Apua

Olen epätoivoisesti yrittänyt lihottaa itseäni, mutta tuloksetta. Haluaisin lisää noin 5 - 10 kg, mutta se ei vaan tule. Olen 162 cm pitkä, painan 54 kg ja olen 43 vuotias.Liikun päivisin noin 7 - 10 km työmatkojen ja koiran kanssa, joten se on pakollista liikuntaa. Aamupalaksi otan kahvia, noin klo 10.30 syön puuron, 13.00 palan leipää. Kun pääsen kotiin, laitan ruuan ja syön. Ruuanlaitossa käytän voita ja kermaa aina kun jompaa kumpaa tarvitsee. Kierrän kaukaa kaikki vähärasvaiset elintarvikkeet ja rakastan yli kaiken kaikkea hyvää "mässyä" eli mässäilen aina kun siihen on tilaisuus. Juon kahvia päivittäin todella paljon. Olen jostain lukenut, että kahvin juonti polttaa rasvaa. Olen kasvoiltani ihan laiha ja ruttuinen. Jo senkin takia olisi kiva saada lisää painoa, että rutut häviäisivät. Kuinka saan kasvoihini lisää pyöreyttä?
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kasvojen "ruttuisuuteen" ei kai auta muu kuin käynnit kosmetologilla ja ihon kosteuttaminen. Juo paljon vettä, syö vihanneksia ja hedelmiä kuin viimeistä päivää ja jatka ulkoilua. Noissa hedelmissä on vielä paljon energiaa, neljässä hedelmässä noin 100 grammaa sokeria. Lisäksi paljon pastaa, perunaa ja riisiä, hiilihydraatteja kaikissa muodoissa jos haluat lihoa. Aamusin näytät syövän aika vähän. Lisäksi juot paljon kahvia, joka kuluttaa vettä elimistöstäsi. Jos ottaisit tavaksi juoda lasin vettä joka kahvikupillisen jälkeen?

Pituuden ja painon perusteella on vaikea mitään sanoa. Olet 162/54 ja minä 165/55 eli samoissa mitoissa ollaan. Sinua näkemättä arvelisin, että olet normaalipainoinen siinä missä minäkin.

Äänestä

Rasvassa on n. kaksinkertainen määrä kaloreita hiilihydraatteihin (joita saat viljasta ja sokerista) nähden. Pistä voisilmä puuroon ja leivän päälle pestoa! Lisää salaatin syöntiä ja päälle öljyistä kastiketta. Rasvan saannin pitäisi olla normaaliruokavaliossa vähintään 60 g/vrk naisilla, jotta elimistö saa sen mitä tarvitsee, mielellään tietysti kovettamatonta kasvisrasvaa tai kalanrasvaa. Syö vaikka omegapillereitä tai mitä niitä on, jos on muuten vaikea lisätä rasvan saantia. Maitorasva ei ole terveellisintä mahdollista (joskin varmaan parempi kuin tekorasvojen transrasvat eli kovetetut kasvirasvat).
Ei kai haittaa jos ikä alkaa näkyä? Täytän tänä vuonna 34 v. ja ensimmäiset juonteet tulleet otsaan eikä silmienympärys eikä suupielet ole enää selvästikään niin kimmoisat kuin ennen. Pientä haikeutta tunnen, että nuoruus on selvästi takana. Mutta se kuuluu asiaan, nelikymppisellä on mielestäni muita haasteita kuin näyttää nuorelta. Ei tule mieleenikään ruveta investoimaan omaisuuksia antiage-voiteisiin, lähden mieluummin niillä rahoilla hemmottelemaan itseäni vaikka etelään.
Vielä yksi ILMAINEN neuvo: et maininnut poltatko tai juotko, ne vanhentavat ihoa kovasti. Lopeta tupakka, vähennä alkoholinkäyttöä (tai lopeta). Raikas ja terveellinen ulkoilma ja rusketus jonka varmaan saat kun ulkoilet niin paljon, kovettavat ja ruttaavat kasvojen ihoa myös. Katsopa vanhoista kuvista kovaa ulkotyötä tehneitä ihmisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


54 kg kirjoitti:

Olen epätoivoisesti yrittänyt lihottaa itseäni, mutta tuloksetta. Haluaisin lisää noin 5 - 10 kg, mutta se ei vaan tule. Olen 162 cm pitkä, painan 54 kg ja olen 43 vuotias.Liikun päivisin noin 7 - 10 km työmatkojen ja koiran kanssa, joten se on pakollista liikuntaa. Aamupalaksi otan kahvia, noin klo 10.30 syön puuron, 13.00 palan leipää. Kun pääsen kotiin, laitan ruuan ja syön. Ruuanlaitossa käytän voita ja kermaa aina kun jompaa kumpaa tarvitsee. Kierrän kaukaa kaikki vähärasvaiset elintarvikkeet ja rakastan yli kaiken kaikkea hyvää "mässyä" eli mässäilen aina kun siihen on tilaisuus. Juon kahvia päivittäin todella paljon. Olen jostain lukenut, että kahvin juonti polttaa rasvaa. Olen kasvoiltani ihan laiha ja ruttuinen. Jo senkin takia olisi kiva saada lisää painoa, että rutut häviäisivät. Kuinka saan kasvoihini lisää pyöreyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu