Monesti, kun tulee ero. Tytär taantuu äidin pikku tytöksi, millä nuket on muuttunut oikeiksi
pieniksi ihmisiksi. Äiti on mielissään, kun tuntee itsensä tärkeäksi. Entäs kun äiti ei voi enää auttaa. Lasten isä on huomannut häntä ei kaivata. Miten kummassa tämä äidin pikku kullanmuru pärjää yksin kolmen lapsen kanssa.
pieniksi ihmisiksi. Äiti on mielissään, kun tuntee itsensä tärkeäksi. Entäs kun äiti ei voi enää auttaa. Lasten isä on huomannut häntä ei kaivata. Miten kummassa tämä äidin pikku kullanmuru pärjää yksin kolmen lapsen kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äiti on omasta mielestään niin helvetin korvaamaton heti syntymästä lähtien. Raskaus, synnytys ja imetys. Vain niissä äiti on tärkeämpi. Äiti vain ei ymmärrä, eikä hyväksy että lapsi on isälle aivan yhtä tärkeä. Fyysinen yhteys raskauden aikana ei tee asiaa toisenlaiseksi. Vauvastakin äiti haluaa huiolehtia yksin, paitsi silloin kun ei jaksa. Silloinkin miehen pitää hoitaa lasta kuten äiti haluaa, eikä kuten isä hoitaa vaikka isä hoitaisi hyvin.
Äidit ovat asennevikaisia. Eivät kaikki, kiitos heille. Nämä asennevikaiset voivat kaikessa ylhäisessä yksinäisyydessään sitten ratkaistakin mainitsemasi ongelmat, koska ovat niin kertakaikkiaan kaiken yläpuolella. Vaan eivät he ratkaise. Silloinkin syyttävät kaikkia muita siitä kun elämä on perseellään. Etenkin mies on syyllinen.
Mutta onnekis tosiaan nykyään on paljon myös naisia, jotka haluavat ja antavat miehen olla 50% vanhempi lapselle, niin iloissa kuin suruissakin.
"Isä on turha. Isä löysi uuden naisen ja unohti samantien kolme lastaan edellisestä avioliitosta. Ei tule jouluna eikä syntymäpäivinä onnittelukorttia, yleensä ei edes muista..."
Tästä on kulunut jo vuosia, allekirjoittanut elää omaa elämää, johon isä ei kuulu. Ei ole isä käynyt edes omassa kodissani, saati sitten tutustumassa lapsenlapsiinsa. Kadulla jos vastaantulee hyvä jos tervehtii, uusi nainen muutti isäni elämän.
Olisi melkein parempi jos isäni olisi kuollut.
Olkaa onnellisia jos olette saaneet hyvän ja huolehtivan isän, minä en ole saanut.
Sama kohtalo minulla, isä ei uuden naisen löydettyään enää pitänyt yhteyttä meihin kolmeen lapseensa entisestä liitosta. Vihaan sitä uutta naista ja isääni pidän tahdottomana mitättömyytenä. Vieläkin itkettää se tuska, kun isä poistui elämästä eikä enää välittänyt. Onneksi itse onnistuin valinnassa paremmin, exäni rakastaa lapsiamme ja pitää tiiviisti yhteyttä, vaikka erosimme.
Se että isä hylkäsi meidät, ei ollut äidin vika. Miehet ajattelevat alapäällään, naiset kyllä yleensä ymmärtävät lastensa parhaan ja haluavat, että lapsilla säilyy yhteys isään, koska se on tärkeää lapsille.
Hei,
erosimme mieheni kanssa tuossa loppuvuodesta. Säälittää lapsiamme, kun isä ei heitä tapaa. Toki lapsemme ovat jo murkkuiässä, mutta siitä huolimatta. Varsinkin poikamme kärsii. Aikaisemmin tekivät kaikenlaista yhdessä, vaan ei enää. Nyt helmikuussa yhteistäaikaa isältä löytyi kaksi tuntia. En olisi ikinä uskonut, että hän ei lapsiaan tapailisi. Muutaman kerran olen asiasta maininnut ystävällisessä hengessä, mutta ei näytä olevan vaikutusta. Luulenpa, että isukkiparka vielä jonain päivänä herää karuun todellisuuteen. Ei ne lapsetkaan jaksa loputtomiin tyhjän perään kaivata.
Tekee mieli teiltä nyxiltä kysyä, eikö teitä yhtään huolestuta, kun isä ei lapsiaan tapaa? Minä en ainakaan sellaisen isän kans alkaisi millekään ellei syy ole pätevä (asuvat 400 km:n päässä tai jotain muuta pätevää). Me asustetaan samassa kaupungissa. Sitä en tietenkään tiedä, kuinka hyvää isää hän nyxän silmissä esittää. Ei se kolmen minuutin puhelinsoitto kaksi kertaa viikossa tapaamisia korvaa.
Tässäkö se minun exäni todellinen luonne nyt paljastuu? Vielä tiedoksi kaikille, että minä en ole esteenä tapaamisille. Voin lapset kuskata, kuten olen noihin vähiin tapaamisiin kuskannutkin. Itse en ole paikalle jäänyt. Oikeastaan olisi mukava kuulla myös tämmöisen isän mielipide asiasta.
Niinköhän minunkin ihanista lapsista kasvaa isälle katkeroituneita aikuisia.
on minunkin elämässä, mutta toisin päin.
Olen kolmen murkku-ikäisen lapsen isä, jonka huolena on nyt se kuinka saisin yksinhuoltajuuden itselleni, koska lasten äiti ei ole ollut lastensa kanssa missään tekemisissä, kuin puhelimella, tavannutkin vain kolme-neljä kertaa vuoden aikana ja nekin tapaamiset ovat olleet kaupungilla, joulut, juhannukset, synttärit, äitienpäivät jne.. ovat pahimmat lapsille, äiti ei pidä niitä minkään arvoisina juhlina, no me vietimme kivan joulun ja kenties taas yhden juhannuksenkin lisää...
En ole arvostanut häntä enää vuosiin, samoin kai lapsenikin, koska vaikea on heidän tavoitella saavuttamatonta, äidin lempeää hellää syliä tai rakkautta...