Tämä voi vaikuttaa oudolta, mutta miten voi vaikuttaa miehen nuukuuteen ? HUOM ! Nyt en tarkoita, että säästäväisyys olisi paha asia ja että mieheni tulisi tuhlata kaikki rahansa kalliisiin lahjoihin tms. Itsekin olen säästäväinen ja tarkka rahoistani, mutta mieheni rahapolitiikka menee yli hilseen.
Mieheni (Käytän miesystävästäni tätä lyhempää sanaa) on hyväpalkkainen, hän tienaa kolminkertaisesti sen minkä itse tienaan ja rahaa on millä mällätä.
Kuitenkin: Olemme seurustelleet vuoden. Koko tuona aikana en ole saanut koskaan kukkia, lahjoja saati tuliaisia työmatkoilta. Hän ei ole koskaan vienyt minua ulos syömään, koska pitää sitä tuhlauksena. Jos hän ostaa minulle kaupassa esim. karkkipussin, hän vaatii, että maksan sen hänelle takaisin tilipäivänäni ! Pari kertaa hän on humalapäissään tarjonnut minulle siiderin ravintolassa ja siitä hän kyllä jaksaa muistuttaa jatkuvasti, että "kuinka silloinkin ostin sulle siiderin". On noloa olla kaveriporukalla jossain, kun ystävieni miesystävät tarjoavat naisilleen juomaa ja ruokaa ja itse joutuu olemaan ilman, kun rahat ei yksinkertaisesti aina riitä. Mieheni sen sijaan nauttii juomista hyvällä omallatunnolla, vaikka istuisin koko illan kuivin suin.
En voi käsittää tällaista käytöstä. Itselleen mieheni kyllä ostaa mitä milloinkin esim. moottoripyörän, stereoita jne., mutta kun jotain pitäisi sijoittaa johonkin yhteiseen, niin jo alkaa kukkaronnyörit kiristyä.
Mieheni on ehdottanut, että muuttaisimme yhteen asumaan, mutta miten voin asua miehen kanssa, joka varmasti pitäisi kirjaa siitä, mitä kumpikin on ostanut jääkaappiin. Todennäköisesti myös kaikki kodin hankinnat jäisi minun pienestä palkastani kustannettavaksi. Myös ystäviemme hää-, synttäri- yms. lahjat maksan minä. Minusta on ihanaa joskus muistaa miestäni pienillä yllätyslahjoilla. En anna lahjoja vastalahjojen toivossa, mutta aika ikävältä alkaa tällaiset yksipuoliset huomionosoitukset tuntua.
Rakastan miestäni ja hän on muuten kaikinpuolin ihana ihminen, mutta toisinaan tämä itaruus ajaa minut hulluuden partaalle. Onko kellään kokemusta vastaavasta ? Onko pihi aina pihi, vai muuttuuko tällainen käytos avoliiton myötä ?
Mieheni (Käytän miesystävästäni tätä lyhempää sanaa) on hyväpalkkainen, hän tienaa kolminkertaisesti sen minkä itse tienaan ja rahaa on millä mällätä.
Kuitenkin: Olemme seurustelleet vuoden. Koko tuona aikana en ole saanut koskaan kukkia, lahjoja saati tuliaisia työmatkoilta. Hän ei ole koskaan vienyt minua ulos syömään, koska pitää sitä tuhlauksena. Jos hän ostaa minulle kaupassa esim. karkkipussin, hän vaatii, että maksan sen hänelle takaisin tilipäivänäni ! Pari kertaa hän on humalapäissään tarjonnut minulle siiderin ravintolassa ja siitä hän kyllä jaksaa muistuttaa jatkuvasti, että "kuinka silloinkin ostin sulle siiderin". On noloa olla kaveriporukalla jossain, kun ystävieni miesystävät tarjoavat naisilleen juomaa ja ruokaa ja itse joutuu olemaan ilman, kun rahat ei yksinkertaisesti aina riitä. Mieheni sen sijaan nauttii juomista hyvällä omallatunnolla, vaikka istuisin koko illan kuivin suin.
En voi käsittää tällaista käytöstä. Itselleen mieheni kyllä ostaa mitä milloinkin esim. moottoripyörän, stereoita jne., mutta kun jotain pitäisi sijoittaa johonkin yhteiseen, niin jo alkaa kukkaronnyörit kiristyä.
Mieheni on ehdottanut, että muuttaisimme yhteen asumaan, mutta miten voin asua miehen kanssa, joka varmasti pitäisi kirjaa siitä, mitä kumpikin on ostanut jääkaappiin. Todennäköisesti myös kaikki kodin hankinnat jäisi minun pienestä palkastani kustannettavaksi. Myös ystäviemme hää-, synttäri- yms. lahjat maksan minä. Minusta on ihanaa joskus muistaa miestäni pienillä yllätyslahjoilla. En anna lahjoja vastalahjojen toivossa, mutta aika ikävältä alkaa tällaiset yksipuoliset huomionosoitukset tuntua.
Rakastan miestäni ja hän on muuten kaikinpuolin ihana ihminen, mutta toisinaan tämä itaruus ajaa minut hulluuden partaalle. Onko kellään kokemusta vastaavasta ? Onko pihi aina pihi, vai muuttuuko tällainen käytos avoliiton myötä ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaa kyllä keskustella asioista ennen yhteen muuttoa. Mielestäni avoliitto ei kuitenkaan ole ihan kunnon pohjalla jos asioista ei pysty sopimaan.
Minun mies tienaa myöskin itseäni huomattavasti ennemmän, mutta hän tietää myös sen että minulla ei ole yhtä paljon antaa rahaa esim asuntolainamme. Mutta olemme alusta lähtien sopineet raha-asioista ja puhuneet tilanteesta. Jos minulla ei aina ole rahaa, kyllä voin hänen puoleen huoletta kääntyä, eikä tarvitse maksaa takaisin.
Itselläni ei siis ihan samanlaista tilannetta ole, mutta tuttavani kyllä elää samantapaisessa suhteessa. Heillä on nyt 4 vuoden suhteen jälkeen tulossa ero. (viime puheiden mukaan) Syynä on juuri tämä raha-asia. Edelleen poika ei suostu maksamaan osaansa esim ruoka laskusta ellei itse ole paikalla. Silti hän juoksee ravintoloissa yms ilman huolen häivää ystävästäni. Heillä puhuminen ei ole vaikuttanut... Ehkä jopa pahentanut. Mutta aikuisiahan sitä ollaan,joten puhetta suhteeseen!!!
...on tasa-arvoa, itseppähän sitä vaaditte.
Pihi on aina pihi ja mies on aina sama. Sitä ei pysty muuttaan. Luulin ittekki niin, mutta erehdyksestä saan maksaa loppuikäni ja olla "mykän", tunteettoman miehen kanssa!!!!
Miksi ihmeessä joutuisit loppuelämäsi kärsimään pihistä, mykästä, tunteettomasta miehestä. Etsi itsellesi paremmin sopiva mies. Ninn ne muutkin tytöt tekee. Onnea etsintään!
Ei meillekään sopisi että on esim. yhteinen tili. Meillä molemmilla on omat rahat ja suurinpiirtein tasan ostetaan yhteiset jutut, niistä ei toisaalta niin hirveän tarkkoja olla että kuka on maksanut mitäkin.
Tienaan jotain 2.5 kertaisesti sen mitä avopuolisoni. Yleensä kun kysymys on huvituksista niin minä maksan ja siinä ei senttejä lasketa. Silloin kun lähdetään johonkin en ole köyhä enkä kipee ;-)
Aika hullulta kuulostaa. Olen kotiäiti, enkä tienaa penniäkään kodin ulkopuolella. Kun mentiin naimisiin mies vain totesi, että nyt mun rahat on myös sun rahat. Mulla on luottokortit ja visat yhteiselle tilille. Ostan mitä haluan, itselle tai yhteiseksi. Mies on vaan tyytyväinen, ettei tarvitse, joka nippelin ostoa ajatella. Kerran oli ongelma, että tuhlasin rahaa johonkin "huuhaahan", josta kyllä kimpaannuin, ettenkö minä muka kotitöistäni tienaa lainkaan omaa rahaa, mitä voin käyttää ihan mihin haluan. Mies ei mitään myöntänyt, mutta tein hankintani kuitenkin. Nähtyään laskun luottokorttilistassa mies ei asiaan enää puuttunut, eikä ole vastaavista asioista tarvinnut enää väitellä sen jälkeen. Että näin meillä. Otapa selvää tästä miehestäsi, tiedä vaikka hän haluaa sinut asumaan luokseen pelkästään kustannussäästöt mielessä.
Pihi voi olla, mutta se, että ostaa itselle eikä toiselle on vähän käsittämätöntä. Miestäsi on varmaan ehkä joskus naiset käyttäneet hyväksi rahallisesti? Tai sitten hän on esim. perinyt käsityksensä siitä, ettei naisille saa missään tapauksessa ostaa mitään koskaan. Kannattaa kuitenkin keskustella asiasta miehesi kanssa.
Tiedän kyllä yhden pariskunnan, joka piti jääkaapin ruokatavaroista oikein kirjaa: Minä ostit viimeksi maitopurkin, seuraavaksi on sinun vuoro. Maito piti suurinpiirtein KÄYTTÄÄKIN puoliksi! Molempien kaurapuuroon yhtä paljon tietysti...No, ero siitä tuli sitten. Eihän tuollaista ketään jaksa.
Eräs ystäväni oli samantyyppisessä suhteessa useita vuosia.
Heillä mies tienasi myös noin 3 kertaa enemmän kuin ystäväni. Mies osallistui jonkin verran yhteisiin hankintoihin. Mutta esimerkiksi pesukoneesta hän suostui maksamaan vain neljänneksen, koska ystävälläni oli miehen mukaan kolme kertaa enemmän vaatteita kuin hänellä. Ystäväni perusteli puoliksi maksamistä sillä, että nuokin vaatteet kuintekin tarvitsevat sen pesukoneen, ilman ei tulla toimeen. Mies laski vaatekappaleet ja osallistui koneen ostoon vaatteiden omistussuhteessa...
Suhteen ensimmäisinä vuosina kauppalaskut laitettiin pennillee puoliksi ja jos puolituksessa tuli puolikkaita pennejä, pahimmillaan niistäkin kiisteltiin. Myöhemmin saivat sovittua asian niin, että kumpikin maksoi kauppalaskun vuorotellen, eikä ihan penneistä ja markoista enää kiistelty. Suuremmista eroista kyllä...
Mies osti auton. Ystäväni joutui aina pyytämään luvan auton käyttöön ja maksamaan miehelle kilometrikorvauksia (bensan, renkaiden ja muiden osien kulumista ja vakuutusmaksuja varten...). Mies tarkasti auton aina ennen ystäväni ajoon lähtöä ja sen jälkeen...
Jos olimme jossain ulkona, minun mieheni tarjosi minulle aina juotavat (tai tarjosi ja tarjosi, yhteisiä rahojahammehan ne ovat, mutta hän hoiti maksutapahtuman...). Ystäväni kaivoi aina kukkarostaan tarkalleen oikean summan omalle miehelleen.
Joskus uloslähtö, leffa tai risteily oli kiinni siitä, lainaisiko ystäväni mies tälle rahaa. Ja jokainen penni piti maksaa takaisin.
He seurustelivat seitsemän vuotta, eikä homma paljonkaan muuttunut. Penneistä ja markoista riitely jäi, mutta 'sun ja mun rahat' -ajattelu heräsi heti, kun mentiin hiemankaan suurempiin summiin, esim. kymppiin...
Tämä suhde on pahin ääripää, jonka tiedän, eikä tuollainen käytös millään mahdu päähäni. Mutta se ehkä johtuu siitä, että me mieheni kanssa olemme aivan toisesta ääripäästä: rahamme ovat menneet sekaisin aivan ensimmäisistä treffeistä alkaen. Meillä on edelleen omat tilit, lähinnä laiskuuden takia, sillä emme ole jaksaneet ilmoittaa joka h****tin paikkaan uusia tilinumeroita. Mutta rahat ovat yhteiset ja ne käytetään yhteiseen elämäämme - aivan sekaisin. Ei ole sinun ja minun rahoja, on vain meidän rahoja. Jos minä haluan mennä omille ostoksilleni, eikä tililläni ole rahaa, siirrän sitä mieheni tililtä. Ja päin vastoin. Minun ei tarvitse pyytää siihen lupaa mieheltäni. Riittää kun kerron, että hän tietää paljonko tilillä on rahaa, eikä vahingossa ylitä saldoaan. Sama toimii toisin päin.
Olemme ajatelleet asian niin, että me olemme sitoutuneet toisiimme ja haluamme viettää loppu elämämme toistemme kanssa. Niinpä panostamme siihen kaikkemme.
'Sinun/minun' -ajattelu on itsekästä ja ainakin minä epäilisin näin ajattelevan ihmisen tunteita ja sitoutuneisuutta yhteiseen tulevaisuuteen. Epäisilin, että hän ei ole varma haluaako jakaa elämäänsä minun kanssani ja siksi pitää kiinni omasta mammonastaan, ettei vain tule millään tavalla panostaneekseen suhteeseen enempää kuin toinen...
Minun on tosin hankala sanoa suurien tuloerojen vaikutuksesta käytökseen, sillä mieheni ja minun tulot ovat melkein samat, miehelläni hieman korkeammat kuin minulla. En kuitenkaan voisi kuvitellakkaan ajattelevani palkasti 'minun' rahoinani tai kieltäväni miestäni käyttämästä 'minun' rahojani, jos tienaisin enemmän. Hän on minun puolisoni, minun rakkaani, osa minun elämääni. Tahdon, että hänellä on kaikki hyvin ja että hän on onnellinen. Me olemme yhtä ja me pidämme yhtä.
Mutta kuten sanottu, tämä on vain minun mielipiteeni ja sopii minulle ja miehelleni. Haluaisin tosin kuulla toisenlaisen mielipiteen omaavan ihmisen perustelut kannalleen.
Alkuperäiseen kysymykseen 'Miten liika itaruus kitketään?' ja muuttuuko käytös mahdollisesti esim. naimisiinmenon myötä en ikävä kyllä osaa sanoa mitään. En koskaan itse joutunut vastaan tilanteeseen.