Olin ex:äni kanssa yhdessä n. 6 vuotta...ei se ruusuilla tanssimista ollut koko ajan, mukaan mahtui messeviä riitoja, miehen puolelta uskottomuutta yms..
Silti..mentiin naimisiin syksyllä -04..
No, tossa viime vuoden loppupuoliskolla mies alko juopottelee urakalla, kävi yksin baareissa, petti taas satunnaisesti mut satutti mua perkeleesti!!!
Sit alko sen oman syyllisyyden purkaminen minuun; olin miehen mielestä huora yms. vaikken koskaan pettänyt sitä.
Seuraavaks olikin sit tiedossa se, että sain turpaani ja se riitti mulle.
Mies oli sillon ryyppyreissulla, menin käräjäoikeuteen, jätin eropaperit, pakkasin kamani ja häivyin...
SILTI, kaikesta huolimatta tämä kaikki sattuu niin helkutisti.
Meillä jäi KAIKKI ASIAT puhumatta ja selvittämättä, kaipaan yhä häntä, vaikken tiiä miksi..
Kyllä mä rakastin sitä ihmistä, ei se aina ollu kauheeta se meidän elämä, joukkoon mahtuu ihaniakin muistoja..
Nyt jotenkin poden itse syyllisyyttä kaikesta..sattuu kovasti sydämeen..
Ollaan me juteltu puhelimessa jonkin kerran, mut aina se on menny riitelyksi.
Silti..MINULLA ON SINUA IKÄVÄ RAKAS...vaikka meille kävikin näin..
Jospa joskus vielä jossain kohtaamme parempaan aikaan...
Silti..mentiin naimisiin syksyllä -04..
No, tossa viime vuoden loppupuoliskolla mies alko juopottelee urakalla, kävi yksin baareissa, petti taas satunnaisesti mut satutti mua perkeleesti!!!
Sit alko sen oman syyllisyyden purkaminen minuun; olin miehen mielestä huora yms. vaikken koskaan pettänyt sitä.
Seuraavaks olikin sit tiedossa se, että sain turpaani ja se riitti mulle.
Mies oli sillon ryyppyreissulla, menin käräjäoikeuteen, jätin eropaperit, pakkasin kamani ja häivyin...
SILTI, kaikesta huolimatta tämä kaikki sattuu niin helkutisti.
Meillä jäi KAIKKI ASIAT puhumatta ja selvittämättä, kaipaan yhä häntä, vaikken tiiä miksi..
Kyllä mä rakastin sitä ihmistä, ei se aina ollu kauheeta se meidän elämä, joukkoon mahtuu ihaniakin muistoja..
Nyt jotenkin poden itse syyllisyyttä kaikesta..sattuu kovasti sydämeen..
Ollaan me juteltu puhelimessa jonkin kerran, mut aina se on menny riitelyksi.
Silti..MINULLA ON SINUA IKÄVÄ RAKAS...vaikka meille kävikin näin..
Jospa joskus vielä jossain kohtaamme parempaan aikaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan turhaan syyllistät itseäsi..Itse erosin alkoholisti miehestä ja elän nyt onnellisemmin.
Hän syyllisti minua..mut nyt olen päässyt niistä irti! Tsemppiä sulle ja voimia!!
Niin mitäs sinä turhaan itseäsi syyllistät, syytä sitä miestäsi!!! Näinhän tyttöjen kaveririnki toimii.
'ex -vaimo'
Sinulla näyttää olevan tuota rehevää kirjallista lahjakkuutta. Alapa terapoimaan itseäsi kirjoittamalla kokemuksistasi...kyllä se siitä...
hulluja, vai mikä on, kun aina vaan kaipuu särkee sydämen Vaikka mies olisi mikä paska tahansa, sitä uskoo ja toivoo, että se vielä jatkuisi, se yhteiselämä.
Oma ukkoni valehtelee valehtelemasta päästyäänkin, jää kiinni, mutta ei kun valehtelee taas ja uskoo, että kaikki on hyvin, kun vaan asioista ei puhuta. Minä hullu uskon ja toivon ja unohdan välillä kaikki paskamaiset valheet, kunnes ukko jää taas kiinni. Silloin uhoan sen loppuvan nyt, mutta unohdan päätökseni parissa viikossa, kun taas on hetki ihan mukavaa.
Vaikka asioista ei puhuta ja tiedän, että samat valheet jatkuvat, niin silti en saa repäistyä itseäni irti tästä paskasta.
Mikä helvetti meitä oikein vaivaa???
.. hemmetin paljon. Tuota samaa kysymystä olen itsekin miettinyt vuosikausia.. nyt viimein tehnyt ratkaisun, harkinta-aika alkanut. Paskassa ei ole pakko olla! Noin kärjistetysti sanottuna. Järkyttävää huomata että vuosienkaan jälkeen (liki kymmenen) toinen ei kunnioita eikä arvosta sen vertaa että olisi rehellinen ja ottaisi vastuun tekemisistään jne. Itse koen kaiken yrittäneeni, en olisi enää yksinkertaisesti jaksanut kaiken sen valehtelun ja luottamuspulan keskellä, odottaen että mitä seuraavaksi jne. No ei tarvinnut kauaa odotella.. mies hoiti käytöksellään kyllä homman siihen pisteeseen, ettei muuta vaihtoehtoa yksinkertaisesti ole.
Ja siltikin sitä välillä ajattelee, että jos sittenkin.. mutta kai se on vaan sitä surua ja pettymystä ja tottumusta, joka on vaan surtava/käsiteltävä pois. Kun vain olisi joku oikotie, vaikka tietää ettei ole. Ja se sattuu niin perhanasti, ehkä eniten sattuu ne kaikki kuvitelmat ja omat odotukset elämän kulusta. Sitten tajuatkin että koko yhteinen aika on ollut totaalista kusetusta, joka taasen lisää hivenen katkeruutta ja vihaa kaupanpäälle. Odottaen että se "helpottava" päivä vielä koittaa..