peliäkö vai mitä?

Tutustuin mukavaan naiseen pari kuukautta sitten. Aluksi olimme vain juttukavereita, mutta eräänä tapaamiskertana sitten suutelimme ja sekstailimme. Tämän jälkeen hyvä juttukaveri muuttui petikaveriksi. Samalla kyselin hieman tunteista, johon nainen vastasi että tunteiden syttymiseen vaaditaan aikaa ja parempaa tuntemista. Kuitenkin viime aikoina nainen on alkanut hieman lämmetä tunteilleen. Välillä hän kertoo ikävöivänsä minua ja hellittelee minua sanoilla joskus. Välillä hän taas puhuu minulle kuin jollekin arkipäiväiselle kaverille. Tietty annan hellyyttä takaisin ja osoitan kiintymystä. Kuitenkin välillä nainen vaikuttaa etäiseltä, eikä "ehdi" monesti edes järjestää yhteistä aikaa kun hänellä on niin paljon menoja yms. Tapaamme edelleen sellaiset 2 tai 3 iltaa viikossa, joskus yötäkin. Tuntuu että tarvitsisin enemmän aikaa hänen kanssaan, mutta nainen on joskus ilmaissut että hänellä on ns oma elämä jota ei halua menettää. Olen ainakin toistaiseksi vielä suostunut tapaamaan silloin kun naisella on aikaa. Toki luopuu nainen joskus joistain menoistaan, että nähtäisiin.

Mietin tässä vain, että onko nainen tosissaan kiinnostunut minusta, vai olenko vain tyydytysväline hänelle joka tulee tarpeen vaatiessa paikalle. Nainen haluaa lähes joka kerta seksiä, ja tekee aina myös aloitteen. Hän puhuu aina panoista, kun haluaa seksiä. Toisaalta hän keksii meille aina kaikkea ohjelmaakin alkuillaksi. Lisäksi nainen osti minulle kalliimman puoleisen synttärilahjan, mikä luulisi ainakin kertovan että nainen ainakin huomioi minua. Mutta voiko nainen vain ostaa lahjan sen takia, että saa pidettyä minut "käytössään"? En tiedä olenko skeptinen, mutta näin vain olen ajatellut. Välillä olen otettu naisen antamasta huomiosta, mutta useimmiten muut asiat menevät edelleni.

En tiedä annanko sitten itse tarpeeksi huomiota naiselle, että johtuuko etäinen käyttäytyminen sitten välillä siitä. Vaikea sanoa, yritän aina kovasti suunnitella kaikkea, mutta nainen ehtii ns aina ensin suunnitella ohjelmaa illaksi. Ja toisaalta nainen tietää minun vapaa-aikani tarkkaan, mutta minä taas en tiedä naisen vapaa-ajasta kuin samana päivänä että "tänään voitais nähä". Ei siinä sitten ehdi mitään ihmeellistä suunnitella, kun nainen pistää jo tekstarin että "tänään voitais mennä paikkaan x syömään" tms. Vaikea tilanne.

En ole päässyt naisen kuvioista oikein selville, hän viettää melko menoisaa elämää, enkä aina oikein pysy kärryillä missä mennään. Toisinaan hän ei ehdi pitää yhteyttä kun olemme erillään, kun on mukamas niin kiire. Toisaalta taas kaverit menee minun edelle, eikä hän ole kovinkaan halukas esittelemään minua kavereilleen. Välillä hän puhuu minulle kuin olisin vain joku hänen tavallinen kaverinsa. Nainen ei ole toisaalta mikään pintaliitäjäkään, eikä käy omien sanojensa mukaan kovinkaan usein baareissa yms, enkä jaksa uskoa että hänellä olisi muita miehiä kierrossa samaan aikaan. Hän on kertonut eläneensä puutteessa koko syksyn, eli tästä voisi päätellä että hän pitäisi minua vain seksilelunaan. Lisäksi hänen puhuessaan puhelimessa kavereilleen, hän käyttää minusta nimitystä "kaveri", ja katsoo minua hieman kysyvästi. Ollaan silloin tällöin juteltu syvällisempiä, ja olen sanonut että olen valmis vakavampaankin suhteeseen. Tiettyyn asti nainen hellittelee minua ja ikävöi tietyllä tavalla, mutta se joku tästä puuttuu. Iltamme on mukavia, nauramme ja puhumme paljon, suutelemme ja lopulta päädymme sänkyyn.

Vai voiko nainen pelätä sitoutua. Varsinkin jos on pelkotiloja ettei näe enää niin usein kavereitaan ja menettää jotain tärkeää elämästään. Miten pitäisi edetä? Yhteiset hetkemme ovat kuitenkin mukavia, ja pilke on aina silmäkulmassa. Mutta miten eteenpäin? Heti kun alan puhumaan tunteista, niin nainen alkaa empimään ja toppuuttelemaan. Mutta kuitenkin antaa minulle sellaista huomiota josta saa käsityksiä, välillä. Vai haluaako hän vain nauttia siitä huumasta mikä nyt parhaillaan on, mutta ei yhtään enemmästä, ettei tule pettymyksiä? Mikä olisi se taikasana minkä sanoisin naiselle, että hän pehmenisi???
5784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siinä se. tuntuu sille että pitää sua pomppupallona.

Äänestä

kullinkantotelineenä eli hyväkseen.
Jos hyväksyt asian ok tai ota vaikka maksu siltä.

Äänestä

Jotkut naiset ovat aika varautuneita ja tarvitsevat aikaa, ennen kuin ovat valmiita sitoutumaan.

Teidän juttu on vielä niin alussa, että älä analysoi liikaa. Teillä on kivaa yhdessä, joten nauti siitä. Aika näyttää, mihin päädytte.

Äänestä

Naisillakin voi olla oma elämä! Kuulostaa siltä, että naisesi on ehkä(?) lopettanut ennen tätä syksyä mahdollisesti kipeän/pitkän(?) suhteen?? Kyllä - naisella voi olla sitoutumiskammo aivan yhtä pahana kuin miehelläkin! Voin kertoa, että mitä enemmän painostat ja vaadit, sitä kauemmas naisesi lipuu. Ota itsekin etäisyyttä ja hanki "oma elämä", älä ole joka kerta käytettävissä, kun naisellesi se sopii, niin saat naisesi ajattelemaan kumpi on pahempi vaihtoehto - sitoutumiskammosta vai sinusta luopuminen ;)

Lopuksi kaikkien tulis ehkä muistaa, ettei parisuhteen takia pidä luopua omista jutuista. Kasva sinäkin ihmisenä, niin riität tuolle vahvalle naisellesi, nyt tuntuu siltä, että olet tuossa suhteessasi tarvitseva osapuoli, eikä se ole tervettä. Vahva itsenäinen nainen tarvitsee samanlaisen vahvalla itsetunnolla varustetun miehen. Tsemppiä.

Äänestä

Löydät varmasti paremman ihmissuhteen,jos vain päätät lopettaa tuon naisen tapaamisen. Hän ei sinusta tunnetasolla välitä. Helmiäkin on olemassa.. Arvosta itseäsi,ja elä itseksesi vähän aikaa. Kun "olet valmis",tulee sopiva nainen sinunkin kohdallesi.. Kaikkea hyvää elämääsi !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miew kirjoitti:

Tutustuin mukavaan naiseen pari kuukautta sitten. Aluksi olimme vain juttukavereita, mutta eräänä tapaamiskertana sitten suutelimme ja sekstailimme. Tämän jälkeen hyvä juttukaveri muuttui petikaveriksi. Samalla kyselin hieman tunteista, johon nainen vastasi että tunteiden syttymiseen vaaditaan aikaa ja parempaa tuntemista. Kuitenkin viime aikoina nainen on alkanut hieman lämmetä tunteilleen. Välillä hän kertoo ikävöivänsä minua ja hellittelee minua sanoilla joskus. Välillä hän taas puhuu minulle kuin jollekin arkipäiväiselle kaverille. Tietty annan hellyyttä takaisin ja osoitan kiintymystä. Kuitenkin välillä nainen vaikuttaa etäiseltä, eikä "ehdi" monesti edes järjestää yhteistä aikaa kun hänellä on niin paljon menoja yms. Tapaamme edelleen sellaiset 2 tai 3 iltaa viikossa, joskus yötäkin. Tuntuu että tarvitsisin enemmän aikaa hänen kanssaan, mutta nainen on joskus ilmaissut että hänellä on ns oma elämä jota ei halua menettää. Olen ainakin toistaiseksi vielä suostunut tapaamaan silloin kun naisella on aikaa. Toki luopuu nainen joskus joistain menoistaan, että nähtäisiin.

Mietin tässä vain, että onko nainen tosissaan kiinnostunut minusta, vai olenko vain tyydytysväline hänelle joka tulee tarpeen vaatiessa paikalle. Nainen haluaa lähes joka kerta seksiä, ja tekee aina myös aloitteen. Hän puhuu aina panoista, kun haluaa seksiä. Toisaalta hän keksii meille aina kaikkea ohjelmaakin alkuillaksi. Lisäksi nainen osti minulle kalliimman puoleisen synttärilahjan, mikä luulisi ainakin kertovan että nainen ainakin huomioi minua. Mutta voiko nainen vain ostaa lahjan sen takia, että saa pidettyä minut "käytössään"? En tiedä olenko skeptinen, mutta näin vain olen ajatellut. Välillä olen otettu naisen antamasta huomiosta, mutta useimmiten muut asiat menevät edelleni.

En tiedä annanko sitten itse tarpeeksi huomiota naiselle, että johtuuko etäinen käyttäytyminen sitten välillä siitä. Vaikea sanoa, yritän aina kovasti suunnitella kaikkea, mutta nainen ehtii ns aina ensin suunnitella ohjelmaa illaksi. Ja toisaalta nainen tietää minun vapaa-aikani tarkkaan, mutta minä taas en tiedä naisen vapaa-ajasta kuin samana päivänä että "tänään voitais nähä". Ei siinä sitten ehdi mitään ihmeellistä suunnitella, kun nainen pistää jo tekstarin että "tänään voitais mennä paikkaan x syömään" tms. Vaikea tilanne.

En ole päässyt naisen kuvioista oikein selville, hän viettää melko menoisaa elämää, enkä aina oikein pysy kärryillä missä mennään. Toisinaan hän ei ehdi pitää yhteyttä kun olemme erillään, kun on mukamas niin kiire. Toisaalta taas kaverit menee minun edelle, eikä hän ole kovinkaan halukas esittelemään minua kavereilleen. Välillä hän puhuu minulle kuin olisin vain joku hänen tavallinen kaverinsa. Nainen ei ole toisaalta mikään pintaliitäjäkään, eikä käy omien sanojensa mukaan kovinkaan usein baareissa yms, enkä jaksa uskoa että hänellä olisi muita miehiä kierrossa samaan aikaan. Hän on kertonut eläneensä puutteessa koko syksyn, eli tästä voisi päätellä että hän pitäisi minua vain seksilelunaan. Lisäksi hänen puhuessaan puhelimessa kavereilleen, hän käyttää minusta nimitystä "kaveri", ja katsoo minua hieman kysyvästi. Ollaan silloin tällöin juteltu syvällisempiä, ja olen sanonut että olen valmis vakavampaankin suhteeseen. Tiettyyn asti nainen hellittelee minua ja ikävöi tietyllä tavalla, mutta se joku tästä puuttuu. Iltamme on mukavia, nauramme ja puhumme paljon, suutelemme ja lopulta päädymme sänkyyn.

Vai voiko nainen pelätä sitoutua. Varsinkin jos on pelkotiloja ettei näe enää niin usein kavereitaan ja menettää jotain tärkeää elämästään. Miten pitäisi edetä? Yhteiset hetkemme ovat kuitenkin mukavia, ja pilke on aina silmäkulmassa. Mutta miten eteenpäin? Heti kun alan puhumaan tunteista, niin nainen alkaa empimään ja toppuuttelemaan. Mutta kuitenkin antaa minulle sellaista huomiota josta saa käsityksiä, välillä. Vai haluaako hän vain nauttia siitä huumasta mikä nyt parhaillaan on, mutta ei yhtään enemmästä, ettei tule pettymyksiä? Mikä olisi se taikasana minkä sanoisin naiselle, että hän pehmenisi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu