4 vuoden avoliiton jälkeen kaikki on nyt sit ohi.
tyttöystäväni ilmoitti että haluaa ollakin yksin ja otti ja lähti.erosta on nyt aikaa jokunen kuukausi ja pääsin jo vähän jaloilleni,mut nyt on ikävä iskenyt taas aika rajusti. en mahda mitään, joka ilta itken itseni uneen ja muistelen hetkeä jolloin hän vannoi ettei koskaan jätä minua ja rakastaa ikuisesti. minä halusin pitää oman lupaukseni hän ei omaansa sittenkään...
tyttöystäväni ilmoitti että haluaa ollakin yksin ja otti ja lähti.erosta on nyt aikaa jokunen kuukausi ja pääsin jo vähän jaloilleni,mut nyt on ikävä iskenyt taas aika rajusti. en mahda mitään, joka ilta itken itseni uneen ja muistelen hetkeä jolloin hän vannoi ettei koskaan jätä minua ja rakastaa ikuisesti. minä halusin pitää oman lupaukseni hän ei omaansa sittenkään...
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuulostaa tosi tutulta, itselläkin vaikein kausi alkoi vasta muutama kuukausi varsinaisen eron jälkeen. Ehkä siinä alussa on niin shokissa ettei kunnolla pysty suremaan tai jotain...
Mutta tsemppiä sulle, kyllä se aika auttaa vaikka ei joka hetki uskoisikaan. Yritä keksiä joka päivä edes tunniksi jotain tekemistä mikä vie ajatukset muualle (esim urheilu, leffat, kaverien seura, matkojen suunnittelu). Itke vaan aina kun siltä tuntuu (paitsi että joka päivä otat ainakin sen yhden tunnin jolloin päätät keskittyä johonkin muuhun), kyllä se sit vähitellen helpottaa. Ja jos alkaa tuntua ihan kestämättömältä, käy juttelemassa työpaikkalääkärin/hoitajan kanssa, sieltä saa vaikka mitä apua. Ei kannata epäröidä ulkopuolisen avun hankkimista, se auttaa usein ihan uskomattoman paljon ja nopeasti helpottaa oloa kun vain saa edes vähän jutella jollekulle. Kai sinulla on lisäksi edes joku kaveri jolle voit purkaa suruasi? Se auttaa eteenpäin myöskin. Vaikka aina välillä tulee takapakkiakin.
Vaikka kuinka lupaisi ikuista rakkautta, ei kukaan voi oikeasti taata että tunteet säilyvät hautaan asti. Kaikilla on oikeus poistua suhteesta, oli tilanne mikä hyvänsä. Aina on rakkaudessa se riski...mutta muista kyllä se sydän paranee ja sen jälkeen se on entistäkin parempi.
Kevätaurinkoa ja voimia sinulle!
4,5 vuotta kestänyt avoliitto päättyi joulukuussa. Tammikuun rämmin tosi syvässä suossa, mutta helmikuussa tunsin jo pääseväni pinnalle. Nyt on taas suru palannut, joskaan ei ihan niin voimakkaana kuin aluksi. Kaipa tämä tuska joskus loppuu, mutta aikansa se ottaa. Tsemppiä sinulle!
Viime vuoden helmikuussa erottiin. 4,5 vuotta kesti suhde. Oltiin jo suunniteltu lapsia ja kaikkea. Vieläkin olen ihan rikki. Uutta suhdetta en pysty edes kuvittelemaan kenenkään kanssa. Vuosi on mennyt ihan jossain "sumussa" mutta kyllä me täältä vielä noustaan.
Tsemppiä myös täältä päin sinulle!
2,5 vuoden suhde päättyi marraskuussa. Ekat viikot oli tosi vaikeita. Sitten helpotti joksikin aikaa ja luulin jo päässeeni yli ja aloin tapailemaan erästä kivaa tyttöä.
Tää tyttö, tai nainen jo, on kaikin puolin ihana tapaus, mutta karua oli huomata etten ollut alkuunkaan päässyt eroon siitä edellisestä. Siis henkisellä tasolla. Niin paljon jäi kai selvittämättömiä asioita ja niin paljon kai rakastin. Oli pakko vetäytä takaisin omaan kuoreen pohtimaan asioita.