Olen alkanut aina vain enenevissä määrin ajattelemaan avioeroa. Mutta en uskalla tehdä mitään asian eteen. Välillä tuntuu etten haluakaan erota. ´Haluaisin vain rakkautta antaa ja ottaa vastaan niin kovasti, että rintaan sattuu ja kyyneleet tulevat silmiin.
Olemme pikään ollet avioliitossa, ja nyt mieheni depression myötä olemme kulkeneet yksilö ja parisuhdeterpaiassa.
Minä vain jään aina päivästä toiseen ja ehkä jo vuodesta toiseen kaipaamaan miehen lämmintä olkapäätä ja lämpimiä sanoja ja minusta kiinnostuneisuutta.
Minun on tietenkin itse päätettävä, mutta jos joku empaattinen ihminen jaksaisi minun kanssa keskustella joka ei ole terapeutti vaan normaalisti ajatteleva empaattinen ihminen
Olemme pikään ollet avioliitossa, ja nyt mieheni depression myötä olemme kulkeneet yksilö ja parisuhdeterpaiassa.
Minä vain jään aina päivästä toiseen ja ehkä jo vuodesta toiseen kaipaamaan miehen lämmintä olkapäätä ja lämpimiä sanoja ja minusta kiinnostuneisuutta.
Minun on tietenkin itse päätettävä, mutta jos joku empaattinen ihminen jaksaisi minun kanssa keskustella joka ei ole terapeutti vaan normaalisti ajatteleva empaattinen ihminen
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yksinkertaisilla sanoilla jo kerroit mitä sinä haluat... kuuntelet vain sydämesi ääntä...ja kerrot miehellesi mitä haluaisit ja miltä sinusta tuntuu...
Tapahtuipa mitä tahansa , olisi hyvä, jos et jättäisi miestäsi ulkopuolelle tehdessäsi päätöstäsi. Ehkä olettekin jo keskustelleet avioerosta? Eron pelko voisi olla myös syy depressioon, kuin myös omaan mahdolliseen masentuneisuuteesi.
Tietenkin, jos tilanne on vaikea, joudut miettimään mitä menetät, ja mitä mahdollisesti saat, jos eroat. Ikä ja elämänkokemus on tekijä minkä pitäisi olla oppaana oikeassa ratkaisussa. Millainen ihminen itse olet? Seurallinen...vai omaan seuraansa tyytyvä? Jos elämäsi ei ole sietämätöntä nyt, olisiko se sitä mahdollisesti toisenlaisessa uudessa tilanteessa?
Kukapa osaisi toista neuvoa...
OLETKO TEHNYT LUPAUKSEN: MYÖTÄ-JA BVASTOINKÄYMISISSA... vAI LUPAUKSEN , JO SKAIKKI MENEE HIENOSTI EIKÄ TULE ONGELMIA, RAKASTAN...
mIELESTÄNI VIHKIKAAVAAN TULEE SITOUTUA EIKÄ MENNÄ NAIMISIIN VAIN UPEIDEN HÄIDEN TAKIA. VOIHAN KÄYDÄ NIINKIN, ETTÄ KUN LÄHDET UUDEN ONNEN PERÄÄN, ONNESI SAIRASTUU TAI JÄÄ JOPA AUTON ALLE TAI MITÄ ITSELLE VOI TAPAHTUA. TÄMÄ ITSEKÄS MAAILMA!!!!
PUHUN KOKEMUKSESTA, MIEHENI PETTI MINUA YLI 30-VUOTISEN AVIOLIITON "KUNNIAKSI". SILTI OLEN AJATELLUT, ETTÄ ELÄMÄSSÄ ON PALJON PAHEMPAA. lUIN JUURI ILMESTYNEESTÄ TSUNAMISTA PELASTUNEEN MIEHEN KIRJASTA. HÄN MENETTI KOKO PERHEENSÄ JA LÄHEISET SUKULAISET,OPPILAANI ÄITI KUOLI LIIKENNEONNETTOMUUDESSA JNE. sUHTEELLISUUDENTAJUA ENNEKUIN SE ON LIIAN MYÖHÄISTÄ.
Sinulla ei käsittääkseni ole mitään oikeutta tulla huutamaan täällä kenellekään, vaikka oletkin saanut omassa liitossasi nokillesi.
Toivottavasti et tee oppilaillesi samoin, aloitat pienellä puheella, joka ensimmäisestä lauseesta alkaen on pelkkää huutoa.sUHTEELLISUUDENTAJUA ihan itse kullekin.
Ei sitä silloin 18v tiennyt mitä lupasi, ja eikä tiennyt mitä tarkoittaa myötämäki tai vastamäki.
Jokaisen elämä on kuitenkin oma elämä. Jokaisen ongelma ja suru on jokaiselle ihmiselle ainutlaatuinen. Ei kai niitä voi verrata toisiinsa. Tsunamit ovat käyneet varmasti itse kunkin elämässä eri muodoissa, mutta niitä vain ei ole koettu Kao Lakissa.
Olemme aivan eri lailla ajattelevia. En huutqnut, enkä muuten huuda luokassakaan.Et vain ymmärtänyt koko jujua kirjoituksessani,joten se siitä.
mutta nettietiketin mukaan isolla kirjoitettu -caps lock - tarkoittaa huutamista.
Ei en tajunnut pointtiasi.
Hyvä jos et huuda luokassa, mutta ei tarvitse purkaa täälläkään. Kuntonyrkkeily on kiva ja napakka harrastus.
Ihan on oma asiasi,eroatko vai et, mutta itse eronneena tiedän vinkata, että jos kaipaat elämääsi rakkautta annettavaksi ja saatavaksi, niin ero ei välttämättä niitä siihen tuo. Voipi käydä päinvastoinkin, kohta ei enää ole yhtään mitään.
Tietysti jos on valmis ottamaan mitä tahansa vastaan, eikä katso lahjahevosta suuhun tai karvoihin, saahan sitä, rakkautta tai rakkaudeksi jollain tapaa luokiteltavaa läheisyyttä.
Mutta jos aiot pitää kiinni esimerkiksi siitä, ettet sotkeennu kenenkään parisuhteisiin, et harrasta yhdenyön/ensimmäisien treffien seksiä, niin alkaa skaala kaventua.
Olen jo pitkään ihmetellyt miten avioeroa on alettu pitämään auvoisena satamana johon tulee pyrkiä. Enää sitä ei tarvitse pohtia epäonnistumisena, vaan sitä pidetään saavutuksena. Pitkään aviossa olleita katsotaan hieman säälien..jne.
Tosin etenkin eronneet naiset, yksinhuoltajat on yhteiskuntamme paarialuokka,joka saa olla aika vahva kestääkseen mm. sitä halveksuntaa, mitä osakseen saa, ainakin mitä näiltä sivuilta saa lukea. Oikein hieno termi oli täys jämä, jonka esittäjä valitti yksinäisyyttään, mutta ei halua itselleen mitään sellaista. Seuraavassa kommentissaan hän määritteli täysjämän eronneeksi satakiloiseksi naiseksi.
Okei, järjenköyhyydestä tuollainen kertoo, mutta myös sen minkälaisiin käsityksiin eronneena saattaa törmätä.
Jokaisella on tietysti omat taustansa ja mietteensä, elämä enemmän kuin kokonaisuutensa summa,joten ainakaan minä en pysty enkä kykene sanomaan pitääkö erota vai olla yhdessä.
Käsittääkseni avioero silloin on paikallaan, jos se on kahdesta pahasta pienempi. Käräjäoikeus tuomitsee parin avioeroon, mutta hekin vain parin/jommankumman harkinnasta, hakemuksesta.
Tuohon että rintaa sattuu ja kyyneleet tulee silmiin..
Vannon, ettei ne ainakaan eroamalla lopu. Pitkään saattaa mennä, ettei mitään muuta tunnekaan.
tuntojasi, melkein voisin kirjoittaa saman sanasta sanaan. Ero ei monellekaan ole ratkaisu ratkaista pahaa oloa. Se voi siitä vain pahentua. Varsinkin jos laajentaa näkökulmaa itsensä ulkopuolelle ja ajattelee mahdollisia muita perheenjäseniä, erityisesti lapsia.
Aivan lähipiiristä on kaksi esimerkkiä, joissa ero oli käydä kohtalokkaaksi. Eräs äiti hurmaantui vieraaseen mieheen ja erosi. Ei mennyt kauan kun huomasi, että oli tehnyt väärän valinnan. Siitä seurasi että meni psykoosiin ja joutui psykiatriselle. Oli yksi lapsi mutta ex-mies heltyi ja otti eronneen vaimonsa takaisin.
Ovat yhdessä tänäkin päivänä.
Toinen tapaus ei mennyt aivan niin onnellisesti.
Ero tuli kahden lapsen äidille, hänellekin uuden rakkauden/ihastumisen myötä. Myös siinä äiti katui ja olisi halunnut palata ex-miehen kanssa yhteen. Luottamus oli mennyt ja nainen joutui jäämään yksin. Lapset ovat vuorottain molemmilla, mutta miten käynee, kun äiti on jatkanut surun "sammuttamista" juomalla. Molemmissa tapauksissa kyseessä on kunnolliset tavalliset miehet. Mukana ei ole alkoholin liikakäyttöä pahoinpitelyjä tms. Naiset eivät kestäneet normaalia arkea, joka vääjäämättä seuraa kaikkia rakkaussuhteita.
Mieheni meni ensin maniaan ja sitten depressioon häpeää hän tunsi vain siitä mitä hän on vieraille ihmisille tehnyt ja siskolle maniassa, ei sanallakaan maininnut mitä minulle on tehnyt.
P.S. Mulla ei ole deoressioita, olen sen joskus läpi käynyt, tiedän miltä se tuntuu. Nyt ei sitä ole.
Avioliitossa voi olla ihan yksinkin, useita vuosia yksin, ja vaikka kuinka miehen kanssa keskutelisi mitä haluan niin ei hän tajua.
Ei kai se avioero rakkautta tuo, en mä niin tyhmä ole, mutta ei tämä näinkään voi mennä. Mistään yhden illan jutuista en ole kiinnostunut ollut koskaan enkä óle kiinnostunut vieläkään.