Huh näitä tunteitä.Kertoisitteko naiset etenkin,miten tunnette,jos miehellä on lapsi edellisestä liitosta?Parisuhteemme voi hyvin.Olemme kiintyneet ja pystymme keskustelemaan syvällisiä asioita ihmeen paljon.On vain se,että en ole yli 2 v. jälkeen "sopeutunut"lapseen.Siis voin tehdä kaikenlaista hänen kanssaan ja joskus harrastamme kolmistaankin jotai kivaa. Jokin vain mua ahistaa sisällä!! En haluaisi todellakaan luopua parisuhteestamme ja haluan naimisiinkin.Ei vaan tunnu keskustelutkaa auttavan asiaan..
uusperhe...
nurse73
81037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yksinhuoltajaäiti asettaa lapsensa aina uuden miehensä edelle. Oletetaan, että aikuismainen mies ymmärtää ja hyväksyy tämän mutinoitta. Jotkut tähän kykenevätkin.
Toisin päin tuntuu olevat todella vaikeaa. Keskiverto nainen ei voi sietää tilannetta, ettei hänellä olis selvä ykkösasema miehensä elämässä. Siksi näiden lastenkin hyväksyminen on useimmille hankalaa.
Näinhän se on, että kun otat "käytetyn" miehen, niin sinun tulee sopeutua siihen tosiasiaan, että miehellä voi myös olla lapsia edellisestä liitosta. Jos rakastat miestäsi, niin rakasta myös hänen lastaan. Koska muutakaan et voi, jos haluat pitää miehesi.
Tai sitten lopetat suhteen ja vaihdat "käyttämättömään" poikamieheen miehesi. Jolloin ei ilmene näitä "ongelmia" parisuhteessa. Syytön lapsi on siihen, että on syntynyt tähän maailmaan.
että "Jos rakastat miestäsi, niin rakasta myös hänen lastaan."
Jos ei rakasta, niin ei rakasta. Sama kun ihmetellään jos joku ei pidä jostain lapsesta. Eihän sitä pidetä jokaisesta aikuisestakaan. Jollei kemiat toimi, niin ne ei toimi.
Sitä paitsi, lapsen isä saa olosi kyllä tuntemaan hyväksi lapsen kanssa, niin halutessaan.
Eihän lasta tarvitse rakastaa. Pääasia että tulette toimeen ja teillä on kivaa silloin kun yhdessä vietätte aikaa.
samaa mieltä! Älä odota iteltäs tai lapselta liikaa, ei toisen lapsen "kuulukaan" äidillisiä tunteita herättää. Olet aikuinen joten sopeudut, sen jo käytännössä olet osoittanut. Sisäistä se. Hyvä jos voit asiasta puhua, mutta joskus kannattaa istua yksinkin, esim. listata tilanteet joissa se hankala olo tulee ja yksi kerrallaan keksiä miten ne voisi jotenkin nousta näkemään kärpäsenä katosta...
heehoo... resursseja valuu ihan muille geeneille kuin omillesi, kyllähän se pakkaa vituttamaan.
siitä että miehellä olisi lapsia, mutta minulla oli kaksi lasta kun tapasin mieheni ja hän on sopeutunut hyvin lapsiini, oikeastaan paremmin kuin lapset häneen. Arvostan siinä asiassa miestäni tosi paljon. Ehkä sinun ei kannata ajatella miehesi lasta, anna miehesi hoitaa se asia.
Mulla on miltei samanlainen tilanne. Avomiehelläni on vajaa 2 v. lapsi edellisestä suhteesta.
MUTTA mulla ei todellakaan ole lasta vastaan yhtään mitään! En varmasti vielä rakasta häntä, mikä on täysin luonnollista, mutta hänen tyttärensä on aivan ihana tapaus :)
Minua ennemminkin häiritsee mieheni exä, jota hän suhteen alussa "hehkutteli" varsinkin humalassa. Vaikka olemme sataan kertaan keskustelleet asian läpi ja tiedän, että avomiehelläni ei ole tunteita exäänsä kohtaan, niin silti se jotenkin häiritsee minua. Varsinkin nyt, kun itsellä on kova "vauvabuumi" päällä, mutta mieheni sanoo tälle ehdottomasti EI! Jotenkin sitä tuntee (heikolla itsetunnolla varustettuna) itsensä huonommaksi. Tiedän nimittäin, että hän itse ehdotti lapsen hankintaa entiselleen. Miksi siis minun kanssani ei voisi hankkia lapsia? Nyt hän haluaa elää suhteessa, jossa saa käydä baareissa jne. ja elää "viikonloppuisin" elämää... Oma järkikin sanoo, että lähde menemään, mutta en vaan voi. Olemme todella rakastuneita toisiimme ja mä en vaan pystyisi lähtemään. Kuitenkaan tätä jonkinlaista ahdistustakaan ei jaksaisi.
Vertaistukea, neuvoja?