokse. Muka hyvää hyvyyttään kyyditsi, mutta pelkkää valvomistahan se oli, että varmasti tiesi, missä olen. Sitten pikkuhiljaa alkoi painostus lopettaa harrastaminen ja yhteiseen aikaan panostaminen. Sitten hän alkoi vetoamaan siihen, ettei pitäisi nähdä ystäviäni niin paljon, kun hän ei voi olla mukana, ei kuulema ollut oikein häntä kohtan.
Hän tarkisti päivittäin puhelimeni, soitetut ja vastaanotetut puhelut, enkä koskaan saanut poistaa tekstiviestejä ennenkuin hän oli lukenut ne. Hänen piti tietää tarkaan työkavereideni siviilisäädyt ja ulkonäkö. Soitti hän jopa kerran pomolleni, että missä olen ja mitä teen, kun en vastannut hänen puheluun ja viestiin tarpeeksi lyhyessä ajassa. Koskaan en voinut lähteä illanviettoon ilman häntä tai hänen hyväksymäänsä seuralaista.. jne jne.
Ikinä en antanut pienintäkään aihetta mustasukkaisuuteen, mutta jopa raskaanaollessa ja vauvaa kotona hoitaessani minun piti olla aina hänen tavoitettavissaan ja vastata viesteihin/puheluihin heti tai hän epäili pahinta.
Lopputuloksena minä lopetin kaiken harrastamisen, menetin kaikki ystäväni ja erakoiduin vuosien mittaan. Tuon kaiken seurauksena lihoin, menetin itseluottamukseni ja omanarvontuntoni. Oma vikahan se tavallaan oli myös, mutta olin nuori, tyhmä, kokematon ja NIIIN rakastunut.
Tuollaisesta suhteesta ei ole helppo lähteä, kun on täysin nujerrettu henkisesti, mutta onneksi pääsin hänestä eroon vihdoin ja viimein, mutta kauan menee vielä, että saan korjattua sen, mikä meni rikki.
Älä ala tuollaiseen suhteeseen.
Tsemppii sulle ;)