Minun tarinani

Minun on aivan pakko kertoa oma tarinani, koska juuri nyt sattuu tosi paljon... Auttaisi jos joku edes kuuntelisi, ehkä neuvoisikin. Tiedän että kaikkeen auttaa aika, mutta nyt tosiaan sattuu.

No, itselläni on takana n. 4 vuoden suhde sekä muutamia lyhyempiä, mutta kaikissa olin aivan tosissani. Petyin tosi pahasti ja sen jälkeen mikään ei tuntunut enää miltään... En voinut olla ajattelematta, kaipaamatta ja siihen näytti auttavan vain se että etsii yhdenillanjuttuja ja seuraa kunnes ei enää muista mitään eikä välitä.

Eräänä iltana kuitenkin tapasin erään miehen ja kaikki lähti menemään aivan mahtavasti. Hän on kaikin tavoin ehkä paras mies jota olen koskaan tavannut, aivan joka suhteessa. Luulin tietysti että siitäkin tulisi yhdenillanjuttu, mutta hänpä puhuikin tosissaan ja halusi nähdä. Teimme ihan kaikkea yhdessä ja minulla ei ole koskaan aiemmin ollut niin ihanaa.

Olimme siis aivan kuin olisimme yhdessä, yritetään tavata mahdollisimman usein ja hän aina soittaa minulle. Huomasin myös mustasukkaisuutta, hän ei haluaisi että menisin jonkun toisen kanssa jne. Kaikki vaikutti menevät tosi hyvin.

Kun aloimme puhua aiheesta, hän kertoi että hänellä oli juuri takana pitkä suhde, jossa tyttö oli valehdellut hänelle. Hän ei ollut halunnut puhua tälle sen jälkeen, mutta sanoo ettei ole vielä päässyt siitä yli. Hän ei halunnut aloittaa suhdetta kenenkään kanssa, kunnes sitten minä astuin mukaan kuvioihin.

Hän sanoi ettei minun pitäisi ajatella häntä niin paljon eikä olla tosissaan, koska hän ei halua satuttaa minua. Olin jo aivan rakastunut ja tuo sattui todella paljon... Yritin kaikin tavoin saada asiasta selkoa ja vastaus siihen, onko mahdollista että olisimme yhdessä, oli "ehkä myöhemmin". Itkin katkerasti hänen sylissään.

Tietysti pelkäsin, että tuon jälkeen hän ei haluaisi enää nähdä tai ottaa etäisyyttä, mutta hän haluaa yhä tavata ja soittaa minulle. Nyt en tiedä mitä voisin ajatella tai tehdä! Rakastan häntä ja voisin tehdä hänen puolestaan mitä tahansa. En ole edes mustasukkainen vaikka hänellä olisikin tyttöjä ystävinä, haluaisin vain että hän olisi kanssani ja voisin olla edelleen onnellinen!

Pelkään että hänen ex-tyttöystävä tulee takaisin, että hän antaisi anteeksi. Tuo kuitenkin kuulostaa jotenkin kummalliselta, onhan hän edelleen todella suuttunut tuolle tytölle. Kaiken kertomani perusteella, mitä itse tekisitte? Mitä hän ajattelee? Olen aivan rikki enkä tiedä miten selviän tästä päivästä, saati sitten huomenna töissä... Rakastan yhä ja vaikka olenkin epätoivoinen, samalla uskon että jos uhraan kaiken hänen vuokseen, jos hän tosiaan ymmärtäisi miten paljon rakastan, hän unohtaisi exän ja voisimme seurustella vakavasti...

En uskonut, että kun olin pitkäksi aikaa kovettanut sydämeni enkä tuntenut mitään, voisin taas tuntea. Myös mieletöntä kärsimystä ja tuskaa. Onko meillä mitään mahdollisuuksia? Mitä voisin tehdä?
2461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vastaanpa nyt, vaika useita päiviä kirjoituksestasi jo onkin.. Kyllä sun nyt täytyy vaan hyväksyä että se mies ei tunne samalla tavalla sua kohtaan. Ja kukaan ei halua kuulla katkeraa itkua sylissä, tyyliin "pliis, etkö sä vois rakastaa mua?". Ei ketään voi pakottaa tai anella rakastamaan! "Ehkä myöhemmin" tarkoitti "tuskin", ainakin sen katkerana sylissä itkemisen jälkeen.

Ja mitä tulee exään, niin aivan varmasti sillä on tunteita sitä kohtaan. Jos se ei välittäis/rakastais sitä, niin sithän se olis välinpitämätön sitä kohtaan, ei suuttunut. Joten hyväksy nyt vain se, että Hän ei halua mitään pahaa sulle, mut tuskin myöskään seurustelusuhdetta.

Äänestä
  • Kiitos kun viitsit vastata... Olisin ehkä itsekin vastannut tuonkaltaiseen kirjoitukseen samalla tavalla, se on aivan loogista. Tosin tilanne on nyt aivan muuttunut ja kaikki on hyvin. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen14 kirjoitti:

Minun on aivan pakko kertoa oma tarinani, koska juuri nyt sattuu tosi paljon... Auttaisi jos joku edes kuuntelisi, ehkä neuvoisikin. Tiedän että kaikkeen auttaa aika, mutta nyt tosiaan sattuu.

No, itselläni on takana n. 4 vuoden suhde sekä muutamia lyhyempiä, mutta kaikissa olin aivan tosissani. Petyin tosi pahasti ja sen jälkeen mikään ei tuntunut enää miltään... En voinut olla ajattelematta, kaipaamatta ja siihen näytti auttavan vain se että etsii yhdenillanjuttuja ja seuraa kunnes ei enää muista mitään eikä välitä.

Eräänä iltana kuitenkin tapasin erään miehen ja kaikki lähti menemään aivan mahtavasti. Hän on kaikin tavoin ehkä paras mies jota olen koskaan tavannut, aivan joka suhteessa. Luulin tietysti että siitäkin tulisi yhdenillanjuttu, mutta hänpä puhuikin tosissaan ja halusi nähdä. Teimme ihan kaikkea yhdessä ja minulla ei ole koskaan aiemmin ollut niin ihanaa.

Olimme siis aivan kuin olisimme yhdessä, yritetään tavata mahdollisimman usein ja hän aina soittaa minulle. Huomasin myös mustasukkaisuutta, hän ei haluaisi että menisin jonkun toisen kanssa jne. Kaikki vaikutti menevät tosi hyvin.

Kun aloimme puhua aiheesta, hän kertoi että hänellä oli juuri takana pitkä suhde, jossa tyttö oli valehdellut hänelle. Hän ei ollut halunnut puhua tälle sen jälkeen, mutta sanoo ettei ole vielä päässyt siitä yli. Hän ei halunnut aloittaa suhdetta kenenkään kanssa, kunnes sitten minä astuin mukaan kuvioihin.

Hän sanoi ettei minun pitäisi ajatella häntä niin paljon eikä olla tosissaan, koska hän ei halua satuttaa minua. Olin jo aivan rakastunut ja tuo sattui todella paljon... Yritin kaikin tavoin saada asiasta selkoa ja vastaus siihen, onko mahdollista että olisimme yhdessä, oli "ehkä myöhemmin". Itkin katkerasti hänen sylissään.

Tietysti pelkäsin, että tuon jälkeen hän ei haluaisi enää nähdä tai ottaa etäisyyttä, mutta hän haluaa yhä tavata ja soittaa minulle. Nyt en tiedä mitä voisin ajatella tai tehdä! Rakastan häntä ja voisin tehdä hänen puolestaan mitä tahansa. En ole edes mustasukkainen vaikka hänellä olisikin tyttöjä ystävinä, haluaisin vain että hän olisi kanssani ja voisin olla edelleen onnellinen!

Pelkään että hänen ex-tyttöystävä tulee takaisin, että hän antaisi anteeksi. Tuo kuitenkin kuulostaa jotenkin kummalliselta, onhan hän edelleen todella suuttunut tuolle tytölle. Kaiken kertomani perusteella, mitä itse tekisitte? Mitä hän ajattelee? Olen aivan rikki enkä tiedä miten selviän tästä päivästä, saati sitten huomenna töissä... Rakastan yhä ja vaikka olenkin epätoivoinen, samalla uskon että jos uhraan kaiken hänen vuokseen, jos hän tosiaan ymmärtäisi miten paljon rakastan, hän unohtaisi exän ja voisimme seurustella vakavasti...

En uskonut, että kun olin pitkäksi aikaa kovettanut sydämeni enkä tuntenut mitään, voisin taas tuntea. Myös mieletöntä kärsimystä ja tuskaa. Onko meillä mitään mahdollisuuksia? Mitä voisin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu