Oon ihan tuoreessa suhteessa ja puolisen vuoden päästä lähdössä ulkomaille töihin. Luultavasti viivyn ainakin puoli vuotta, ehkä vuodenkin ja jos oikein hyvin (/huonosti) käy, saatan jäädä sinne.
En usko että itse pystyisin pitämään yllä kaukosuhdetta ja tiedän, että lähtiessäni yksin ulkomaille omin nokkineni ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja maailmaan, haluan ehkä tutkia mahdollisuuksiani, enkä miettiä Suomessa olevaa poikaystävää. Silti epäilyttää tuo suhteen poikki laittaminen, koska pelkään, että minulle jää sellainen olo, että "nyt ei saa koskaan tietää, mitä siitä olis voinu tulla"... Ja sitä "en suostu" uskomaan, että yhteen palaaminen onnistuisi enää kun tulen ulkomailta takaisin kotiin, koska sillon molemmat on muuttuneet ja ovat niin kaukana toistensa maailmoista. Edellinen suhteeni ei kestänyt edes pojan asepalvelusta. Siinä ehkä osasyy, miksen usko kaukosuhteeni kestävän.
En ole ihan varma mitä tällä viestillä haluan, loppupäätöshän on kuitenkin minun ja poikystäväni välinen. Ehkä haluaisin vaan mielipiteitä, kommentteja, kokemuksia ja kaikkea muuta mikä edes saattais auttaa tän jutun kanssa.
En usko että itse pystyisin pitämään yllä kaukosuhdetta ja tiedän, että lähtiessäni yksin ulkomaille omin nokkineni ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja maailmaan, haluan ehkä tutkia mahdollisuuksiani, enkä miettiä Suomessa olevaa poikaystävää. Silti epäilyttää tuo suhteen poikki laittaminen, koska pelkään, että minulle jää sellainen olo, että "nyt ei saa koskaan tietää, mitä siitä olis voinu tulla"... Ja sitä "en suostu" uskomaan, että yhteen palaaminen onnistuisi enää kun tulen ulkomailta takaisin kotiin, koska sillon molemmat on muuttuneet ja ovat niin kaukana toistensa maailmoista. Edellinen suhteeni ei kestänyt edes pojan asepalvelusta. Siinä ehkä osasyy, miksen usko kaukosuhteeni kestävän.
En ole ihan varma mitä tällä viestillä haluan, loppupäätöshän on kuitenkin minun ja poikystäväni välinen. Ehkä haluaisin vaan mielipiteitä, kommentteja, kokemuksia ja kaikkea muuta mikä edes saattais auttaa tän jutun kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Heti alkuun haluan kommentoida sitä että olet tarttumassa hienoon tilaisuuteen lähtemällä ulkomaille. Moni nainen jäisi tilanteessasi miehen vuoksi Suomeen. Itse muutin Suomesta neljä vuotta sitten työn vuoksi Keski-Eurooppaan. Miesystäväni jäi Suomeen sillä hänellä on yritys siellä. Määräaikaista työsuhdettani jatkettiin ja nyt olen vakituisesti poissa Suomesta. Tällä hetkellä suunnittelemme miesystäväni muuttoa luokseni (hän myy yrityksensä).
En todellakaan uskonut että suhteemme toimisi kaukosuhteena, mutta näin kävi. Mietin pitkään ennen lähtöä miten asiaan tulisi suhtautua ja pitäisikö erota suoraan, mutta tulin aina siihen lopputulokseen etten halua olla muiden kanssa. Tärkeintä kaukosuhteessa on kuitenkin avoimuus, eli teimme sopimuksen: jos toinen löytää uuden kumppanin tai tuntee ettei pysty elämään kaukosuhteessa siitä kerrotaan avoimesti ja sitten asia käsitellään. Meillä on sujunut erittäin hyvin, osittain siksi että miesystäväni työ on hyvin joustavaa ja siten hän voi vierailla luonani noin kuukauden väliajoin.
Kukaan ei voi sanoa sinulle miten sinun tulisi toimia. Puhukaa asiasta, vain siten tunteet ja mahdolliset pelot tulevat ilmi. Itse ajattelin että aina voi yrittää, jos suhde toimii se toimii välimatkallakin ja jos se ei toimi, se kaatuu joka tapauksessa.
vaiheessa edes vaihtoehtona Suomeen jäämistä. Päätin jo aikaa sitten, että varsinkaan yksikään mies ei saa minua jäämään Suomeen ja missaamaan tällasta tilaisuutta. Kerran sitä vain nuoria ollaan ja maailmaa haluan nähdä, niin sitä pitää sitten mennä katsomaan. ;)
Vastauksesi oli muutenkin aika piristävää luettavaa, kiitos siitä. :)
Kummasti vaan tuntuu nämä kaukosuhteet kestävän, mutta silloin on yleensä kyseessä suomalainen ja ulkomaalainen. Eli tod.näk. käy niin, että pistät suomalaisen kanssa bänks, tapaat viikon sisään (tai jo ennen bänksejä) jonkun "loistavan" tyypin ja sitten kun palaat Suomeen niin kitkuttelet hänen kanssaan hampaat irvessä kaukosuhteessa vaikka 10 vuotta. Kun eihän sitä voi kavereille tai vanhemmille antaa sitä iloa, että myöntäisi virheensä. ;)
No joo, aika brutaali ennustus, mutta...
Itse en usko kaukosuhteiden kestävyyteen, varsinkaan, jos toisen poissaoloaika ei ole tarkasti määrätty. kaukosuhde vaatii ehdotonta luottamista, kärsivällisyytttä ja sitoutumista, eikä läheisyysriippuvaisilla ole mitään jakoa koko hommassa.
Lukioaikoina eräs ystäväni lähti viettämään vaihto-oppilasvuotta ja mies jäi suomeen. vuosi meni kitkutellen, ei todellakaan mitään kaunista katseltavaa riitoineen ja eroamisineen ja yhteenpalaamisineen. Kun tyttö sitten palasi suomeen, pari jatkoi yhdessä. Kunnes olivat valmiit myöntämään että suhde oli kuollut jo kuukausia aikaisemmin.
Itse en jättäisi mitään suhdetta vain odottelemaan tulevaisuutta. Varsinkin kun suhteesi on vasta nuori, on vaikea uskoa sen pysyvyyteen. Kaiken lisäksi uskon että pystyt nauttimaan uusista kokemuksista ja tuttavuuksista paljon enemmän, kun ikävä ei koko ajan muistuta kullasta kotimaassa. Kehottaisin ottamaan kaiken irti tilaisuudesta, mihin ikinä päädyttekin.
Olen ollut kaukosuhteessa lähes neljä vuotta. Asun ulkomailla ja miesystäväni on Suomessa. Suhteemme toimii, tapaamme viikon verraan noin kahden kuukauden välein ja kesäisin vietämme yhdessä ihanat neljä kuukautta. Ihan hyvin on toiminut, tosin meillä on takana hyvin pitkä yhteinen historia. En minäkään uskonut että suhteemme toimisi mutta näin kävi. Ulkomaankomennukseni on lopuillaan ja pian palaan Suomeen. Itse ajattelen siten ettei kaukosuhdetta kokeilemalla menetä mitään, suhde kestää tai kaatuu joka tapauksessa. Tärkeintä kaukosuhteessa on täysi rehellisyys, jos toisen on huono olla se on tuotava esiin. Sinun täytyy miettiä suhteesi mahdollisuuksien lisäksi sitä katuisitko sitä jos jäittäisit kansaivälisyyden tuomat mahdollisuudet käyttämättä suhteesi vuoksi. Oletteko keskustelleet suunnitelmistasi poikaystäväsi kanssa? Hän saattaa yllättää ja tukea päätöstäsi lähteä, jopa lähteä mukaasikin.
Itse olin viime keväänä vähän vastaavassa tilanteessa, tosin lähtiessäni olimme seurustelleet vasta vajaa kolme kuukautta. Siinä vaiheessa oikeastaan poikki laittaminen oli ainoa vaihtoehto, mitä kumpikaan edes ajatteli, koska emme vielä tarpeeksi hyvin tunteneet toisiamme, että parin kuukauden yhdessäolon jälkeen suhteen olisi uskonut kestävän neljän kuukauden eron.
Ero oli siis kummankin toive, mutta jatkoimme yhteydenpitoa muuttoni jälkeenkin. Kuitenkin samalla taistelin tuota jumittumista vastaan, ja "uskollisena" en pysynyt kevään aikana. Kuitenkin kun alkukesästä kävin Suomessa, näin myös exääni, eivätkä ne tunteet mihinkään olleet hävinneet. Sen jälkeen minulla ai loppuaikana muita ollutkaan (exälläni ei rivien välistä luettuna ollut koko aikana muita), ja Suomeen palattuani tavallaan palasimme yhteen. Kuitenkin jotain oli hävinnyt ja suhde oli todellista taistelua ja epätietoisuutta, ja lopahti reilun kuukauden yrittämisen jälkeen.
Mitäköhän tällä tarinallani yritän kertoa? Että minulla ei onnistunut, mutta en kaukosuhdetta mahdottomana pidä, jos suhde on valmiiksi vakaalla pohjalla, ja kummallakin on todellista halua sen ylläpitämiseen. Meillä suhde olisi luultavasti loppunut ilman tilapäistä muuttoakin.