että mies lopettaisi jokaviikonloppuiset kapakkareissut. Kärsin niistä hirveästi. Asiasta on puhuttu, riidelty ja olen nalkuttanut, ilman tulosta. Aina vietän viikonloppuni lasten kanssa yksin. Jaksan uskoa aina, että ensi viikonloppu olisi erilainen ja petyn taas. Inhoan jo ajatuksia viikonlopuista. Onko todella enään vaihtoehtona avioero? Rakastan edelleen miestäni, mutta välillä viha kyllä vie voiton. Mies ei millään ymmärrä mitä pahaa siinä on, että käy kapakassa, olen yrittänyt selittää, mutta hän ei halua ymmärtää ajatuksiani. Yhdessä on oltu 10.v., mukaan on mahtunut alamäkiä ja myös parempia hetkiä. Taas istuskelen iltaani yksikseni kotosalla miehen hilluessa kapakassa.
onko edes
toivoa
9860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sano, että nyt on vuoroviikonloput kapakassa. Ei kai miehesi sentään lapsia jätä yksin. Pane itsesi kuntoon niin ajoissa, että ehdit lähteä ennen häntä ja mene vaikka asemalle istumaan, jos kapakat ei kiinnosta. Voi olla, että miehesi mieleen tulee, että siinä onkin jotain pahaa.
yksin. Olen miettinyt tuotakin vaihtoehto, samoin kun sitä, että lähtisin joka viikonloppu pois kotoa kokonaan kun mieheni lähtee reissuilleen. En vaan ole saanut toteutettua vielä, osaksi syynä se, että minulla on melkeen joka toinen viikonloppu itsellä töitä. Mutta jotain minun täytyy tehdä.
Tähän mennessä olen puhunut asiasta useallekkin ihmiselle, muuten en olisi jaksanut näin kauan. Ja otin yhteyttä anoppiini ja kerroin kuinka meillä asiat on (mieheni otti tämän raskaasti, koska hänen viinankäytöstään ei saisi puhua kenellekkään, ja hänen mielestä hänellä ei viinan suhteen ole ongelmaa). Anoppini ei halunnut puuttua meidän asioihin, vaikka pyysin häntä vaan puhumaan pojalleen.
Kiitos vinkistä. Oletko kokeillut sitä itse.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että miehesi ei ole aivan kasvanut aikuiseksi, kun pitää joka viikonloppu kapakoida.
Toiseksi vaikuttaa siltä, että miehesi on alkoholisti. Alkoholistihan kieltää alkoholiongelmansa eikä halua, että asiasta puhutaan. Mietipä tarkkaan, uskallatko jättää lapsiasi hänen kanssaan.
Voipi olla, että kapakointi jatkuu, ellei hän jostain syystä päätä itse lopettaa. Sinä et voi häntä siihen pakottaa tai painostaa. Päätöksen on kestääkseen oltava hänen omansa.
Oma isäni oli alkoholisti, joten tiedän asiasta aika paljon. Lisäksi eräs läheinen tuttavani on alkoholisti.
Alkoholismia on ehkä vähän vaikea ottaa vakavasti, jos sitä ei ole läheltä nähnyt. Se on erittäin tuhoavaa alkoholistin lähipiirissä. Omien kokemusteni jälkeen en ikimaailmassa suostuisi elämään alkoholistin kanssa.
Jos epäilet, ettei miehesi voi olla alkoholisti, koska hän juo vain viikonloppuisin, niin se ei pidä paikkaansa. Moni alkoholisti juo vain vapaa-aikanaan ja pystyy pitkään hoitamaan työ- ym. velvollisuudet. Esim. isäni hoiti työnsä hyvinkin mallikkaasti. Vain hyvin harvoin oli juomisesta johtuvia poissaoloja.
Jos ei voi olla juomatta, on viinasta riippuvainen. Siltä sinun miehesi kuulostaa.
puhuttu, olen itse samaa mieltä. iehelläni on jonkin asteinen alkoholiongelma, koska ei pysty oleman viikonloppuja juomatta. Työt hoitaa hyvin, samoin muut asiat. Kertoo minusta jo aika paljon, että ei voi ottaa yhtä tuoppia ja jättää siihen, vaan juo päihtymis tarkoituksessa.
Ei osaa kertoa syytä juomiselleen ja samapa tuo selityksiä aina löytyy. Arka asia kuitenkin on koska en saisi kertoa siitä kenellekään. Ensimmäisinä vuosina en siitä puhunutkaan, mutta en jaksaisi jos en puhuisi.
Kerroin jo, että pyysin anopiltani apua ja kuittasi sen, että ei halua puuttua meidän ongelmiin. Tätä nykyä olen liioitteleva miniä. Asialta on helpompi sulkea silmät entä kohdata totuus.
Luulen, että jossain vaiheessa minun mittani on täysi.
Lasten puolesta minun ei tarvi pelätä, mieheni ei juo lasten hereillä ollessa itseään vielä niin jurriin, mutta kun ovat nukkumassa asia on toinen.
Miten lapsena koit äitisi ahdistuksen isäsi juomisesta, vai huomasitko sen.
Meillä on kolme lasta ja uskon heidän tietävän tilanteen täysin, vaikka en siitä puhukkaan.
pari asiaa.
Kun mies viihtyy kapakassa kaljalla joka viikonloput on suhteessanne ongelma.
Mies ei viihdy kanssasi
Olet tehnyt asian liian helpoksi hänelle
Miehesi on keskenkasvuinen joka elää vielä nuoruuttaan.
ASIA RATKEAA.
Pistät lopun asialle.
Kysyt suoraan eikö hän viihdy seurassasi vai mikä on vialla.
Mieheni oli avioliiton alussa aivan samanlainen!
Tunnen tuskan uudelleen kun luin kirjoituksesi.
Eräänä lauantai-aamuna klo 5 vauvan vielä nukkuessa, näin mieheni tulevan kännipäissään kotia kohti. Jestas sitä sisäistä raivoa!
Soitin apelleni, entinen alkoholisti. Hän haki poikansa ja piti muuallajonkin sortin puhuttelun. Kesti koko päivän. Tästä eteenpäin ei mieheni ole viinaan koskenut.
Olemme onnellisia, enkä parempaa perhettä voisi saada!
Mieheni tajusi, että viinan hinta on kova. Olisin jättänyt mieheni ennemmin tai myöhemmin ilman appeni puuttumista mieheni ongelmaan.
Luojan kiitos, mieheni käsitti tilanteen, mitä kaikki alkoholistit eivät käsitä.
En osaa antaa neuvoja tilanteeseenne, mutta toivon miehellesi ymmärrystä tilanteen vakavuudesta. Hänen on haluttava lopettaa juominen...
Kaikki lapset näkevät ja tuntevat sisällään tilanteen, puhuttiin siitä avoimesti tai ei! Ei ole olemassa alkoholismia joka ei vaikuta. Ei ole.
Alkoholisti jatkaa juomistaan ja vaimo (tai muu) joka järjestää elämän ympärillä sen mukaan (hoitaa lapset, ei jätä, ei kerro kenellekään) __mahdollistaa__ alkoholismin.
Eli kissa pöydälle ja puuttuminen. Ei enää "ehkä vähän alkoholisti" vaan "alkoholisti!" ja siihen pitää puuttua.
Katkaise kierre nyt.
ja itselläni tuli mitta lopuksi täyteen. Enää ei tarvitse "pelätä" viikonloppuja ja yrittää olla nöyrää ja miellyttävää, ettei riidan takia tule miehelle syytä lähteä kapakoimaan.
Alkoholiongelmaa hänellä ei omasta mielestään ole; "aina olen työni hoitanut", "ikinä en viikolla ota", "kyllä sitä viikonloppuna voi ottaa raskaan työviikon jälkeen", vaikka ei pysty olla juomatta.