Niin, haluaisin kysyä teiltä ,lihavilta, milloin nuorena seurustelitte ekan kerran, ja oliko poika laiha vai lihava, ja miten hän suhtautui sinuun ulkomuodoltasi, tai miten muut poikaystäväsi ovat suhtautuneet sinuun! No itse olen nuori, ja muodokaskin, haluaisin tietää teidän kokemuksistanne ;)
lihaville
oukoimene
101527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olin 14-vuotias kun tapasin hoikan miehen. Nyt hieman alle kuusi vuotta myöhemmin edelleen yhdessä, minä edelleen pullea (joskin suunta on oikea) ja mies edelleen hoikka.
Muita ei ole ollut, en ole kaivannut. Mies on sanonut minun olevan kaunis, nätit silmät ja niin edelleen =) Ei hän ole huomannut lihomistani tai laihtumistani, ei taida merkitä hänelle mitään.
Lihavat pysykööt siellä omankokoistensa puolella. Eli lihaville lihavia ja nörttejä jotka eivät saa muita.
luonto suosii mahdollisimman erilaisten risteytymistä.
...itse tapasin nykyisen poikaystäväni 22 vuotiaana (nyt olen 24 v) ja sitä ennen vain tapailin välillä joitakin, KUN olin ensin pudottanut painoa 40 kiloa. Eli ei mulla ollut ketään, kun oli todella isokokoinen. Ilkeä todeta, mutta vasta silloin kun olin laihduttanut sain katseita ja musta oltiin kiinnostuneita. Kun olin yli 100 kilonen, niin ei kukaan mua halunnu. Se on vaan fakta, mutta saattoihan se johtua myös todella huonosta itsetunnosta.
Kauheinta oli silloin (ja nytkin jälkeen päin) todella tajuta se, että koko tää maailma pyörii vaan ulkonäön ympärillä. Onneks en itse sitten kuitenkaan hypänny siihen pyörään, vaan tapailin sekä pitkiä, lyhyitä, lihavia ja laihoja ja tapasin hienoja ihmisiä. On surullista, jos tuomitsee toisen vain ulkonäön perusteella, koska siinä saattaa menettää todella paljon.
Mutta jos sulla muotoja on, niin toivoisin että luotat vaan itsees, koska sekin tuo kaneutta:)
se oo enää terveen näköistä jos painaa 100kg, eli se nyt ei välttämättä liity pinnallisuuteen. Ei kukaan varmaan anorektikkoakaan haluais kun näyttää kuivuvan kasaan.
aina oon ollu pyöreä, aina on ollut seuraa 13- vuotiaasta asti. 16- vuotiaana muutin yhteen, 19- vuotiaana sen saman kanssa naimisiin. 24- vuotiaana tuli ero, kun hän rakastui ( minua isokokoisempaan) toiseen naiseen. nyt siis 153 cm ja 95 kg. töistä löysin uuden ihanan normaalivartaloisen miehen. hän on ainoa mies työpaikallani jossa on yli 20 muuta naista. kun luottaa itseensä, on iloinen, avoin ja pukeutuu siististi, sillä on pärjännyt.
olen ihan samaa mieltä että useat ihmiset katselevat ulkonäön perusteella, itse olen tyytyväinen omaan ulkonäkööni olen =) enkä ole yhtään pettynyt, jos joku ei kestä katsoa mua, niin siitä vaan ;) ei se maailma siihen kaadu, jos yks ihminen ei hyväksy mua, joku toinen voi =) mutta siunasta kaikille isokokoisille naisille ;)
Tuohon on helppo vastata.
Kauneus on katsojan silmissä.
Minulle oli ihmeellistä huomata että jotkut miehet pitivät erittäin seksikkäinä pulleita tyttöjä,ja taas toiset päinvastoin.
Tärkeintä on löytää oma tyylisi,olla oma itsesi ja korostaa seksikkyyttäsi.
Useimmilla tukevilla tytöillä on tapa pistää ylle säkki,ja naamioitua vaatteisiin.
Ja se mitä kuulee kovasti hoikistuneiden puhuvan kuinka heitä noterataan nyt toisella tavalla johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että aivoissasi on tapahtunut jotain ,itsetuntosi noussut,pukeudut seksikkäämmin ja uskallat enemmän.
Nämä kaikki olisi ollut mahdollista tehdä muutoinkin.
Oma silmä näkee mitä haluaa nähdä.
täyttä asiaa!
Itse olen 4cm pitempi ja painan saman verran. Olen isohko, mutta eipä ole haitannut.
Olen ollut yhdessä jo puolitoista vuotta elämäni rakkauden kanssa yhdessä ja yhdessä ollaan pysytty vaikka molemmille olisi tullut mahdollisuuksia vaihtaa.
Luottakaa itseenne!
Taisin olla 19 vee, kun menetin neitsyyden. Vanhemmalle miehelle, joka teki sen hellästi.
Tapasin sitten oman mieheni. Molemmat olimme sellaisia, että luut kolisivat toisiinsa. Taisin painaa 47 kg/160 cm. Lapsen jälkeen painoin 54 kg ja 60 kg olin 3kymppisenä. Vasta nelikymppisenä paino hipoi 70 kiloa. Hyvinvointi ja yltäkylläisyys sekä mahdollisuudet liikuntaa veivät sitten painonhallinnan. En ole koskaan pitänyt liikuntaa epämiellyttävänä vaan olen tykännyt uida, pyöräillä ja patikoida.
Liika kiire ja työ vie ajan. Väsymys ja stressi lisäävät painetta.
Silti olen yhä sille omalle, ekalle kullalle se ainoa ja oikea. Hän, joka oli silloin 60 kg/ 180 ja nyt on sitten 90 kiloa pelkkää "lihasta" ja jo voi nauraa noille ulkoisille mitoille ja vaatimuksille. Sängyssä menee edelleen hyvin enkä vaihtaisi häntä eikä hän minua. Tietenkin pyrkimys on vähentää elopainoa, mutta ei meidän suhde lopu siihen painontarkkailuun.