Mitenkähän se

Sitä vain ihmettelen että kun tänne osastolle laittaa asiallisia kysymyksiä klassiseen musiikkiin ja sen harrastamiseen liittyen ei vastauksia tule kuin parhaassa tapauksessa yksi tai kaksi. Sitten kun joku provosoivasti alkaa keskustelemaan täysin mielipideasioista niin johan tulee jos minkälaista vastausta. Eli mihin sitä viisautta on siellä 'koulunpenkillä' hommattu, siihen että osaa oman mielipiteensä ilmaista hienoilla sanankäänteillä vai siihen että OIKEASTI tietää asioista?? Vai onko opetettu niin että saamaansa sivistys on niin iso pääoma ettei siitä pidä osinkoja jaella tyhmälle kansalle?
5381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niiltä, ketkä täällä esiintyvät musiikin täysinoppineina ammattilaisina, sitä koulutusta ja tietoa nimenomaan puuttuukin.

Rehvastelu ja muiden osaamisen/näkemysten mollaaminen on juuri omien puutteiden ja heikon itsetunnon kompensointia.

Äänestä

Harmittaa kyllä, jutut eksyvät usein aivan kummallisille urille, ja usein perää pitävät muutamat tietyt nikit. He sitten ovatkin haukkuneet täällä palstalla niin muut kirjoittajat, kuin koko suomen musiikkikoulutuksen, laulajia myöten, oikein tuntuu olevan sellainen mantra muutamille nikeille. Jos heidän kommenttinsa jättäisi omaan arvoonsa ja huomiotta koko jutut, niin ehkä se siitä laantuisi...

Äänestä

Niillä on sivistyneitä mielipiteitä tylsästä "musiikista". Ja niitten ukonreppanat päälle päätteeksi sieltä tossun alta mökeltämässä jotta kyllä kultaseni, kyllä kultaseni.

Äänestä
  • Täällä on musiikki-otsikon alla 43 eri keskustelupalstaa. Käytkö kaikilla haukkumassa? Ihan kiva idea. Taidanpa tehdä niin. Kiitos, Jessica!

    Äänestä

  • Messica kirjoitti:

    Täällä on musiikki-otsikon alla 43 eri keskustelupalstaa. Käytkö kaikilla haukkumassa? Ihan kiva idea. Taidanpa tehdä niin. Kiitos, Jessica!

    43 palstalla? Siitä vaan sano sipeelius. Sano kaikilla palstoilla HAU HAU. Mitä se mulle kuuluu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkaan? kirjoitti:

Sitä vain ihmettelen että kun tänne osastolle laittaa asiallisia kysymyksiä klassiseen musiikkiin ja sen harrastamiseen liittyen ei vastauksia tule kuin parhaassa tapauksessa yksi tai kaksi. Sitten kun joku provosoivasti alkaa keskustelemaan täysin mielipideasioista niin johan tulee jos minkälaista vastausta. Eli mihin sitä viisautta on siellä 'koulunpenkillä' hommattu, siihen että osaa oman mielipiteensä ilmaista hienoilla sanankäänteillä vai siihen että OIKEASTI tietää asioista?? Vai onko opetettu niin että saamaansa sivistys on niin iso pääoma ettei siitä pidä osinkoja jaella tyhmälle kansalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu