Schubert ja Delius

Schubert ja Delius ovat ne säveltäjät joiden musiikki on kiehtonut minua viime aikoina erityisesti. juuri mitään muuta, saatikka radiota, ei ole tullut kuunneltua. Tähdennettäköön vielä että olen jopa pitäytynyt dieetiitillä kärsimättä kuitenkaan musiikillisesta aliravitsemuksesta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että schuberttini on rajoittunut miniatyyreihin, lähinnä tanssimusiikkirepertoaariin klaveerille, joista on löytynyt paljon uutta ja kiinnostavaa kuunneltavaa vanhojen tuttujen lisäksi uusien tulkintojen värittäminä. kUkaan muu säveltäjä on tuskin 8 tahdissa sanonut yhtä paljon kuin schubert sadoissa ja taas sadoissa mikrokosmoksissaan. ja jokainen sarja avaa kuin uuden maailman tähän melodian mestariin. jollen lumoudu tai koe poltetta sydänalassani musiikki on minulle merkityksetöntä. Schubert ja delius täyttävät tämän mustan aukon ja tarpeen sisimmässäni.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Taas ne iski!!!! Hirvittävä Delius-mafia on iskenyt jälleen! Siis mä en oikeesti tajuu, kuvitteleeko nää ihmiset ihan oikeesti että jotakuta kiinnostaa kun ne toitottaa kaikelle kansalle, että "Delius on ihqu XD"! Tää on niin älyvapaata että oman teoriani mukaan kaikki Delius-jutut on yhden ja saman tyypin kirjottamia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikki kirjoitti:

Schubert ja Delius ovat ne säveltäjät joiden musiikki on kiehtonut minua viime aikoina erityisesti. juuri mitään muuta, saatikka radiota, ei ole tullut kuunneltua. Tähdennettäköön vielä että olen jopa pitäytynyt dieetiitillä kärsimättä kuitenkaan musiikillisesta aliravitsemuksesta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että schuberttini on rajoittunut miniatyyreihin, lähinnä tanssimusiikkirepertoaariin klaveerille, joista on löytynyt paljon uutta ja kiinnostavaa kuunneltavaa vanhojen tuttujen lisäksi uusien tulkintojen värittäminä. kUkaan muu säveltäjä on tuskin 8 tahdissa sanonut yhtä paljon kuin schubert sadoissa ja taas sadoissa mikrokosmoksissaan. ja jokainen sarja avaa kuin uuden maailman tähän melodian mestariin. jollen lumoudu tai koe poltetta sydänalassani musiikki on minulle merkityksetöntä. Schubert ja delius täyttävät tämän mustan aukon ja tarpeen sisimmässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu