Tuli tässä mieleen kysyä miten teillä muilla pitkään aviossa olleilla hoidetaan esim. hääpäivän "velvollisuudet"???
Meillä oli eilen 18-vuotishääpäivä - mutta mies ei edes muistanut sitä ollenkaan!
Tosin ei hääpäivää ole meillä kai koskaan juhlistettu mitenkään, se kun on kai vain sellainen välttämätön paha miehen mielestä... Koko häistä jäi minulle aikoinaan vähän valju mielikuva, kun ei niitä kunnolla mietitty ja järjestelty - ei ollut aikaa kun mies oli aina töissä. Hääpäiväkin on siksi talvella, että se häiritsisi mahdollisimman vähän mahdollisia työkeikkoja!!! Yksin minä jotakin juhlantynkää yritin saada aikaiseksi. Mies ei kai ollut koskaan edes käynyt kenenkään häissä ennen omiaan, joten hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä siellä edes tapahtuu...
Miehen mielestä mitään ei tarvitse juhlia, saatikka ostella mitään "killuttimia" kun niitä on muutenkin liikaa! Turha kai sanoakaan, että en aikoinaan saanut minkäänlaista huomenlahjaa, enkä tietenkään lasten syntyessäkään lahjoja ole saanut - vaikka jouduin molemmilla kerroilla makaamaan sairaalassa useita viikkoja...
Ei mies pahemmin ehtinyt minua edes katsomaan sairaalaan ja taksilla piti yksin tulla kotiinkin - itkemään (kun vauva joutui jäämään sairaalaan teholle) --- mies oli silloinkin talkootöissä!
En minä nykyisin haluakaan lahjoja sen kummemmin, mutta olisihan tuo ihan mukava joskus tulla huomioiduksi edes jollakin tavalla!?
No nythän olen kyllä muutenkin kyllästynyt tähän kuolleeseen liittoon ja ero on vain ajan kysymys. Mies hokee kyllä rakastavansa minua, mutta se tulee aika mekaanisesti ja teot eivät kulje samaa rataa, joten tuo sana on meillä kokenut pahan inflaation!
Meillä oli eilen 18-vuotishääpäivä - mutta mies ei edes muistanut sitä ollenkaan!
Tosin ei hääpäivää ole meillä kai koskaan juhlistettu mitenkään, se kun on kai vain sellainen välttämätön paha miehen mielestä... Koko häistä jäi minulle aikoinaan vähän valju mielikuva, kun ei niitä kunnolla mietitty ja järjestelty - ei ollut aikaa kun mies oli aina töissä. Hääpäiväkin on siksi talvella, että se häiritsisi mahdollisimman vähän mahdollisia työkeikkoja!!! Yksin minä jotakin juhlantynkää yritin saada aikaiseksi. Mies ei kai ollut koskaan edes käynyt kenenkään häissä ennen omiaan, joten hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä siellä edes tapahtuu...
Miehen mielestä mitään ei tarvitse juhlia, saatikka ostella mitään "killuttimia" kun niitä on muutenkin liikaa! Turha kai sanoakaan, että en aikoinaan saanut minkäänlaista huomenlahjaa, enkä tietenkään lasten syntyessäkään lahjoja ole saanut - vaikka jouduin molemmilla kerroilla makaamaan sairaalassa useita viikkoja...
Ei mies pahemmin ehtinyt minua edes katsomaan sairaalaan ja taksilla piti yksin tulla kotiinkin - itkemään (kun vauva joutui jäämään sairaalaan teholle) --- mies oli silloinkin talkootöissä!
En minä nykyisin haluakaan lahjoja sen kummemmin, mutta olisihan tuo ihan mukava joskus tulla huomioiduksi edes jollakin tavalla!?
No nythän olen kyllä muutenkin kyllästynyt tähän kuolleeseen liittoon ja ero on vain ajan kysymys. Mies hokee kyllä rakastavansa minua, mutta se tulee aika mekaanisesti ja teot eivät kulje samaa rataa, joten tuo sana on meillä kokenut pahan inflaation!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Teit pitkän listan, mitä et ole saanut.
Voisitko mainita joitain asioita, mitä olet saanut? Ihan vain muutama sieltä isommasta päästä? Onko niitä?
Minä en liioin juurikaan perusta merkipäivistä, ja kun tekee mieli ostaa lahjoja, en jaksa odottaa seuraavaan "juhlaan". Siksi kai antamini lahjoja ei oikein arvosteta.
Minä kuitenkin rakastan puolisoani vuoden jokaisena päivänä, ja välillä tekee pahaa, kun merkipäivinä pitäisi ostaa jotain vielä suurempaa, ettei saisi suoranaisia haukkuja.
Siinä jotenkin tuntee, että rakkaus on toissijainen asia, ja on kärsinyt inflaation.
Siis en haluakaan mitään isoja lahjoja - vaan se ajatus, että minut olisi jotenkin huomioitu taikka muistettu olisi tärkeintä!
En ole kai koskaan saanut mitään lahjaa mieheltä yllätyksenä tämän parikymmenvuotisen liiton aikana. Ne harvat kerrat, kun jotain on "täytynyt" antaa, on menneet niin, että käyn ensin hommaamassa itselleni jotakin mitä tarvitsen ja esitän miehelle laskun! Nyt en ole vuosiin enää "tarvinnut" mitään....
Selvää rahaa minulle yritetään työntää joskus korvikkeeksi - mutta se ei korvaa sitä AJATUSTA!!! Melkein tekisi mieli repiä ne kylmät setelit...
Pystyykö joku oikeasti antamaan yllätyslahjoja, jotka joskus jopa osuisivat oikeaan?
Muuten, mitä olet antanut miehellesi lahjaksi vuosipäivinä?
Olenhan minä miehelle takavuosina aina jotakin pientä edes yrittänyt antaa (mm. vaatteita, musiikkia, lukemista) - syntymäpäivinä ja jouluna... Mutta kun hän ei oikeasti tarvitse mitään, vaan kaikki on jossakin miltei käyttämättöminä. Hänelle vain ruoka (ja juoma) merkitsee jotakin!
Minä kuitenkin olen sellainen, joka haluaisi antaa pieniä lahjoja toisille - ihan ilman syytäkin. Jos vaan toinen arvostaisi...
Mutta kun ei mies osta edes omille lapsille mitään lahjoja (viime jouluna taisi ensimmäistä kertaa kysyä pojalta mitä tämä haluaisi), vaan minä yleensä hoidan kaiken yksin. Eikä hän osallistu mihinkään suvun lahjoihin, vaikka yhdessä juhliin sitten mennäänkin...
Miehen tulot ovat moninkertaiset omiini verrattuna.
Nyt vaan tämä juttu lähti vähän väärään suuntaan, kun oikeastaan halusin kuulla miten MUUT juhlistavat esim hääpäivää - siis miten muistetaan (ei välttämättä lahjoja antaen)???
Meillä kun ei mies ilmeisesti vielä tänäänkään muista, että eilen oli hääpäivä...
Niin, ei se siitä lahjan rahallisesta arvosta ole kiinni. Paljon tärkeämpää on se, että on ajatellut ja yrittänyt. Mielummin otan itse vaivalla räpelletyn romanttisen illallisen, kuin kalliin korun. Ainakin tämän tytön sydän sulaa, kun huomaan, että mies on nähnyt vaivaa (vaikka lopputuloskaan ei olisi loistokas).
En osta lahjoja kenellekään, niiden saaminenkin on vastenmielistä.
20-vuotishääpäivä"lahja" oli yhteinen matka, joka ei tosin ajoittunut oikeaan päivään, vaan työasioiden vuoksi aikaisemmin.
Viimeisin hääpäivä osui perheen yhteiseen lomareissuun, joten mitään sen erityisempää ei tullut järjestettyä.
Ei me juhlita mitenkään. Arkena saatetaan toisillemme jotain tarpeellista hankkia, mutta mielestäni jokainen päivä on hääpäivä, sillä aina tulee yksi päivä lisää yhdessä ja se on halin arvoinen. Mielestäni nuo juhlat ovat lasten juttu.
Ei minulle ole tullut mieleenkään, että miehen pitäisi minulle jotain hankkia. Tai ensimmäisenä synttärinä kun olimme yhdessä, hankki pikkujutun, mikä oli tarpeen muutenkin. Sanoin, etten jatkossa tarvitse synttärilahjoja, kun en tykkää synttäreitä pitää.
Vuosia on nyt 15 takana naimisissa, sen verran että 10-v päivänä mies osti viinipullon, kun yhtäkkiä muisti mutta kun itse en sitä edes juo kuin lasillinen joskus, joten sitten se meni hänelle itselleen. Siinä oli muuta ikävää asiaa juuri silloin, menetin mm. työni samalla viikolla ja koko hääpäivä unohtui sen harmin alle. Äitienpäivänä ei miehen kuulukaan minua muistaa, en ole hänen äitinsä. Lasten kotikutoiset kortit ovat nyt jääneet, kun yläasteella eivät niitä enää tee, se vähän harmittaa, mutta mieheltäni en materiaa halua. Mieluummin niin, että säästetään yhteiseen isompaan. Kukille ja hajusteille olen allerginenkin ja koruja en käytä lainkaan. Syömään voisin joskus lähteä, mutta ei siihen tarvitse mitään päivämäärää olla. Jotenkin minusta hääpäivän juhlinta on jopa vastenmielistä, en tiedä miksi.
Exä halusi kovasti että muistan erilaisia päiviä. Menestys oli huono, kun en aina tiedä edes mikä päivä viikosta on. Yritin aluksi hankkia jotain syntymäpäiviksi, mutta vastaanotto oli aina huono. Eivät kelvanneet lahjat ja sen kyllä muistaa kun harkitsee seuraavien hankkimista. Itse en halua lahjoja, enkä minkäänlaista muistamista missään tilanteessa.
Tämä ongelma oli yksi niistä syistä, miksi emme enää ole yhdessä (ei uskonut rakkauteen ilman muistamisia).
Ei yhtään lahjaa kahteenkymmeneen vuoteen? Olen sanaton. Minä koetan aina joskus yllättää, vaikka olisin raivoissanikin jostain. Kai juuri sen ajatuksen takia.
Puolisosi ei taida olla sitten niinkään romanttinen, kuin minä, ja se on vähän se. Toivottavasti hän nyt edes jotenkin ottaa Sinut huomioon. Sen sanominenkin on joskus aika vaikeaa. Mitä jos kokeilisit hämmentää hänet ostamalla hänelle jotain pientä?
Tsemppiä tuntemattomalta!
Miten olen muistanut vaimoani.
Rakensin talon perintörahoillani.
Etsin töitä ja sain.
Pyrin täyttämään velvollisuuteni niin muualla kuin kotona. Olemaan vastuuntuntoinen mies.
Opettelin osallistumaan kodinhoitoon, ruuanlaittoon ja lasten kasvatukseen.
Sittemmin korut, jotka olen ensimmäisillä (!) ammattini työtuloilla olen vaimolleni ostanut on lipaston laatikossa eikä niitä enää koskaan (?) käytetä. Kukat, joita olen vaimolleni tuonut kuolee kastelemattomuuteen, ruoka jota valmistan syödään ilman kiitosta. Silti, joka päivä sanon sydämmestäni lähtien, että rakastan häntä. Ei usko.
Olisikohan minun pitänyt jättää perheemme koti rakentamatta, asua vuokralla ja tuoda kolme kertaa vuodessa kukkapuketti ja rustailla runoja...
Mistä tuollaisia miehiä vielä löytyy? Talonrakentaja ja myös ruuanlaittotaitoinenkin?
Olet ilmeisesti tehnyt kaikkesi perheesi eteen ja vaimosi on silti tyytymätön, mistä se oikeasti johtuu? Itse toivoisin mieheltäni enää ainoastaan vastuuntuntoa, mutta sitäkään ei ole!
Avaa silmäsi, kyllä meitä on. Mitä yritin sanoa, mutta kun en kirjoittanut kapiteelilla ja laittanut huutomerkkejä perään, on että miehenä kuvittelin muita asioita tärkeämmiksi kuin jotkut vitun kukkapuskat ja nimipäiväkortit.
No, jäihän minun kirjoituksesta toki joitain muitakin asioita pois, mutta aiheenahan oli miten olen vaimoani muistanut. Vastuuntunnosta: Olisi monesti ollut helpompaa ollut juosta karkuun, mutta kun en ole sitä(kään) oppinut vaan murenen paikoilleni -kukin tavallaan.
Olen myös saanut hirmu vähän lahoja, paitsi viime vuosina, kun mies on pikkuhiljaa tajunnut, kuinka minua loukaa, ettei tule mitään. Siskoni Ranskassa ja lahjominen aivan uskomatonta. Lasten syntyessä 10.000€ antiikikorut jne. Mutta meidäm suomalaisten tapakulttuuri tässä kohtaa tosi heikko, noin keskimäärin. Mutta kerro ja auta häntä esim. tilaa lahja, Tai jos muu ei auta, ne ja osta itse ja kerro, että on nyt se lahja, jota en sinulta saanut. Hyvän tahtoisesti ei aggressivisesti. Tai lähetä Esa Saarisen kurssille niin oppii anteliaaksi.
Miksi joidenkin ulkomaalaisten tapakulttuuri olisi jotenkin parempi?
Kun menimme naimisiin, järjestimme suht suuret häät ja teimme sen kaikilla vanhoilla tavoilla maustettuna. Sain hääpäivää seuranneena aamuna huomenlahjan.
Jokaisesta lapsesta mieheni on minua muistanut, niin kukilla, suklaalla,päivän lehdellä, kuin kalevalakorullakin.
Hää- ja kihlapäivinä, jouluna, syntymä- ja nimipäivinäkin olemme toisiamme muistaneet,jos ei ole ollut lahjaa, olemme tehneet romanttisen illallisen, viettäneet illan elokuvissa tai muuten juhlistaneet tärkeitä päiviämme. Myös lapset tulevat muistetuiksi.
Joskus pienemmin,joskus isommin, miten on miltäkin tuntunut ja rahkeet riittäneet. Jos jostain syystä ei ole rahaa ollut,niin olemme tehneet vain muuten erityisen illan,ei siihen paljoa vaadita,mielikuvitusta vain. Samalla olemme keskustelleet hieman isommin joistakin asioista.
Tämä on meidän tapamme ja kumpikin on näin halunnut, kukin tekee kuinka tahtoo, mutta tämä on eräs tapa...
No meillä mies odottaa, että minä muistaisin hänen syntymä- ja nimipäivät sekä tietenkin isäinpäivän ja joulun. Joulun ja isäinpäivän olen aina (yhdessä lasten kanssa) muistanut ja syntymäpäivät myös, mutta nimmarit jäävät joskus väliin. Silloin hän loukkaantuu valtavasti. Ei se loukkaantuminen ärsyttäisi kovinkaan paljon, ellei sitten olisi niin, ettei mies itse koskaan muista minun syntymä- ja nimipäiviäni. Mies muistaa myös huonosti lastensa juhlat, ja se jo tosissaan ottaa pattiin ... että kehtaa olla niin omahyväinen. Mutta sulle Kirsikka, ei typerästäkään miehestä kantsi kuitenkaan erota. Elämän onni löytyy omasta sisimmästä!!! Opettele seisomaan omilla jaloillasi, äläkä odota mitään. Silloin et koskaan petykään.
Sinun täytyy ymmärtää sellainenkin seikka ettei kaikki perusta vuosipäivistä samoin kuin toiset.
Tunsin erään miehen joka vuokrasi suuret tilat ja kutsui kauheat määrät väkeä juhlimaan 30v. päiviään,kaikkina välivuosina juhlat olivat pienemmät.
Se oli hänen tapansa.
Tunsin miehen joka ei halunnut juhlittavan edes 60v. päiväänsä.
Hän oli niin vaatimaton.
Minä uskon että miehesi on kiitollinen sinulle jokaisesta päivästä.
Se ettei hän muista hääpäivää saattaa olla hänen katsomuksensa ettei halua moisesta kohua nostaa ,mielummin vaatimattomalla linjalla.
Jos taas sinun mielestäsi asiaa olisi kiva juhlistaa niin päräytä kunnon kemut miehesi yllätykseksi.
Meitä on niin moneen junaan ajattelevia.
Ja kysymykseen kuinka vietimme hääpäivämme,emme mitenkään,ja koin miehenä hieman huonoa omaatuntoa siitä jälkeen päin mutta ajattelin sitten kun 20v tulee täyteen juhlistaa oikein kunnolla.
tulla muistetuksi. Mutta jos oj oppinut, mitään ei kannata odottaa tulee vain pettymyksiä. Silloin sanoa, en minä oikeastaan välitä. Sitten tulee prinssi joka lupaa maan ja taivaan ja sitten on vientiä. Se moukka ukko unohtuu siihen paikkaan.
et ole "jokainen"
mene. En minä ainakaan materian perässä kulje. Kyllä suhteessa pitää muutakin olla, kuin hienoja lahjoja. Monesti nämä "prinssit" korvaavat läheisyyden tavaralla.. ei lämmitä pidemmän päälle.
Me mentiin maistraatissa naimisiin pari vuotta sitten, eikä mies muista sitä päivää, siis oikeasti muistaa kuukaudenkin väärin:D Enpä tiedä itkeäkö vai nauraa, niin merkityksellistä oli hänelle!:) No, eipä minullekaan vakituiset ns.pakolliset juhlapäivät ole tärkeitä, meillä on elämä muuten niin kivaa ja juhlitaan pieniäkin asioita isosti. Muutenkin mies huomioi. Sitten jos ei muutenkaan huomioisi niin saattaisin nostaa metakan asiasta:)
emme olekaan pitkään olleet aviossa (tosin yhdessä 10v), oli vain pakko kertoa kuin huvitti miehen muistamattomuus:D
loukkaantuisin, jos mieheni ei edes muistaisi "merkkipäiviä"
Ei meilläkään koskaan ole mitään kovin erityistä. Mutta se, että mieheni osoittaa sanoin ja vaikka pienillä extra-hellyyden osoituksilla, että on muistanut päivän, on minulle tärkeätä. Ja se tuntuu hyvältä.
Tuota, oletko ikinä ajatellut, että miehesi suhtautuminen työhön voisi olla myös sairaaloista ?
Toisaalta toiset ihmiset ovat sellaisia, että eivät yksinkertaisesti rakkaudestaan huolimatta osaa asettua toisen asemaan tai tunnetiloihin. Ja monella ne teot ovat ainakin ajatuksissa olleet perheen parhaaksi, huolenpitoa tms. Ja sitten he ovat ihan ihmeissään toisen pettymyksestä ja vihan tunteista..
Mutta luulen ymmärtäväni tunteesi. Varmasti tuntuu pahalta.
ole ollut tosin naimisissa vasta 9 vuotta ja 3 kuukautta. Mutta olen ollut mieheni kanssa yhdessä 14 vuotiaasta asti, joten uskaltauduin vastaamaan ;-)
Joo, naiset toivoisivat romantiikkaa ei sillä niikään väliä mitä ne miehet tuovat. Jasilloin kun mies jotain naiselle tuo niin nainen tuntee olevansa miehen mielessä ja tälle tärkeä. Tästähän on kysymys eikä lahjoista ja rahasta missään nimessä!
Itse olen opetellut huomaamaan asiat mitä mieheni tekee minulle ja pitänyt niitä romanttisina. Ja myös olen kertonut mitä toivoisin. vähän nihkeesti mies on nyt panostanut siihen mutta onhan tässä aikaa vielä. Kuitenkin tiedän että hän minua arvostaa ja rakastaa, haluaisin vain kuulla se useammin vielä! naisten täytyy saada kuulla sitä sata kertaa enemmän kuin miesten!!!
Minulle romanttisia arkisia miehen tekoja ovat esim.
* mies vie aina roskat, minun ei tarvitse niihin koskea. Hän siis tekee sen minun vuokseni.
*Eilen hän toi minulle kylmäsvustettua lohta kaupasta vaikken pyytänyt. Hän tietää että siitä pidän kovasti. se kertoo minulle että hän ajattelee minua!
* mies vie aamulla koiran ulos jos menen aikaisin töihin. hän antaaminun siis nukkua pidempään.
* sulki television vei sänkyyn ja tekin jalkäpohja hieronnan josta tuli kokovartalohieronta..
Toki toivoisin vielä sellaisia ei arkisia romanttisia tekoja. Olen kyllä kiitollinen edellisen tyyppisistäkin ja teemme molemmat näitä ja näinhuomioimme toisemme.
Mutta miehet!!! ne ei-arkiset romanttisen teot, yllätykset (syömään vieminen, kukat, korut, ym) saavat naisen tuntemaan itsensä naiseksi!!! ja siitä on teillekin miehinä paljon hyötyä! ja monet naiset muistavat nämä tekonne vuosikausia!
hääpäivistä..itse ehdotin ettei laiteta sormuksiimme mitään päivämääriä kun ne jotenkin velvoittavat tai ahdistavat. minusta on parempi muistaa toista silloin siltä tuntuu. jotenkin se että pitää tiettynä äpivänä olla romanttinen väkisin ei välttämättä ole romanttista. En ole koskaan oikein osannut juhlia synttäreitänikään (tosin olemme niitä kyllä jotenkin viettäneet mutta se tietty päivä ei ehkä ole niin oleellista minulle) ja nimipäivää en edes tiedä milloin minulla on sellainen..
Olen nyt miettinyt itseäni ja aika omituinen taidan olla...
Miehelläni on tulossa pyöreät vuodet täyteen, mutta hän on vuosia jo sanonut, ettei meinaa juhlia päivää mitenkään - hänhän ei perusta muidenkaan juhlista. No välillä on kuitenkin melkein suunnitellut jotakin ruokailua lähipiirille jossakin, mutta mitään valmista ei ole tullut. Aikaa on enää vajaa kuukausi.
Kotona ei juhlia ainakaan voida pitää, koska miestä ei kiinnosta vähääkään kodin siisteys ja jälki onkin välillä kuin kaatopaikalla! Kaikki jää sinne minne sattuu "unohtumaan" - ruoka-astiat, roskat ja vaatteet... En jaksa aikuisen miehen jälkiä siistiä jatkuvasti.
No nyt olen joka tapauksessa ajatellut, että kai minun on hänelle lahja ostettava kuitenkin... Vaikka toinen ei ostele kenellekään lahjoja - eikä osallistu yhteisiin lahjakeräyksiin (nimi on aina kortissa mukana kuitenkin). Minä kun en osaa olla antamatta lahjoja! Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole enää mitään syvällisiä tunteita miestäni kohtaan ja vain mietin eroa kaiket päivät.