mitä voin tehdä että vaimoni oppisi luottamaan minun vaikka olen se pettäjä puoli, asiasta on kulunut jo aikaa 7 kk mutta silti vaimoni aina välillä suuttuu ja ymmärrän sen kyllä ja haluan antaa hänelle aikaa välillä vaan on vaan niin vaikeaa koska yritän parhaani tämän suhteen eteen viemiseksi pidän hellänä vaimoni pienillä kosketteluilla ja yritän kertoa hänelle että rakastan häntä yli kaiken onko teillä mitään vinkkiä mitä voisin tehdä vielä elämässäni paremmin
vaimon epäillyt
kaiken
102314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sitä tiedeä oppiiko koskaan.Ole iloinen siitä että sulla on puhdas omatunto tuon kokemuksen jälkeen.
Epävarmuus asiasta nostaa vaimon mustasukkaisuuden ja epäilyn esille.Ei hänkään sitä tahallaan tee.
Meillä minä menin ihastumaan toiseen ja tein töitä vuoden ja teen sitä edelleen.Ei fyysistä ollut, mutta mies tiesi asiasta ja henkinen puoli olikin lopulta suurin loukkaus.Tässä kohtaa kysytäänkin sitä tahtoa olla yhdessä.Sitä on.Ei enää samanlaista koskaan kuin aikaisemmin.En tiennytkään kuinka suuresti loukkasinkaan.
Oppirahat on maksettava.On paha olo kun joutuu tunnustaa itselleen mitä olisi ollut valmis uhraamaan.Huonoksi ihmiseksi koin itseni pitkään.Onneksi mieheni ymmärsi minua.
Jos rakastaisit, et olis menny toisen kanssa.
Siinä ei ole mitään selittämistä, sä vaan ajattelet jalkovälilläs, sille ei jotkut miehet voi mitään, se vaan on niin.
Vaimosi ei luota sinuun enää ikinä, anteeksi antaa, mutta epäilee koko ajan.
Niin tein minäkin ja oikeassa olin, panin ulkoruokintaan..
siitä alkaa koko elämän riivaus jos jatkaa avioliittoa!Ei se onnistu enää!
Taidatte olla vaimonne ja sinä samassa tilanteessa. Jos teillä on halu jatkaa avioliittoanne, teidän on vain uskottava ajan parantavaan voimaan. Mieheni pettämisen paljastumisesta on reilusti enemmän aikaa kuin teillä ja pahin tuska meni ohi vuodessa. Siinä vaiheessa olin ainakin oppinut hillitsemään itseni, kun huono päivä tai hetki iski.
Ole vain tukena ja yritä olla mahdollisimman normaali ja luottamuksen arvoinen. Pieni huomioiminen on hyvä, mutta liika yrittäminenkin voi alkaa ärsyttämään.
Et voi tehdä mitää. Voitte joskus elää normaalisti mutta pettäminen on painettu kuin polttoraudalla vaimosi aivoihin ja hän muistaa sen AINA. Sitä saa mitä tilaa!!!
Sori
ei anna koskaan anteeksi!Itse olin vielä yli 20v aviossa ensimmäisen uskottomuuden jälkeen ja vaikka miehellä oli koko liiton ajan aina joku nainen kuviossa eli kakkonen!Kaikista loukkaavin oli ensimmäinen pettäminen ja kun lapset aikuistu ja muutti kodista,lähdin minäkin lopullisesti!
saat anteeksi. on aina joku asia joka muistuttaa siitä. mieheni petti minua useampaankin otteeseen, aina kiinni jäätyään vannoi ettei niin tee. panot olivat kuulemma rumia niinkuin se antaisi tekoa anteeksi. rikottua sydäntä on vaikea korjata. minulta meni pettämisen myötä usko kaikkiin miehiin. niinpä jatkan tämän petturin kanssa kun on aivan sama kenen kanssa asuu... näin elelty nyt noin kolme vuotta ja miehet ovat edelleen perseestä... mutta onnea yrityksellesi, olisi vaan kannattanut ajatella aivoilla eikä mulkulla se ku ei osaa ajatella kun yhtä asiaa...
Suurin osa vastaajista on näköjään sitä mieltä, että petetty ei voi pettämistä antaa anteeksi. Ehkäpä tällä palstalla ei vieraile sellaisia petettyjä, jotka ovat siihen pystyneet. Uskon, että joskus pettämisen voi antaa anteeksi ja joskus ei. Kyllä omallakin kohdalla pettäminen oli tosi pitkään mielessä ja toisaalta tuli mieleen mitä kummallisemmissa tilanteissa. Suhde muuttui miehen pettämisen jälkeen, se on selvä.
Näin jälkeenpäin ajatellen yksi kompastuskivi pettämisen selvittelyssä oli se, että miehelle pettäminen oli pieni lisätekijä elämässä. Hän ei esimerkiksi tavannut salarakastaan kuin muutaman kerran. Minulle pettäminen oli taas elämää isompi asia ja luulin mieheni olleen ihastunut täysillä tuohon toiseen naiseen. Mieheni on luonteeltaan sellainen, että hän elää tässä hetkessä. Siksi voin järjen tasolla ajatella, ettei hän kotona ollessaan kakkosen luo himoinnut. Järjen tasolla ajattelu on kuitenkin eri asia kuin tunteen tasolla ymmärrys.
Pettäjälle on varmaan raskasta setviä asiaa koko ajan. Toisaalta pettäjä teki valintansa pettää ja hänen on kannettava tekonsa seuraukset joko eroamalla tai sitten kestämällä pettämisestä puhumista. Luulen, että vuosi aika lailla vähimmäisaika pettämisen selvittelyyn. Joskus olisi ehkä hyvä sopia, että tällä viikolla asiasta ei puhuta, mutta palataan asiaan taas parin viikon päästä.
niin kuin lyyli kirjoitti niin kyllä aika masentavaa luettavaa on ollut en ole ehkä ihmisenä itsekään toiminut oikein mutta onko muilla sellainen käsitys ettei pari voi selvitä kriisistä!? itse kuitenkin yritän kaikkeni että olemme yhdessä vaikka riitoja välillä tuleekin . kenelle ei tulisi ?periksi ei anneta!
olet loukannut vaimoasi syvästi, onko hän kysynyt miksi? oletko vastannut? kestikö suhde toiseen kauankin? loukkaus on niin suuri, että tästä on vaikea rakentaa enää sitä luottamusta mitä oli ennen tätä. haluatko elää vaimosi kanssa ihan tosissaan sinulla on pitkä tie kuljettavana ja vaimollasi vielä pitempi. kummallakaan ei ole helppoa mutta sinun tehtäväsi on luoda se luottamus ja sen eteen pitää SINUN tehdä töitä paljon paljon enemmän, jos tosissaan haluat rakastaa vaimoasi niin unohda ne muut tai lähde jos et pysty unohtamaan muita. Alä sysää vastuuta petoksestasi muille vain sinä olet siihen syypää.