Työnhausta

Olen nuori ja vastavalmistunut. Menin lukiosta suoraan ammattikorkeakouluun. Työkokemusta en ole ehtinyt hankkimaan kuin vain kesäisin (10 kesää) eikä ole ollut oman alan hommia. Työharjoittelu (3kk) on ainoa työkokemus omalta alalta eikä sekään suoranaisesti ehkä paras tämän alan kokemus ollut. Mutta kelpaa kokemukseksi toimistotöistä ja asiakaspalvelusta. Asiakaspalvelusta ja myyntityöstä on kokemusta lisäksi yhdestä kesätyöstä.

Olen ollut periaatteessa vasta kuukauden työttömänä, mutta ahdistaa jo kovasti. Harmittaa, kun en hakenut töihin jo opintojen loppuvaiheessa. Huonoa omaatuntoa poden myös siitä, että haen työpaikkoihin todennäköisesti liian laiskasti. Näillä keskustelupalstoilla monet ihmiset kertovat hakeneensa todella moniin paikkoihin. Olen saanut sellaisen mielikuvan, että työllistyminen heikentyy, kun on ollut noin 3kk työttömänä. Nyt tuntuu, että pitäis vaan hakee ja hakee. Avoimia paikkoja ei näy tarpeeksi. Etsin töitä pääasiallisesti toimistotöiden ja taloushallinnon alalta. Tuntuu, että jokaisesta yrityksestä pitäisi hakea edes "markkinointikirjeellä" työpaikkaa, koska melkein kaikissa yrityksissä on työntekijöitä näissä hommissa. Pitäisikö suurin piirtein käydä puhelinluetteloa läpi, jotta löytäisi yrityksiä, joihin voisi hakea avoimella hakemuksella? Olen etsinyt yritysten kotisivuilta avoimia paikkoja. Jos ei ole ollut, niin olen täyttänyt avoimen hakemuksen, jos sellainen on ollut. On tullut sellainen mielikuva, ettei avointen hakemusten täyttäminen edesauta työllistymistä. Hakemani työ on mielestäni sellainen, että en kauheasti osaa perustella, miksi haluan juuri hakea juuri tähän yritykseen töihin? Miten sitten osaan valikoida ne yritykset, joissa saattaisi olla tarvetta uudelle työntekijälle? Enhän voi kaikkiin hakea. Tai siis moneenko tässä pitäisi suurin piirtein viikossa hakea, jotta en kokisi huonoa omaatuntoa..
Halusin vain purkaa huonoa omaatuntoa, kiitos, kun luit.
31047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suurimman osan toimistotöistä. Ota yhteys lähimpään ja aloita pätkätyöurasi jo tänään :o)

Mutta, oikeesti. Sieltä on hyvä lähteä kartuttamaan olematonta kokemusta. Aluksi saat jotain lyhyttä, mutta miksei jos hommansa hoitaa, niin saa pitempi aikaistakin.

Se jo kertoo, että kaikki ei mene ihan oikein jos podet huonoa omaatuntoa. Työnhaku on työtä, ja ei se tekemättä tuota tulosta. Sitten hellität, kun saat töitä. Lusmuaminen ei tuo sulle työtä, eikä näytä hyvältä jos kauheasti pitkittyy.

Äänestä
  • Munkin mielestä kannattais ottais yhteyttä johonkin vuokratyöntekijäfirmaan. Siellä todennäköisesti työntantajan ja sun vaatimukset ja edellytykset kohtaavat parhaiten tällä hetkellä. Itse kun valmistuin aikoinaan tradenomiksi olin työttömänä kuukauden päivät. Kävin mm. Eilakaislalla haastattelussa. Kun kerroin tekeväni työtä kuin työtä, niin ei mennyt aikaakaan kun he tarjosivat useampaa paikkaa. Sinä itse päätät mikä sinun tavoitteitasi palvelee parhaiten pitemmällä tähtäimellä.

    Häntä pystyyn! Lähde liikkeelle näistä firmoista jo tänään. Uskallan jo melkein luvata, että he tekevät siellä kaikkensa, että pääset työurasi alkuun. Tsemppiä ja iloista kevään jatkoa!

    Äänestä

Työvoimatoimiston työlinja on hyvä koita sitä.
Se olis varmaan sulle yks parhaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono omatunto kirjoitti:

Olen nuori ja vastavalmistunut. Menin lukiosta suoraan ammattikorkeakouluun. Työkokemusta en ole ehtinyt hankkimaan kuin vain kesäisin (10 kesää) eikä ole ollut oman alan hommia. Työharjoittelu (3kk) on ainoa työkokemus omalta alalta eikä sekään suoranaisesti ehkä paras tämän alan kokemus ollut. Mutta kelpaa kokemukseksi toimistotöistä ja asiakaspalvelusta. Asiakaspalvelusta ja myyntityöstä on kokemusta lisäksi yhdestä kesätyöstä.

Olen ollut periaatteessa vasta kuukauden työttömänä, mutta ahdistaa jo kovasti. Harmittaa, kun en hakenut töihin jo opintojen loppuvaiheessa. Huonoa omaatuntoa poden myös siitä, että haen työpaikkoihin todennäköisesti liian laiskasti. Näillä keskustelupalstoilla monet ihmiset kertovat hakeneensa todella moniin paikkoihin. Olen saanut sellaisen mielikuvan, että työllistyminen heikentyy, kun on ollut noin 3kk työttömänä. Nyt tuntuu, että pitäis vaan hakee ja hakee. Avoimia paikkoja ei näy tarpeeksi. Etsin töitä pääasiallisesti toimistotöiden ja taloushallinnon alalta. Tuntuu, että jokaisesta yrityksestä pitäisi hakea edes "markkinointikirjeellä" työpaikkaa, koska melkein kaikissa yrityksissä on työntekijöitä näissä hommissa. Pitäisikö suurin piirtein käydä puhelinluetteloa läpi, jotta löytäisi yrityksiä, joihin voisi hakea avoimella hakemuksella? Olen etsinyt yritysten kotisivuilta avoimia paikkoja. Jos ei ole ollut, niin olen täyttänyt avoimen hakemuksen, jos sellainen on ollut. On tullut sellainen mielikuva, ettei avointen hakemusten täyttäminen edesauta työllistymistä. Hakemani työ on mielestäni sellainen, että en kauheasti osaa perustella, miksi haluan juuri hakea juuri tähän yritykseen töihin? Miten sitten osaan valikoida ne yritykset, joissa saattaisi olla tarvetta uudelle työntekijälle? Enhän voi kaikkiin hakea. Tai siis moneenko tässä pitäisi suurin piirtein viikossa hakea, jotta en kokisi huonoa omaatuntoa..
Halusin vain purkaa huonoa omaatuntoa, kiitos, kun luit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu