Olimme olleet vuosia yhdessä, nauttineet elämästä matkustellen ja omaa kotia sisustaen. Meillä oli todella kivaa ja rentoa yhdessä. Ihmettelin kuitenkin aina sitä, miksi naimisiinmeno on miehelleni täysin poissuljettu vaihtoehto. Hän sanoi vain, että hän ei pidä sitä ratkaisua kovin tarpeellisena, ja että ajatus häistä ahdistaa. Ei kuulemma viihdy keskipisteenä jne. Avioliitto ei ollut kuulemma hänen juttunsa, vaikka hän halusikin ehdottomasti viettää loppuelämäni minun kanssa.
Minä halusin kuitenkin perhe-elämää, ja mieheni suostui yrittämään lasta kanssani. Edelleen sormukset ja sitoutuminen oli täysin absurdi ajatus, vaikka suunnittelimme vauvaa. Viime syksynä aloin sitten odottaa lasta, ja olimme molemmat onnellisia. Mieheni osti oma-aloitteisesti vauvalehtiä, leluja jne. Kaiken piti olla hyvin, kunnes...
Kolme viikkoa sitten tulin töistä kotiin, ja mies odotti keittiössä laukkujen ja kapsäkkien kanssa. Hihkuin suunnilleen riemusta, että lähdemmekö viikonlopuksi kylpylään vai mitä. Mies vain totesi löytäneensä elämänsä naisen ja muuttavansa hänen asuntoonsa saman tien. Olin niin shokissa, etten edes kyennyt pyytämään häntä jäämään tms. Vaistosin heti, ettei mitään ole enää tehtävissä. Mies vaan totesi, että enhän minä luvannut missään mitään mustaa valkoisella.
Toissapäivänä mies ja hänen uusi morsiamensa saapuivat neuvonpitoon miehen ja minun yhteiseen asuntoon. Tosi höhlä olo istua pöydän toisella puolella pohtimassa laina-asioita, kun lapsen isä ja hänen uusi tyttöystävänsä kimaltelevine kihlasormuksineen hypistelevät toisiansa. Koska emme ole naimisissa, ja opiskelujeni vuoksi en ole voinut maksaa asuntoa, etsin pientä vuokrakaksiota, jonne vauvan kanssa muutamme. Lapsen isä ei ole vielä varma, haluaako hän tunnustaa isyyttänsä.
Anteeksi tämä ruikutus, mutta on hieman pöllähtänyt ja surkea olo. Katkerakin olen, en kiistä ollenkaan. Olisihan se pitänyt arvata, miten käy, kun kelpasin miehelle vain kondomittomaksi panoksi (vrt. seuraukset), mutta en vaimoksi, johon sitoudutaan. Eli pitäkää ihmiset huolta toisistanne ja suhteistanne! Tämä on elämäni hirvein tapahtuma.
Minä halusin kuitenkin perhe-elämää, ja mieheni suostui yrittämään lasta kanssani. Edelleen sormukset ja sitoutuminen oli täysin absurdi ajatus, vaikka suunnittelimme vauvaa. Viime syksynä aloin sitten odottaa lasta, ja olimme molemmat onnellisia. Mieheni osti oma-aloitteisesti vauvalehtiä, leluja jne. Kaiken piti olla hyvin, kunnes...
Kolme viikkoa sitten tulin töistä kotiin, ja mies odotti keittiössä laukkujen ja kapsäkkien kanssa. Hihkuin suunnilleen riemusta, että lähdemmekö viikonlopuksi kylpylään vai mitä. Mies vain totesi löytäneensä elämänsä naisen ja muuttavansa hänen asuntoonsa saman tien. Olin niin shokissa, etten edes kyennyt pyytämään häntä jäämään tms. Vaistosin heti, ettei mitään ole enää tehtävissä. Mies vaan totesi, että enhän minä luvannut missään mitään mustaa valkoisella.
Toissapäivänä mies ja hänen uusi morsiamensa saapuivat neuvonpitoon miehen ja minun yhteiseen asuntoon. Tosi höhlä olo istua pöydän toisella puolella pohtimassa laina-asioita, kun lapsen isä ja hänen uusi tyttöystävänsä kimaltelevine kihlasormuksineen hypistelevät toisiansa. Koska emme ole naimisissa, ja opiskelujeni vuoksi en ole voinut maksaa asuntoa, etsin pientä vuokrakaksiota, jonne vauvan kanssa muutamme. Lapsen isä ei ole vielä varma, haluaako hän tunnustaa isyyttänsä.
Anteeksi tämä ruikutus, mutta on hieman pöllähtänyt ja surkea olo. Katkerakin olen, en kiistä ollenkaan. Olisihan se pitänyt arvata, miten käy, kun kelpasin miehelle vain kondomittomaksi panoksi (vrt. seuraukset), mutta en vaimoksi, johon sitoudutaan. Eli pitäkää ihmiset huolta toisistanne ja suhteistanne! Tämä on elämäni hirvein tapahtuma.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Niin, että kun emme ole naimisissa, niin lain mukaan en voi saada puolikasta hinnasta, jonka olemme ehtineet maksaa. Avioliitossahan kaikki omaisuus menee tasan, ellei tehdä avioehtoa. Lapsen isä sanoi, ettei hän voi alkaa minua avustelemaan, koska hän tarvitsee rahaa uuden perheen perustamiseksi... Perkele!
törkeältä mieheltä kuulostaa. Onneksi pääsit eroon siitä. Lapsen kannalta huono, mutta sinun kannalta hyvä. Törkeä ukko! Vaikka uusi rakas löytyisi niin luulisi edes lapsi vähän kiinnostavan.
palturia. Asunto, auto jne toki jäävät sille, jonka nimissä ne ovat. Molemmat saavat omat huonekalunsa ja yhdessäostetutkin jaetaan sopimuksella tasan. Lapsensa elatuksesta mies on vastuussa joka tapauksessa. Kun lapsi syntyy isyys todetaan joko vapaaehtoisesti tai sitten isäehdokas määrätään DNA-testeihin, jonka jälkeen lastenvalvojalla tehdään elatussopimus.
Älä nyt ihan kaikkea usko mitä pakoon pyrkivä miehes sulle valehtelee. Ota asioista selvää.
No nyt on tilanne se, että me ei voida jäädä samaan asuntoon. Asunto on meidän molempien nimissä, mutta kuten kirjoitin, opintojeni vuoksi en ole voinut maksaa omaa osuuttani montakaan euroa takaisin. Joten tämä uusi nainen tulee nyt ottamaan minun lainani, ja lähden vuokralle asustelemaan. Omat huonekalut, astiat tms. saan tietysti pois.
Mies on sanonut, että lasta hän tulee elättämään joka tapauksessa. Mutta lapsen elämässä hän ei tule olemaan mukana, koska hän aikoo aloittaa uuden elämän uuden naisensa kanssa. Aluksi hän yritti väittää sellaistakin, että ei lapsi ole hänen.
Kyllä minä selviämään tulen, mutta jos esimerkiksi olisimme naimisissa (ilman avioehtoa), asunto yhteinen ja mies olisi maksanut lyhennyksiä, saisin käteeni muutakin kuin luun. Tässä tilanteessa kuule sekin raha lohduttaisi kummasti!
Onnea sinulle, että moisesta imbesillistä pääset eroon. Jos tyyppi ihan tosissaan heittelee sinulle juttuja siitä, ettei voi 'alkaa avustella, kun tarvitsee rahaa uuden perheen perustamiseen', niin yllättyypä vielä. :)
Huonompi juttu on se, että miehen nimissä on omaisuus ja avoliitossa siihen ei ole sinulla osuutta (laki on avoliitonkin purkamiseen tekeillä, mutta ei valitettavasti ehdi teidän eroonne), mutta lapsensa elatuksesta joutuu vastaamaan, halusi tai ei.
Suotavaahan olisi, että asioista voitaisiin sopia yhdessä. Mutta jos lähtöasetelma on tuo, että mies ottaa mukaansa uuden naisensa, kun teidän pitäisi erosta sopia ja vielä ilmoittaa, että ei aio antaa sinulle mitään, niin ei taida olla muuta keinoa, kuin hakea omansa viranomaisten välityksellä. Osoittaa aivan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä ja empatian puutetta tuoda tuo nainen teidän entiseen yhteiseen kotiinne keskusteluun, jonka olisi pitänyt olla vain teidän kahden välinen juttu.
Ja vielä.. Jos ja kun miehelle määrätään elatusmaksut, niin pidä huolta siitä, että otat sen mikä sinulle kuuluu. Toisin sanoen et suostu yhtään pienempään summaan, kuin lain mukaan hänen tulee maksaa. Liian usein naiset suostuvat milloin mihinkin, kun miehet osaavat olla niin köyhiä ja säälittäviä ja elatusmaksuista sovitaan liian pieniä summia.
Omakohtaista kokemusta minulla ei (onneksi) noista elatusjuttujen järjestämisestä ole, mutta olen vierestä seurannut pariakin ystävääni jotka ovat mokomat p*skiaiset päästäneet aivan liian vähällä. Siis rahallisesti. Kun ovat yksin jääneet muksujensa kanssa kituuttamaan ja ukko on aloitellut uutta elämää vailla huolen häivää elatuksesta minimimaksuja maksellen.
Toivon sinulle voimia ja rohkeutta uuteen elämään, josta mitä ilmeisemmin tulee vielä paljon parempi kuin se olisi tuon miehen rinnalla ollut.
Ja vielä. Jos mies jonain päivänä huomaa, ettei se uusi nainen ollut sen kummempi kuin kukaan muukaan, niin ole itsellesi kiltti ÄLÄKÄ OTA TAKAISIN.
Sinähän saat tietenkin muutaman satasen elastusapua. Mutta hei, teillä on "yhteinen asunto", eli saat käteesi juurin sen minkä sinulle kuuluu. Oman osuutesi asunnosta, olkoon se sitte n vaikka pienikin osuus. Ei tässä mitään vääryyttä kai tapahdu taloudellisessa mielessä?
No ei tapahdu vääryyttä. Joskus kuitenkin elämä menee niin, että toinen parista "elättää" toista. Esimerkiksi minä ajattelin, että opiskeluaikana ja äitiyslomalla elän sen aikaa mieheni siivellä, kunnes valmistun itse ammattiini. Mieskin jo puhui, että järkevämpää hänen on olla sitten joskus koti-isänä, kun minä tulen tienaamaan tod.näk. häntä paremmin. Sovimme, että asuntoa maksetaan aina mahdollisuuksien mukaan.
Turvauduin siis puolisooni myös taloudellisesti, mitä ei kaikesta päätellen olisi pitänyt mennä tekemään.
välittömästi oikeusaputoimistoon, niin ei tarvi itse pähkäilläÄ/riidellä omaisuudesta. Jos talo on puoliksi sinun omistuksessa, niin se on, eikä tilanne siitä muutu, vaikka mies olisikin maksanut enemmän lainoja.
Empä oikein ymmärrä miksi miehen olisi pitänyt elättää sinua opiskeluaikana, äitiyslomalla kyllä. Asuntoa ei kannata ostaa, jos ei ole varaa maksaa. Raha-asiat kannattaa pitää aina vain ja ainoastaan omissa käsissä. No, YH-äippänä tulet oppimaan miten rahaa käytetään.
Ei pidä paikkaansa. Asia on näin, että avoliitossa puoliso saa vain omansa pois. Jos asunto on yhteisessä omistuksessa, niin todisteita vastaan se saa omansa pois, joka on maksanutkin. Kokemusta on!
Älä ole häynäytettävä hupsu. Omaisuudesta kuuluu sinulle se minkä voit osoittaa hankkineesi.
Usein toisistaan välittävät ihmiset ajattelevat toistensa parasta, ja haluavat toisilleen hyvää. Ja usein jopa avopuolisot ajattelevat olevansa samassa veneessä, että tulot ja menot ovat yhteisiä.
Itseltäni opintotuki on loppunut, mutta opintoja on vielä vähän jäljellä. Esikoinen on tulossa syyskuussa, ja työnhakeminen - tai saaminen - alkaa olla hankalaa. Ainakin jos tahtoo olla työnantajalle rehellinen. Kuitenkin lasta haluttiin molemmat ja joudumme kituuttamaan jonkin aikaa siipan tuloilla, ellei duunia löydy.
En kiellä etteikö ottaisi päähän "siipeily", ärsyttää kun itsellä ei ole mitään tuloja. Kuitenkin elättäisin avopuolisoni, totta kai, jos tilanne olisi toisinpäin. Ilman pitkiä hampaita. Se, että avokki jäisi äitiyslomani jälkeen vanhempainvapaalle ja itse menisin töihin, on vakavasti otettava vaihtoehto.
Nykyisillä vuokrilla ainakin meille oli yhtä halpaa/kallista ostaa oma talo, maksetaanpahan omaamme pois. Ja vaikka miekin "siipeilen" niin on turha luulla, etteikö ainakin meikäläisellä, suurperheen lapsena olisi käsitystä siitä ettei raha puissa kasva...;)
Tää ei nyt liittynyt niinkään alkuperäieen vuodatukseen vastaamiseen...alkoi vaan ärsyttää "realistin" yksisilmäisyys.
Jos tuollainen tilanne on tosiaan päällä, niin eipä tuo kirjoituksesi kovin katkeralta vaikuttanut. Vaikutat kyllä selviytyjätyypiltä, jos se sinua yhtään lohduttaa.
En tiedä, mikä mieheesi on iskenyt. Ehkä paniikki elämän muutoksen edessä? Vuosia sitten, kun olin itse raskaana, välillä tuli sellainen kauhun sekainen olo, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään, vaikka lasta oli siis tekemällä tehty.
Säälittävintä on tilanteessasi on, jos miehesi toteuttaa uhkauksensa eikä pidä lapseenne yhteyttä. Toisaalta saattaa olla parempi, että lapsi oppii elämään ilman isäänsä täysin, jos toinen vaihtoehto on, että isä lupaa tavata, mutta omien mielihalujensa mukaan tapaa tai on tapaamatta.
Kummastuttaa tuo miehesi uusi kihlattu. Eipä kyllä tällä elämänkokemuksella voisi olla vähempää kiinnostavampaa miestä kuin raskaana olleen vaimonsa jättänyt tyyppi. Kuka ihme sellaisen haluaa?
Ensinnäkin, vaikuttaa melkein uskomattomalta tuo aloitusviesti. Tuollaista ikäväkyllä tapahtuu, mutta sen kokenut ei yleensä kirjoita tuolla sävyllä keskustelupalstalle. Jos tuo on todella tapahtunut, yleensä on ihan toinen ääni kellossa, jos ylipäätään näille sivuille voimia ja kiinnostusta on purkautua.
Toiseksi, niin ihmeellisiä on ihmissuhdekiemurat, ettei tuomarointia voi tehdä suuntaan eikä toiseen vaikka olisi asiaan perehtynytkin, saati sitten vain yhden suomi24 -viestin lukenut, mutta kuitenkin juuri tuo tasapainoinen, lakoninen ja toteava sävy vihjaa siihen suuntan, että viesti antaa ymmärtää ehkä osatotuuden vain.
Faktaa sen sijaan on se, ettei ko. tilanteissa solmitut suhteet yleensä kestä. Aloittaja voi olla about 80% varma siitä, että viimeistään kun lapsi tarvitsee isäänsä, ei nykyinen kihlattu ole enään hankaloittamassa asiaa.
JUURI tämänkaltaisten asioden välttämistä varten, muun muassa, on avioliitto keksitty. Kun yhteen mennään ja perillisiäkin aletaan suunnitella, ne ovat niin suuria asioita elämässä, että sitoutuminen on välttämätöntä. Suhteessa pitää osata kasvaa - se koskee molempia osapuolia!
Toivottavasti otat opiksi, etkä mene enää löysiin suhteisiin. Ei ole helppoa olla lapsen kanssa yksin kun arkipäivä oikein koettelee.
En tuomitse avoliittoja, mutta seuraukset voivat olla hyvin ikävät kun käy niinkuin sinulle. Nöyryytys, jonka koet nyt, on täydellinen ja mielestäni kukaan ei sellaista ansitse.
Siis miehesi on etsinyt toista koko ajan -röyhkeää ja täysin häikäilemätöntä! Otan osaa - toisaalta taas voit olla iloinen että pääsit hänestä näin helpolla eroon - pettäjä ei petä vain kertaa vaan yleensä jatkaa pettämistään sen uudenkin kanssa. Kas, kuinka hyviä olemmekaan, aina löytyy vielä ja vielä parempia. Sen takia ei ole mitään järkeä koko hommassa yrittää löytää "täydellinen" puoliso.
"JUURI tämänkaltaisten asioden välttämistä varten, on avioliitto keksitty.
Kun yhteen mennään ja perillisiäkin aletaan suunnitella, ne ovat niin suuria asioita elämässä, että sitoutuminen on välttämätöntä."
Hmmm avioliittokon sen sitoutumisen tekee?
Ja ei kai nyt avioliitto ole erotilanteita varten ole keksitty? Uskomatonta.
Jos on asunto velat, yhteinen lapsi ja avioliitto niin liittohan noista on helpoin purkaa. Oikeesti, riittää pelkkä ilmoitus.
miten pitkällä olet raskaana? haluatko ehdottomasti tämän lapsen?
Jos osakekirjoissa on molempien nimet, niin asunto on teidän molempien. Jos asunto on ostettu jo vuosia sitten, on sen hinta luultavasti noussut huomattavasti. Pyydä välittäjältä arvio hinnasta ja katso - käteesi jää muutakin kuin luu.
Sitä paitsi miehesi kuulostaa täydelliseltä AMEEBALTA!
Pidä oikeuksistasi kiinni. Ei lapsen tunnustaminen ole hänen päätöksensä. Ja miksi lasket uuden naisen huusholliisi. Ole tervellä tavalla vihainen, sillä muuten masennus. Ihan keskenkasvuinenhan tämä lapsesi isä on. Luulen, että kohta pyrkii takaisín.
pääsit ajoissa eroon tuollasesta miehestä.Itse kärsin vuosikymmeniä ja harmittaa näin jälkeenpäin vieläkin.Voimia ja kaikki järjestyy!
keskenkasvuinen se exavosi on. Luultavasti uusi suhde on vain pakoa ahdistavaan vastuuseen isäksi tulemisesta. Sillä tavalla olet onnellisessa tilanteessa, ettet joudu uhraamaan suurempaa osaa elämästäsi häneen. Avokkisi olisi luultavasti sortunut salassa pettämiseen ja se olisi ollut vielä vahingollisempaa sinulle ja lapselle. Voimia sinulle, minä tiedän että pärjäät. Muista pyytää apua lähimmäisiltäsi, sillä vaikka lapsi tuo elämään paljon iloa, pienten hoitaminen yksin on tosi rankkaa.
Kaikesta järkyttävintä mielestäni on se, ettei ukko halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa. Siis herrajumala! Lapsi on kuitenkin olemassa ja hän on sen isä. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Miten tällainen 'mies' voi yrittää hankkia uutta perhettä ja lapsia ja unohtaa samalla, että 'ai niin, mullahan on jo yksi lapsi'. Järkyttävää! Miten tällainen mies voi rakastaa näitä uusiakaan lapsia, jos ei välitä ensimmäisestäkään vauvasta.
Ihmettelen naista, joka tällaisen paskakasan haluaa miehekseen.
Olen todella pahoillani lapsesi puolesta, joka varmasti on syytön tähän kaikkeen ja erityisesti siihen, että isänsä hänestä välitä. Mutta sinun täytyy rakastaa lastasi sitten kahden edestä. Toisaalta voi ajatella, että lapsella on varmasti parempi tulevaisuus, kun EI tarvitse olla moisen paskan kanssa tekemisissä. Mutta olisihan se kuitenkin hyvä, että lapsi oman isänsä tuntisi, jos sellainen kerran on ihan livenä eikä spermapankista hankittuna.
Tsemppiä!
Yritä pitää puolesi. Onnittelen myös, että pääset tuollaisesta pelkuripaskahoususta eroon.
Ehkä äijä joskus katuu, kun näkee oman lapsensa kadulla eikä tämä tunnista ukkoa ns. isäkseen. Mua hävettäisi ihan hirveesti olla noin kammottava ihminen.
Aika hirveä tilanne..kokonaisuudessaan. Minun mieheni lähti viikko häiden jälkeen, ja tuli toisen viikon kuluttua pyytämään minulta onnitteluja. Oli mennyt kihloihin minulta saaman sormuksen kanssa toisen kanssa. Kadulla tavatessamme mies onhti koskaan menneensäkään minun kanssani naimisiin, vaikka häistä oli vain 2 viikkoa. No, mieshän halusi naimisiin kanssani saadakseen pysyvää oleskelua varten visan..Ihmeellistä, sillä mies on akateemisessa niinkuin minäkin..eli tapahtuu ns. paremmissakin piireissä.
Tuon kokemuksen jälkeen menin toisen kerran kihloihin. Se kihlaus kesti vuoden, ja lopulta minulle ilmoitettiin vain kylmästi, että mies menee toisen naisen kanssa naimisiin kuukauden kuluttua. Tällä kertaa vaimo tulikin Venäjältä...
No, toisen kerran sitten menen kihloihin, mutta annas olla...mies osoittautui väkivaltaiseksi juopoksi, ja lähti 46-vuotiaana 66-vuotiaan entisen avovaimonsa matkaan 5 vuotta sen jälkeen, kun oli hänet vanhuuden takia ensin jättänyt.
Että sanompa vaan ettei miehiin voi luottaa. Tällä kokemuksella on vaan hauska seurata, miten ne ryökäleet milloinkin ovat jotain aina tahtomassa..useimmiten mies aina haluaa hyötyä naisesta.
toiset onnistuvat löytämään tuollaisia luuserimiehiä? En ymmärrä, en kertakaikkiaan ymmärrä ja vielä useampi peräkkäin.
Kokemusta täältä yhdeltä yh:lta. Minun mielestäni ei ollut erityisen rankkaa kolmen pienen lapsen kanssa. Olivat ja edelleen ovat kai sitten helppoja tapauksia? Olen saanut heistä voimaa, on ihanaa kun voi pyyteettömästi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Aiemmin tuntui usein että mies oli se neljäs lapsi ja passattava, joten helpompaahan se oli ilman moista.
Niin ja jos sitä enää miestä seurakseen haluaa, minä en ainakaan huomannut mitään vaikeuksia kunnon miehiä löytää, vaikka olin jo 40v ja kolme lasta. Ei välttämättä vaan enää osaa luottaa kun on tullut pakasti petetyksi.
Ota ihmeessa yhteyttä oikeusaputoimistoon jotta saat sen mikä sinulle kuuluu ja hoida myös elatusapuasiat kuntoon lapsesi vuoksi.
Minäkin ihmettelen, miten voit kuulostaa noin rauhalliselta ja "toteavalta"... Minä olisin raivoissani.
Yllättävän rauhallisesti ja analyyttisesti pystyt asiasta kirjoittamaan. Ihmettelen samaa kuin muutamat yllä.
Mutta shokissa ihminen toimii yllättävän loogisesti ja järkevästi. Alkuvaiheessa tapahtuneet ei mene ns jakeluun ja ymmärrykseen. Jos yhtäkkiä alkaa tuntua, että pää hajoaa, älä jää yksin. Mene juttelemaan vaikka ammattiauttajille.
Voimia! Ihmeellisesti elämässä selviää vaikka mistä kolhuista.
Mielestäni on lähinnä imartelevaa, jos joku pitää minua rauhallisena, loogisena ja kypsänä. Totta kai olen vihainen, mutta tuskin viestini olisi kovin uskottava, jos huutaisin täällä v*ttua ja s*atanaa. Minulla on läheisiä ihmisiä, joille voin itkeä vihani, raivoni ja suruni.
Toinen nainen kertoo aika paljon itsestään ottamalla raskaana olevan naisen miehen. Varmasti mies tulee saamaan vielä aika kylmää kyytiä. Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava se, ettei uusi morsian ole koskaan luvannut minulle mitään. Se, joka on pettänyt minut, on minun ex-avomieheni. Tietysti tekisi mieleni vetää morsianta päin lättyä, mutta se kai on sanomattakin selvää ilman että minun täytyy lietsoa täällä mitään.
Olen 5:nnellä kuukaudella raskaana, ja haluan ehdottomasti pitää lapseni. Tein itse tietoisen päätöksen hankkia lapsen, ja kun isästä ei ole kantamaan vastuuta, minä teen sen yksin. Abortin mahdollisuus ei ole koskaan käynyt mielessänikään.
Tahdon ehkä viestittää ihmisille sitä, että jos puoliso vastustaa ehdottomasti avioliittoa, eikä sormukset ole "hänen juttunsa", kannattaa herätellä vähän hälytyskelloja. Minunkin puolisoni ei ollut koskaan ennen ollut näin rakastunut, varma ja onnellinen. Silmät kyynelissä hän kertoi, kuinka minä olen koskettanut häntä. Niin se vaan kuitenkin lähti. Surullista, mutta totta.
on täysi sika!! Ei tule tuo uusi onni missään tapauksessa onnistumaan. Olikohan miehelläsi tuo suhde jo ennenkuin aloit odottaa esikoistanne? Oliko lapsi niinkuin siteeksi alun alkaen tehtykin?? Oliko lapsi kostoa tms.?? Tätä taustaa vasten ymmärtäisin hiukan miehesi käytöstä. Ja pliis!! Ole nyt ihmeessä rehellinen.
En usko, että lapseni isällä oli suhde ennen raskaaksi tuloani. Kyllä lapsi oli ihan rakkaudella suunniteltu ja tehty - ehdimme olla kuitenkin aika kauan yhdessäkin. Missään tapauksessa en alkaisi pelaamaan mitään pelejä (vrt. kosto, kiusanteko, puolison sitominen itseeni) viattoman lapsen kustannuksella. Mielestäni lapsen tekeminen suhteen parantamiseksi tms. vehkeily on hyvin epäeettistä. Tämä kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
No on sulla ollut kamala ukko. Näytti sitten omat karvansa nyt. Sinuna en enää neuvottelisi koko retaleen kanssa vaan antaisin lakimiehen hoitaa. Ja hei...sä voit olla onnellinen, sillä kohta sulla on ihana pienokainen. Toi sun ukkos ei yksinkertaisesti näytä pystyvän isäksi.. tai sit se pelkää tulla isäksi. Syyt voivat olla paljon syvemmemmällä kun sä edes osaat arvella. Lapsuudessa ja muussa..
Itse asiassa sinun kaltaisiasi ihmisiä saisi olla enemmänkin. Olet täysin oikeassa, että huutamalla ja räyhäämällä asiat eivät siitä parane tai muuksi muutu.
Tulin itse aikoinaan petetyksi - hieman kevyemmällä kaavalla. Mies muutti takaisin exänsä luo, mennäkseen miettimään asioita. Noh, harvemmin niitä sängyssä mietitään. Olin miehelle - lähinnä typerästä epärehellisyydestä - sairaan vihainen. Olinhan juuri yhteisestä sopimuksesta jättänyt pillerit pois. Tai niin luulin. Miehen exää en koskaan syyttänyt, koska mieshän se minut "petti" luihulla tavalla - ei hänen exänsä.
Tapahtuneesta on jo kolme neljä vuotta aikaa. Sain vastaanvanlaisesti kommenttia, että kerron asiasta niin kuin se ei koskettaisi tunteen tasolla. Koska halusin sen käsitellä vain järjellä ja loogisesti. Sisällä tuntui siltä kuin olisi katsellut elokuvaa. Jossain kummallisessa kauhun tasapainon balanssissa selvisin täysjärkisten kirjoihin parin vuoden jälkeen. Ulkoisesti kaikki oli varmasti ok. Mutta harvat itkukohtaukset ei oikein liittyneet mihinkään.
Jälkikäteen ajatellen mietin olisiko pitänyt räyhätä edes mielessään. Toisaalta jokaisella on omat mekanisminsa selvitä - pääasia että itse tietää missä mennään.
Ja ihan sama tilanne kuin sinullakin - mies ei ollut halukas sitoutumaan oikeasti. Tavallaan sen näki, mutta itseä niin kiva pettää sulkemalla silmät.
Tsemppiä!