Mieheni kuppi meni nurin parisen viikkoa sitten. Otti kassinsa ja lähti. Tämän jälkeen olemme nähneet kerran. Puhuttiin parisen tuntia hyvässä hengessä. Hän sanoi epäilevänsä kovasti mahdollisuuksiamme jatkoon. Minä en peitellyt tunteitani, vaikkakin harvasanaisesti ja parkumatta.
Päivä tapaamisen jälkeen mieheni oli järjestänyt ajan ns. parisuhdeterapiaan. Olin aika ällikällä lyöty, että aloite tuli häneltä ja vielä näin äkkiä. Hänen sanansa/tekonsa ovat nyt ristiriidassa mielessäni. Hän ilmeisesti huojuu kovasti eri vaihtoehtojen välillä?
Mitä kokemuksia teillä muilla on vastaavasta tilanteesta? Ns. jättäjä "kääntää kelkkansa" ja antaakin toivoa tälläisen ulkopuolisen avun muodossa. En oikein tiedä mitä ajatella. Haluaako hän oikeasti apua tähän tulehtuneeseen tilanteeseen vai tehdä eron niin siististi kuin mahdollista. Että voisi sitten todeta, että ulkopuolinen apukaan ei auttanut. Tämä nimittäin ei ole ensimmäinen kerta kun tähän tilanteeseen on tultu.
Olen iloinen tästä ulkopuolisen avun mahdollisuudesta. En tiedä tarkkaan, mitä siltä odottaisin. Uusia näkökohtia asioihin ja mahdollisesti oikeita ratkaisumalleja parantaa mahdollista yhteiselämää.
Onko parisuhdeterapiasta tai vastaavasta ollut teille hyötyä? Meillä yhteisiä vuosia takana toistakymmentä vuotta, lapseton kolmekymppinen pariskunta. Takana pari aikaisempaa asumuseroa, ja kuitenkin päädytty yhteen.
Päivä tapaamisen jälkeen mieheni oli järjestänyt ajan ns. parisuhdeterapiaan. Olin aika ällikällä lyöty, että aloite tuli häneltä ja vielä näin äkkiä. Hänen sanansa/tekonsa ovat nyt ristiriidassa mielessäni. Hän ilmeisesti huojuu kovasti eri vaihtoehtojen välillä?
Mitä kokemuksia teillä muilla on vastaavasta tilanteesta? Ns. jättäjä "kääntää kelkkansa" ja antaakin toivoa tälläisen ulkopuolisen avun muodossa. En oikein tiedä mitä ajatella. Haluaako hän oikeasti apua tähän tulehtuneeseen tilanteeseen vai tehdä eron niin siististi kuin mahdollista. Että voisi sitten todeta, että ulkopuolinen apukaan ei auttanut. Tämä nimittäin ei ole ensimmäinen kerta kun tähän tilanteeseen on tultu.
Olen iloinen tästä ulkopuolisen avun mahdollisuudesta. En tiedä tarkkaan, mitä siltä odottaisin. Uusia näkökohtia asioihin ja mahdollisesti oikeita ratkaisumalleja parantaa mahdollista yhteiselämää.
Onko parisuhdeterapiasta tai vastaavasta ollut teille hyötyä? Meillä yhteisiä vuosia takana toistakymmentä vuotta, lapseton kolmekymppinen pariskunta. Takana pari aikaisempaa asumuseroa, ja kuitenkin päädytty yhteen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli lopputulos mikä tahansa, terapiasta on aina apua. Ensimmäisellä kerralla selviää kyllä, mitä kumpikin teistä terapialla haluaa saada aikaiseksi. Puhu rehellisesti sielläkin vain omat tunteesi ja tunnusta rakkautesi, niin et jää ainakaan katumaan sanomattomia asioita, varsinkin jos toinen on jokseenkin kiikun kaakun ajatustensa kanssa.
terapiasta kun ollaan äkkinäisissä liikkeissä samoin kuin rauhallisemmissa eroissa. Joskus tilanteen suomentamiseen tarvitaan oikeasti joku ulkopuolinen ja siihen on hyviä ammattilaiset joilla näkemystä pitkältä ajalta. Erot ei ole ihan yhden viikon kestäviä juttuja.