Naiset valittaa täällä, eivätkä tee mitään omalle elämälleen. Ei ole pakko sietää mitään väkivaltaa ja hakkausta, ellei halua. Sen kun otatte kimpsut ja kampsut ja lähdette kävelemään. Väkivalta loppuu siihen. Ja jos joku miespoloinen(!) on samassa tilanteessa sama neuvo. Oma vika, jos antaa hakata itseään. Suhteen lopetus auttaa, ja lopettaa väkivallan. Turha selitellä ja höpistä rakkaudesta. Rakkautta ei ole väkivaltaisessa suhteessa, vain riippuvuutta ja hallitsemista yms. Ottaa aivoon nämä vinkujat, jotka eivät kykene mihinkään.
Oksettava
palsta tämä
192198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tarvitsee ihan yhtälailla apua kuin väkivallan kohdekin; yhdessä he voivat hakea apua.
Ero ei välttämättä ole juuri se Ratkaisu,
joka tekee kummatkin onnelliseksi tai terveiksi.
perehtynyt tarkemmin aiheeseen, tietäisit, että on olemassa persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, joihin ei hoito eikä neuvottelut tai terapiat tehoa. Koska häiriöt heidän psyykessään ovat niin vakavia, että niitä ei pystytä yleensä aikuisena enää korjaamaan. Nämä vauriot ja häiriöt ovat syntyneet persoonallisuuden kehittyessä jo vauvaiässä tai varhaisessa lapsuudessa. Ainoa järkevä hoito on auttaa tällaisessa parisuhteessa elävää uhria ja väkivallan kohdetta kasvattamaan itsetuntoaan ja pääsemään eroon väkivaltaisesti käyttäytyvästä puolisostaan. Otappa selvää asioista, ja tule tänne sitten neuvomaan, kun olet asiaan perehtynyt.
..hmm.. ensin sanot ettei hoito auta mutta näiden pitäisi mennä hoitoon..? Ei tajua.. 8-)
Tarkenna..
joka viikonloppu, vaikka porttikielto kotiini päällä. Aikoo polttaa itsensä taloni pihalla, jos ei sisälle pääse. Olen vaihtamassa puhelinnumeroa saadakseni rauhan. Selvinpäin ok mies, humalassa pieksää ja on rikkonut kotini hajalle. Juo viikonloput ja viikot selvinpäin ja hoitaa työnsä. Eikä halua erota. Itse haluaisin erota. Asun pienellä paikkakunnalla ja työni on sellaista, etten halua sotkea muita viranomaisia mukaan enempää mukaan. Häpeää olen joutunut kokemaan tarpeeksi, kun olen joutunut soittamaan poliisit hakemaan miehen putkaan. Kaukosuhteessa ollaan eikä ole yhteisiä lapsia eikä omaisuutta.
Haluaisin vain päästä eroon tästä miehestä. Ollaan nelikymppisiä.
ja jos polttaa itsensä sinun pihallasi, ei sekään ole sun syy. Älä turhaan häpeä tai syyllisty. Hänen on ongelmat, ei sinun. Ja aina soita poliisit kun reihuu, ettei tapahdu pahoja ja että uskoo sinun olevan tosissaan eron suhteen.
Käy lukemassa esim. täällä:http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/aggressio.htm
http://www.tukiasema.net/
Häpeaä on hänen e sinun...polttakoon vaan itsensä.
sanoa, sillä ei ole omalle kohdalleni ikinä sattunut. Kaikki ei ole niin yksinkertaista eikä manipulointikaan varmaan sellaiselle ihmiselle tabu ole, joka on valmis pieksemään.
Mutta sitä tulen aina ihmettelemään ja voisi jopa sanoa, että oksettaa, jos uhri antaa hakkaajan piestä myös lapsia. Se on sellainen asia, jota en ikinä tule ymmärtämään. Jos vain itse on uhrina niin okei, mutta omasta lapsesta pitäisi sen verran sitä voimaa ammentaa, että lähtee pois. Toisaalta jo ennen kuin lasta ryhdytään pahoinpitelemään sillä riski siihen liian suuri; jo se, että lapsi joutuu seuraamaan sivusta sitä.
Olisi kyllä mukava kuulla tälläisten näkemyksiä asiasta, jotka antaa lasten elää siinä helvetissä.
Niin minäkin aina ihmettelin, ennen.
Ja tulen aina syyttämään itseäni. Koko loppuelämäni.
Parasta olisi tietysti lopettaa tämä helvetti, ainakin minun osaltani lopullisesti. Tässä kai se elämä oli. Niin surkeasti epäonnistuin. Ei minusta ole edes itseäni tappamaan. Luuseri.
että tämä palsta on niin suosittu koska vertaistuki siinä tilanteessa kun on itse huomannut joutuneensa narsistin uhriksi on elinehto!
Ei narsistilla ole hullun kiilto silmissä, ei mitään ulkoisia tunnusmerkkejä, heitä on kaikissa ammattiryhmissä ja heidän antamansa ensivaikutelma on usein huomattavan miellyttävä. Narsisti on ovela ja löytää toisen heikot kohdat, osaa iskeä juuri niihin. Hän ammentaa tietoa ja osaa jopa hyödyntää saamaansa terapiaa siten että on taas askeleen edellä- salakavalasti hän aloittaa alistamisen ilman että tajuatkaan mitä on tapahtumassa.
Näin se ehkä menee:
Parisuhteesi on aluksi kaikkea sitä mitä olet ikinä toivonut! Hän ottaa sinua huomioon enemmän kuin kukaan koskaan aikaisemmin, pieniä asioita arjessa, samansuuntaisia ajatuksia tulevaisuudesta, yhteisiä unelmia ja kaiken kukkuraksi hänkin on löytänyt oman puolikkaansa, rakastaa sinua enemmän kuin on koskaan voinut kuvitella rakastavansa ketään ja kertoo sen sinulle avoimesti, tuntuu että vakka löysi kantensa! Elämä on ihanaa ja tulevaisuus näyttää onnelliselta ja varmalta. Pikkuhiljaa alkaa tulla sitä tavallista arkea, pieniä riitoja pienistä asioista, mutta nehän ovat normaaleja kun kaksi ihmistä hakevat yhteistä uomaa! Hyvät hetket ovat edelleen ihan huippuhyviä, hän katuu syvästi aina kun on loukannut sinua- ja tunnet olevasi tärkeä! ...vai katuuko? Se on osa narsistin peliä, peliä jota käydään vallasta ja hän on siinä hyvä... Strategia on selvillä, sitä muunnellaan vastapelurin mukaan, otetaan huomioon hänen yksilölliset piirteensä, vahvuutensa ja haikkoutensa ja hyödynnetään niitä sopivassa suhteessa. Peli käy koko ajan kovemmaksi ja kovemmaksi, asiat alkavat mennä huonommin ja huonommin, siinä vaiheessa teillä on jo yhteinen talous, on jo ehkä yhteisiä lapsia ja hänhän on hyvä isä (tai äiti)! Vaikka nyt hänessä esiin tulleet asiat ovatkin alkaneet ihmetyttää... Olet ajoittain ahdistunut. Luet ehkä suomi24:n keskustelupalstaa kun hänessä on alkanut ilmetä jotain aggressiivisuutta vaikka alussa hän oli itse lempeys, olet huolissasi mutta toiveikas, kunnes PAM! Tajuat minkälaisen ihmisen kanssa olet tekemisissä!!
Häpeän tunne siitä että on mennyt lankaan, uhrina olemisen vaikeus koska oma epäonnistuminen on vaikea kohdata silmästä silmään. Erityisesti jos olet aina ollut alistettu tai kukaan ei ole oikeastaan aikaisemmin rakastanut sinua. Tai toisaalta jos olet aina ollut oman elämäsi ohjissa, hallinnan tunne alkaa kadota. Tai olet ihan kuka vaan ja missä asemassa tahansa. Sitä toivoo että asiat vain palaisivat ennalleen, hänellä on aina joku ulkopuolinen syy, mikä saa hänet käyttäytymään julmastikin sinua kohtaan, haluat rakastaa hänet taas hyväksi, hänhän on kokenut aiemmin kovia eikä ole saanut riittävästi rakkautta...
Uhri alkaa pyrkiä alistajastaan irti sen jälkeen kun on tajunnut etteivät asiat koskaan korjaannu, mutta koska vastassasi on manipuloinnin mestari, hän tekee sinusta koko ajan analyysia ja osaa toimia sillä tavalla että saa sinut luottamaan itseensä, saattaa näenäisesti laskea irti ja lähestyy taas kun hetki on otollinen. Normaali ihminen pyrkii elämään sovussa ja antaa anteeksi pahantekijälleen, vain antaa anteeksi eikä ole aikomustakaan jatkaa elämäänsä alistettuna ja hups! ...olet antanut pirulle pikkusormen ja sehän vie koko käden...
Tässä on se sama suhteen lopettamisen vaikeus mikä on muissakin parisuhteissa- erona se, että peluri tekee asiasta vaikeamman. Ja se, ettet sinä oikeastaan ole lakannut rakastamasta sitä ihmistä keneen rakastuit vaan hän onkin muuttunut hirviöksi. Ja toisaalta kaikki ne hyvätkin puolet hänessä edelleen on!
Se on niin pelottavaa olla uhri, monella tasolla, toisilla on vielä fyysisen väkivallan uhka niin suuri että kääntyy millaiselle solmulle vaan jotta välttyisi pahoinpitelyltä.
Ja toiset kuolevat siitä huolimatta että lähtevät, hän kaivaa sinut mistä tahansa kostaakseen..
Mutta täältä löytyy selviytymiskokemuksia, suoria sanoja siitä että muutkin ovat kokeneet samaa ja toisten kokemuksista alkaa pikkuhiljaa itsekin tajuta ettei oman elämän palaset tule ikinä loksahtelemaan kohdalleen, alkaa irtautua ja lopulta ehkä pääsee itsekin pois! Sen takia täällä toiset "ruikuttaa" vaikkeivät tee mitään- mutta siitä tietää jo että he ovat alkaneet käydä irtautumisprosessia läpi, näillä ihmisillä on toivoa!
Oksenna vaan jos siltä tuntuu, onnittelut siitä että olet itse niin vahva että osaat ja pystyt vastustamaan psykopaattia! ...tai ehkä et ole vain vielä kohdannut häntä...
sanoa, että seurustelin useita vuosia psykopaatin kanssa. Tosin hän ei ollut väkivaltainen, mutta muuten kaikki tunnusmerkit täyttyvät. Myös äidilläni on ollut luonnehäiriö, vakavaa laatua, psykopaatin piirteitä löytyy. Joten tiedän nyt asiasta jotakin, kun olen ottanut selvää, mistä omat kärsimykseni tässä elämässä ovat johtuneet. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa on irtautua sellaisesta suhteesta, varsinkin niin kauan, kun ei ymmärrä mistä on kysymys. Minullekin nämä asiat ovat selvinneet vasta jälkikäteen, ja niitä on aika vaikea vielä käsitellä. Kirjoituksesi oli hyvä. Omalla aloituksellani halusin vähän provosoida ja saada keskustelua aikaiseksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään, uskon, että ne joita asia koskee, ovat jo tottuneet paljon pahempiin kommentteihin. En voi kuvitella, että pystyisin tai haluaisin parisuhteeseen enää ehkä loppuelämäni aikana. Kyllä joitakin pahoja traumoja on näistä kahdesta ihmisestä elämääni jäänyt. En kykene enää muodostamaan mitään ihmissuhteita kovinkaan helposti, jos ollenkaan.
jo aiemmin näitä "ruikutuksia" ja toisaalta "selvitytymistarinoita", olisin eronnut jo aiemmin!
Tämä palsta on erittäin hyödyllinen, vaikka se ulkopuolisen, ei väkivaltaisessa suhteessa elävän silmissä näyttää varmaan aivan dorkalta.
Monet alistetut, väkivallan uuvuttamat ja normaalikuvioista kauas eksyneet ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä enää missä mennään. Varsinkin kun monessa väkivaltaperheessä pidetään synkkä salaisuus seinien sisällä, hirveä häpeä estää avunhakemisen ja ettei uskalla edes sukulaisille puhua.
Näitä tarinoita lukiessa vahvistuu vääristynyt itsetunto ja saa energiaa, mikä on edellyts että lyöty, hakattu, alistettu ja manipuloitu ihminen pystyy toimimaan.
Samoin! Melkein aina kun olen väkivallan uhriksi joutunut, olen hakenut tukea muiden kokemuksista. Jo se helpottaa, kun huomaa, ettei ole ainoa, eivätkä omat kokemukset suinkaan ole edes sieltä rankimmasta päästä. Aiemmin olen kuitenkin lopettanut palstan seuraamisen siihen, kun mies on puhunut minut pyörryksiin ja saanut uskomaan lupauksiinsa. Tällä kertaa ero on lopullinen. Näin sanon itselleni joka päivä ja seuraan palstaa edelleen. Voimia kaikille niille joita elämä (tai mies, tai molemmat) potkii päähän!
Mutta kaikki vaan eivät osaa ajatella asioita järjen kanssa. Itse voin pahoin lukiessani näitä, ja se suututtaa kun joskus tekisi mieli sanoa ETTÄ LÄHDE HYVÄ IHMINEN ENNEN KUIN MENETÄT HENKESI. Mut jotkut ehkä haluavatkin tulla hakatuiksi? Ei kyse ole edes voimasta. Jotkut vain eivät erota rakkautta sairaudesta. Joku vahva nainen joka pärjää omillaan on sairaan väkivaltaisen miehen kanssa koska on itsekin sairas ja vinksahtanut. Olen sitä mieltä että väkivaltaisessa suhteessa olevilla molemmilla viiraa päästä, sekä pieksäjällä että uhrilla. Yhtä paljon.
...ettet ole perehtynyt aiheeseen lainkaan.
Väittäisin melkein että olen sinua vahvempi, täysjärkisempi ja miellyttävämpi ihminen.
Onneksi en ajattele aina järjen kautta asioita, se tekee minusta lämpimän ihmisen, olen empaattinen ja pystyn asettumaan toisen asemaan. Pystyn rakastumaan ja rakastamaan mutta myös opin virheistäni. Uskon ihmisissä olevaan hyvään ja sen vuoksi poltin kerran siipeni. En usko että menisin samaan halpaan enää, opin kerrasta mutta ikävä puoli asiassa on se, että olen nyt piirun verran kyynisempi...
Olen sen verran elänyt ja kokenut että tiedän ettei voi ulkopuolisena antaa toiselle ohjeita eikä varsinkaan heitä tuomita ratkaisuista mitkä joku toinen tekee ollessaan liian lähellä omaa tilannettaan- hän ei pysty näkemään asiaa kokonaisuutena vaikka sinä ulkopuolisena voisit. Kun hän pääsee irti ja saa etäisyyttä, oppii hän enemmän elämästä kuukaudessa kuin joku joka ei ole vastaavaa kokenut viidessä vuodessa! Sinä et ole pelannut hänen korteillaan, etkä todennäköisesti lukenut edellistä vastaustani samalla otsikolla.
Ehkä voit saada jonkinlaisen aavistuksen siitä mitä on olla psykopaatin uhri jos luet muitakin kirjoituksia, selviytymistarinoita koska meillä selviytyjillä on jo etäisyyttä asioihin.
Toivon ettet koskaan kohtaa psykopaattia tai jos kohtaat, ettei hän halua sinusta seuraavaa uhriaan. Jos niin kävisi, toivon että sinä tunnistaisit hänet ajoissa ja osaisit toimia juuri niin kuin täällä muita neuvot. Et tosin neuvo kovin rakentavassa hengessä vaan arvostelemalla toisten heikkoutta- ettet vain kokisi jonkinlaista ahdistusta kun näitä juttuja lukiessasi tunnistat niissä kovin tuttuja piirteitä? Ehkä jonkun läheisesi? Ehkä itsesi...?
Lähteminen suhteesta on todella vaikeaa. Itse kannoin häpeää siitä että annoin sen tapahtua itselleni,enkä ennen viime aikoja kertonut siitä kenellekkään. Lähdin suhteen puolivälissä. Hankin asunnon ja tavaroita järjestellessä mies tuli oven taakse. Avasin oven turvaketjun varassa, koska en tiennyt kuka oven takana oli. Hän potkaisi oven sisälle ja hakkasi minua itsekästä sikaa, joka en välitä vaikka hän sanoi tappavansa itsensä. Sellaisessa tilanteessa sanoo mitä vaan ja lupauduin vielä yrittämään. En uskaltanut perua lupausta koska uskoin hänen todellakin tappavan minut. Poliisi ja turvakodit eivät voi suojella koko ajan jos on käytävä töissä/koulussa. Alistuin ja kuolin sisältä. Ei siinä kykene tekemään mitään. Lapsen saaminen pelasti minut. Olin alistunut omaan kohtalooni, mutta en voinut antaa lapsen kokea mitään pahaa. Sain tarvittavat voimat ja lähdin vastasyntyneen kanssa vanhempieni luo kertomatta heille syytä eroon, mitä he eivät onneksi kysyneet. Arki rakentui ja oli pakko jaksaa:) nyt menee jo suorastaan hyvin. Ymmärrän kuitenkin miten vaikeaa lähteminen on, kun pelko on hallitseva tunne. Lähtemiseen tarvittavan uskalluksen kerääminen on pitkä prosessi ja siinä kaikki mahdollinen apu on tarpeen. Tuska ei lopu kai koskaan. Itse uskalsin aiheesta ensimmäisen kerran kertoa vasta eron jälkeen netissä, joten samankaltaiset palstat ovat tarpeellisia. Itse ajattelin aiemmin kuin sinä ja osittain vieläkin, mutta pelko lamaannuttaa.
Jep. Monet naiset myös "ajaa" miehen väkivaltaan. Nainen ärsyyntyy miehestä, ei saa tätä hallittua. Nainen alkaa nalkuttaa, tai tekee jotain muuta johon tietää miehen heräävän. Ja kun mies jonka mielikuvitus on suppea ei keksi mitään rakentavaa keinoa ratkaista tilanne mies ärsyyntyy ja alkaa antaa samalla mitalla takaisin. Ja lopulta lyö, kun tuntee itsensä liian heikoksi. Tämän jälkeen nainen onkin marttyyri ja uhri.
Sellaisten pariskuntien kannattaisi todellakin miettiä mitä järkeä on elää yhdessä. Vaikka välillä asiat olisivatkin hyvin, niin ristiriitatilanteita ei kyetä ratkaisemaan. Onko se sitten parikohtainen ongelma, vai yksilökohtainen ongelma?
Nuoruuteni muutama poikaystävä -suhde päättyi eroon kavereina. Ei väkivaltaa eikä suurempia riitojakaan. Ei myöskään sen ainoan miehen kanssa jonka kanssa elin 13 vuotta avoliitossa. Ex-miehelläni sama juttu puheidensa mukaan, ja pitkä väkivallaton avioliitto takana. Mutta me kaksi emme tulleet toimeen tosipaikan tullen. Kumpikaan ei koskaan ole joutunut tekemisiin väkivallan tai vittuilun kanssa, paitsi vasta kun olimme asuneet yhdessä kolme vuotta. Siitä se alkoi, vaikka sitten menimmekin naimisiin kun oli pitkä väkivallaton jakso ja luulimme selvinneemme. Mutta ei selvitty. Yritin puhua erosta. Mies oli usein samaa mieltä silloin kun olimme kiihdyksissä, mutta tilanteen helpotuttua olimme kumpikin sitä mieltä että pakko meidän on oppia hillitsemään itsemme, aikuiset sivistyneet ihmiset. Vaan ei opittu. Se loppui kun pakkasin kamoja ja menin hotelliin viikonlopuksi. Sunnuntai-iltana olimme samaa mieltä että pakko muuttaa erilleen, vaikka liitto ja suhde jatkuisi. Niin asuimme erillään vuoden ilman tappelua, mutta kun palasimme yhteen se jatkui. Tosin mitään vahinkoa ei ehtinyt syntyä kun mies vain heitti minut seinään. Se riitti minulle. Halusin eron ja mies suostui. Olemme jonkinlaisissa väleissä, hyviä kavereita, mutta ei ystäviä. Emme ole kumpikaan "löytäneet" uutta ja minä en edes halua ottaa riskiä. Sen kuitenkin olen ajatellut, ettei väkivalta ollut meissä kummassakaan yksin, vaan se oli meidän molempien yhteistuotos. Ehkä voimme joskus elää jonkun muun kanssa väkivallatonta elämää, mutta minä en ainakaan vielä usko eläväni yhtään kenenkään kanssa. Ehkä se menee ohi...
"Sen kun otatte kimpsut ja kampsut ja lähdette kävelemään. Väkivalta loppuu siihen"...Ei se kuule noin aina mene. Itselläni on kokemusta erittäin väkivaltaisesta suhteesta, josta lähdin kävelemään kun vielä hengissä selvisin. Väkivalta ei tosiaankaan loppunut, sitä jatkui ja se sai vieläkin ovelampia muotoja kuin yhdessäolon aikana. Ainut ero oli, että ei enää tullut niin usein turpiin tai haulia kuin yhdessä asuessamme. Väkivaltainen ihminen osaa erittäin ovela ja manipuloiva. Sitä ei voi tietää, jos ei itse todella ole joutunut pitempiaikaisen väkivallan uhriksi. Mulla olisi sulle vaikka kuinka paljon kertomuksia ja esimerkkejä, mutta en jaksa alkaa niitä tässä erittelemään, koska asioiden esille nostaminen vie vieläkin voimat. Kirjaimellisesti. Mutta, kuten sanoin, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Ei lyötyä kannata enää lyödä.
minulle tämä palsta auttoi jonkin verran. pienempänä joutunut todistamaan isäni väkivaltaisuutta äitiäni ja minua kohtaan. Äidilleni siitä kiitos että jäi siihen HELVETTIIN missä myös minä jouduin kärsimään. Itse en ole sietänyt tai edes jäännyt katselemaan väkivaltaista kumppania-->ANSAITSEN PAREMPAA!!!
Ja olen löytänyt kumppanin joka ei lyö! NAISET tälläisiä miehiä vielä löytyy! Yksikin lyönti on liikaa!
Vai että oma vika..
Et taida sinäkään mistään mitään tietää. Vai että otetaan kimpsut ja kampsut ja lähdetään kävelemään. Tietoisku: väkivalta ja vainoaminen ei suinkaan välttämättä lopu siihen että lähtee vaikka se onkin ensimmäinen askel.
Toinen juttu on se, että kaikki perheväkivaltaa kokeneet eivät ole suhteessa "vapaaehtoisesti". Pahoinpitelijä ei ole välttämättä poikaystävä/avomies vaan se voi olla vanhempi: isä tai äiti. Siitä on sitten lapsen/nuoren vähän vaikea lähteä kävelemään kun väkivalta tuleekin siltä taholta. Itselläni on kokemuksia tän tyyppisestä väkivallasta ja se ei oo helppoa...
Että kehottaisin tollasia tietämättömiä kusipäitä pitämään päänsä kiinni!