Tietääkö kukaan onko olemassa forumia missä voisi keskustella läheisriippuvuudesta? Alan olla epätoivoisessa tilanteessa seurustelusuhteeni kanssa, se on täynnä sairasta mustasukkaisuutta, alkoholia ja nykyisin jo väkivaltaakin enkä halua loppuelämääni elää niin. Tiedostan tilanteen toivottomuuden, mutta jostain syystä tunnen olevani niin yksin etten pääse suhteesta irti.Ainoa asia joka on pitänyt jollain lailla jalat maassa ja jonkun järjen päässä, on lapseni jonka en halua kasvavan pelossa. Siksi olen pitänyt oman asuntoni eikä kumppanillani ole koskaan ollut sinne avaimia. Tuntuu että olen saanut tarpeeksi aiheettomia huoritteluja, haukkumisia, riepottelua ja repimistä. Mutta kun yritän suhdetta laittaa poikki, hän onnistuu aina puhumaan asiat niin että loppujen lopuksi kaikki onkin lähtöisin minusta itsestäni. En varmasti ole täydellinen ihminen, mutta en kuitenkaan katso ansaitsevani sitä mitä nyt vähän väliä saan. Olen vaan päästänyt tilanteen siihen pisteeseen, että jotenkin olen onnistunut karkoittamaan kaikki ystäväni elämästäni, koska muita ihmisiä ei saa olla kuin hän... Tuntuu niinkuin olisin joku marionetti, jota vedetään naruista miten halutaan. Ja raivokohtausten jälkeen otetaan kainaloon ja sanotaan että kaikki hyvin taas. Ei ole. Mutta tuntuu että ilman apua en tästä pääse irti. Löytyiskö sitä mistään?
Läheisriippuvuudesta....
ahdistunut
61449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on tarpeen jos tilanne on pitempään jatkunut... Tunnistin nimittäin itseni sun tekstistäs ja se oli ainoa mikä mun tilanteen muutti. Teet karhunpalvelusta tälle toiselle, itsellesi ja lapsellesi, vaikka se rauha hetkittäin löytyisikin.
Toisaalta, minulle se suurin yllätys aikanaan oli huomata että oikeastaan en ollutkaan läheisriippuvainen vaan ainoastaan kakantärkeä... Ei toista ihmistä voi pelastaa, vaikka kuinka ratkaiseva tekijä toiselle tahtoisikin olla. Auttaa kuuluukin, mutta jos se omaa itseä syö ja saa riutumaan, niin ehkä se apu hänelle pitäisi löytyä muualta... Eniten sinä olet itsestäsi vastuussa.
Pisti silmään tuo että mies kääntää kaiken pahan aina sinun syyksi - tiesitkö että se on henkistä väkivaltaa, ja yhtä tuomittavaa kuin fyysinen väkivalta? Ei tietenkään lain mukaan, mutta kyllä sillä on kauaskantoiset seuraukset ihmisen psyykeen, se vaurioitaa mieltä!
Tässä olisi yksi linkki, jossa olen käynyt lukemassa tuostakin. Läheisriippuvaisuus suhteessa ja yleisestikin. Tuonne on pakko kyllä kirjautua nykyään ensin.
http://www.tukiasema.net/
yritä nyt hyvä ihminen irtautua siitä tyypistä. Kyllä sä itse parhaiten tiedät, millainen sä olet. Se ihminen on vaan hyvä manipuloimaan ja syyttelemaan sua ihan tyhjästä. Heti kun sä sen tajuat, niin sun on helppoa pakata laukkusi ja astua ovesta ulos, palaamatta koskaan Uhkaat lähestymiskiellolla, jos ei muutosta tule.
Et ole antanut asuntoasi pois etkä hänelle avaimia. Se kertoo paljon. Ja lukemani perusteella olet tehnyt 1oo%:sti oikein. Karista jo pois. Et tarvitse häntä. Tuollainen fiksu ja nätti nainen ei kaipaa sairasta narsistia sotkemaan elämäänsä. Lapsesi varmasti kärsii myös ajan kanssa, jos et jo lähetä sitä ukkoa sinne, missä pippuri kasvaa. Hän haluaa vain alistaa. Ja tuollainen ihminen(hän)ei todellakaan rakasta ketään(paitsi itseään). Muista se.
http://groups.msn.com/riippuvaiset/_whatsnew.msnw