Mitä mieltä olette ihmiset, onko väärin hellitellä MIELESSÄÄN ihastusta avioliiton ulkopuoliseen kohteeseen? Tarkoitan tilannetta, jossa haluaa olla uskollinen omalle puolisolleen, eikä aio pettää tätä, mutta on kuitenkin (lähes seksittömän aviosuhteen vuoksi?) sallinut itselleen tilaa tälle ihastumisen TUNTEELLE itsessään eikä yritäkään pois tästä tunteesta, vaan nauttii siitä taysin rinnoin. Onko se mielestänne väärin?
Onko ihastuminen väärin?
MMM
101835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole mikäli pitää ihastumisen omana tietonaan eikä tee mitään. Mutta jos kerrot puolisollesi ihastumisestasi tai teet jotain konkreettista on se väärin ja lähinnä siksi ,että satutat sillä puolisoasi.
Ihastu ihmeessä, mutta pidä kaikki omana tietonasi ja haaveile vaan älä toteuta mitään.
Minulle kävi niin, että mies kertoi ihastumisestaan ja siitä mitä olivat yhdessä keskenään viettäneet aikaa tosin seksiä ei kuulemma harrastettu. Mutta olisi pitänyt tuon omana tietonaan ja lopettanut tulella leikkimisen siihen, miksi satuttaa syytöntä puolisoa.
Itkua , pelkoa ja katkeruutta tuo on aiheuttanut minussa ja vihaa sitä toista naista kohtaan joka suostui mieheni "leikkiin".
Haaveile vaan, mutta älä kerro äläkä missään nimessä toteuta mitään
Anteeksi ymmärän vähän suomea.
Sille ei voi mitään. Olen samassa jamassa. Mitä enemmän luulottelee kohteesta, syvällä ollaan otsaa myöten, eihän edes tunneta.
ei ole väärin ihastua,mutta kyllähän näitä tuomitsijoita täällä tuntuu olevan.Mulla on ihan sama juttu kuin sulla.Odotan vain tämän hullutuksen menevän ohi.Välillä tosin tuntuu,että mieheni epäilee jotain,vaikka mitään ei ole tapahtunut,vain aivoissani.Käyttäydyn varmaan jotenkin erilailla.Olen muissa maailmoissa...
Aivan samoin ajattelen kuin edellisetkin. Itse olen ainakin aina ihastunut helposti ihmisiin, oma aviopuolisoni vain on oikeastaan ensimmäinen ihminen, jota kohtaan tuo ihastus ei koskaan ole mennyt ohi, siis suomennettuna rakastan häntä.
Se ei kuitenkaan ole estänyt minua ihastumasta toiseen. Aluksi yritin pyristellä eroon tästä tunteesta, kärsin tosissani, kun podin huonoa omaatuntoa ja yritin kumota ihastusta järjellä. Lopulta luovutin. Annan tunteen olla. Joskus se vaimenee hetkeksi, kun en tapaa ihastustani, joskus vaikkapa uni saa sen taas roihahtamaan uudestaan. En aio koskaan pettää miestäni, en koskaan aio tehdä tämän ihastuksen suhteen mitään. Mutta en enää yritä päästä siitä eroon, vaan yritän nauttia tunteesta ja vaalia sitä, kuten sinä sanoit. Se on tuonut paljon iloa elämääni, mutta ei ole loukannut ketään mitenkään. Oikeastaan päin vastoin, se on saanut minussa aikaan positiviisia muutoksia, joista luonnollisesti oma puolisoni nauttii eniten.
Minun on ollut pakko ottaa asenne, että niin kauan kuin tämä pysyy minun pääni sisällä, se ei satuta ketään.
Minkä sille voi? Ei ajatuksiaan voi muuttaa, vähän ohjailla vaan :)
Vähän samassa tilanteessa itsekin. Vuosiin ei tälläistä vipatusta ole puntissa ollut oman miehen kanssa, oiskin! Nuoria kuitenkin vielä ollaan.
Miksi kaikki kiva pitäisi kieltää?
Mulla on hirveä itseruoskinta menossa. En ole voinut antaa itselleni anteeksi sitä, että ajattelenkin toista, joka ei ole oma mieheni. Moraalisesti tuntuu, että olen täysin rappiolla. Sormeanikaan en ole nostanut ihastuksen vuoksi, enkä nosta, mutta silti tuntuu, että olen täysin paha ihminen ja mieheni ei ansaitse minua. Kyseistä itseruoskintaa on kestänyt jo yli puoli vuotta ja alkaa pikkuhiljaa tympimään. Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään ko. ihmisen tapaamista, mutta vaikeaa se on, koska oma mies on hänen hyvä ystävänsä ja he tapaavat todella usein meillä kotona.
Harmittaa. En olisi tällaista halunnut. Olen myös pettynyt itseeni.
Voihan ihastumisen tunteeseen jäädä koukkuun!
Ja siihen tulisikin jäädä. Omaan puolisoon voi ihastua aina uudelleen ja uudelleen.
Itse ihastun omaani jonka kanssa olen ollut naimisissa 20 vuotta lähes päivittäin.
Tosin meillä on ollut kriisejä ja silloin ihastuminen omaa kohtaan josko ketään kohtaan ei ole päällimäisenä, mutta kun elämä on seesteistä voi puolisoon ihastua joka päivä.
Oma pikku nassukkani ja kulta puppelini, niin se vaan on.
Olet oikeassa; eiköhän vaan me puolisot ihastella sitä omaa toista puoliskoa siinä vieressä! Ihastumisia saattaa tulla ja mennä, mutta yksi on ja pysyy (ainakin toivottavasti), nimittäin se johon alunperin niin ihanasti ihastuimme. Palauttakaamme mieliin se alkuhuuma mikä suhteessa vallitsi kun ihastuttiin (ja siitä sitten eteenpäin), ja eläkäämme se uudestaan! Tsemppiä uusintoihin kaikille!