Ihmenainen

On mulla ihmeellinen naisystävä, kun se on joka välissä suuttumassa.

Olenkin alkanut miettiä, että johtuuko se siitä, kun hän on ujo ja hiljainen (epäsosiaalinen). Usein hän tulkitsee sanomani todella vahvasti ja suuttuu siitä aivan hirveästi ja heittelee tavaroita. Olen joskus lukenut, että vähäsanaiset ja ujot ihmiset saattavat ymmärtää heitä kohtaan sanonut asiat siksi niin vahvasti, koska he itse käyttävät sanojaan niin niukasti ja vain jossain erityisissä tilanteissa. Täten he eivät aina ymmärrä muita ihmisiä ja ovat kovia arvostelemaan muita.

Jos suustani pääsee sana vittu (olen tottunut joskus käyttämään voimasanoja etenkin suuttuessani), niin hän väittää, että huudan, vaikka sanon sen aivan normaalilla äänenvoimakkuudella.

Hän saattaa suuttua esim. puhelimessa niin paljon, että peruu yhteisen illanviettomme ja joudun suunnittelemaan iltani uusiksi. Olen ajatellut ehdottaa, että muuttaisimme yhteen, mutta olen alkanut hieman jarrutella asian kanssa, koska en halua kotonani alkaa riitelemään noin pienistä asioista. Riitelemme jo nyt ihan tarpeeksi.

Hän on myöntänyt, että hän suuttuu todella helposti, mutta minun mielestäni on käsittämätöntä, että hän käyttää suuttumustaan hyväksi ja kiusanteon välineenä. Hän tällä tavoin hallitsee minun ajankäyttöäni, koska hänen sanoessaan, että "en enää haluakaan ulos syömään, koska minulla meni fiilikset", niin minunkin suunnitelmani menevät ihan puihin.

Aika epäreilua. Elämä on!!!
3437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika kypsymättömältä tuo naisesi tuntuu. Lisäksi tuntuu siltä ettei hän kykene käsittelemään tunteitaan vaan kaikki tulee ulos samalla tasolla ja sinä olet niiden tunneryöppyjen kohteena. Pitkän päälle yhteiselo tuollaisen naisen kanssa syö miestä, suuttumiset tihenevät ja syyt pienenevät. Pian riittää suuttumuksen syyksi jokin vähäinen asia kuten "katsoit väärällä tavalla".
Vihellä peli poikki tuollaisen naisen kanssa, turha sinun on viikkoja, vuosia tai koko elämääsi tuollaisen naisen kanssa pilata.

Kevät tulee, ihmiset alkavat hymyillä ja alat katsella tasapainoisempaa naista ;-)

Äänestä

Lemppaa ulos moinen rutku!

Äänestä

Olen mäkin ujo ja hiljainen, mutta todella rauhallinen ja asiallinen, sellainen sovittelija enemmänkin kuin riitelijä. Joten eipä se varmastikaan ole siitä kiinni. Muijasi on vaan helposti hermostuvaa sorttia. Mitäs jos antaisit ämmän olla ja lopettaisit suhteen? Olisi kummallakin helpompaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäggaiveri kirjoitti:

On mulla ihmeellinen naisystävä, kun se on joka välissä suuttumassa.

Olenkin alkanut miettiä, että johtuuko se siitä, kun hän on ujo ja hiljainen (epäsosiaalinen). Usein hän tulkitsee sanomani todella vahvasti ja suuttuu siitä aivan hirveästi ja heittelee tavaroita. Olen joskus lukenut, että vähäsanaiset ja ujot ihmiset saattavat ymmärtää heitä kohtaan sanonut asiat siksi niin vahvasti, koska he itse käyttävät sanojaan niin niukasti ja vain jossain erityisissä tilanteissa. Täten he eivät aina ymmärrä muita ihmisiä ja ovat kovia arvostelemaan muita.

Jos suustani pääsee sana vittu (olen tottunut joskus käyttämään voimasanoja etenkin suuttuessani), niin hän väittää, että huudan, vaikka sanon sen aivan normaalilla äänenvoimakkuudella.

Hän saattaa suuttua esim. puhelimessa niin paljon, että peruu yhteisen illanviettomme ja joudun suunnittelemaan iltani uusiksi. Olen ajatellut ehdottaa, että muuttaisimme yhteen, mutta olen alkanut hieman jarrutella asian kanssa, koska en halua kotonani alkaa riitelemään noin pienistä asioista. Riitelemme jo nyt ihan tarpeeksi.

Hän on myöntänyt, että hän suuttuu todella helposti, mutta minun mielestäni on käsittämätöntä, että hän käyttää suuttumustaan hyväksi ja kiusanteon välineenä. Hän tällä tavoin hallitsee minun ajankäyttöäni, koska hänen sanoessaan, että "en enää haluakaan ulos syömään, koska minulla meni fiilikset", niin minunkin suunnitelmani menevät ihan puihin.

Aika epäreilua. Elämä on!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu