Minun loputon ongelmani alkoi näin.Olen kotoisin pienestä kylästä jossa kaikki tuntee suunnilleen toisensa.kävin peruskoulun kyseisessä kylässä ja elin tavallista lapsen elämää leikkeineen ja kavereineen(eli kaikki oli hyvin!)ylä-asteelle siirtyessäni aloin viettää tavallisen teinin elämää(olin aina perjantaisin kylillä,joko juomassa tai muuten,polteltiin kavereitten kans tupakkaa ja kytättiin pääsääntöisesti poikia.Kiltti tyttö oon aina ollut ja monet pojat on tykänneet ja minulla olikin joitakin seurustelusuhteita.Jos sattui esim.bänksit jonkun pojan kans,se tutntui aina maailman suurimmalta ongelmalta.Olin siis ihan tavallinen teini,joka halusi liikkua paljon ihmisten keskellä(etenkin poikien)...noh...sitten aloitin ammatti-koulun ja luokalleni sainkin kaksi parasta kaveriani.Kaikki oli ensin tosi hyvin...kytättiin koulussa poikia ja koska olen ravintola-alalla...hommaamme kuului aloittaa jo alkusyksystä koulumme ammattikeittiöllä...eli missä tehdään ruuat opiskelijoille ja opetellaan amattiin kuuluvia asioita.Olin ihan onnessani,koska koulu tuntui niin ihanalta ja oikein innolla odotin päivän kohokohtaa,että päästiin ruokailuun tirisemään pojista,joita vahtasimme.No..en ollut kerennyt käydä koulua kuin noin pari kuukautta kun kaikki tapahtui....menin ruokajonoon yhden toisen luokkakaverini kanssa.Jonot olivat kauheat ja ruoka loppui kesken..jouduttiin sitten odottelemaan noin puolituntia siisnä jonossa ja sitten se yhtääkkiä tapahtui...tunsin kuinka kuumat aallot kulkivat pitkin vartaloa,sydän hakkasi hirveää tahtia ja tunsin kuinka kasvot alkoivat punehtua.En päässyt näkemään itseäni peilistä siinä tilanteessa,mutta tiesin,että kasvoni olivat tulipunaiset.Kun sitten sain syötyä kauhean hämmennyksen vallitessa menin vessaan ja katsoin itseäni peilistä.Poskeni olivat kirkuvanpunaiset(ainoastaan posket kasvoista)mutta koska päälläni oli avarakauluksinen paita näin,miten koko kaulani ja rintakehäni olivatihan punaiset myös ja koska tunsin käsivarsissani ja olkapäilläni myös kuumotusta tarkistin nekin..aivan tulipunaiset!!!säikähdin hirveästi ja olin lähteä pois koulusta.Mietin asiaa illan kotona ja melkeinpä unohdin sen..en ole koskaan ennen punastellut,ainoastaan jos on pitänyt tehdä jotain esitelmiä tai jutella kasvotusten jonkun tärkeän henkilön kanssa.Menin sitten kouluun seuraavana päivänä ja en ajatellut koko asiaa..kunnes ruokajonossa ne taas tulivat,ne tulivat kuumat aallot ja tunsin miten kasvot punastuivat(kyseessä ei ole koskaan ollut mistään pienestä punastuksesta vaan todella huomiota herättävästä ja HÄIRITSEVÄSTÄ!!!sydän hakkasi,tunsin pyörtyväni ja halusin kuolla siihen paikkaan ettei muut huomaisi!siitä se sitten alkoi..minusta tuli arka hiirulainen joka pukeutui aina paksuihin poolokauluksillisiin villapaitoihin(en edes kuvittele laittavani päälle avarakauluksisia paitoja enää,koska punastun koko kaulaa ja rintakehää myöten.Ensin luulin kaiken olevan paniikkihäiriötä,sillä monet merkit viittasivat siihen.Pienikin puheenvuoro koulussa sai minut ihan punaiseksi ja monet hälösuut pilasivat kaiken möläyttelemällä asiasta suureen ääneen.koska olin arka en uskaltanut sanoa mitään vastaan etten punastuisi vielä pahemmin.kätkeydyin kauluksiin ja kärsin joka päivä.en kuitenkaan jättänyt ruokailuja koskaan väliin,vaikka kärsin joka kerta ruokailussa.tätä ei tapahtunut vapaa-ajalla ollenkaan,ainoastaan koulussa ja erityisesti ruokailussa.Ennen asia,mitä odotettiin koko aamupäivä(ruokailu)muuttui piinaksi,jota pelkäsin jo ennen kouluun lähtöä...koulu sijaitsee viereisessä kaupungissa ja oppilaita on yhteensä yli tuhat,joudun kulkemaan linja-autolla koulumatkat.kerroin asiasta vanhemmille,jotka ymmärsivät(äitilläni on sama ongelma,mutta hän on oppinut hyväksymään asian)kaverit yrittivät kannustaa,mutta kai heitäkin alkoi ottaa päähän jatkuvat kyselyni.."oonko ihan punanen?"heillä itsellään ei ole punastumisongelmia eli eivät pystyneet ymmärtämään.Itkin itseni uneen joka ilta ja yritin aina uskoa,että huomenna kaikki on paremmin,mutta ei.Koska valmistun ammattiin johon kuuluu sekä ruuanlaitto,että asiakaspalvelu...jouduimme harjoittelemaan tarjoilua ja kutsua oikeita asiakkaita syömään.Punastumiseni alkaa rintakehästä ja leviää kaulasta kasvoihin.Jos minua ei jännitä liikaa ainoastaan rintakehä ja kaula punehtuu ja kun käytän poolopaitaa se ei näy ja ei yllä siksi kasvoihin en ala hermoilla että kaikki näkevät että kaula on ihan punainen(sillä eihän sitä muut nää)mutta jos joudun laittamaan tarjoilupaidan,koko kaulahan on ihan näkyvissä ja alan hermoilla että se nousee näkyville..sitten kun puna nousee kaulalle,myös kasvot alkaa punoittaa.olen tavallaan niinkuin suojassa korkean kauluksen suojassa.siksi vältän paitoja,joissa on matala kaulus viimeiseen saakka.Syöminen on asia joka on minulle tosi hankalaa toisten seurassa...naama alkaa punoittaa jo syömisestä.lisäsksi kasvoissani on jotain persoonallista,josta minun pitäisi olla ylpeä,nimittäin tavallista täyteläisemmät huulet...en ollut sitä aikaisemmin pitänyt niitä mitenkään erityisinä...edes huomannut asiaa...sitten yksi idiootti haukkui minua törkeästi huulteni takia.Otin sen todella raskaasti ja peiliin katsottuani huomasin itsekkin,että aika pusuhuulet ne ovatkin.Aloin hävetä itseäni ja pelkäsin kaikkia poikia,koska olin varma,että kaikki huomaavat sen...jännitän kauheasti ihmisten keskellä ja olen tullut vainoharhaiseksi ja jos joku poikaporukka sattuu nauramaan ja katsomaan minua samalla hetkellä olen varma,että he puhuvat minusta pahaa..en luota enää keneenkään ja loukkaannun jos joku huomauttaa niistä tai punastumisestani.eikö ne pojat yleensä ole tykänny semmoseista pusuhuulista...niinkuin angelina jolie..??kummallista kyllä..itse pidän kauniina,jos tytöllä on pusuhuulet,mutta omiani häpeän.en uskalla sanoa kenellekkään mitään vastaan,koskapelkään,että he haukkuvat ulkonäköäni.Tästä on tullut kamala kierre.Tajusin viimein varata ajan psykologille ja lääkärille.kerroin heille tarinani ja lääkäri kirjoitti reseptin.aloin syömään lääkkeitä(Xanor,Seroxat)työharjottelusta löysin nykyisen avomieheni viime tammikuussa.Hänen avullaan jaksoin eteenpäin...koulussa tuli sitten jakso,jossa ei ollut keittiötä eikä asiakaspalvelua ja ruokailuaikakin muuttui niin..etten joutunut jonottamaan ja luokkamme oli viimeisenä syömässä.Oireet ja punasteleminen jäivät pois lähes kokonaan ja aloin viimeinkin saamaan taas elä,ästä kiinni,kävin psykologilla ja sanoin kaiken olevan taas kunnossa...olihan se sen jakson ajan ja sitten alkoi taas asiakaspalvelu-ja keittiöjakso...koulunkäyntini ja työharjoitteluni kärsii kun en voi tehdä kaikkia juttuja normaalisti vaan joudun karkaamaan muualle hengittämään ja lisäämään meikkipuikkoa ja puuteria,joista ei ole juuri mitään apua ja on inhottavaa laittaa joka aamu aina kauhea pakkelikerros naamaan!!!koulunlopettamista olen harkinnut vakavasti jo monta kertaa,mutta en haluaisi lopettaa,koska olen jo niin pitkällä(2.vuosi)Ennen niin hyvin vaikuttaneet Xanorit ovat menettäneet tehonsa ja olen varannut ajan taas lääkärille ja psykologille,jos yrittäisin hypnoosia,kun siitä viimeksi puhuttiin.yritän jaksaa päivä kerrallaan ja poikaystävän tuella.Jos jollakin on samankaltaisia kokemuksia,niin laita viestiä.Kaikki auttamiskeinot ovat tervetulleita!!!!!!!
pelot ja pelkääminen
punasteleminen pilaa elämäni!
1205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoisin sinulle nyt pari lohduttavaa (toivottavasti)sanaa. Olen itsekkin kärsinyt samanlaisista ongelmista ja kärsin edelleen. Vuosien varrella suhtautumiseni tähän asiaan on kuitenkin muuttunut. Totuus on,että jännittämiseen auttaa vain jännittäminen. Kokemuksen karttuessa huomaat,ettet enää jännitä niin paljon samoissa tilanteissa. On hyvä,ettet välttele näitä tilanteita,missä punastelua tapahtuu! Toinen asia liittyy tähän itsensä tarkkailuun. Tällaisissa jännittävissä tilanteissa,suuntaa huomiosi itsestäsi muualle.Katsele vaikkapa seinän tauluja oikein tarkkaan,juttele ystävällesi jostakin oikein mielenkiintoisesta asiasta,näprää käsissäsi jotakin ja asiakastilanteissa kiinnitä huomiosi täysillä asiakkaaseen,älä itseesi. Lopulta se alkaa sujua paremmin ja huomaat,ettet ehdi kiinnittämään huomiotasi jännittämiseesi. Mitä enemmän pelkäät punastumista ja yrität vältellä sitä,sitä varmemmin se tapahtuu. Ja mitä enemmän tarkkailet itseäsi,sitä tukalammaksi olosi muuttuu.
Mitä sitten vaikka punastuu?Aina kun punastut ja sydän alkaa hakata ajattele:" Mitä sitten? Se menee ohi." Kiinnitä huomiosi muualle. Älä anna paniikin vallata itseäsi,jos alat ajattelemaan:"Nyt punastun,kamalaa,kaikki katsovat ja huomaavat,apua jne. " tilanne pahenee. Tosiassa kukaan ei voi sydämesi hakkaamista kuulla ja luultavasti punastumistasi ei kukaan huomaa. Ihmisillä on kiire omien asioidensa kanssa. Ja mitä sitten, vaikka joku huomaisi? Ymmärrän kokemuksesta,että se tunne ei ole mukava,mutta olen todennut myös sen, että ihmiset eivät noin yleisesti ottaen kiinnitä huomiota muihin niin paljon kuin kuvittelee. Olen kuullut monen ystäväni kärsivän punastelusta,mutta en ole sitä ikinä huomannut. Miksi?Koska olen ollut huolissani omasta punastelustani.Yleensä ihmiset keskittyvät aika lailla itseensä. Mieti,miksi punastuminen on sinulle kauheaa.Entäpä jos antaisit itsesi punastella ihan vapaasti etkä yrittäisi rajoittaa sitä? Antaisit itsesi olla oma,herkkä,tunteva,herttainen itsesi punasteluineen päivineen.
Muiden huomautukset punastelusta johtuu usein heidän omasta epävarmuudestaan. Älä välitä niistä.Heillä on varmasti itsellään ihan samalla tavalla pelko siitä,että punastuvat.Jos itse joskus näen jonkun ihmisen punastuvan,en pidä sitä minään.Punastelen itsekkin.Ja kelpaan punastelevanakin!Olen itsekkin palveluammatissa ja kärsinyt tästä varsinkin "uran" ja opiskelun alussa,kun olo oli epävarma omien taitojen suhteen. Nyt,olen punastellut ja jännittänyt,mutta selviytynyt ja samalla punastelu on vähentynyt harjoituksella.Tunnen oloni varmemmaksi nyt,kun on vähän kokemusta.
Punastelu liittyy usein huonoon itsetuntoon ja on monelle nuorelle tuttu ilmiö. Vanhemmiten vaiva lievittyy ja sen kanssa oppii elämään. Sinunkin kohdalla se on mahdollista!Itse käytin jännitykseen Propral-nimistä lääkettä,joka vähentää tärinää käsissä.Siitä ei tule riippuvaiseksi,eikä se aiheuta mitään "pökkyrää".Itselläni se vaikutti myös punasteluun vähentävästi. Olen kokeillut myös Cipramil-nimistä lääkettä,joka auttoi sosiaalisten tilanteiden ja jännityksen kanssa. Nyt en käytä mitään lääkkeitä,paitsi joskus Propralia,jos on jokin oikein "tiukka" tilanne,joka jännittää.
Hypnoosi on varmasti ihan hyvä juttu sinulle. Samoin jokin lääke.Itse kannatan kuitenkin jännityksen syihin pureutumiseen ja sen hallintakeinojen löytämiseen. Hypnoosi on varmasti tässä sinulle avuksi. Itse käyn terapiassa ja se on auttanut niin,etten tarvitse juuri lääkkeitä. Jännitän silti ja punastelen aina silloin tällöin,mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Toivottavasti sinullekkin käy niin:) Elämässä on niin paljon ihania asioita ja muutakin kuin punastelu. Älä anna kaiken huomiosi kiinnittyä siihen. Olisi mukava kuulla,mitä sinulle nykyään kuuluu,viestistäsi on kuitenkin jo jonkin verran aikaa. Hyvää jatkoa sinulle!